"Amerikkalaiset kirurgit ovat ensimmäistä kertaa siirtäneet sian munuaisen ihmiselle. Tapaus ei sikäli ole aivan ainoa laatuaan, että sialta on jo aiemmin lainattu ihmiselle sydämen venttiilejä.
Munuainen siirrettiin henkilölle, joka oli aivokuollut ja jota pidettiin hengissä keinotekoisesti ilman toivoa toipumisesta. Hän ja hänen perheensä olivat antaneet suostumuksen kehon käyttöön lääketieteellisessä tutkimuksessa".
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/2769006e-3d22-41de-a24f-f6453dc24db8?ref=ampparit:68ae
Kaksi tuntia kestänyt leikkaus suoritettiin New Yorkin yliopistossa. Munuaisen toimintaa tarkkailtiin ahkerasti seuraavan kahden ja puolen vuorokauden ajan.
”Munuainen toimi kuin ihmisen elin. Se teki kaikki ne asiat, mitä normaali munuainenkin suorittaisi, eikä ihmiskeho näyttänyt hylkivän sitä”, päätutkija Robert Montgomery sanoi BBC:lle.
Montgomery sanoi tietävänsä, että munuaisen siirtäminen sialta ihmiselle herättää vastustusta.
Hän muistuttaa, että käytämme sikoja ruokana ja lääkkeissä.
”Mielestäni tämä ei juuri eroa siitä.”
Montgomery arvelee BBC:n haastattelussa, että kymmenen vuoden sisällä useita eri sian elimiä tullaa käyttämään ihmisten varaosina: munuaisten lisäksi keuhkoja, sydämiä, maksoja.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Voisiko mamu raiskaajille vaihtaa ihmisen aivot
Siinä menisi aivot hukkaan …..