Suomi EU:n 5. tasa-arvoisin valtio

Suomi on sijoittunut viidenneksi sukupuolten tasa-arvovertailussa Euroopan unionissa.

Euroopan tasa-arvoinstituutti EIGE julkaisi kuudennen tasa-arvoa mittaavan indeksin torstaina.

Indeksillä mitataan tasa-arvoa vallan, tiedon, työn, terveyden, rahan ja ajan osa-alueilla. Erityisteemana raportissa oli tänä vuonna terveys, erityisesti koronan terveysvaikutukset, mielenterveys sekä seksuaali- ja lisääntymisterveys.

Suurin osa indeksin tiedoista on vuodelta 2019, vallan alueella suurimmaksi osaksi keskiarvoja vuosilta 2018–2020.

Kolmen kärjen tasa-arvovertailussa muodostavat Ruotsi, Tanska ja Hollanti. Ranska on neljännellä sijalla ennen Suomea.

Sekä Ranska että Suomi putosivat viime vuoden vertailuun verrattuna yhden sijan.

En uskonut Ranskan olevan noin korkealla.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomi on sijoittunut viidenneksi sukupuolten tasa-arvovertailussa Euroopan unionissa.

Euroopan tasa-arvoinstituutti EIGE julkaisi kuudennen tasa-arvoa mittaavan indeksin torstaina.

Indeksillä mitataan tasa-arvoa vallan, tiedon, työn, terveyden, rahan ja ajan osa-alueilla. Erityisteemana raportissa oli tänä vuonna terveys, erityisesti koronan terveysvaikutukset, mielenterveys sekä seksuaali- ja lisääntymisterveys.

Suurin osa indeksin tiedoista on vuodelta 2019, vallan alueella suurimmaksi osaksi keskiarvoja vuosilta 2018–2020.

Kolmen kärjen tasa-arvovertailussa muodostavat Ruotsi, Tanska ja Hollanti. Ranska on neljännellä sijalla ennen Suomea.

Sekä Ranska että Suomi putosivat viime vuoden vertailuun verrattuna yhden sijan.

En uskonut Ranskan olevan noin korkealla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu