Kerran päätettiin kokeilla ja kertaanhan se jäikin

Anonyymi

Asuimme jo opiskeluaikoina nykyisen avovaimoni kanssa kimpassa pääkaupunkiseudulla kaksiossa ja ainahan rahasta oli tiukkaa loppukuussa kun vuokrakin piti maksaa.
Kerran pienessä humalassa heitin vitsin että sinähän istut kukkarosi päällä, siis pillun jolla voisi jopa hieman tienata, tästä hän suuttui ja oli monta päivää kiukkuinen mulle, mutta yllätyin kun seuraavalla viikonloppuna otti asian puheeksi ja ehdotti että kokeiltaisiin kerran sitä.
Laadimme nettiin ilmoituksen ja hankin frii liittymän ylimäräiseen kännykkään, laitoimme tiukat kriteerit ja ikähaarukan, vain vanhemmille miehille.
Tulihan niitä soittoja heti melkoisesti ja pitkän harkinnan jälkeen valitsimme 52 vuotiaan ukkomiehen joka vaikutti erittäin fiksultakin.
Päätimme turvallisuuden takia, että minä valvon makkarissa piiloutuneena sängyn päädyssä olevaan isoon vaatekaappiin jossa sellaiset ritilä - ovet.
Riittaa tietysti jännitti helvetisti ja meikkasikin mielestäni aivan liikaa ja kun näin kuinka sexsikkäät mustat alkkaritkin puki, tulin pirun mustasukkaiseksi.
Laitoin pienen videokameran kuvaamaan varmuuden vuoksi piiloon ja menin, lopulta ovikello soi ja piilouduin sinne kaappiin jonne olin varannut mukavan istuimen.
Kuulin kuinka päällysvaatteita riisuttiin ja lopulta Riitta johdatti miehen makuuhuoneeseemme kädessään isohko rahanippu jonka laittoi laatikkoon.
Mies alkoi välittömsti riisumaan vaatteittaan ja jätti vain boxserit päälle ja kauhukseni näin kuinka niiden etuosassa oli melkoinen kohouma ja mies veti Riitan käden niiden päälle, huomasin kuinka hänen kätensä vapisi jännityksestä.
Mies alkoi riisumaan naistani ja kohtahan oli paljaaksi ajeltu pimppikin siinä esillä jota mies hiveli kiimaisena ja riisuttuaan boxserit käski Riittaa ottamaan kalunsa suuhun johon riitta ehdottomasti vastasi kieltävästi.
Riitta meni sänkyymme selälleen ja piti jalkanse tiukasti yhdessä, vielä ja nyt vasta näin millainen varustus miehellä olikaan, melkoisen paksu ja pitkä mela heilui vain puolen metrin päässä minusta, terska tummanpunaisena ja kiimatipat venyen valuivat kalun päästä, meinasin rynnätä kaapista ulos kun äijän kalu oli kaksikertaa isompi kun mun.
Riitta otti ujona kalusta kiinni ja varovasti sitä edestakaisin runkkasi, mutta nythän yllätyin kun otti sen kiimaisena suuhunsa ja inisikin hieman.
"Kauhea kuinka se on iso" sanoi ja katseli sitä eri kulmista kuin vertailen sitä mun kaluuni, meni samantien uudelleen sänkyymme selälleen ja nythän aukaisi jalkansa aivan auki jolloin näin kuinka pimppi hieman kiilsi kosteana.
Mies ryntäsi välittömästi nuolemaan ja kuului melkoinen lutkutus kuin koira olisi vettä juonut, näin kuinka äijä varovasti työnsi sormeaan tyttöni sisään ja kehui kuinka tiukalta se tuntui, sanoen etteihän sinne mahdu edes lyijykynä., kyllä nyt
pikkusen alkoi mustasukkaisuus sisälläni kiehumaan ja varsinkin kun mielestäni Riitta alkoi selvästi huohottamaan ja aukaisi jalat aivan ääriasentoon.
Mieshn tuosta riehaantui ja kasteli isoa terskaansa pimppinesteelläja alkoi työntämään melkoista herkkutattia naiseni sisään.
Näin kuinka Riitan jalat vapisivat kalun alkaessa väkisin menemään hitaasti syvemmälle kuulin kuinka Riitta parahti kun paineen kasvaessa herkkumutteri aukaisi pillua ja meni sisään, koitti töniä äijää loitommaksikin.
Kalun mennessä hitaasti peremmälle, äijä murisi nautinnosta ja Riittakin otti miehen perposkista tiukan otteen ja upotti kiimaisena kyntensä niihin, oih, oih,,valitti.
Kalun jatkaessa sisäänmenoa kullin erittäin paksu loppuosa pingoitti riitan pillun aivan tiukaksi sen varteen ja kun edestakainen liike hitaasti alkoi, kuulin kuinka riitta alkoi hengstymään ja varmaan tekikin erittäin hyvääkin.
Tahti alkoi kiihtymään ja huomasin kuinka märkänä tyttöni pillu olikaan, kun kalunvarsi kiilteli liukkaana.
Riitta nosti jalkansa miehen selkään ja alkoi antamaan huohottaen vastapotkuja kalua vasten, helvetti, kirosin kun huomasin riitan alkanees selvästi saamaan orgasmia, mutta mies keskeytti homman ja vetäisi vauhdilla kalunsa ulos, koitti pitkittää laukeammistaan.
Kauhea maiskahdushan siitä tuli kun tattiosa tuli vauhdilla ulos pillun jäädessä sekunneiksi aivan auki, äijä leikitteli ja painoi uudelleen ja uudelleen kalun naisenisisään ja naurahti melkoista ääntä.
Nyt olin jo melkoisen mustasukkainen ja huomasin kuinka omakin kalu oli näkemästäni aivan kovana ja Riitan pyytäessä, paa se jo sisän, paa.
Mies käski naiseni menemään kontalleen ja sovitti takaapäin kalua, näin kuinka pimpistä valui kiimanestettä solkenaan asennon vaihtuessa.
Mies veti kortsun pois kullista ja painoi nyt paljaaltaan Riittaani takaapäin isojen pussien hakatessa klittaa kuului vain kauhea mäiskintä ja riittahan ei sitä tajunnut että nyt äijä vetää paljaalla, mies kiihdytti tahtiaan ja Riitta alkoi saamaan jo toista orkkuaan, huudosta päättelin että tekee gutaa varmaan. Mies painoi kalunsa aivan pohjaan ja huomasin takaapäin kuinka siemenputki laajeni ja supisteli, sperman paineesta joka meni pillunpohjukkaan, uloskin jo tuli.

3

1348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuliko raskaaksi tai muita sivuoireita?

    • Hrkistyin itsekkin kun luin näin seksikkään jutun pillukin kostui vallan.

    • Anonyymi

      Riitta oli tykännyt selvästi nainnist, mutta miehen vetäytyessä pillusta lorahti melkoisesti paksua spermaa ulos jota Riitta kauhoi käsiinsä ja kirosi miehelle, että jätit sitten kortsun pois ja laskit kaikki sisääni ja juoksi vessaan käsi pillun alla johon valui vieläkin paksua spermaa.
      Miehen lähdettyä Riitta lähti välittömästi hakemaan apeekista jälkiehkäisy pillerinl mutta yllätyin kun sieltä tultuaan kehui ettei ole moista jättikullia koskaa ennen saanu ja kyllä oli aluksi vähän sattunutkin, mutta rentouduttuaan alkoi tekemän tosi hyvää.
      Oli se mustakin niin kiihoittavaa, että halusin ja naida välittömästi, pääsin siis liukkaaille.
      Päätimme että kertaan jää tämä kokeilu, mutta kun 2 viikon päästä tulin yllättäen kotiin, kuului makuuhuoneesta melkoista nainnin ääntä ja sama mieshän siellä taas veti takaapäin Riittaa, en halunnut häiritä ja menin ulos kävelemään.
      Takaisin tultuani Riitta pyyteli anteeksi posket vieläkin punaisena hehkuen sanoi äijn soittaneen uudelleen ja suostui kun edellinen kerta oli ollut niin hieno.
      Siitä tulikin joka viikkoinen sessio ja mies kävi aina perjantaisin iltapäivisin tyhjentämässä lastinsa Riitan kiimaiseen pilluun, saimmehan näin vuokran maksettua ja ylikin jäi melkoisesti,
      koska äijä aina vaati paljaalla, piti hankkia ehkäisypilleritkin.
      Riitta selvästikin tykkäsi miehen mahtavasta kullista punaisista poskista päätellen oli saanut taaskin monta orgasmia ja kun kerran nain melkein välittömästi, katsoin kuinka Riitan pillunhuulet vielkin hehkuivat tummanpunaisina äijän kalun jäljeltä.
      Mutta taas kerran tultuani päivällä kotiin kuului helvetinmoinen paueke makuhuoneesta ja raotettua hieman ovea, siellä olikin kaksi miestä kiimaisina Riitan kimpussa, toinen paukutti takaapin ja toinen kalu oli Riitan suussa jota hän imi himokkaana posket lommollaan, mies oli ottanut kaverinsakin mukaan.
      Eikä se Riittaa mitenkän haitannut, kun vaihtoivat välillä vuoroaan, imutus jatkui toisella kullilla, katselin kuinka tämä eka ukkeli laski takaapäin lastinsa taas raakana sisään ja välittömsti vetäydyttyään ulos tuli toinen kalu sisään.
      Riitan huohotuksesta päättelin, että teki varmaan melkoisen hyvääkin ja ei haitannut vaikka edellisen spermasatsi valui jo ulos toista laskettaessa uutta sisään.
      Oli saanut melkoisen hinnan molemmilta kun ei ollut heti suostunut että molemmat nai vuorotellen ja oli melkoisen väsynyt, kun sanoi miesten naineen häntä puolitoista tuntia perätysten ja aina vain oli kalut seisseet jäykkinä ja sanoi sen olleen viimeinen kerta kun kaks nai häntä.
      Mutta sama toistui monta kertaa ja aloin epäilemåän, että tästäkin Riitta tuli jotnkin riippuvaiseksi ja ei yksi kulli enää riittänytkän vaan piti olla kaksi yhtäaikaa, pikkusen alkoi jo harmittamaan kun Riitan pieni teinipillu oli aina sen jälkeen hehkui monta tuntia tulipunaisena moisen session jälkeen.
      Muutettuamme toiseen asuntoon päätimme että kaikki tämä loppuu, mutta joskus vieläkin kun naimme sanoi että saa välittömsti orgasmin kun muistelee sitä mahtikullia sisällään.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2518
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1791
    3. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      124
      1488
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      39
      1487
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      173
      1320
    6. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      160
      1290
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      148
      1265
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1198
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1138
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      63
      1078
    Aihe