Nuorisojengi potkii ja ryöstää boomereita

Hyvä kun on pojilla tekmistä,mutta boomeriin sattuu kuin ihmiseenkin.
Jos ny Boomeri ei pidä ja antaakin kunnolla takaisin?
Kun ei sitä aina päällepäin tiedä boomerin taustoista.
Se ehkä opettas parhaiten potkijaa kun herää Taysilla eikä välttämättä
potki ikinä enää ketään.
Tätä ei toivo kellekkään mutta näin vaan voi käydä.
1255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tekijä löydetään suosta vuosikymmenten päästä 🤣

Äänestä

Kuin ihmiseen. Mikä itse olet?

Äänestä

Siihen se menee.

Äänestä

Olis ydinaseella käyttöä!

Äänestä

Päällekarkauksen uhrista tuskin kuoríutuu itsepuollustus-taistelijaa joka pärjää painissa taparikolllis jengille

Äänestä
  • Sellaisia löytyy paljon enemmän kuin uskotkaan.
    Itse harrastin erästä itsepuolustuslajia kymmenisen vuotta ja pari Suomenmestaruuttakin siinä saavutin.
    Olen aivan varma, että suuri osa näistä "nuorisojengiläisistä" jää yhteenotossa altavastaajaksi, jos erehtyy päälleni käymään.
    Ja niistä harrastuspiireistä tunnen toki kymmeniä muitakin, joilla on taito puolustaa itseäään.

    Vanhaa sanontaa mukaillen: "jokaiselle löytyy kengittäjä".

    Äänestä

Pennut pitäisi tappaa jo pieninä.

Äänestä
  • Pohjanmaalla häjyily loppui, kun sisäministeri vaihtui. Uusi vallesmanni aloitti työn tilaamalla parikymmentä tukevaa pamppua.

    Äänestä

Boomeripappa, 70v., tappoi ja palotteli vaimonsa Espanjassa pari päivää sitten. Jotkut hoitajat saattavat saada nyrkistä vanhuksia hoitaessaan. Aika useinkin ovat mustelmilla.

Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa ja vanhemmat ovst nuorille esimerkkejä.

Moni näkee lapsesta lähtien kuinka iskä vetää äiskää turpaan harva se päivä ja käy lastenkin kimppuun.

Äänestä
  • Paras jättää kakarat väsäämättä. Selvintä otella oltta ja vihellellä.

    Äänestä

  • Joko tekijän nimi on tiedossa ?

    Äänestä

Kyllä ministerikin lyö ylhäältä päin boomereita noin kuvannollisesti, mutta se on tietenkin "huumoria"...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hyvä kun on pojilla tekmistä,mutta boomeriin sattuu kuin ihmiseenkin.
Jos ny Boomeri ei pidä ja antaakin kunnolla takaisin?
Kun ei sitä aina päällepäin tiedä boomerin taustoista.
Se ehkä opettas parhaiten potkijaa kun herää Taysilla eikä välttämättä
potki ikinä enää ketään.
Tätä ei toivo kellekkään mutta näin vaan voi käydä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu