En niin tyhmä ole ettenkö tietäisi

Mä ainakin haluan olla sellaisen ihmisen kanssa joka ymmärtää tunteita, syitä ja seuraksia, eli on toisin sanoen tunneälykäs. Sekä se että kokee mut niin haluttavaksi (ei pelkästään seksuaalisesti), että se halu toiseen ihmiseen ylittää varautuneisuuden. Hänellä on musta selvästi joka suhteessa ihan väärä kuva, ja se saa mut vihaiseksi. Koska hän muodostaa kuvaa moraalittomasti ja sadistisesti. Ymmärtämätön vätys.

Tiedoksi naiselle: en ole ollut muiden kanssa. Välttelen turhia katseitakin. Tunnustan syntinikin sinulle jos tahdot, kaiken mitä olen pahaa tehnyt elämässäni. Rakkaus olisi sitten aitoakin meidän välillä kun tiedetään toistemme pahat teot ja jos voidaan antaa ne anteeksi toisillemme.

Minä en osaa enää kommentoida muuta, ilmeisesti en sitten osaa muuta, kylhän olen tosin sairas.. nykyään uskallan kyl paremmin mut ei oo kiinnostusta tai sitten ei onnistu muutoin, olen loppujen lopuksi aika vetelä.

Totta muuten, vain tieto katoaa.

En ole ujo tai arka vastakkaisen sukupuolen edessä. Mutta olen arka kun ihastun vahvasti ja pitäisi tehdä aloitetta toisen suuntaan. En edes pelkää pakkeja, kyse on enemmänkin siitä, että en tiedä miten pitäisi toimia. Nuorempana asiat tapahtui jotenkin automaattisesti, eikä mulla montaa suhdetta edes ole ollut. Ne vähäiset on kestänyt aika pitkään. Ihmisiin, joiden kanssa olen ollut suhteessa, on ollut muukin suhde, jossa paljon kanssakäymistä. Nyt ihastuin ihmiseen, jonka kanssa pitäisi osata tehdä kelvollinen aloite. Siis mikä? Osaan minä silmiin tuijottaa ja sellaista mutta aloite, mikä se on?

(aloitusta en oikein ymmärtänyt, saatan kirjoitella aiheen vierestä)

Siis miten nuo asiat muka liittyvät toisiinsa? On aivan eri asia olla ujo ja arka sellaisen ihmisen seurassa, josta tykkää, kuin muuten vaan toisten ihmisten seurassa (sukupuolesta riippumatta).

Itse esimerkiksi olen aiemmin ollut hyvinkin ujo ja arka ihan kaikissa sosiaalisissa tilanteissa. Pikkuhiljaa olen sitten vaan pakottanut itseäni mukavuusalueen ulkopuolelle ja pahin arkuus on helpottanut. Nykyään pystyn jopa olemaan puhelias ja sosiaalinen yksilö. Pystyn feikkamaan niin hyvin, että ei sitä oudompi lainkaan huomaa ja moni ei usko, kun sanon oikeasti olevani hyvinkin ujo ihminen ja lisäksi ihan ylikriittinen itseni suhteen.

Pystyn kyllä nykyään helposti puhumaan miesten kanssa. Ei tuota mitään ongelmaa, varsinkaan sellainen yleisluontoinen keskustelu. Sen sijaan se, että avaisin jotenkin itseäni ja antaisin irti asioita omasta persoonastani, se on vaikeaa. Minulle on kuulemma hyvin helppo puhua, mutta mua on vaikea oppia aidostin tuntemaan.

Mä itse harvoin edes aloitan keskustelua miesten kans, jos eivät ole tuttuja entuudestaan ja olen huomannut, ett miehet yleensä juttelevat mulle vain jos on pakko tai he suhtautuvat muhun neutraalisti eli en kiinnosta heitä millään tavalla. Ujo ja arka olen ollut lapsesta asti, ollut kouluajat kiusattunakin noista vioista johtuen. Yrittänyt häivyttää noita luonnevikojani aikuistumisen myötä, pakottanut itseni muuttumaan, mutt yhä on vaikeaa olla uusien ihmisten seurassa, olen hiljaisempi alussa ja menee aikaa ennenkuin pystyn puhumaan muiden kans. Jos ollut ihastusta johonkuhun, niin sitten vasta muutuinkin tuppisuuksi, jännitin vielä enemmän, onneks ei enää ole ihastumisia ollut tai olen ne tunteet tappanut ajattelemalla etten kiinnosta kyseistä henkilöä, on helpompi olla ja ei enää jännitä toisen lähellä.