ILLUMINAATEILLA PYRKIMYS SAADA KAIKKI VIETTÄÄN KATOLISTA PYHÄÄ SUNNUNTAITA SAPATIN ASEMESTA

Anonyymi

Salaliittosivustoilla illuminaateista on paljon tärkeitä paljastuksia, Toki osa on yliampuvia mielikuvituksellisia. Mutta (ikävä kyllä) monet järkyttävätr paljastukset ovat todellakin totta. Minäpä myös lisään oman tieträmykseni mukaan jotain. Illuminaatit ovat Roomalaiskatolisen kirkon yksi järjestö tai toimintaverkosto. Illuminaatit perustettiin joskus 1700-luvun lopulla tarkoituksena jatkaa jesuiittojen toimintaa, joka oli tällöin uhkana loppua. Koska paavi oli ihmisten painostuksen alaisena joutunut lakkauttamaan jesuiittojen järjestön ja oli vaara ettei jesuiitat enää pääsisi koskaan jatkaan toimintaansa.
Toisin kuitenkin kävi, jesuiitat uudelleenperustettiin. ja mitä sitten tapahtui, emme kaikkea tiedä. Kuitenkin illuminaatit ovat oikeasataan (lähes) kokonaan jesuiittojen ja katolisen kirkon johtama verkosto. Tosiasia myöskin tämä, että 1800-luvun alkupuolella yksi illuminaattien osasto muutti nimensä toiseksi(, en muista miksi), mutta tämä edelleen muutti nimensä kommunistien erääksi järjestöksi. Ja Karl Marx ja Moses Hess, joka houkutteli Karl Marxin illuminaatteihin, olivat molemmat myöhemmin aivan korkeimpien tasojen illuminaatteja.
Katolinen kirkko apujoukkoineen, mm. jesuiittajohtoinen illuminaatti, pyrkii maailmanvaltaan, saamaan myös kaikki kristilliset seurakunnat ja usakonnolliset järjeströt valtansa alle. JA NÄIN TURMELTUA NE .Sopii kysyä miksi? Mutta näin tekevät. Monet katoliset johtajat ovat paljastaneet, että katolinen kirkko on valinnut sunnuntainvieton yhdeksi tärkeimmistä strategioistaan saada yhteys ja side protestantteihin. Miksi? Koska sunnuntai on katolisen kirkon asettama pyhäpäivä.... yllätys yllätys.... ei Jumalan asettama pyhäpäivä. Katoliset johtajat pitävät yleisesti sunnuntaita kirkkonsa vallan merkkinä, sillä usein kerskuvat, ja opettavat että kun joku alistuu sunnuntainviettoon(sapatti-lauantain asemasta) niin hän silloin alistuu katolisen kirkon valtaan.
Raamatussa kerrotaan Taivaan Jumalan pyhittäneen pyhäpäiväksi ainoastaan viikon seitsemännen päivän, sapatin. Juutalaiset ovat aina viettäneety sapattia lauantaina, tai oikeastaan vuorokautena joka alkaa perjantain auringonlaskusta ja päättyy lauantain auringonlaskuun. Jeesus taas vuorisaarnassa julisti, ettei laista muutu eikä lakkaudu eikä poistu pieninkään lainpiirto. ELI Raamatullinen pyhä on edelleen sapattilauantai.
Sunnuntai on alkuaan ollut auringonpalvontauskonnon pyhäpäivä, joka on omistettu kokonaan epäjumalanpalvelukselle. Tämä uskonto mithrakultin nimellä valloitti Rooman 200-luvulla ... näin myös sunnuntaipyhä. Kun Rooman keisari Konstantinus kalenteriuudistuksen yhteydessä teki lailla tästä aurinkopäivästä Rooman valtakunnan pyhäpäivän , jo maallistunut Rooman kirkko seurasi pian paavinsa Sylvesterin johdolla perässä ja ilmoittivat ettei enää vietetä pyhänä sapattia vaan nyt tästälähtien pyhänä vietetään Herran Päivää, joka oli annettu aurinkopäivälle eli sunnuntaille nimeksi. Nämä muutokset tehtiin 320-luvulla. Ja pian Laodikean seurakunnan kokouksessa jopa julistettiin kirous niille jotka jatkavat Raamatullisen sapatin viettoa..
Tämä on faktaa . Illuminaatit tekevät työtä saadakseen kaikki rikkoon Raamatullista sapattilauantaita ja viettämään katolista pyhäpäivää sunnuntaita sapatin asemasta. Lukemattomat Ilmestyskirjan tutkijat ovat sitä mieltä että juuri tämä tulee olemaan pedon merkki, josta Ilmestyskirjassa varoitetaan vakavasti. Kumpaa tottelet enemmän : Taivaan Jumalaa vai tumeltunutta kirkkoa Petoa, jotta myös Babyloniksi kutsutaan.

7

1358

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        PSALMI 92.
        Ylistyslaulu vanhurskaan Jumalan kunniaksi.
        Virsi, sapatinpäivä-laulu.
        2. Hyvä on Herraa kiittää ja veisata kiitosta sinun nimellesi, sinä KORKEIN.
        3. Aamulla julistaa sinun armoasi ja yön tullen sinun totuuttasi.
        7. Järjetön mies ei tätä ymmärrä, eikä sitä tajua tomppeli.

        1234567---


      • Anonyymi

        Adventismipalstalla v.2008 Adventisti ylifariseus_1:sen kirjoitus. Hyvin ymmärrettävää.

        ILMESTYSKIRJAN PETO TUNNISTETTU.
        Kumpi on tärkeämpää tälle ajalle, tunnistaa peto vaiko hänen merkkinsä. Jos tunnistetaan jalan jäljet, mutta ei kulkijaa on rosvo merkeistä huolimatta karkuteillä. Jos tunnistetaan peto, mutta ei tunnisteta hänen tapojaan merkitä askeleitaan, voidaan joutua pedon merkitsemäksi saaliiksi.
        Monet pitävät mikrosirua pedon merkkinä, ja monelle raha on paholaisen verta, joka merkitsee omistajansa paholaisen merkille.
        Yhtä kaikki, heille ei selviä kuka on paholaisen merkin takana oleva peto, ja kuinka se tunnistetaan.
        Vastauksia etsitään kaikkialta muualta kuin Raamatusta, vaikka Raamattu on itsensä tulkki. Vastauksia etsitään kaikkialta muualta, kuin Raamatusta, vaikka Raamattu on itsensä tulkki.....
        Mikrosirut ja erilaiset valvonta välineet ovat kyllä pedon hallussa olevia välineitä, mutta niiden avulla kumarretaan muutakin kuin petoa.
        Tekniikka on aina ollut pedon etsijöiden hampaissa, mutta junakaan ei ollut peto, vaikka radan päästä löytyikin hirviö.
        Mikrosiru ei ole peto ja rahakin on vaihdon väline, jolla peto hallitsee kaupan, työelämän ja kirkollisen toiminnan aikatauluja omalla jumalattomalla tavallaan.
        Kuitenkaan kansa ei tunnista petoa, sillä se pukeutuu karitsan vaatteisiin, ja rakentelee sille kirkkoja, saaden sen kumartamaan itseään.
        Raamatun tuntomerkit pedosta löytyvät Raamatusta ja Lutherin kirjoituksissta." Ompa paavi, eli antikristus rohjennut muuttaa Jumalan kymmentä käskyäkin, muuttaen sapatin sunnuntaiksi."
        Kahdeksan Raamatun kohtaa Danielin kirjasta, ja Ilmestyskirjasta vahvistaa Lutherin käsitykset oikeiksi. Paavi ei ole Kristuksen viransijainen maan päällä, vaan Pyhä Henki, sen pitäisi olla kaikille selvä asia.
        Vicarivs Filii Dei= kirjainten numeroarvot Ison Tietosanakirjan mukaan. Historia ja Raamattu kertovat pedosta ja sen merkistä samalla tavalla, eikä Jumalan ikuinen merkkikään ole salassa Raamatun sivuilta.
        1. Ensimmäiseksi peto menee Jumalan temppeliin, ja julistaa olevansa Jumala.
        2. Toiseksi peto muuttaa ajat ja lait, ja surmaa Jumalan pyhiä.
        3. Kolmanneksi pukeutuu helakan punaan ja purppuraan, joka on katolisen kirkon tunnusväri.
        4. Neljänneksi asuu kaupungissa jossa on seitsemän kukkulaa, eli Roomassa.
        5. Viidenneksi peto saa kuolinhaavan, ja paranee.
        6. Kuudenneksi hallinta-aika 1260 vuotta, ennen kuolinhaavaa jolloin säkkipukuiset todistajat (Vanha ja Uusi Testamentti) levitettiin omalla kielellä Latinan sijasta, joka on pedon kieli nykyäänkin.
        7. Seitsemänneksi on maan porttojen ja kauhistusten äiti, eli äitikirkko, joka on Rooma
        8. Kahdeksanneksi saa kaikki pienet ja suuret kumartamaan itseään, sen jonka kuolinhaava parani, eli paavin.
        Nykyinen Eurooppa todistaa kaiken oikeaksi katolisen kirkon vaikutusvallan kasvaessa, ja sunnuntailakien korostuessa.
        Pedon muuttama lepopäivä "SUNNUNTAI" on ollut pedonmerkkinä siitä alkaen, kuin se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli vuodesta 321 jKr. lähtien.
        Tuomioiden julistaminen on eri asia kuin merkin aikaansaaminen paavin toimesta keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana ajan loppuun saakka.

        VERTAILUKOHTEET: 2.Moos.31:12-18 ja Ilm.13:11-18 . 5.Moos. 6:1-8.
        Jumalan merkki, ja pedon merkki vastakkain. Rangaistuskin sama, eli kuolemantuomio. Jumalan merkin rikkomisesta tuomio on iankaikkinen. Pedon merkin kohdalla se on pedon aikakauteen liittyvä rangaistus.

        1234567---


      • Anonyymi

        >>>>>Kirjoitat: Sunnuntai ei ole pedonmerkki>>> Kyllä totuus on, että sunnuntai on pedonmerkki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>>>Kirjoitat: Sunnuntai ei ole pedonmerkki>>> Kyllä totuus on, että sunnuntai on pedonmerkki.

        CONVERT'S CATECHISM
        Katolinen käännynnäisen katekismus, Revend Peter Geiermann C.Ss.R., joka sai 25.1,1910 paavi Pius X:nen "apostolisen siunauksen", sanoo sapatin muuttamiskysymyksestä:
        KYSYMYS: Mikä päivä on sapatti ? VASTAUS: Lauantai on sapatti. KYSYMYS: Miksi vietämme sunnuntaita lauantain sijaan ? VASTAUS: VIETÄMME SUNNUNTAITA LAUANTAIN SIJAAN SIKSI, ETTÄ KATOLINEN KIRKKO LAODIKEAN KIRKOLLISKOKOUKSESSA 364 jKr. SIIRSI PYHYYDEN LAUANTAILTA SUNNUNTAILLE. - 2. painos, s. 50.

        Paavit ovat seuranneet sunnuntailinjaa.

        1234567---


    • Anonyymi

      Adventisti ylifariseus_1:sen kirjoituksesta, hyvin ymmärrettävää hänen kirjoituksensa: Sunnuntai pedonmerkki. Pedon muuttama lepopäivä on ollut pedonmerkkinä siitä alkaen, kuin se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli alusta asti. Tuomioiden julistaminen on eri asia, kuin merkin aikaan saaminen paavin toimesta keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana ajan loppuun saakka.

      1234567---

      • Anonyymi

        nostetaan.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3553
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2389
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      35
      2218
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      1997
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1552
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1429
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1282
    8. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      259
      1230
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1205
    10. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1189
    Aihe