Mielestäni Jeesus Kristus on se Ainoa profeetta tänäkin päivänä. Uskon että hän johdattaa ihmistä tänäänkin, jos emme ole luopuneet uskosta Häneen.
Siinä vaiheessa kun ihminen sanoo olevansa profeetta ja omistavansa Jumalan valtuuksia aletaan mennä vaara-alueelle. Etenkin kun Jumala laitetaan jonkun kirjan todistajaksi(pyhän hengen todistus) ja jotkut jakeet OL:ssä ja MK:ssa. Asian pitäisi olla toisin päin.
Ja kun vielä profeettojen puheet ja teot on mitä on. Eikä argeologiakaan ole tukena. Ja raamatun varoitukset vääristä profeetoista.
"He tulevat lampaan vaatteissa"
"Jos joku sanoo Herra on täällä, herra on tuolla. äläkää uskoko" Juuri näin koko MAP-oppi sai alkunsa.
JNE...
Juuri siksi en ymmärrä kuinka joku uskaltaa uskoa. Siksi se on mielestäni SUURI RISKI. Otan itse pienemmän riskin ja uskon Jeesuksen itsensä opetuksiin en Joseph Smithin tavanneen Jeesuksen sanomaan. Jos olen väärässä niin olen sitten, mutta riski on ainakin pienempi.
Siinä vaiheessa kun ihminen sanoo olevansa profeetta ja omistavansa Jumalan valtuuksia aletaan mennä vaara-alueelle. Etenkin kun Jumala laitetaan jonkun kirjan todistajaksi(pyhän hengen todistus) ja jotkut jakeet OL:ssä ja MK:ssa. Asian pitäisi olla toisin päin.
Ja kun vielä profeettojen puheet ja teot on mitä on. Eikä argeologiakaan ole tukena. Ja raamatun varoitukset vääristä profeetoista.
"He tulevat lampaan vaatteissa"
"Jos joku sanoo Herra on täällä, herra on tuolla. äläkää uskoko" Juuri näin koko MAP-oppi sai alkunsa.
JNE...
Juuri siksi en ymmärrä kuinka joku uskaltaa uskoa. Siksi se on mielestäni SUURI RISKI. Otan itse pienemmän riskin ja uskon Jeesuksen itsensä opetuksiin en Joseph Smithin tavanneen Jeesuksen sanomaan. Jos olen väärässä niin olen sitten, mutta riski on ainakin pienempi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
on suuri riski. Sinä väistät selviä Raamatun sanoja:
1. Kor. 12:3. "Siksi sanon teille selvästi, että kukaan, joka puhuu Jumalan Hengen valtaamana, ei voi sanoa: "Jeesus on kirottu". Kukaan ei myöskään voi sanoa: "Jeesus on Herra", muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta."
Tästä huomataan, että nimenomaan Pyhä Henki todistaa Pojasta. Pyhä Henki ilmoittaa totuuden kaikesta:
Joh. 14:26: "Puolustaja Pyhä henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut."
Tosiasia on, että Kristus antoi valtuuden aposteleille. Niinpä ne voivat edelleen olla oikealla kirkolla.
Jumalan Henki todisti Pietarille, että Jeesus on Kristus, elävän Jumalan Poika (Matt. 16:16). Miksi ei niin voisi käydä nytkin, että Pyhä Henki todistaa Jeesuksesta. Pyhä Hengen voimasta saamme tietää totuuden kaikesta eli myös siitä, mikä on Jumalan sanaa.
En todellakaan väistä Raamatun sanaa. Jos et ymmärtänyt niin puhuin MK:sta ja OL:stä, koko Map-opista. Pyhähenki nimenomaan todistaa Jeesuksesta.
Mutta todistaako se verisovituksesta? Moniavioisuudesta? Kolob tähdista? Rasismista? jne...ei siitä todistaa MK, OL ja koko MAP-oppi ja te sanotte pyhänhengen todistavan MK:n olevan totta. Lue aloitukseni uudestaan ja ajattele hetki.
mutta ihmisen on tehtävä oma osansa eli tutkittava ja kysyttävä. Ei Pyhää Henkeä kukaan voi "panna todistamaan". Hän todistaa jokaiselle, joka tutkii vilpittömästi eikä ennakolta määrää, mikä on tulos. Juuri niin voi saada varmuuden Mormonin kirjasta ja muista pyhistä kirjoituksista Raamattua unohtamatta.
mutta se ei todista välttämättä Mormonin kirjaa ja muutakaan mormonismia Jumalasta lähteväksi. minulle ei ole ainakaan ole todistanut, vaikka olen vilpittömästi ilman ennakkoasenteita riittävän hyvin tutkinut.
Ja suotta pappa alat huohottamaan, etten olisi kunnolla tutkinut, koska emme millään tavalla tunne toisiamme.
todistanut oikeutesi useisiin avioliittoihin ja avioeroihin, mutta mitä sanoo Jeesus asiasta.
"Jeesus totesi: ”Se, joka hylkää vaimonsa ja menee naimisiin toisen kanssa, on avionrikkoja ja tekee väärin vaimoaan kohtaan; ja joka nai toisen, tekee aviorikoksen" (Mark. 10:11–12; Luuk. 16:18)."
jotka voi tulkita usealla tavalla. Tämäkin saattoi olla sellainen. Ehkä Jeesuskin tarkoitti viime kädessä jotain muuta.
..ja kuka uskoo...
Tapanin usko on hyvin suodatettua ja valikoitua, hän uskoo Raamatusta sen, mikä sopii hänelle ja on käännetty oikein, mutta kristitystä ukko on yhtä kaukana, kuin itä on lännestä.
Pyhä Henki ei kyllä todista, että mustaihoisen kanssa solmittu avioliitto olisi sovitettavissa vain verenvuodatuskuolemalla.
Kyllä pyhä henki todistaa vain rakkauden oppia.
Totuutta täällä juuri yritetään esille kaivaa, enemmän ja vähemmän Pyhän Hengen johdatuksessa ja opastuksessa.
Totuutta moniavioisuudesta, verisovituksesta, rasismista, epäonnistuneista profetioista, vapaamuurareiden ja svedenborgilaisten osuudesta mormonismin syntyyn, Abrahamin kirjan alkuperästä, Mormonin kirjan alkuperästä ja "käännöksestä", siitä miksi Smith oikeastaan lopulta kuoli revolveritaistelussa...
Mutta eivät palstan mormonit ole olleet kovin halukkaita totuutta esille tuomaan, täällä sitten entiset mormonit ja kirkkoon koskaan kuulumattomat yrittävät tehdä parhaansa.
Totuus voittakoon, dokumentit esiin.
aloitus,että juuri MAP profeetat asettavat/vaittävät sanoja Jeesuksen sanomaksi ja toinen todistus voi olla vaarallinen siksi että Jumalasta tehdää muu kuin Hän on. Ei ennää tunneta JUmalaa. Ja näitä asiota ei pystytä millään muulla kuin pyhällähengellä todistamaan, siis laitetaan JUmala MK: todistajaksi.