JUMALA SALLII ITSEÄÄN ETSITTÄVÄN VAIN JEESUKSESSA KRISTUKSESSA

Anonyymi

-
Ilman Jeesusta Kristusta Jumala on salattu tai verhoamaton. Etsiessään häntä ihminen joko eksyy tai kauhistuu.

Salattua Jumalaa palvellaan silloin, kun Jumalaa etsitään väärästä paikasta, esim. epäjumalankuvan luota tai vieraista uskonnoista. Jumala ei ole tavattavissa sen enempää buddhalaistemppeleissä kuin joogassakaan. Ei häntä löydä myöskään Raamatun ylpeä ja itsetietoinen fariseus.

Herra ikään kuin verhoaa itsensä ja kätkeytyy niin, ettei häntä voi kukaan löytää. Näin ihminen kaikessa uskonnollisuudessaan on sokeuden vallassa eikä voi koskaan löytää Jumalaa.

Ihminen voi kuitenkin kohdata Jumalan ilman Jeesusta eikä vain valhekuvaa. Silloin hän kauhistuu eikä voi käsittää mitään: Jumala ei näytäkään olevan hyvä ja turvallinen Taivaan Isä, vaan hirvittävä ja julma, ankara kostaja ja epäoikeudenmukainen valtias.

Hän lyö sairaudella, kuolemalla, nälänhädällä, työttömyydellä tai kärsimyksellä; hän iskee ja katoaa selittämättä kenellekään mitään. Tämä Jumala on kammottavan todellinen ja todellisimmillaan silloin kun ihminen etsii kuolinvuoteellaan turhaan rauhaa eikä löydä sitä ilman Kristusta.

Kokonaan toinen on tilanne silloin, kun ihminen etsii Jumalaa sieltä, mistä hän on tarkoittanut ihmisten häntä etsivän, eli omasta pelastusteostaan ja Jeesuksen Kristuksen rististä.

Silloin paljastuu Jumalan Isän sydän, joka ei sallisi yhdenkään luodun joutuvan helvettiin: On kuin maalliselta isältä tai äidiltä olisi lapsi kateissa ja häntä etsitään, etsitään ja etsitään. Kun ihminen löytää Jeesuksessa Kristuksessa tämän rakkaasti ja kustannuksia kyselemättä etsivän Jumalan, silloin hän uskaltaa sanoa Jumalalle ”Isä!”. Eikä tätä ääntä Jumala voi eikä tahdo vastustaa.

Näin siis Jumala sallii itseänsä etsiä vain Jeesuksessa. Pitää paikkansa se napakka sanonta, että taivas on syntiselle auki Golgatan kohdalta, mutta tarkkaan suljettu muualta.
-
( Otelainaus: Erkki Koskenniemi/Kuinka kohtaan pyhän Jumalan/SLEY:n sivusto)

s-seutulainen

114

708

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taaskos se höppänä on hukassa?

      • Anonyymi

        juu..niin eksyksissä, pahasti eksyksissä.

    • Anonyymi

      Ristus mikä hienohelma, kermaperse, neitijumala.

      • Anonyymi

        1 Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?
        2 Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
        3 Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
        4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
        5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
        6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
        7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.
        8 Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.
        9 Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.
        10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
        11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
        12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.
        ( Jesaja 53)

        s-seutulainen

      • Anonyymi

        Kermaruusu pitää leivontablogia, suosittelen.

        ST

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1 Kuka uskoo meidän saarnamme?

        ei me ainakaan uskota Sun juttujasi.

    • Anonyymi

      Kumpaa siis pitää rukoilla?

      • Anonyymi

        Kokeile sitä kylän vanhaa piikaa. Tiedä vaikka säälistä lopulta....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokeile sitä kylän vanhaa piikaa. Tiedä vaikka säälistä lopulta....

        Ei se anna. Se on Jeesuksen uskollinen morsian.

      • Anonyymi

        Taivaan Isää eli Jumalaa. Jeesus ei ole Isä Jumala, vaan Poika ja välimies ihmisen ja Jumalan välillä.

    • Anonyymi

      Niin, näinhän se ilmenee yhä enenevässä määrin, Herramme Jeesuksen Kristuksen pilkka ja vastustus.
      Viha hänen nimeänsä kohtaan yltyy loppua kohti mentäessä.
      Onhan Herra itse sen seuraajilleen ilmoittanut, joita myös maailma hänen nimensä tähden vihaa.

      18 Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.
      19 Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.
      20 Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.
      21 Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.
      22 Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt heillä ei ole, millä syntiänsä puolustaisivat.
      23 Joka vihaa minua, se vihaa myös minun Isääni.
      24 Jos minä en olisi tehnyt heidän keskuudessaan niitä tekoja, joita ei kukaan muu ole tehnyt, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt he ovat nähneet ja ovat vihanneet sekä minua että minun Isääni.
      25 Mutta se sana oli käyvä toteen, joka on kirjoitettuna heidän laissaan: 'He ovat vihanneet minua syyttä.'
      26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.
      27 Ja te myös todistatte, sillä te olette alusta asti olleet minun kanssani."
      ( Joh. 15)

      s-seutulainen

      • Anonyymi

        Kuka jaksaisi vihata 2000v sitten kuollutta pikkurikollista. Ei Jesse ansaitse sitä.
        Mutta aidosti säälitään niitä jotka moisiin kansantaruihin maailmankuvansa perustaa, kaiken vallitsevan tiedon vastaisesti.

        25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
        26 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"
        27 Hän sanoi hänelle: "Uskon, Herra; minä uskon, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan."
        ( Joh. 11)

        14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
        15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
        16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
        17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
        18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
        ( Joh. 3)

        Olihan sillä tietysti leuhkat puheet, liekö johtunut isätraumasta ja skitsofreniasta.
        Annettais sen jo levätä rauhassa - rikos on vanhentunut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
        26 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"
        27 Hän sanoi hänelle: "Uskon, Herra; minä uskon, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan."
        ( Joh. 11)

        14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
        15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
        16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
        17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
        18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
        ( Joh. 3)

        s-seutulainen

        >> 27 Hän sanoi hänelle: "Uskon, Herra; minä uskon, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan."
        ( Joh. 11) >>

        saviseutulainen.
        tunari ja ateisti on ryhtynyt taas sössimään asioita ja tuomaan esille Kirkkoraamatussa ilmeneviä perinnäisoppeja!!!

        Luomisesta asti, Herra Jumala ei ole ilmoittanut eikä myöntänyt olevansa nimeltään Isä eikä Hän ole myöskään ilmoittanut läsnäolevaa Poikaa.

        Joten alusta alkaen, luomisesta asti ei ole ollut jumalaa nimeltään Isä ja Poika.

        Tuo luomisesta asti on totuus, ja Teidän tulee pysyä totuudessa,
        ettekä saa vaihtaa totuutta vääryyteen.

        Joten palstalaiset, Te saatte turvallisin mielin kieltää Pojan eikä Teidän tule tunnustaa Poikaa.

        Herra Jumala on käskyissään kieltänyt tunnustamasta Poikaa jumalaksi.

        Teidän tulee kunnioittaa Herra Jumalaa eikä hylätä Häntä kuten Paavali kirjoittaa Room. 1 : 18-32.

        Joten tuossa saviseutulaisen kommentissa
        totuus on vaihdettu vääryyteen ja joka tuota julistaa on tunari ja ateisti ja tekee syntiä Herra Jumalaa ja Hänen ilmoittamaansa totuutta vastaan.

        Tunarit ja ateistit menkää sinne minne kuuluttekin Room. 1: 32.

      • Anonyymi

        Täällä eletään vielä hansassa liitos, sen lupauksen toteutti Jeesus Kristus Golgatan ristillä.
        Toinen vaihtoehto, Kevät toi kevät toi muurarin!
        Tai satanistien salaseura, jossa vääristellään Raamatun tulkinta.
        Jeesus ei silloin ole sydämessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> 27 Hän sanoi hänelle: "Uskon, Herra; minä uskon, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan."
        ( Joh. 11) >>

        saviseutulainen.
        tunari ja ateisti on ryhtynyt taas sössimään asioita ja tuomaan esille Kirkkoraamatussa ilmeneviä perinnäisoppeja!!!

        Luomisesta asti, Herra Jumala ei ole ilmoittanut eikä myöntänyt olevansa nimeltään Isä eikä Hän ole myöskään ilmoittanut läsnäolevaa Poikaa.

        Joten alusta alkaen, luomisesta asti ei ole ollut jumalaa nimeltään Isä ja Poika.

        Tuo luomisesta asti on totuus, ja Teidän tulee pysyä totuudessa,
        ettekä saa vaihtaa totuutta vääryyteen.

        Joten palstalaiset, Te saatte turvallisin mielin kieltää Pojan eikä Teidän tule tunnustaa Poikaa.

        Herra Jumala on käskyissään kieltänyt tunnustamasta Poikaa jumalaksi.

        Teidän tulee kunnioittaa Herra Jumalaa eikä hylätä Häntä kuten Paavali kirjoittaa Room. 1 : 18-32.

        Joten tuossa saviseutulaisen kommentissa
        totuus on vaihdettu vääryyteen ja joka tuota julistaa on tunari ja ateisti ja tekee syntiä Herra Jumalaa ja Hänen ilmoittamaansa totuutta vastaan.

        Tunarit ja ateistit menkää sinne minne kuuluttekin Room. 1: 32.

        Voitko kertoa mistä ammennat tietosi?
        Raamattu ei sinulle kelpaa.
        Mikä on sinun tietolähteesi?

        s-seutulainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitko kertoa mistä ammennat tietosi?
        Raamattu ei sinulle kelpaa.
        Mikä on sinun tietolähteesi?

        s-seutulainen

        KIRKKORAAMATTU v 33 / 38.

        saviseutulainen.

        oletko tuota koskaan lukenut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitko kertoa mistä ammennat tietosi?
        Raamattu ei sinulle kelpaa.
        Mikä on sinun tietolähteesi?

        s-seutulainen

        saviseutulainen.

        mistä olet saanut oikeuden tuoda ateismia palstallamme.

        koetko vastuuta teoistasi? vaiko olet tunari niin aina tunari.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KIRKKORAAMATTU v 33 / 38.

        saviseutulainen.

        oletko tuota koskaan lukenut.

        Sitähän minäkin juuri luen, KR 33/38 käännöstä!
        Kysymykseni asetin kirjoittajalle, joka taitaa vastata tuossa alapuolella klo. 12.33.
        Kyseinen anonyymi kirjoittaja ei kelpuuta kirkkoraamattua.

        s-seutulainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän minäkin juuri luen, KR 33/38 käännöstä!
        Kysymykseni asetin kirjoittajalle, joka taitaa vastata tuossa alapuolella klo. 12.33.
        Kyseinen anonyymi kirjoittaja ei kelpuuta kirkkoraamattua.

        s-seutulainen

        saviseutulainen.

        miksi tuot palstallemme vääryyttä totuuden sijasta.
        Room 1 18-32.

        sinä olet vaihtanut Herra Jumalan totuuden vääryyteen.
        Miksi teet vääryyttä?

        miksi Herra Jumalan ilmoittama käsky ei tehoa Sinuun.

        Miksi saviseutulainen Et noudata Korkeimman käskyjä?
        ja ansaitset Kuoleman toiminnallasi.

        miksi Itsetuhoinen toiminta.?

        Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.
        Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.
        ( Joh. 14:1,27 )

        Niinpä. Maailma ottaa ja antaa todellisuudessa - jeesushahmo vain mielikuvituksessa ja turhissa toiveissa.

        Jotenkin noista jeesuksen sanoista tulee mieleen väkisinkin lasten piirretyn repliikki:
        "Luotakaa vain minuun...- olenhan rotta."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.
        Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.
        ( Joh. 14:1,27 )

        s-seutulainen

        älkää uskoko Isään ja Poikaan ja saviseutulaiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        älkää uskoko Isään ja Poikaan ja saviseutulaiseen.

        1 Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle, yksinäisyyteen.
        2 Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo.
        3 Ja katso, heille ilmestyivät Mooses ja Elias, jotka puhuivat hänen kanssansa.
        4 Niin Pietari rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: "Herra, meidän on tässä hyvä olla; jos tahdot, niin minä teen tähän kolme majaa, sinulle yhden ja Moosekselle yhden ja Eliaalle yhden."
        5 Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä."
        6 Kun opetuslapset sen kuulivat, lankesivat he kasvoilleen ja peljästyivät kovin.
        7 Niin Jeesus tuli heidän tykönsä, koski heihin ja sanoi: "Nouskaa, älkääkä peljätkö."
        8 Ja kun he nostivat silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.
        ( Matt. 17)

        ”He eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin! (Matt. 17:8).

        Spurgeon sanoo Psalmin 45. selityksessä: ”Meidän tulisi pohtia ja sulatella huolellisesti sydämissämme ja mielessämme jokaista sanaa ja runon säettä, jossa sanomme jotain niin suuresta ja ihmeellisestä asiasta kuin kuninkaallisesta Herrastamme” (I:247).

        Kunpa kieleni pystyisikin tarkasti, huolellisesti, harkitsevasti ja taitavasti ilmaisemaan Herrani suuruuden ja kirkkauden kuten psalmissa 45 ylistetään kuningasta. Kunpa sydämeeni tulvisi nyt ihania sanoja teillekin jaettavaksi Ylkämme ylistykseksi! Hepreaksi psalmissa toistetaan: Ihana, ihana olet sinä (Ps. 45:3).

        Miten Paavali sanoikaan: ”Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta” (Ef 3:8).

        Kristittynä olemisen ydin on nimenomaan Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja aito, läheinen henkilökohtainen yhteys häneen tai vanhaa sanontaa käyttäen kanssakäymistä hänen kanssaan.

        Jeesuksen Kristuksen persoonalli­nen löytäminen on ihmeitten ihme ja toivon mukaan jatkuvan ihmettelyn ja kiitoksen aihe elämässämme. Yksiäkään meistä ei ole kohdannut Jeesus niin vallankumouksellisella tavalla kuin aikoinaan Saulus Tarsolainen. Mutta jokainen Jeesuksen kohdannut voi ja uskaltaa todennäköisesti, sittenkin sanoa Saulusta toistaen: Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu (Fil. 3:8).

        Jeesuksen kohtaamisen ilo on toistunut ensimmäi­sistä apostoleis­ta alkaen sukupol­vi sukupolven jälkeen meidän aikaamme asti. Miljoonat ja taas miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa ja historiaa ovat sen kokeneet. Se on ollut kristillisen uskon leviämisen todellinen ydin ja salaisuus.
        -
        ( Otelainaus: Olavi Peltola/ He näkivät vain Jeesuksen)

        -

        Meillä ei voi olla yhteyttä Jumalaan muuten kuin Jeesuksessa Kristuksessa, hänen kauttaan ja yksin hänessä.
        Vain Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden ja hänen kauttaan. Jumala meitä kuulee ja meidät yhteyteensä ottaa.
        Ilman Jeesusta Kristusta me olemme ilman Jumalaa maailmassa.
        Ja ilman Jeesusta Kristusta me olemme kuolemamme jälkeen iankaikkisti erossa Jumalasta.

        s-seutulainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1 Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle, yksinäisyyteen.
        2 Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo.
        3 Ja katso, heille ilmestyivät Mooses ja Elias, jotka puhuivat hänen kanssansa.
        4 Niin Pietari rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: "Herra, meidän on tässä hyvä olla; jos tahdot, niin minä teen tähän kolme majaa, sinulle yhden ja Moosekselle yhden ja Eliaalle yhden."
        5 Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä."
        6 Kun opetuslapset sen kuulivat, lankesivat he kasvoilleen ja peljästyivät kovin.
        7 Niin Jeesus tuli heidän tykönsä, koski heihin ja sanoi: "Nouskaa, älkääkä peljätkö."
        8 Ja kun he nostivat silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.
        ( Matt. 17)

        s-seutulainen

        Sellaista ne huumekokeilut teettää. Alitajunta tekee temppujaan.
        Tuolloinhan tunnetusti käytettiin kannabista pyhän hengen nostattamiseen

    • Anonyymi

      Solut tuntee Jeesuksen ne ottaa sen mielellään vastaan ja ylistää, ne saa hivenaineita ja entsyymejä, Jeesus antaa hyvän bakteerikannan, pyyhkii poi happaman naaman, mutta mätti ei ymmärrä korkeampia hengen voimia, ja kiitollisuutta.
      Anteeksianto on terveyttä. Tämä on tieteellinen tosia, pilleri teollisuudelle kamala asia.
      Näin se menee.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kyllä Jeesuksen teoista vaikuttavin ehdottomasti on se, kun Hän ajaa riivatusta riivaajajengen sikalaumaan. Siat tulevat hulluiksi ja säntäävät mereen.

      • Anonyymi

        Sääliksi käy sikoja ja sikafarmaria yhden sekopäähuligaanin vuoksi!
        Mitään riivaajahenkiä ei ihmisillä ole ennen kuin uskovaiset saa ihmisen niin luulemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sääliksi käy sikoja ja sikafarmaria yhden sekopäähuligaanin vuoksi!
        Mitään riivaajahenkiä ei ihmisillä ole ennen kuin uskovaiset saa ihmisen niin luulemaan.

        On siinä ihmiskäsitys arvostaa enemmän sikoja kun ihmisiä, kun Jeesus vapauttaa kiusatun riivatun riivaajahenkien vaikutuksista.
        Taitaa etiikka olla hukassa, ei ihme että Jeesusta vihataan. Vapahtajaa, syntien sovittaja, armon ja valon tuojaa, kaiken Luojaa ja Herraa Jeesusta Kristusta.

        Ei sitä reppanaa kukaan vihaa. Mutta siihen fiksaation saaneita säälitään.

        Riivaajahenkiä kun ei vaan oikeasti ole. Se on uskonnollista mytologiaa ja mm mielisairaan syyllistämistä. Hävetkää edes.

        Otappa selvää mielisairaiden analyyseistä, sieltä löytyy montakin riivaaja henkistä taudin määritystä. Symboliikkaa täyytyy osa lukea omilla aivoilla. Riivaajahenget pitää omansa , sitä ei tyhmempi heti huomaa. Vai kuinka?

    • Anonyymi

      Jumala piileskelee korvien välissä jos on ollakseen - aivan kuin mato aivoissa.

      • Anonyymi

        Onko pitkäkin kokemus, siis ole kokemusasiantuntija? Vai! Kerro lisää kokemuksestasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko pitkäkin kokemus, siis ole kokemusasiantuntija? Vai! Kerro lisää kokemuksestasi?

        Onhan tässä tullut uskovaisia seurailtua.
        Säälittävää katseltavaa, aikuiset immeiset kehtaakin. Onneksi ei ole tarttuvaa.

    • Anonyymi

      JUMALA SALLII ITSEÄÄN ETSITTÄVÄN VAIN JEESUKSESSA KRISTUKSESSA

      Suoraan sanottuna,pedo/helvetin/sdo/pahan kirjoitus.
      Amerikkalainen lahko on sairas,kun ajattelee noin.

    • Anonyymi

      Ilman Jeesusta Kristusta Jumala on salattu tai verhoamaton.
      Etsiessään löytää Rakkauden,tie ja totuuden !
      Ei lahko roskaa amerikasta parhamin pieruja tai foxin jätteitä.
      Amerikan roska on tie ...et elä! Kuolet lopullisesti!
      Kristus on tie!!

    • Anonyymi

      "Ilman Jeesusta Kristusta Jumala on salattu tai verhoamaton. Etsiessään häntä ihminen joko eksyy tai kauhistuu."

      Aloitus ei voisi olla vääremmässä.

      Jatkuvasti ihmisiä tulee Jumala-uskoon sellaisissakin uskonnoissa, joissa on vain yksi ainoa oikea Jumala: Isä Jumala.

      • Anonyymi

        Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
        ( Joh. 1:18)

        19 Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee.
        20 Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.
        21 Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo.
        22 Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle,
        23 että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt.
        24 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.
        25 Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää.
        ( Joh. 5)

        22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
        23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.
        24 Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.
        25 Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä.
        ( 1 Joh. 2)

        Ja yhden ihmisen puheiden perusteella koko kristikunta sitten sykkii!
        Miettikääs nyt vähän! Lähdekritiikkiä peliin!

    • Anonyymi

      Mutta jos isä tietää että henkilä jo tietää jeesuksen ja hänet ja haluaa suoraan rukoilla isä jumalaa mitä sitten onko se kielettyä jos ei vaan tykkää rukoilla jeesusta?

      Josvaan tykkää rukoilla Jumalaa eikä Jeesusta?

      • Anonyymi

        >> onko se kielettyä jos ei vaan tykkää rukoilla jeesusta? >>

        ei ole kiellettyä.

        Pitää rukoilla Herra Jumalaa Jeesuksen nimessä ja hänen kauttaan.
        Tässä malliksi käyttämäämme rukousta.

        1 Aikak. 29: 10 - 19
        10 Ja Daavid kiitti Sinua Herra koko seurakunnan läsnäollessa;

        Daavid sanoi eri tavalla kuin minä ja me nyt kiitämme Sinua Herra, meidän Jumalamme. Kiitoksemme runko on lähes sama kuin Daavidin rukouksessa.

        10 "Ole kiitetty, Herra, meidän isämme Israelin Jumala, uuden liiton Jumala ja uudestisyntyneitten Jumala ja kaikkien Jumala, ole kiitetty iankaikkisesta iankaikkiseen.
        11 Sinun, Herra, on suuruus ja väkevyys ja loisto ja kunnia ja kirkkaus, sillä sinun on kaikki taivaassa ja maan päällä. Sinun, Herra, on valtakunta, ja sinä olet korotettu kaiken pääksi.
        12 Rikkaus ja kunnia tulevat sinulta, sinä hallitset kaikki, ja sinun kädessäsi on voima ja väkevyys. Sinun vallassasi on tehdä mikä tahansa suureksi ja väkeväksi.
        13 Me siis kiitämme sinua, meidän Jumalaamme; me ylistämme sinun ihanaa nimeäsi, Herra; Sinä olet meidän Jumalamme.

        jne. jatkuu

    • Anonyymi

      Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
      ( Matt. 11:27)

      Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
      ( Luuk. 10:22)

      s-seutulainen

      • Anonyymi

        1. ote saviseutulaisen tunaroinnista
        >>Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
        ( Matt. 11:27) >>
        2. ote >>( Luuk. 10:22) s-seutulainen>>

        saviseutulainen.
        tunari ja ateisti on ryhtynyt taas sössimään asioita ja tuomaan esille Kirkkoraamatussa ilmeneviä perinnäisoppeja!!!

        Luomisesta asti, Herra Jumala ei ole ilmoittanut eikä myöntänyt olevansa nimeltään Isä eikä Hän ole myöskään ilmoittanut läsnäolevaa Poikaa.

        Joten alusta alkaen, luomisesta asti ei ole ollut nimeltään Isää ja Poikaa. 1 Moos. 2 luku kokonaan, jossa on selkeästi ilmoitettu, että kaiken luoja on yksin Herra Jumala.

        Herra Jumala on ilmoittanut olevansa nimeltää Herra!! 2 Moos. 20 : 1-11.

        Tuo luomisesta asti on totuus, ja Teidän tulee pysyä totuudessa,
        ettekä saa vaihtaa totuutta vääryyteen.

        Joten palstalaiset, Te saatte turvallisin mielin kieltää Pojan eikä Teidän tule tunnustaa Poikaa, koska Herra Jumala on kieltänyt tynnustamasta Poikaa, 2 Moos. 20, "Älä pidä muita jumalia"
        Joten perinnäisääntöjen mukaista jumalaa nimeltään Isä ja Poika, ei saa tunnustaa vaan kieltää jyrkästi moinen harhajumala ja hörhö..

        Teidän tulee kunnioittaa Herra Jumalaa eikä hylätä Häntä kuten Paavali kirjoittaa Room. 1 : 18-32.

        Joten tuossa edm otteissa totuus on vaihdettu vääryyteen ja saviseutulainen joka tuota julistaa on tunari ja ateisti ja tekee syntiä Herra Jumalaa ja Hänen ilmoittamaansa totuutta vastaan.

        Tunarit ja ateistit menkää sinne minne kuuluttekin, te olette ansainnet kuoleman Room. 1: 32.

        Apt: 3:22 Sillä Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu. 3:23 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.'

        Tässä vähän Moosesta, ottakaa selvää mitä tarkoittaa!
        Mooses puhuu Jeesuksesta.

        >> Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta >>

        tuo on selvää tekstiä Herra Jumalan toiminnasta.

        Vaan miksi tämän ulostulon teit, voitko selittää??

        jatkan vielä..
        >> minun kaltaiseni, >>

        tietysti voin täydentää kommenttiani pojasta ja selittää lisää pojasta seuraavan kohdan kautta vielä.

        Jeesus on ihminen niinkuin Mooses kertoo..

        1 TIm. 2
        3 Sillä se on hyvää ja otollista ( Herra ) Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
        4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
        5 Sillä yksi on ( Herra ) Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
        6 joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,
        7 ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu-minä puhun totta, en valhettele-pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.

    • Anonyymi

      Kristuksesta voi vain puhua sellaiselle henkilölle, jolle Kristus on elävä persoona. Kuulutteko te näihin henkilöihin?

    • Anonyymi

      Johanneksen evankeliumi:
      1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
      1:2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
      1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
      1:4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
      1:5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
      1:14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta

      1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. (Siis Jeesuksen Kristuksen kautta).

      • Anonyymi

        >> Johanneksen evankeliumi:
        1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
        1:2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
        1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. >>

        tuo kommentti lähtee tunarista ja ateistista.
        Kommentti on vaastoin Herra Jumalan oppia ja tahtoa. Tuo kommentti on totuuden vaihtamista valheeseen. Room. 1 18 - 32.

        Herra Jumala on hylännyt tuon ateistin kelvottom,an mielensä valtaan tekemään sopimattomia kommentteja palstallemme , Room. 1
        28 Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

        Paavalin ilmoitus jatkuu ...tunne ja sielunelämältään sairas, psyykeltään häiriintynyt, luonteenviallinen ateisti on kelvoton
        Room. 1
        29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;

        Tunarit ja ateistit menkää sinne minne kuuluttekin, te olette ansainneet kuoleman Room. 1: 32.

        Paavalista annetaan väärä todistus lähimmäisestä. Paljastaa sydämen tilan. Mistään pyhästä ei ole kysymys, saatanan räyhäämisestä. Se ei tiedä mitä tekisi?

    • Anonyymi

      Sen jumalan etsimiseen ei taida ihmisikä riittää??

    • Anonyymi

      8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
      8:45 Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.
      8:46 Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko?
      8:47 Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta."

      Jos Jeesus olisi tavallinen ihminen ei syntien anteeksianto olisi mahdollista. Evankeliumi oli pakko ilmoitta aylhäältä, koska se sisältää emergenssi ilmiön, jota ei voi alhaalta päin ymmärtää, siksi sitä on julistettava kaikkialle maailmaan. Se on Jumalan työ ja ilmoitus. Johon ihmisellä ei ole osaa, kuin ottaa ilo uutinen vastaan.

      • Anonyymi

        >> Jos Jeesus olisi tavallinen ihminen ei syntien anteeksianto olisi mahdollista. >>

        Jeesus oli ihminen. 1 Tim. 2 : 3-8.

        Tuo ihminen mies, kelpasi Herra Jumalalle sovitusuhriksi ja tuon Jeesus- ihmisen tulee kelvata sinullekin ihmisenä.

        Ihmisenä Hän eli täydellisen elämän, niin kuin Vuorisaarna opettaa, se kelpaa Jumalalle, Jeesu on meidän lahja vanhurskautemme, siihen me turvaamme, Hän on Jumala.
        Kiitos Isän Pojan ja Pyhän Hengen. Aame!

      • Anonyymi

        millään konstilla et kykene itseäsi puolustamaan Herra Jumalan edessä!!!
        Room. 1: 20

        Sinä kelvoton kommentoija, tunari ja ateisti, olet isästä perkleestä!! Joh. 8: 44 - 47
        >>8:44 Te olette isästä perkeleestä >>

        Joten olet ansainnut kuoleman Room. 1 : 32

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> Jos Jeesus olisi tavallinen ihminen ei syntien anteeksianto olisi mahdollista. >>

        Jeesus oli ihminen. 1 Tim. 2 : 3-8.

        Tuo ihminen mies, kelpasi Herra Jumalalle sovitusuhriksi ja tuon Jeesus- ihmisen tulee kelvata sinullekin ihmisenä.

        Jeesus istuu Isän oikealla puolella kaikkein pyhimmässä taivaassa. Ja on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus istuu Isän oikealla puolella kaikkein pyhimmässä taivaassa. Ja on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

        >>> Ja on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. >>

        Tuossa otteessa ositat olevasi ateisti!!

        Taas tunaroit ja vääryyttä julistat kelvottomilla kommenteilasi.

        Olet vaihtanut totuuden vääryyteen. Herra Jumala tulee tuomitsemaan sinut.

        todisteet;:
        Apt. 17
        31 Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."

        Jeesus oli ihminen. 1 Tim. 2 : 3-8.

        Tuo ihminen mies, kelpasi Herra Jumalalle sovitusuhriksi ja tuon Jeesus- ihmisen tulee kelvata sinullekin ihmisenä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        millään konstilla et kykene itseäsi puolustamaan Herra Jumalan edessä!!!
        Room. 1: 20

        Sinä kelvoton kommentoija, tunari ja ateisti, olet isästä perkleestä!! Joh. 8: 44 - 47
        >>8:44 Te olette isästä perkeleestä >>

        Joten olet ansainnut kuoleman Room. 1 : 32

        millään konstilla et kykene itseäsi puolustamaan Herra Jumalan edessä!!!
        Room. 1: 20
        En todella pysty, siksi minä turvaa Jeesukseen, sitä varten Hän tuli maailmaan jotta me uskoisimme Häneen.
        Kiitos armollisen Jumalan. Aamen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        millään konstilla et kykene itseäsi puolustamaan Herra Jumalan edessä!!!
        Room. 1: 20
        En todella pysty, siksi minä turvaa Jeesukseen, sitä varten Hän tuli maailmaan jotta me uskoisimme Häneen.
        Kiitos armollisen Jumalan. Aamen!

        >> Kiitos armollisen Jumalan. Aamen! >>

        taas tunaroit. Tuo jumala tuossa kommentissasi on Isä ja Poika, josta et saa yhtään mitään turvaa. Sinulla on tuolla käsityksilläsi taskuun annettu menolippu helvettiin

        Tässä Room. 1 : 32 on tuon uskosi lopputulos, Sinä ansaitset kuoleman ateistina ja Herra Jumalan vihaajana.

        Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
        Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta."
        ( Room. 1:16-17)

        >> "Vanhurskas on elävä uskosta."
        ( Room. 1:16-17) s-seutulainen >>

        saviseutulainen.

        vanhurskauttamisoppi ei ole pelastava oppi. Vaan menet kadotukseen niin että nuttusi vaan heilahtaa.
        Vanhurskauttamisoppi on vastoin Herra Jumalan opetuksia ja vastoin Hänen tahtoaan!!!

        taas tunaroit.
        Isä ja Poika, josta et saa yhtään mitään turvaa. Sinulla on tuolla Vanhurskauttamisoppi-käsityksilläsi taskuun annettu menolippu helvettiin

        Apostoli Paavalin julistamaa Herramme Jeesuksen Kristuksen evankeliumia:

        19 Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
        20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
        21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
        22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
        23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
        24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
        25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
        26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
        ( Room. 3)

        s-seutulainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
        Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta."
        ( Room. 1:16-17)

        s-seutulainen

        Tässä on totuus Luomisesta asti on ollut Herra Jumala.
        2 Moos. 20

        1 Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:
        2 "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, ....
        3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

        Jumala, joka on nimeltään Isä ja Poika, josta et saa yhtään mitään turvaa!!!

        Isä ja Poika eivät ole yhtään mitään Herra Jumalan edessä!!!

        Tääsä Mooseksen rukous, Ps. 90
        1 Mooseksen, Jumalan miehen, rukous. Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen.
        2 Ennenkuin vuoret syntyivät ja sinä loit maan ja maanpiirin, iankaikkisesta iankaikkiseen olet sinä, Jumala.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä on totuus Luomisesta asti on ollut Herra Jumala.
        2 Moos. 20

        1 Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:
        2 "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, ....
        3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

        Jumala, joka on nimeltään Isä ja Poika, josta et saa yhtään mitään turvaa!!!

        Isä ja Poika eivät ole yhtään mitään Herra Jumalan edessä!!!

        Tääsä Mooseksen rukous, Ps. 90
        1 Mooseksen, Jumalan miehen, rukous. Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen.
        2 Ennenkuin vuoret syntyivät ja sinä loit maan ja maanpiirin, iankaikkisesta iankaikkiseen olet sinä, Jumala.

        Apostoli Paavalin julistamaa Herramme Jeesuksen Kristuksen evankeliumia:

        19. Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,
        20. ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
        21. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
        ( Gal. 2)

        >> sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, >>

        Vanhurskauttamisoppisi Isä ja Poika eivät ole yhtään mitään Herra Jumalan edessä!!!

        Millään et kykene puolustautumaan opeillasi Herra Jumalan edessä!!
        Sinulle tulee tuomio kuten Paavali ilmoittaa Room. 1 : 32.

        sinä saviseutulainen olet tunari ja ateisti.

        1 Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
        2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
        3 joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
        4 mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
        5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
        6 ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
        7 osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
        8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
        9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
        10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
        11 Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi -
        12 että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;
        13 mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.
        14 Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,
        15 kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
        16 ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
        17 Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat;
        18 sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
        19 Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,
        20 apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
        21 jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;
        22 ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.
        ( Ef. 2)

        Kirkon on luovuttava vanhurskauttamisopista
        28.08.2020 12:06 - Kai Sadinmaa
        Vaikka ev.-lut kirkon asema murenee ja jäsenmäärä vähenee vuosi vuodelta, sen toiminnalla on vielä merkitystä yhteiskunnassa. Kun kirkon hierarkkinen johto tietoisesti syrjii seksuaalivähemmistöjä ja hiljaa jarruttaa tasa-arvon lisäämistä, se väistämättä heijastuu yhteiskunnalliseen keskusteluun kaikenlaisesta tasa-arvosta. Kirkko luo toiminnallaan yleisiä käytäntöjä ja muokkaa asenteita. Taistelu samansukupuolisten oikeudesta solmia avioliitto on merkitykseltään laajempi kuin mitä se ensisijassa koskee. Se, että kirkko rikkoo seksuaalivähemmistöjen kohdalla ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia on johdonmukainen seuraus kirkon keskeisimmästä opista eli vanhurskauttamisopista.

        Luterilainen kirkko ja protestantismi syntyivät vanhurskauttamisopista käydyssä taistelussa. Siitä huolimatta harva ymmärtää opista enää mitään. Onko kuvaavampaa käsitettä ilmaisemaan kirkon hukassa oloa kuin vanhurskauttamisoppi? Kun kysyt kadulla ihmisiltä, mitä sanasta tulee mieleen, niin he katsovat sinua kuin mielisairaalasta karannutta potilasta. Vanhurskauttamisoppi on vieras jopa kaikkein oppineimmille teologeille. Käsite on niin outo, ettei sitä voi mitenkään tehdä enää ymmärrettäväksi. Se on täysin kuollut, eikä herää eloon millään tavalla, ei polvirukouksella, ei paastolla, ei manauksella, ei millään hengellisellä defibrillaattorilla. Ymmärryksen perinne on katkennut jo kauan sitten. Siitä huolimatta vanhurskauttamisoppi on kirkon kivijalka, pyhimmistä pyhin, luovuttamaton oppi, jonka varassa kirkko seisoo tai kaatuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Apostoli Paavalin julistamaa Herramme Jeesuksen Kristuksen evankeliumia:

        1 Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
        2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
        3 joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
        4 mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
        5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
        6 ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
        7 osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
        8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
        9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
        10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
        11 Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi -
        12 että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;
        13 mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.
        14 Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,
        15 kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
        16 ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
        17 Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat;
        18 sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
        19 Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,
        20 apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
        21 jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;
        22 ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.
        ( Ef. 2)

        s-seutulainen

        saviseutulainen. opi tuntemaan Herra Jumala, seuraavassa on Hänen esittelyä, ole hyvä!!
        Missään jakeessa ei ole Isää ja Poikaa..

        Job. 38

        1 Silloin Herra vastasi Jobille tuulispäästä ja sanoi:
        2 "Kuka olet sinä, joka taitamattomilla puheilla pimennät minun aivoitukseni?
        3 Vyötä nyt kupeesi kuin mies; minä kysyn sinulta, opeta sinä minua.
        4 Missä olit silloin, kun minä maan perustin? Ilmoita se, jos ymmärryksesi riittää.
        5 Kuka on määrännyt sen mitat-tottapa sen tiedät-tahi kuka on vetänyt mittanuoran sen ylitse?
        6 Mihin upotettiin sen perustukset, tahi kuka laski sen kulmakiven,
        7 kun aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat?
        8 Ja kuka sulki ovilla meren, kun se puhkesi ja kohdusta lähti,
        9 kun minä panin sille pilven vaatteeksi ja synkeyden kapaloksi,
        10 kun minä rakensin sille rajani, asetin sille teljet ja ovet
        11 ja sanoin: 'Tähän asti saat tulla, mutta edemmäksi et; tässä täytyy sinun ylväiden aaltojesi asettua'?
        12 Oletko eläissäsi käskenyt päivän koittaa tahi osoittanut aamuruskolle paikkansa,
        13 että se tarttuisi maan liepeisiin ja pudistaisi jumalattomat siitä pois?
        14 Silloin se muuttuu niinkuin savi sinetin alla, ja kaikki tulee kuin vaatetettuna esille;
        15 jumalattomilta riistetään heidän valonsa, ja kohonnut käsivarsi murskataan.
        16 Oletko astunut alas meren lähdesuonille asti ja kulkenut syvyyden kuilut?
        17 Ovatko kuoleman portit sinulle paljastuneet, oletko nähnyt pimeyden portit?
        18 Käsitätkö, kuinka avara maa on? Ilmoita se, jos kaiken tämän tiedät.
        19 Mikä on tie sinne, kussa asuu valo, ja missä on pimeyden asuinsija,
        20 että saattaisit sen alueellensa ja tuntisit polut sen majalle?
        21 Kaiketi sen tiedät, sillä synnyithän jo silloin, ja onhan päiviesi luku ylen suuri!
        22 Oletko käynyt lumen varastohuoneissa, ja oletko nähnyt rakeiden varastot,
        23 jotka minä olen säästänyt ahdingon ajaksi, sodan ja taistelun päiväksi?
        24 Mitä tietä jakaantuu valo ja itätuuli leviää yli maan?
        25 Kuka on avannut kuurnan sadekuurolle ja ukkospilvelle tien,
        26 niin että sataa maahan, joka on asumaton, erämaahan, jossa ei ihmistä ole,
        27 niin että autio erämaa saa kylläksensä ja maa kasvaa vihannan ruohon?
        28 Onko sateella isää, tahi kuka on synnyttänyt kastepisarat?
        29 Kenen kohdusta on jää tullut, ja kuka on synnyttänyt taivaan härmän?
        30 Vesi tiivistyy kuin kiveksi, ja syvyyden pinta sulkeutuu kiinni.
        31 Taidatko solmita Otavan siteet tahi irroittaa kahleista Kalevanmiekan?
        32 Voitko tuoda esiin eläinradan tähdet aikanansa ja johdattaa Seulaset lapsinensa?
        33 Tunnetko taivaan lait, tahi sinäkö säädät, miten se maata vallitsee?
        34 Taidatko korottaa äänesi pilviin ja saada vesitulvan peittämään itsesi?
        35 Taidatko lähettää salamat menemään, niin että sanovat sinulle: 'Katso, tässä olemme'?
        36 Kuka on pannut viisautta pilvenlonkiin, tahi kuka antoi pilvenhattaroille ymmärrystä?
        37 Kuka on niin viisas, että laskee pilvien luvun, kuka kaataa tyhjiksi taivaan leilit,
        38 kun multa on kuivunut kovaksi kuin valettu ja maakokkareet toisiinsa takeltuneet?"
        39 (39:1) "Sinäkö ajat saaliin naarasleijonalle ja tyydytät nuorten leijonain nälän,
        40 (39:2) kun ne kyyristyvät luolissansa ja ovat väijyksissä tiheikössä?
        41 (39:3) Kuka hankkii ravinnon kaarneelle, kun sen poikaset huutavat Jumalan puoleen ja lentelevät sinne tänne ruokaa vailla?

    • Mä sain kyllä kehotuksen mennä Israeliin rukoilemaan oikeaa ainoaa Jumalaa jotta saisin vastauksia rukouksiini. Ja niin kävikin. Sain vastauksia ja Ilmestyksiä.
      Suomenkielinen koraanin käännös ei tuonut myös johdatusta, vaan shiia muslimien käyttämä englannin kielinen Koraani.
      Kyllä Jeesus sen jälkeen kun sain pyhän Hengen vastasi muutamaan rukoukseen jo ennen tuota matkaa, mutta ei ennen pyhää henkeä.
      1991 pyhä Henki
      1996 matka Israeliin
      2010 englanninkielinen Koraani
      Voidaan väitellä asiasta paljonkin.
      Kristus on esikoinen ja alku, tie jne. Mutta en menisi muita uskontoja väittämään hedelmättömiksi. Ne ovat nykyisin ehkä maallistuneita ja Jumalan valtakuntaa lähempänä kuin taivasta, mutta kyllä yhä voi sanoa PELASTUS ON JUUTALAISISTA. Osumatta siinä harhaan. Ja kyllä tuo Jumalan valtakunnan sanoma on myös hyvä ymmärtää.

      • Anonyymi

        juu..

        ja Herra jumalan seurakunnan sanoma on myös hyvä ymmärtää.

        ilman tuota ymmärrystä ei ole pelastusta.

      • Anonyymi

        Apostoli Paavalin julistamaa Herramme Jeesuksen Kristuksen evankeliumia:

        1 Sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa! Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi.
        2 Kavahtakaa noita koiria, kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalleleikattuja.
        3 Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan,
        4 vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä,
        5 joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus,
        6 intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.
        7 Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.
        8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen
        9 ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
        10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
        11 jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.
        12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.
        13 Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
        14 minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.
        15 Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.
        16 Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!
        17 Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana.
        18 Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina;
        19 heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.
        20 Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi,
        21 joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.
        ( Fil. 3)

        Vanhurskauttamisopin taustalla olevan, yksilön syyllisyyttä ja syntisyyttä korostavan kirkon kehitys alkoi kirkkoisä Augustinuksesta (v. 354-430). Hänen myötään synnistä tuli kristillisen kirkon teologian ydin. Kirkko alkoi kääntyä sisäänpäin. Yksilön synnistä kehittyi hiljalleen kirkon ydinasia, vaikka kristinuskon keskushenkilö Jeesus Nasaretilainen ei siitä ollut juurikaan kiinnostunut.

        Luther oli syntikirkon kehityksen looginen tulema ja kehityksen väistämätön huippu. Tämä superahdistunut augustinolaismunkki ripittäytyi päivittäin jopa kuusi tuntia jonkin mieltänsä polttavan asian tähden. Jokainen synti oli löydettävä omasta mielestä, tuotava valoon, jotta voisi saada rauhan. Luther järkyttyi huomatessaan, kuinka huolellisen itsetutkiskelun ja puhdistuksen jälkeen hänen mieleensä saattoi yhtäkkiä tulla jokin menneisyyden synti. Ne eivät loppuneet koskaan. Ja vielä enemmän hän hämmentyi siitä, ettei kaikkia syntejä voi edes havaita itsestään. Luther käsitti, kuinka itsepetos oli helppoa. Ihminen kätkee syntinsä niin, ettei edes itse tiedä niistä mitään.

        Luther vajosi epätoivoon. Hän tunsi kauhua. Hänen hermonsa olivat kireällä kuin viulunkieli. Kuihtuneen lehden rapina sai hänet hypähtämään säikähdyksestä. Hän näki painajaisia, pelkäsi pimeää ja oli varma, että joutuisi helvettiin. Hän pohti lakkaamatta Paavalin Roomalaiskirjeen 1 luvun jaetta 17: ”Uskosta vanhurskas saa elää.” Luther mietti, miten Jumalan oikeudenmukaisuus ja kyseinen jae sopivat yhteen.

        Lukemattomien valvottujen öiden jälkeen hän alkoi oivaltaa. Jumalan oikeudenmukaisuus ilmenee ihmisen vanhurskauttamisessa, yksin uskon kautta, ilman ihmisen omia tekoja tai ansioita. Lutherin oivallus oli järisyttävä. Syntisyydessään piehtaroivan kirkon vuosituhantinen piina sai nyt vastauksen.

        Lutherin oivalluksesta syntynyt vanhurskauttamisoppi oli vapauttavaa, mutta samalla se kavensi kohtalokkaalla tavalla evankeliumin yhteiskunnallisen ulottuvuuden pelkäksi yksilön sisäisyydeksi. Vaikka Luther sai oivalluksen ja kehitti oppinsa Paavalin tekstistä, sillä ei ollut mitään tekemistä Paavalin ajatusten, saati Jeesuksen julistuksen kanssa.

        Paavalille ja Jeesukselle vanhurskauttaminen ei ollut individualistista kuten Lutherilla. Vanhurskauttaminen yksin uskosta ei vastannut Paavalin kohdalla kysymykseen, kuinka ahdistunut kristitty löytää armollisen Jumalan. Kyse ei ole siitä, miten me pelastumme vaan ainoastaan juutalaisten ja pakanoiden välisestä suhteesta: kuinka pakanat eli ei-juutalaiset voivat liittyä samaan messiaaniseen yhteisöön juutalaisten kanssa. Vanhurskauttaminen tarkoitti näiden ryhmien vihollisuuksien sovittamista, erottavien väliseinien purkamista, samaan yhteisöön liittymistä.

        Paavali liittyi Jeesuksen sosiaaliseen evankeliumiin, joka tarkoitti yhteisön eheyttämistä, yhteisöllisen oikeuden ja oikeudenmukaisuuden toteutumista. Yksilö pelastui osana yhteisöä, ei siitä irrallaan. Siinä on uusi luomus, uusi ihminen Kristuksessa, ei siinä, että yksilö muuttuisi sisäisesti jotenkin laadullisesti toiseksi.

        Vanhurskauttamisoppi on hämärtänyt vanhurskauttamisen sosiaalisen ulottuvuuden. Suomen kielen sanassa vanhurskas tämä ulottuvuus on kadotettu kokonaan. ”Van” tulee lujaa tai varmaa tarkoittavasta sanasta vaka. ”Hurskas” taas tarkoittaa viisasta. Vanhurskas on siis kömpelö käännös ruotsin sanasta rättvis, oikealla tavalla viisas. Tämä tulee lähelle sanan alkuperäistä merkitystä, kreikan sanaa dikaiosyne sekä englannin sanaa righteous, jotka molemmat tarkoittavat oikeamielistä, oikeudenmukaisuutta. Vanhurskauttaminen puolestaan on englanniksi justification, oikeutus. Vanhurskauttamisen sijaan pitäisi siis puhua oikeamielistämisestä, asioiden paikoilleen asettamisesta.

    • Anonyymi

      Eli tämä Jumala haluaa pysyä piilossa. Ehkäpä tuollainen Jumala kannattaa jättää rauhaan, joka ei halua tulla löydetyksi. Saat vielä sen Jumalan vihat päällesi, jos etsit sitä yhtään mitään kautta.

    • Anonyymi

      Jumala oli Kristuksessa ja sovitti jo koko maailman itsensä kanssa.

      Tämän evankeliumin päälle on paskannettu viimeiset 2000 vuotta ja paskannetaan yhä, kuten tämänkin ketjun avauksessa.

      • Anonyymi

        Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
        Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
        Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi ( 2 Kor. 5:19-20).
        Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
        Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä ( 6:1-2).

        Vanhurskauttamisoppi ei ole pelastava oppi, vaan kadotukseen vievä oppi.

        Vanhurskauttamisoppi on mekanistisen maailmankuvan airut, materialismin ja ateismin, nykyisen ääri-individualistisen, yksilön itsekkyyttä korostavan kulttuurin äiti. Se oli sillä historiallisella janalla, jossa irrotettiin toisistaan objektiivinen ja subjektiivinen, sisäinen ja ulkoinen, ruumis ja sielu. Se teki ihmisestä itsensä tarkkailijan, itsensä ulkopuolella eläjän. Vanhurskauttamisoppi on merkkipaalu siinä kehityksessä, joka vei Jumalalta tilan maailmasta, etäännytti hänet ihmisestä, luomakunnasta ja lopulta tappoi kokonaan.

        Näin ei tarvitsisi olla. Uudessa testamentissa löytyy useampia ”vanhurskauttamisoppeja". Vaikka Paavali käyttää samaa sanamuotoa kuin esimerkiksi Matteus, vuorisaarnan yhteydessä vanhurskaudesta puhuminen on vähintäänkin käännösvirhe, jos nyt ei suora ja tahallinen väärennös. Autuaita eivät ole he, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, vaan ne, jotka janoavat oikeutta tai oikeudenmukaisuutta. Ketään ei vainota vanhurskauden, vaan oikeudenmukaisuuden tähden. Vuorisaarnassa kyse on yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta, tosin siihen sisältyy aimo annos hengellistä ulottuvuutta.

        Oikeudenmukaisuus avautuu nykylukijalle huomattavasti helpommin kuin vanhurskauttaminen. Sitä ei kuitenkaan haluta, koska se asettaisi luterilaisen kirkon epämukavaan asemaan. Kirkko joutuisi oikeasti pohtimaan yhteiskunnallisia kysymyksiä. Vanhurskauttaminen on alibi kirkon välinpitämättömyydelle. Kaikista luterilaisista selittelyistä huolimatta Jeesuksen kehotus rikkaalle jakamaan omaisuutensa ei ole retorinen keino, vaan aito kutsu toteuttaa yhteiskunnallista (ja hengellistä) oikeudenmukaisuutta.

        Vuorisaarnan retoriikassaan Jeesus kääntää juutalaisen lain päälaelleen tyhjentäen sen perin pohjin. Saarnan loppua kohden alkaa hahmottua Jeesuksen näkemys ihmisen velvoittavasta ja vaikeasta tehtävästä maailmassa, ja lopussa hän tuo sen esiin täysin suoraan: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille. Siinä on laki ja profeetat." Tämä laki, sekä rakkauden kaksoiskäsky, ovat vaativuudessaan Jeesuksen opetuksen luovuttamaton ydin, jonka yli luterilainen vanhurskauttamisoppi luo tunkkaisen ja sumentavan varjonsa.

        Lienee mahdotonta tiivistää Paavalin ja Jeesuksen opetusta yhdeksi sanaksi ja samanlaiseksi viestiksi. Individualistiselle luterilaisuudelle sopii paremmin Paavalin opetus, vaikka sekin on tulkittu väärin. Evankeliumi on kirkolle kompastuskivi, ei vapauttava sanoma.

        Kirkon on luovuttava vanhurskauttamisopista ja yksilökeskeisestä teologiasta. Evankeliumi ja pelastus koskettavat koko luomakuntaa. Kristinuskossa ei ole kyse individualistisesta, omaan napaan tuijottavasta hurskaudesta tai taivas-eskapismista, vaan koko luomakunnan kohtalonyhteyden syvästä ymmärtämisestä ja kristinuskon tämänpuoleisuuden korostamisesta. Se on radikaalia, sisään sulkevaa, yksilöiden ja yhteisöjen välillä tapahtuvaa vihollisuuksien voittamista, tinkimätöntä vastarintaan asettumista sortavia valtoja ja voimia vastaan, taistelua jakamattoman ihmisarvon, oikeudenmukaisuuden ja luomakunnan eheyden puolesta.

        Árpád Kovács, pappi, Oulu

        Mirjami Rautio, opettaja, Oulu

        Kai Sadinmaa, pappi, Helsinki

        Juha Valppu, pappi, Oulu

        1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
        2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
        3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
        4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
        5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
        ( Gal. 5)

        >>5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.>>

        saviseutulainen.

        sinun on täysin odotella vanhurskautamistasi.

        Herra Jumala ei sinua vanhurskauta.

        Vaan olet ansainnut Hänen lupauksensa mukaisesti aivan muuta mitä toivot.
        Myöskään henkeään Herra Jumala ei ole Sinulle jakanut. Sinulta puuttuu pyhän hengen sinetti.

        Vanhurskauttamisopin lopputuloksesta kertoo Paavali lisää Room. 1: 32.

    • Anonyymi

      Saatana ei pysty kuin syyttään sillä ei ole muuta voimaa, kuin eksyttää.
      Vanhurskauttaminen uskon kautta on yksin Jumalan teko, johon ei ihmisellä ole muuta kuin ottaa vastaan ilouutinen, ja uskoa siihen.

      Satanisteillä ei ole muuta kuin koitta estää ja harhauttaa, koska he on isästä perkeleestä jolla ei väärä jumala saatana.
      Älkää antako hätä teitä te Jeesuksen seuraajat, pysykää Herran rauhassa, älkää ottako osaa kavaliin saatanan juoniin

      • Anonyymi

        Vanhurkauttamisoppi ei ole pelastusoppi.

        Kristittyjen yhdessä muotoilema ekumeeninen vanhurskauttamiskäsitys kuuluu:
        "Me tunnustamme yhdessä: Yksin armosta, yksin uskoen Kristuksen pelastavaan työhön eikä oman ansiomme perusteella, Jumala hyväksyy meidät ja me saamme Pyhän Hengen, joka uudistaa sydämemme ja varustaa ja kutsuu meidät hyviin tekoihin.”

        Julistus ON lasten uskoa joulupukkiin ja on lisäksi sisäisesti ristiriitainen.

        Siinä väitetään, ettei teoilla ole mitään merkitystä, mutta uskotaan silti yhteen ulkoiseen, historialliseen sovitustekoon, jonka katsotaan muuttavan kaikki tekoon USKOVAT taivaskelpoisiksi (ja vielä tarkemmin tarkoittavat tuolla väitteellä, että vain ainoastaan heidät, jotka ovat Herra Jumalan vihaajia ja kieltäjiä, ateisteja ja opillisesti täysiä
        tunareita, että he ovat taivaskelpoisia)

        Vanhurskauttamisopin kautta ei saa Herra Jumalan hyväksyntää eikä näinollen myöskään ei saada pyhää henkeä.

        Herra Jumala jakaa henkeään aivan muilla perusteilla uskovalle.

        1 Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, valituille muukalaisille, jotka asuvat hajallaan Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bityniassa,
        2 ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.
        3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
        4 turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten,
        5 jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.
        6 Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa,
        7 että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.
        8 Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
        9 sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.
        ( 1 Piet. 1)

        >> ( 1 Piet. 1) s-seutulainen >>

        saviseutulainen.

        Sinä olet Herra Jumalan vihaajia ja kieltäjiä, ateisteja ja opillisesti täysin
        tunari ja et ole taivaskelpoinen.

        Vanhurskauttamisoppi ON perkeleen lasten uskoa joulupukkiin.

        Lisäksi koska uskonne mukaan jumalanne nimi on Isä, Poika, Pyhä Henki ja Sana.
        Tuokin on satua ja ON perkeleen lasten uskoa joulupukkiin

        Tuosta seuraa, että Te olette muuttaneet Herra Jumalan totuuden vääryydeksi, ettekä pysty itseänne ja oppianne mitenkään puolustamaan Herra Jumalan edessä ja olette ansainneet loppunne Paavalin kirjoitusten mukaisesti Room. 1 : 18-32

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhurkauttamisoppi ei ole pelastusoppi.

        Kristittyjen yhdessä muotoilema ekumeeninen vanhurskauttamiskäsitys kuuluu:
        "Me tunnustamme yhdessä: Yksin armosta, yksin uskoen Kristuksen pelastavaan työhön eikä oman ansiomme perusteella, Jumala hyväksyy meidät ja me saamme Pyhän Hengen, joka uudistaa sydämemme ja varustaa ja kutsuu meidät hyviin tekoihin.”

        Julistus ON lasten uskoa joulupukkiin ja on lisäksi sisäisesti ristiriitainen.

        Siinä väitetään, ettei teoilla ole mitään merkitystä, mutta uskotaan silti yhteen ulkoiseen, historialliseen sovitustekoon, jonka katsotaan muuttavan kaikki tekoon USKOVAT taivaskelpoisiksi (ja vielä tarkemmin tarkoittavat tuolla väitteellä, että vain ainoastaan heidät, jotka ovat Herra Jumalan vihaajia ja kieltäjiä, ateisteja ja opillisesti täysiä
        tunareita, että he ovat taivaskelpoisia)

        Vanhurskauttamisopin kautta ei saa Herra Jumalan hyväksyntää eikä näinollen myöskään ei saada pyhää henkeä.

        Herra Jumala jakaa henkeään aivan muilla perusteilla uskovalle.

        Saatana ei pysty kuin syyttään sillä ei ole muuta voimaa, kuin eksyttää.

        Satat todistetaan oikeiksi, syyttäjä valheellisilla perusteilla,, saatana ei huomaa edes omaa typeryyttään, on niin tuohtunut vihassaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> ( 1 Piet. 1) s-seutulainen >>

        saviseutulainen.

        Sinä olet Herra Jumalan vihaajia ja kieltäjiä, ateisteja ja opillisesti täysin
        tunari ja et ole taivaskelpoinen.

        Vanhurskauttamisoppi ON perkeleen lasten uskoa joulupukkiin.

        Lisäksi koska uskonne mukaan jumalanne nimi on Isä, Poika, Pyhä Henki ja Sana.
        Tuokin on satua ja ON perkeleen lasten uskoa joulupukkiin

        Tuosta seuraa, että Te olette muuttaneet Herra Jumalan totuuden vääryydeksi, ettekä pysty itseänne ja oppianne mitenkään puolustamaan Herra Jumalan edessä ja olette ansainneet loppunne Paavalin kirjoitusten mukaisesti Room. 1 : 18-32

        Kerrankin näkee rehellisen kommentin.
        Oikeen olet totuuden sanaa kirjoittanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> ( 1 Piet. 1) s-seutulainen >>

        saviseutulainen.

        Sinä olet Herra Jumalan vihaajia ja kieltäjiä, ateisteja ja opillisesti täysin
        tunari ja et ole taivaskelpoinen.

        Vanhurskauttamisoppi ON perkeleen lasten uskoa joulupukkiin.

        Lisäksi koska uskonne mukaan jumalanne nimi on Isä, Poika, Pyhä Henki ja Sana.
        Tuokin on satua ja ON perkeleen lasten uskoa joulupukkiin

        Tuosta seuraa, että Te olette muuttaneet Herra Jumalan totuuden vääryydeksi, ettekä pysty itseänne ja oppianne mitenkään puolustamaan Herra Jumalan edessä ja olette ansainneet loppunne Paavalin kirjoitusten mukaisesti Room. 1 : 18-32

        Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.
        ( Ap.t. 4:12)

        1 Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu,
        2 vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.
        3 Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
        4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
        5 Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden.
        ( 2 Kor. 4)

        Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.
        ( 2 Kor, 11:4)

        8 Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.
        9 Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.
        10 Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.
        11 Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti! Amen.
        ( 1 Piet. 5)

        >> 1 Piet. 5) s-seutulainen >>

        Lutherin oivalluksesta syntynyt vanhurskauttamisoppi oli vapauttavaa, mutta samalla se kavensi kohtalokkaalla tavalla evankeliumin yhteiskunnallisen ulottuvuuden pelkäksi yksilön sisäisyydeksi. Vaikka Luther sai oivalluksen ja kehitti oppinsa Paavalin tekstistä, sillä ei ollut mitään tekemistä Paavalin ajatusten, saati Jeesuksen julistuksen kanssa.

        allekirjoittaneet:
        Árpád Kovács, pappi, Oulu

        Mirjami Rautio, opettaja, Oulu

        Kai Sadinmaa, pappi, Helsinki

        Juha Valppu, pappi, Oulu
        ote Kaj Sadinmaan kirjoitus v 2020

    • Anonyymi

      Amen. Pujottauduin itse elämään ihan vahingossa kai.

    • Anonyymi

      Juutalaisista ja heidän valheistaan on Martti Lutherin teos, joka ilmestyi vuonna 1543.
      Luther ei antanut väärää todistusta lähimmäisistään vaan kertoi totuuden, jota saatana käytti hyväkseen Saksassa, ja edelleen.
      Nyr keskitysleirejä muistellaan, aina kun mainostetaan aina siitä jotain tarttuu. oli se hyvää tai pahaa. Tällä kertaa pahaa.

    • Anonyymi

      Apt: 3:22 Sillä Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu. 3:23 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.'

      Tämä tarkoitettu niille, jotka ei halua kuulla, erotetaan Jeesus kansasta. "On vain yksi kansa": Joh:10:16.

    • Anonyymi

      5:15 eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
      5:16 Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.

      Huom!: että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa. Hyvistä teoista kunnia kuuluu Jumalalle, uskossa olette ne tehneet ja uskon saaneet Jumalalta. Silloin ne ovat pyyteettömiä ja siunattuja. Tämä on Jumalan tahto.

      • Anonyymi

        >> ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa. >>

        Sulla on omat opit mielessäsi, ateistien opit.

        Kuka on taivaissa?
        Tässä seuraavissa jakeissa on esitelty Teidän jumalanne. Jumala on nimeltää Herra. Vain Hän on taivaissa.
        Herra Jumala on luonut kaiken yksinään. Eikä Hänellä ollut apujumalia rinnallaan.
        Eikä Hänen nimensä ole Isä.

        Alusta asti on Hän esillä läpi koko Kirkkoraamatun kunhan vaan oppii tuota kirjaa lukemaan eikä anna Kirkkoraamatun perinnäissääntöjen häiritä.

        1 Moos. 2 :
        1 Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa.
        2 Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt.
        3 Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.
        4 Tämä on kertomus taivaan ja maan synnystä, kun ne luotiin. Siihen aikaan kun Herra Jumala teki maan ja taivaan,
        5 ei ollut vielä yhtään kedon pensasta maan päällä, eikä vielä kasvanut mitään ruohoa kedolla, koska Herra Jumala ei vielä ollut antanut sataa maan päälle eikä ollut ihmistä maata viljelemässä,
        6 vaan sumu nousi maasta ja kasteli koko maan pinnan.
        7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
        8 Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt.
        9 Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän-ja pahantiedon puun.
        10 Ja Eedenistä lähti joki, joka kasteli paratiisia, ja se jakaantui sieltä neljään haaraan.
        11 Ensimmäisen nimi on Piison; se kiertää koko Havilan maan, jossa on kultaa;
        12 ja sen maan kulta on hyvää. Siellä on myös bedellion-pihkaa ja onyks-kiveä.
        13 Toisen virran nimi on Giihon; se kiertää koko Kuusin maan.
        14 Kolmannen virran nimi on Hiddekel; se juoksee Assurin editse. Ja neljäs virta on Eufrat.
        15 Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.
        16 Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista,
        17 mutta hyvän-ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".
        18 Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva".
        19 Ja Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva.
        20 Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut.
        21 Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla.
        22 Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo.
        23 Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu".
        24 Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.
        25 Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa.

        Älä elä vanhassa menneessä ajassa, se on ollut ja mennyt, mikä on nyt, mikä on tuleva.

        Taivaan valtakunnasta ei puhua ilman Jeesusta, se on teissä, ei ole, ellei Jeesus siellä ole.

        Johannes 92 13:19: Sanon jo etukäteen, mitä tapahtuu. Kun se sitten tapahtuu, te tiedätte, että minä olen mikä olen. (Jeesus on Jumala)

        höö..

        Herra Jumala on tässä ajassa. Hänen nimensä ei ole Jeesus.

        Jumalanne nimi on Herra.

        Jeesus on ihminen 1 Tim.2 : 3-8

        Millään et kykene oppia puolustamaan.
        Vain yksi on Herra Jumala, Hän on ainoa.

        Vai meinaat kumota Uuden Testamentin, Vanha Testamentti on vain ennustusta Jeesuksesta
        Jeesus on kulmakivi johon uskottomat kompastuu. Usko tai älä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        höö..

        Herra Jumala on tässä ajassa. Hänen nimensä ei ole Jeesus.

        Jumalanne nimi on Herra.

        Jeesus on ihminen 1 Tim.2 : 3-8

        Millään et kykene oppia puolustamaan.
        Vain yksi on Herra Jumala, Hän on ainoa.

        Vain yksi on Herra Jumala, Hän on ainoa.
        Oikein Isä Poika ja Pyhä Henki, kaikki yhtä ja yksi, monta ominaisuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain yksi on Herra Jumala, Hän on ainoa.
        Oikein Isä Poika ja Pyhä Henki, kaikki yhtä ja yksi, monta ominaisuutta.

        >> Oikein Isä Poika ja Pyhä Henki, kaikki yhtä ja yksi, monta ominaisuutta. >

        tuossa on oikeen uskomaton junttius. ateisti ja tunari.

    • Anonyymi

      Jos Jumala ilmestyisi, ihminen menettäisi vapauden, siitä tulisi deterministinen robotti.
      Toteutuisi Dawkins: Ihminen on biologinen robotti. Ei sen enempää. Eli päivitetty apinan, joka on ahvenesta kehittynyt, mutta yhtään lenkkiä ei ole todistettu, kaikki on satujen varassa, siis tieteellistä faktaa, uskoa saa joka tykkää.
      Seuraukset on nähtävissä: Totuus on vääryyden vallassa, se on luettavissa Isosta Kirjasta.

    • Anonyymi

      1 Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
      2 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
      3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
      4 Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
      ( Room. 10)

      "Kristus on Raamatun salaisuus, armo on Kristuksen salaisuus.
      Usko on ihmeellisin asia maailmassa. Lisää siihen jotain omaasi, ja sinä turmelet sen. Kristus ei katsahdakaan siihen, jos se tahtoo esiintyä uskona. Kun sinä uskot ja tulet Kristuksen luo, on sinun luovuttava omasta vanhurskaudestasi ja tuotava vain syntisi. (Oi, se on vaikeaa!)
      Sinun on luovuttava pyhyydestäsi, pyhityksestäsi, hyveistäsi, nöyryydestäsi jne. ja sinun on tuotava vain puutteesi ja kurjuutesi, muuten ei Kristus ole sopiva sinulle etkä sinä Kristukselle.
      Kristus tahtoo olla pelkästään lunastaja ja välimies, ja sinun täytyy olla kadotettu syntinen, muuten ette te, Kristus ja sinä, koskaan sovi toisillenne. Vaikein asia maailmassa on ottaa vanhurskaudekseen yksin Kristus, siis tunnustaa hänet Kristukseksi. Jos lisäät siihen jotain omaasi, et enää salli hänen olla Kristuksena." ( Thomas Wilcox/Kallis hunajan pisara)

      Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin.  Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi.  Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen'. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.  Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."
      ( Matt. 22:11-14)

      s-seutulainen

      • Anonyymi

        >> 4 Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
        ( Room. 10) >>

        saviseutulainen.

        Vanhurskauttamisoppinne ei kestä Herra Jumalan edessä.
        Syy on se, että ole ateisteja ja tunareita.

        Loppunne on kerrottu Room. 1 : 32.

    • Anonyymi

      Jumala Hyväksyy vain Jeesuksen, sinä saat olla lahjana Jeesuksessa, ei sinulla ole mitään omaa, kaikki ansio on Jeesuksen. Täydellinen antautuminen. Tämä tapahtuu uskossa ja oikeesti vasta taivaassa.

      Tätä ei saa sekoittaa maalliseen pyhitykseen, se on vain todistusta uskosta, ja se on vajaista, vaikkan kuinka pitkälle edistyisi. Laki näyttää synnin, ilman synnin tutoa ei voi kääntyä, tehdä parannusta ja mennä Jeesuksen ristin juurelle anomaan armoa. Joka ottaa meidän syntiemme tähden kärsivän Jeesuksen vastaan ei tahdo tehdä enää syntiä.

      Kaikki on Herran ansaitsematonta suurta armoa ja Hänen Nimensä Kunniaa ja Pyhyyttä.

      • Anonyymi

        >> Kaikki on Herran ansaitsematonta suurta armoa >>

        arvoisa kommentoija.

        Vanhurskauttamisoppinne ei kestä Herra Jumalan edessä. Herra Jumalan armo ei riitä Teille .
        Syy on se, että ole ateisteja ja tunareita.

        Loppunne on kerrottu Room. 1 : 32.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> Kaikki on Herran ansaitsematonta suurta armoa >>

        arvoisa kommentoija.

        Vanhurskauttamisoppinne ei kestä Herra Jumalan edessä. Herra Jumalan armo ei riitä Teille .
        Syy on se, että ole ateisteja ja tunareita.

        Loppunne on kerrottu Room. 1 : 32.

        Johannes 3:13 Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.
        3:14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
        3:15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
        3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> Kaikki on Herran ansaitsematonta suurta armoa >>

        arvoisa kommentoija.

        Vanhurskauttamisoppinne ei kestä Herra Jumalan edessä. Herra Jumalan armo ei riitä Teille .
        Syy on se, että ole ateisteja ja tunareita.

        Loppunne on kerrottu Room. 1 : 32.

        Vanhurskauttamisoppinne
        Ei minulla ole mitään vanhurskausoppia, se on Jumalan teko Jeesuksen kautta.

    • Anonyymi

      täs on ote Jobin -kirjasta. On vain Herra Jumala.

      Ei jumalaa joka olisi nimeltään Isä, Poika, Pyhä Henki ja Sana.
      Herra Jumala on luonut kaiken yksinään.

      Vai mitä tykkäätte?

      1 Silloin Herra vastasi Jobille tuulispäästä ja sanoi:
      2 "Kuka olet sinä, joka taitamattomilla puheilla pimennät minun aivoitukseni?
      3 Vyötä nyt kupeesi kuin mies; minä kysyn sinulta, opeta sinä minua.
      4 Missä olit silloin, kun minä maan perustin? Ilmoita se, jos ymmärryksesi riittää.
      5 Kuka on määrännyt sen mitat-tottapa sen tiedät-tahi kuka on vetänyt mittanuoran sen ylitse?
      6 Mihin upotettiin sen perustukset, tahi kuka laski sen kulmakiven,
      7 kun aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat?
      8 Ja kuka sulki ovilla meren, kun se puhkesi ja kohdusta lähti,
      9 kun minä panin sille pilven vaatteeksi ja synkeyden kapaloksi,
      10 kun minä rakensin sille rajani, asetin sille teljet ja ovet
      11 ja sanoin: 'Tähän asti saat tulla, mutta edemmäksi et; tässä täytyy sinun ylväiden aaltojesi asettua'?
      12 Oletko eläissäsi käskenyt päivän koittaa tahi osoittanut aamuruskolle paikkansa,
      13 että se tarttuisi maan liepeisiin ja pudistaisi jumalattomat siitä pois?
      14 Silloin se muuttuu niinkuin savi sinetin alla, ja kaikki tulee kuin vaatetettuna esille;
      15 jumalattomilta riistetään heidän valonsa, ja kohonnut käsivarsi murskataan.
      16 Oletko astunut alas meren lähdesuonille asti ja kulkenut syvyyden kuilut?
      17 Ovatko kuoleman portit sinulle paljastuneet, oletko nähnyt pimeyden portit?
      18 Käsitätkö, kuinka avara maa on? Ilmoita se, jos kaiken tämän tiedät.
      19 Mikä on tie sinne, kussa asuu valo, ja missä on pimeyden asuinsija,
      20 että saattaisit sen alueellensa ja tuntisit polut sen majalle?
      21 Kaiketi sen tiedät, sillä synnyithän jo silloin, ja onhan päiviesi luku ylen suuri!
      22 Oletko käynyt lumen varastohuoneissa, ja oletko nähnyt rakeiden varastot,
      23 jotka minä olen säästänyt ahdingon ajaksi, sodan ja taistelun päiväksi?
      24 Mitä tietä jakaantuu valo ja itätuuli leviää yli maan?
      25 Kuka on avannut kuurnan sadekuurolle ja ukkospilvelle tien,
      26 niin että sataa maahan, joka on asumaton, erämaahan, jossa ei ihmistä ole,
      27 niin että autio erämaa saa kylläksensä ja maa kasvaa vihannan ruohon?
      28 Onko sateella isää, tahi kuka on synnyttänyt kastepisarat?
      29 Kenen kohdusta on jää tullut, ja kuka on synnyttänyt taivaan härmän?
      30 Vesi tiivistyy kuin kiveksi, ja syvyyden pinta sulkeutuu kiinni.
      31 Taidatko solmita Otavan siteet tahi irroittaa kahleista Kalevanmiekan?
      32 Voitko tuoda esiin eläinradan tähdet aikanansa ja johdattaa Seulaset lapsinensa?
      33 Tunnetko taivaan lait, tahi sinäkö säädät, miten se maata vallitsee?
      34 Taidatko korottaa äänesi pilviin ja saada vesitulvan peittämään itsesi?
      35 Taidatko lähettää salamat menemään, niin että sanovat sinulle: 'Katso, tässä olemme'?
      36 Kuka on pannut viisautta pilvenlonkiin, tahi kuka antoi pilvenhattaroille ymmärrystä?
      37 Kuka on niin viisas, että laskee pilvien luvun, kuka kaataa tyhjiksi taivaan leilit,
      38 kun multa on kuivunut kovaksi kuin valettu ja maakokkareet toisiinsa takeltuneet?"
      39 (39:1) "Sinäkö ajat saaliin naarasleijonalle ja tyydytät nuorten leijonain nälän,
      40 (39:2) kun ne kyyristyvät luolissansa ja ovat väijyksissä tiheikössä?
      41 (39:3) Kuka hankkii ravinnon kaarneelle, kun sen poikaset huutavat Jumalan puoleen ja lentelevät sinne tänne ruokaa vailla?

      • Anonyymi

        Matt: 11:13 Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti;
        Eli, kaikki VT on esikuvallista ennustusta Jeesuksesta Kristuksesta.
        Usko ei perustu jonkin opin totena pitämiseen, - pään tietoon. Vaan henkilökohtaiseen suhteeseen Jeesuksen kanssa.

        Tiituksen kirje:3:4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, 3:5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

    • Anonyymi

      oppikaa tuntemaan Herra Jumal. Hän on Teidän Jumalanne, Yksin

      1. Moos. 2:4

      Tämä on kertomus taivaan ja maan synnystä, kun ne luotiin. Siihen aikaan kun Herra Jumala teki maan ja taivaan,
      1. Moos. 2:5

      ei ollut vielä yhtään kedon pensasta maan päällä, eikä vielä kasvanut mitään ruohoa kedolla, koska Herra Jumala ei vielä ollut antanut sataa maan päälle eikä ollut ihmistä maata viljelemässä,
      1. Moos. 2:7

      Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
      1. Moos. 2:8

      Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt.
      1. Moos. 2:9

      Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän-ja pahantiedon puun.
      1. Moos. 2:15

      Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.
      1. Moos. 2:16

      Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista,
      1. Moos. 2:18

      Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva".
      1. Moos. 2:19

      Ja Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva.
      1. Moos. 2:21

      Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla.
      1. Moos. 2:22

      Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo.
      1. Moos. 3:1

      Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?"
      1. Moos. 3:8

      Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.
      1. Moos. 3:9

      Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?"
      1. Moos. 3:13

      Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: "Mitäs olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin".
      1. Moos. 3:14

      Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: "Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.
      1. Moos. 3:21

      Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä.
      1. Moos. 3:22

      Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"
      1. Moos. 3:23

      Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu.
      1. Moos. 7:16

      Ja ne, jotka menivät sisälle, olivat koiras ja naaras kaikesta lihasta, niinkuin Jumala oli hänelle käskyn antanut. Ja Herra sulki oven hänen jälkeensä.
      1. Moos. 9:26

      Vielä hän sanoi: "Kiitetty olkoon Herra, Seemin Jumala, ja olkoon Kanaan heidän orjansa.
      1. Moos. 17:1

      Kun Abram oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, ilmestyi Herra hänelle ja sanoi hänelle: "Minä olen Jumala, Kaikkivaltias; vaella minun edessäni ja ole nuhteeton.
      1. Moos. 24:7

      Herra, taivaan Jumala, joka otti minut pois isäni kodista ja synnyinmaastani, hän, joka puhui minulle ja vannoi minulle sanoen: 'Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan', hän lähettää enkelinsä sinun edelläsi, niin että saat sieltä vaimon pojalleni.
      1. Moos. 24:12

      Ja hän sanoi: "Herra, minun herrani Aabrahamin Jumala, suo minulle tänään menestystä ja tee laupeus herralleni Aabrahamille.
      1. Moos. 24:27

      ja sanoi: "Kiitetty olkoon Herra, minun herrani Aabrahamin Jumala, joka ei ole ottanut pois armoansa ja totuuttansa minun herraltani. Herra on johdattanut minut tätä tietä herrani veljen kotiin."
      1. Moos. 24:42

      Niin minä tänään tulin lähteelle ja sanoin: 'Herra, minun herrani Aabrahamin Jumala, jos annat onnistua sen matkan, jolla olen,

      eipä löydu jumalaa nimeltään Isä, Poika , Pyhä Henki sekä Sana.

      Hävetkää ateistit satujanne!!!

    • Anonyymi

      Joh: 1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, 1:13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.

      • Anonyymi

        joh. 1:13

        yksikään Teistä ei ole syntynyt Jumalasta.

    • Anonyymi

      7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' (vaikka tekivät voimallisia tekoja)
      7:23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'

      Miksi Jeesus ajaa heidät pois?
      Kerro!

      • Anonyymi

        kyseessä ovat ateistit ja tunarit.
        sama loppu on ilmoitettu Room. 1 : 32

    • Anonyymi

      Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' (vaikka tekivät voimallisia tekoja)

      Seuraava ryhmä on väärä ryhmä, ne ei tehnyt mitään voimallisia tekoja, eikä ajaneet ulos riivaajia. Väärä vastaus.

      1:28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
      1:29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
      1:30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
      1:31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2784
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      517
      2624
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1835
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      31
      1749
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1659
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1262
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      76
      1086
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1072
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    Aihe