Menetetään yksinkertaisesti h alkuista asiaa tekemällä, mutta ei suinkaan harjoittamalla tätä maailman vanhinta ammattia, vaan juoru*uor**malla.
Se voi pahimmillaan vaikuttaa ihmisten elämään ja mielenterveyteen pahasti. Vaikeuttaa elämää ja sosiaalista puolta.
Spekulointi on usein keksityn ja todenperäisen sekoitusta ja siitä saadaan aikaan yleensä valheellisen tiedon levittäminen, yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittäminen, sekä ihan puhtaasti tuhoaminen. Se ei ole mitään huolenpitoa.
Koittakaa nyt painaa se kaaliinne. Epäilen tämän lisäksi jonkun täällä trollaavan toisen nimissä, koska en ole tiettyjä asioita kirjoittanut itse, mutta ne voisivat olla aivan kuin suustani. Ne sisältävät tietoa jotka asianomaiset voivat tunnistaa. Toisaalta, ei Ylöjärvi nyt niin pieni paikka ole etteikö täällä nyt voisi muutenkin "muka osua kohdilleen".
On vaan kurja saada vihaa niskoilleen asioista joita ei ole tehnyt. Plus luuloja.
En jaksaisi alkaa mitään rikostutkintajuttuja nyt.
Luottamus ihmisiin ja yhteisöön
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli3253203Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2231994Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591612Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t51427- 821309
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2841243- 811074
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.521061- 801001
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk146878