Pistäkääpä kehitysoppineet muutamalla kymmenellä rivillä maailman synty ajasto 0 eteenpäin, sellaiseksi kun sen nykyisenä tunnemme, ja sitten lyhyesti myös maapallon, kasvien, eläinten ja ihmisen ilmaantuminen.
Maailman synty
Ana-mzk
15871
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Heti kun herra esittää universumin syntymekanismin,Suunnittelun, mekanismit.
Saman esität toki myös biogeneesistä.
Eli mekansimi millä Suunnittelija kasasi alkulehmän pöytään.
Evoluutioteoria ei tutki alkusyntyä,ei tutki big bangia.
Alkusynty on kemiaa.
Big Bang on fysiikkaa.
Evoluutioteoria on biologiaa.
Jotenkin tässä huomaa vaan sen kuinka ennakko-oletukset vahvasti leimaavat sinun käsitystäsi minusta. Jos joku ohikulkija olisi esittänyt saman kysymyksen olisi vastaus tullut varmaan suoraan. Mutta kun kyssä tulee uskikselta niin heti pitää alkaa heivaamaan kottikärryittäin todistustaakkaa minulle, vaikka en ole mitään todisteita mistään edes pyytänyt.
Minä en kuvittele voivani selittää maailman syntyä. Tiedemiehet kuvittelevat voivansa.
"Minä en kuvittele voivani selittää maailman syntyä. Tiedemiehet kuvittelevat voivansa."
Kuvitteletko kuitenkin olevasi riittävän tietävä arvostelemaan tiedemiesten päätelmiä? Näin maalaisjärjellä luulisi, että mikäli vastaus on kyllä, pystyisit myös selittämään sen maailman synnyn. Kyseessä kun ei ole mikään missikisa, missä tuomari voi aivan hyvin olla rumempi kuin kilpailija.
Alkuun pitänee kertoa, ettei "kehitysoppi" jolla tarkoittanet evoluutioteoriaa (?) käsittele maailman syntyä, eikä oikeastaan edes ensimmäisten elollisten olentojen syntyä, vaan sitä, millä mekanismeilla organismit muuttuvat sukupolvien myötä ja sopeutuvat eri oloihin, kehittyvät eri lajeiksi jne. Siinä meni kolme riviä...
Evoluutioteoriasta: eliöiden fenotyypi perustuu suurelta osin genotyyppiin, joka siirtyy vanhemmalta jälkeläiselle (ainakin osaksi). Genotyyppiä voivat muuttaa erilaiset mutaatiot, erilaisia fenotyyppejä voivat tuottaa myös rekombinaatio ym. Erilaisten fenotyyppien seurauksena eliöt ovat enemmän tai vähemmän sopeutuneita ympäristöönsä, parhaiten sopeutuneet yleensä lisääntyvät tehokkaimmin, niinpä niiden genotyyppi yleistyy -> keskiverto fenotyyppi siirtyy johonkin suuntaan.
Väärä nappi... lisäys: kun populaatiot riittävän kauan kehittyvät erillään toisistaan, ne voivat lopulta muuttua eri lajeisi (ihmisen keksimä luokittelu, jolle ei selvää vastinetta luonnossa).
Miksi oletat, että se on edes mahdollista tehdä lyhyesti? Todistaako asian monimutkaisuus sinusta jotain suuntaan tai toiseen?
Pyytää meitä yksinkertaistamaan jotta voi käyttää sitä olkiukkona.
Sama kun pyytäisin:
Kerro Kreationismin idea mahdutettuna 160 merkkiin.
Sitten kaatamalla tuon tekstiviestin sisällön väitän kaatavani koko opin...
Ana on varmaan huomannut sen että saamalla toiset pelaamaan hänen omilla säännöillään voi saavuttaa jotakin helpommin.
Harmi vaan että tämä kreationismin palstalla väittely on kuin paraolympialaiset, vaikka kreationisti voittaisi väittelyn, hän on silti vammainen.
tässä on nyt niin vaikeaa?
Miksi pitää alkaa heti venkuloimaan?
Pyysin vain että joku kertoisi omin sanoin naturalistiselta kannalta maailman ja elämän synnyn.
Olet kuule tainnut tehdä tämän ennenkin. Huudat vastausten perään ja sitten "ihmettelet" kun mitään ei ilmaannu.
Montako viestiä minun pitää penkoa historiasta ja näyttää kaikki mihin sinä olet jättänyt vastaamatta???
Katso peiliin hyvä mies kerrankin äläkä jaksa jankuttaa turhista asioista.
sorry jos olen jättänyt vastaamatta kysymyksiin. välillä olen vaan toisaalla pitempiä aikoja, silloin väistämättä jää moni threadi kesken.
Mutta jos tällä palstalla jotain kysyy ihan alotusviestissä ja koko viestin tarkoitus on saada vastaus kysymykseen, kai siihen nyt voi odottaa saavansa vastauksen. Tehtävänanto kun ei nyt niin hirveen monimutkainen ollut.
No, onneksi yksi asiallinenkin vastaus eksyi joukkoon.
Syyllistä ei välttämättä ole, vaikka ääni kuului ja vieläkin haisee.
Tämä ei ole uskoa, koska se on totta, ja toden siitä tekee se, että se on Tiedettä. Jos sinä et sitä usko, olet hörhö tai mitä vain. Pääasia on , että älyät silloin olla hiljaa ja bonus, jos vieläpä loukkaannuit.
Näinhän se menee.
-alkuräjähdyksessä syntyi alkeishiukkasia
-alkeishiukkaset muodostavat nukleonit, myös vetyatomit voivat syntyä tässä vaiheessa, ehkä hieman heliumiakin
-gravitaation ja pienten tihentymien ansiosta syntyy massakeskittymiä
-massakeskittymät kutistuvat gravitaation voimasta tähdiksi
-tähdet tuottavat fuusiolla muita alkuaineita
-planeetat syntyvät vähän miten sattuu, osa siitä sumusta, osa myöhemmin painvoiman vaikutuksesta
-Maapallon jäähtymisen jälkeen syntyy myös elämälle otolliset olosuhteet (hapeton)
-ekat eliöt syntyvät, sanotaan niitä vaikkapa arkeiksi
-bakteerit syntyvät
-tumalliset solut syntyvät
-yksittäiset solut muodostavat monisoluisia eliöitä
-kasveja
-sieniä
-eläimiä
-ja eläimistä edelleen kaloja
-sammakkoeläimiä
-matelijoita
-tipuja
-nisäkkäitä
Siinäpä ihan pikasesti vedetty lista.
tulihan se sieltä, kaikenlaisten koiranleukien loksuttamisen jälkeen. kiitoos! ;)
1. Kehitysoppimattoman kirja
1:1 Alkuräjähdyksessä Syntyi alkeishiukkasia
1:2 Alkeishiukkaset Muodostavat nukleonit, myös vetyatomit voivat Syntyä tässä vaiheessa, ehkä hieman heliumiakin
1:3 Gravitaation ja pienten tihentymien ansiosta Syntyy massakeskittymiä
1:4 Massakeskittymät Kutistuvat gravitaation voimasta tähdiksi
1:5 Tähdet Tuottavat fuusiolla muita alkuaineita
1:6 planeetat Syntyvät vähän miten sattuu, osa siitä sumusta, osa myöhemmin painvoiman vaikutuksesta
2:1 Maapallon jäähtymisen jälkeen Syntyy myös elämälle otolliset olosuhteet (hapeton)
2:2 Ekat eliöt Syntyvät, sanotaan niitä vaikkapa arkeiksi
2:3 Bakteerit Syntyvät
2:4 Tumalliset solut Syntyvät
2:5 Yksittäiset solut Muodostavat monisoluisia eliöitä
2:6 kasveja, sieniä, eläimiä ja eläimistä edelleen kaloja
2:7 sammakkoeläimiä, matelijoita, tipuja, nisäkkäitä
ei mulla sitten muuta, hiffasitte varmaan pointin.
"ei mulla sitten muuta, hiffasitte varmaan pointin."
Kyllä. Jos Kaikki nuo Isolla Alkukirjaimella kirjoitetut pitäisi selittää tarkemmin, ei enää mitenkään päästä siihen sinun parinkymmenen rivin vaatimukseen.