Tiedät sen. En koskaan loukkaisi ketään oikeassa elämässä tarkoituksella . En usko kostamisepen. Väärinkäsityksiä en voi täällä selvittää jos niitä on tullut. Kuitenkin en jaksa miettiä tätä enempää. Voi hyvin. Kyllä sinä olet tärkeä aina.
En tekisi samalla tavalla sinulle kuin sinä teit minulle
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minä en ole toiminut oikein suhteesi. En ole tulkinnut oikein. Olen lähettänyt kiukkuviestejä. Olen ollut suunnattoman epäluuloinen. En ole kyennyt luottamaan. Sinä olet minulle myös tärkeä ja tulet aina olemaan. Minä uskon sinuun.
Olen pahoillani. Tulee sellainen olo että olen käsittänyt monen monta asiaa väärin ja päätynyt tekemään omia johtopäätöksiä. Minä se epäluuloinen olen tiedän senkin. Ei tämä nyt mitään auta. No rehellisesti sydäntä särkee ajatus että olisin satuttanut tai loukannut en ole tarkoittanut koskaan. Ja monet jutut liittyvät ihan eri asioihin . Olleet leikkiä enkö ole tätä sivustoa ottanut niin tosissaan. En tiedä mitä nyt selitän mutta jotenkin asia vaivaa niin vaikka nyt vaikka siksi.
Uskon, että ollaan monessa mielessä ihan oltu eri sfääreissä emmehän yhtään tunne. Siinä sitten tulkitaan jollakin tavalla. Molemmilla on oma elämä ja heijastukset siitä. Kaikista parasta olisi tämä vaan lopettaa. Tämä ei johda mihinkään. Minä olisin täysin valmis. Haluaisin keskittyä omaan elämääni. Tunnen myös noloutta, kun tämä on julkinen paikka. En ole loukkaantunut yhtään, siitä ei kannata huolehtia.
Kun minä olen luullut että eikö me lopettu jo ajat sitten? Tai sovittu niin. Siinäkin ehkä väärin ymmärrys. Äläkä nyt käsitä väärin tai mitenkään negatiivisesti. Olen vain monesti kirjoittanut tänne vain ajan kuluksi. Onhan tämä noloa siitä ollaan samalla sivulla. Mutta hyvää jatkoa.
Kyllä minä haluaisin lopettaa. Haluaisin keskittyä omaan elämääni. Onhan se varmasti OK? Sinulla on oma elämä ja omat ystävät. Minä en ole ystäväsi. Minä pärjään kyllä. Olenhan pärjännyt tähänkin asti. Toivon, että sinäkin pärjäät. Luulen, että meillä molemmilla alkaa tämän jälkeen seesteinen kausi. Hyvä niin!
Lopetetaan vaan. Minä olen luullut että se on ollut loppu jo pitkään. Ei se ole mikään ongelma minulle. Ei se oikeastaan vaikuta millään tavalla elämääni. Ei minun elämästäni tule koskaan seesteistä. Hyvä niin. Heippa.
En halua puuttua elämääsi enää, kun yhtään en tunne. Minusta vaan tuntuu, että et voi hyvin. En voi tehdä asialle mitään mutta toivon sinulle hyvää. Pärjääthän sinä siellä? Voisinko kuitenkin jotain tehdä?
En voi auttaa sinua mitenkään ja haluan lopettaa tämän. Meillä ei ole mitään suhdetta toisiimme. Toivon, että et muistele pahalla. Nyt vaan menen pois. Haluan elää omaa elämääni.
Mitä väliä sillä on mitä sanon. En halua valehdella. Hyvää jatkoa sinulle. Ei meillä ole mitään tekemistä keskenään älä minusta murehdi.
Sekä toivon todella että esitä mitään enää että välittäisit. Et sitä koskaan tehnyt. Muistelen mitä haluan. Lopeta tuo tekopyhyys en jaksa sitä. Hyvästi .
tunniste tai valhe!