Mitä Suomi tekee kun Ruotsin väestö vaihtuu - ja sehän vaihtuu?

Asiaa on tutkinut myös suomalainen professori Kyösti Tarvainen.

"Jos nykyinen maahanmuuton taso säilyy, ruotsalaisista tulee vähemmistö omassa maassaan 45 vuoden kuluessa. Sen jälkeen alamäki on jyrkkä."

Vuonna 2019 maahanmuuttajista 88 prosenttia oli länsimaiden ulkopuolelta ​​ja 52 prosenttia oli muslimeja, kirjoittaa Helsingin Aalto-yliopiston systeemianalyysin apulaisprofessori Kyösti Tarvainen Folkbladetin artikkelissa.

– Tämän tarkan menetelmän mukaan etniset ruotsalaiset ovat vähemmistönä vuonna 2065 nykyisellä maahanmuuton tasolla, hän kirjoittaa viitaten tutkimusmenetelmäänsä, joka on yleisesti demografisissa tutkimuksissa käytetty kohorttitutkimus.

Saman laskelman mukaan Ruotsissa on vuonna 2100 yhtä paljon muslimeja kuin etnisiä ruotsalaisia."

Ei siis puhuta enää mistään salaliitoista, koittaa vaan suvakkikin ymmärtää.

Naurattaako.
9111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ruotsin vastainen raja kiinni.

Äänestä
  • Marin pitää sen auki.

    Äänestä

perinteisesti tuollanen tumempi väestö sohlaa keskenään tai naapurimaiden kanssa
jos ne saavat uskonveljiltään ydinaseet niin joikaamme moskejassa

Äänestä

Suomi seuraa ruotsia aina. Kohta alkaa joikaus minareeteistä

Äänestä
  • Se vaara on olemassa.

    Äänestä

Mitä tekee Suomi?? Seuraa perässä tietenkin Kokoomuksen johdolla kohti huomisen uljasta paskastaniaa, jota tullaan harhaanjohtavasti kutsumaan EU:n federaatioksi.

Mutta oikeasti se on rikkirevitty paskareikä täynnä kaaosta, jossa kukaan ei ole enää kotonaan ja jota ei saada kuriin edes sotilasvoimin - nekin kun ovat siinä vaiheessa täynnä ääriaineksia.

Äänestä

Sitä voidaan tarkastella muslimi maihin ja siihen minkä Islamin suuntaus tulee. Mitä olen muslimi maista uutisia seurannut, niin homous ainakin tulee Ruotsissa loppumaan, ja feminismi loppuu kokonaan, naiset joutuu hellan ja nyrkin väliin tulevaisuudessa. Onko tämä sitten hyvä vai huono asia. Lisäksi ihmiset oppii heräämään Suomessa klo. 03.00 yöllä, rukoilemaan. Rukouksia on vuorokaudessa 5 kpl.

Äänestä

Ehkä se onkin pohjoismaille hyvä, että kaikki muuttuu. Täällä ollaan oltukin liian vapaamielisiä.
Naisihmiset ovat aina toivoneet paluuta luolamieskaudelle, ovat oireilleet kaikenlaisilla feminismeillä ynnä muilla naisten tasa-arvojutuilla.
Olen onnellinen,että viimeinkin Ruotsi, ja perässä tietysti Suomi muuttuvat muslmivaltioiksi.
Miehet arvoonsa, ja johtoon kaikissa instansseissa.

Äänestä

Ja vastuu on Ruotsin sos.demuilla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Asiaa on tutkinut myös suomalainen professori Kyösti Tarvainen.

"Jos nykyinen maahanmuuton taso säilyy, ruotsalaisista tulee vähemmistö omassa maassaan 45 vuoden kuluessa. Sen jälkeen alamäki on jyrkkä."

Vuonna 2019 maahanmuuttajista 88 prosenttia oli länsimaiden ulkopuolelta ​​ja 52 prosenttia oli muslimeja, kirjoittaa Helsingin Aalto-yliopiston systeemianalyysin apulaisprofessori Kyösti Tarvainen Folkbladetin artikkelissa.

– Tämän tarkan menetelmän mukaan etniset ruotsalaiset ovat vähemmistönä vuonna 2065 nykyisellä maahanmuuton tasolla, hän kirjoittaa viitaten tutkimusmenetelmäänsä, joka on yleisesti demografisissa tutkimuksissa käytetty kohorttitutkimus.

Saman laskelman mukaan Ruotsissa on vuonna 2100 yhtä paljon muslimeja kuin etnisiä ruotsalaisia."

Ei siis puhuta enää mistään salaliitoista, koittaa vaan suvakkikin ymmärtää.

Naurattaako.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu