Apostoli varoitti laittamasta kättä kuoleman syntiin syyllistyneen päälle tai joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.
Mä erehdyin ja lankesin tuohon. Jehova-Nissi kehotti erään asunnottoman kulkurin huolehtimiseen 2002. Se johtaa aina pahan vallan kasvuun jos noin siunataan kuoleman syntiä. Koko kaupunki kärsi asiasta. Pahan valta kasvoi. Tuo kulkuri oli nimittäin tehnyt henkirikoksen kymmeniä vuosia aiemmin ja joutunut vankilaan. Siksi ei olisi ehkä pitänyt tarjota armahdusta ja hyväksyä häntä.
Mä oon tosi pahoin tossa toiminut ja tää maailman nykytilanne on mun syytä osittain. Anteeksi!
Armo kuolemansynnistä johtaa pahan vallan kasvuun
5
366
Vastaukset
Sitten vuonna 2008 mulle kävi toisen kerran samoin. Erehdyin auttamaan asunnottomuudesta kärsivää romaania, jolla oli rikoksia ollut. Jälleen kerran alkoi pahan valta hivenen voimistua ja tällä kertaa sukulaiset ja kaukainen tuttava kärsivät pahoin.
Ei pidä osallistua kuolemaan johtavan synnin tehneen henkilön tekoihin.Kun vuonna 2011 alkoi arabikevät ja täällä suomessakin alettiin vakavat rikokset ja piittaamattomuus nähdä. Jouduin vuoden 2013 kevään vaikeiden levottomuuksien masentamana tilaan jossa tahdoin antaa kaikille uuden alun. Siksi 2014 helmikuussa 15 päivä menin julistamaan kaikki synnit anteeksi kaikille Facebookissa.
Siitä pahan valta vain yltyi. Ja nyt on koko maailma pahan vallassa ehkä jopa 1260 päivää (vuotta)? On typerää armahtaa ja antaa anteeksi kaikki teot. Niin sairastuu itse ja kuolee nuorena pois. Kuten äitini kävi, joka myös välillä oli liian armollinen.Mä en voi tehdä asialle enää mitään. Tunaroin pahemman kerran ja pidin armon antamista maallisena juttuna. En hengellisenä. Niin on asia että voin vain muita varoittaa samaan allikkoon joutumasta. Ketään en voi pakottaa mutta jos elinikäsi pituus ja terveys ovat sinulle rakkaat niin älä siunaten laita kättäsi pään päälle muiden kuolemansynnin ollessa kyseessä.
- Anonyymi
Tässä opetusta mitä armo on. https://www.youtube.com/watch?v=FAXH8nyLi38
- Anonyymi
> Armo kuolemansynnistä johtaa pahan vallan kasvuun...
Ei kyllä ole ihan Raamatun mukaista opetusta tuo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain2689419Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve52811Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2452038Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1051950- 1441457
SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,751456Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1321376Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931016- 71931
- 40848
