Mitä tehdä Jehovan todistajien keskuudessa vellovalle pedofiliaongelmalle?

Anonyymi

Mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä Jehovan todistajien keskuudessa vellovalle pedofiliaongelmalle? Kierre rupeaa olemaan jo niin sanotusti itseään ruokkiva pedofiilien tietäessä, että Jehovan todistajat hyväksyvät pedofilian ja kiinni jäämisen uhkaa lakiteknisessä mielessä ei ole.

Jo varsin vakiintuneita käytänteitä on todella vaikea muuttaa, mutta näkisitkö sinä sen mahdolliseksi, että poliisille ilmoituksen tekijää ei syrjäytettäisi jatkossa yhteisöstä?

96

3303

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nähtävästi todistajien kesuudessa ei ole yhtään enempää pedokriminaliaa kuin yhteiskunnassa keskimäärin, ehkä jopa vähemmän.

      Mutta se oleellinen ongelma on se miten keskusjohtoinen Vartiotorniseura, aivan katolisen kirkon tapaan, pimittää systemaattisesti nuo seksuaalirikolliset viranomaisilta.

      Lisäksi uhrit perheineen joutuvat painostuksen ja syrjinnän kohteiksi, mikäli edes harkitsevat menevänsä asian kanssa viranomaisten puheille.

      Näkisin, että ainoa keino joka saattaisi toimia, olisi evätä Vartiotorniseuralta uskonyhteisöille myönnetty verotomuus ja taloudellisen kirjanpidon ei-julkisuus, kunnes se muuttaa täysin politiikkansa tuon asian suhteen.

      ***

      "Inside the brutal world of the Jehovah’s Witnesses" - Sun 12 Sep 2021

      "Since the royal commission exposed the cruel treatment of victims of child abuse within the Jehovah’s Witnesses, little has changed."

      - https://www.abc.net.au/news/2021-09-13/jehovah-witnesses-child-abuse-four-corners-investigations/100444320

      - https://keskustelu.suomi24.fi/t/17167879/australian-comission-jalkeen-juuri-mikaan-ei-ole-muuttunut-wtbtsssa

      :/

      • Anonyymi

        Kummallista on se, että suomen Jehovan todistajat yrittävät selittää maailmanlaajuista ongelmaansa parhainpäin sitä mitätöimällä.

        Onhan maailmassa paljon muurahaisiakin ?
        Tyylisellä argumentaatiolla.

        Oikeussalien ovelta maksavat järjestön yhteisestä kassasta jäseniään vapauteen kymmenien miljoonien vaitiolosopimuksilla.
        Suuressa maailmassa tällainen uhreille maksaminen ja vaitiolon takaaminen on mahdollista.

        Ja vaikka Jehovan todistajat sanovat, että mitään ei ole tapahtunut jos ei kaksi Jehovan todistajamiestä ole sitä ollut todistamassa...

        Mitä ei ole oikeudessakaan todistettu tapahtuneeksi sitäkään ei ole sitten tapahtunut ?

        Sellaista se on teokraattiseen sodankäyntiin uskovan järjestön taistelu.

    • Anonyymi

      "Kierre rupeaa olemaan jo niin sanotusti itseään ruokkiva pedofiilien tietäessä, että Jehovan todistajat hyväksyvät pedofilian ja kiinni jäämisen uhkaa lakiteknisessä mielessä ei ole."

      Lisäys vielä tuohon todellisuuden ignoranssiin tai aivan tarkoitukselliseen mieliä manipuloivaan johdatteluun.

      Tuo hyväksymis-väittämä on totaalisen valheellinen ja lisäksi, rivitodistajien piirissä ollaan useinkin hyvin tietämättömiä ko. skandaaleista ja ne useinkin luokitellaan pelkiksi luopio-valheiksi ja / tai median mustamaalaaviksi paisutteluiksi.

      Rivitodistajat olettavat kyseessä olevan vain hyvin harvat yksittäiset tapaukset, silloin kun jonkin srk-tasolla edes jokin tapaus tulee tietoon.

      • Anonyymi

        Jaa, että mitä tehdä?
        Suosittelen pedofilien kiinni ottamista. Sitten "kulkuset" vedetään niskantakaa rusetille leuan alle.
        Sama myös niille jotka kieltävät ongelman olon JT järjestössä, kuten hallintoelimen jäsenille, Lett etunenässä.
        Tai sitten vaihtoehtona linnareissu osastolle, jossa suihkussa käyminen on epämiellyttävä kokemus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristillisenä käytäntönä todistajien keskuudessa pedolle anteeksianto, jos tunnustaa ja hyvät pullakahvit!
        Uhrille rangaistus ja häpeäpaaluun kaikkien syljettäväksi. Kun vietteli veljen.
        Tällaiset miehet ovat sitten naisten hengellisiä ohjaajia.
        Tuntuu sanoinkuvaamattoman turvalliselta!

    • Anonyymi

      En ainakaan itse ole kuullutkaan mistään tämänsuuntaisesta suomalaisissa seurakunnissa! Olisiko aloittajan nyt syytä ensin tutustua seurakuntalaisiin ennen kuin puhuu pehmoisia! Olet varmaan tutustunut kohumedian totuuksiin ja levittelet roskapuheita anonyymiroskapalstoilla! Miksi?

      • Anonyymi

        Mainosvaltuutetun vastaus otsikon kysymykseen: lopettaa asiasta puhuminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mainosvaltuutetun vastaus otsikon kysymykseen: lopettaa asiasta puhuminen.

        Aloittajan olisi viisasta ensin pohtia viattomien seurakuntalaisten niskaan syöstyä hirviömäistä väitettä! Ainakaan meidän seurakunnassa kaikilla on varmuudella turvalliset palvontamahdollisuudet! Jokainen seurakuntalainen tuntee vastuunsa - mikäli ovesta joskus kävelisi sisään henkilö, joka alkaisi häiritä lapsia, hänet kyllä ohjattaisiin samaa tietä takaisin eikä toivotettaisi tervetulleeksi uudelleen! Käsittämätöntä, mitä netin irstailusivujen seuraaminen saa aikaan! Kuvitelmasi ovat kaukana todellisuudesta! Jätä nettisaasta ja ala tutkistella Raamattua! Kolmessa kuukaudessa pääset takaisin todellisuuteen!

        Yksittäiset Jehovan todistajat edustavat ja suosittelevat muille epärehellistä, uhreja tuottavaa ja pedofiileja suojelevaa järjestöä. He eivät ole noudattaneet omaa neuvoaan tutkia tarkoin se uskonto, jonka yhteydessä he ovat. He ovat siksi osasyyllisiä, vaikkakin osittain tahattomasti, typeryyttään ja hyväuskoisuuttaan.

        Jo on noitavainot taas käynnissä! Haluatko siis Suomeen samat lait kuin vainoharhaisissa maissa on käytössä? Rakas naapurimme länttä vastapäätä on tullut sinun kannallesi jo vuosia sitten! Suomessa on ollut hyvä toimia rehellisenä ja arvostettuna uskonnollisena yhdyskuntana yli sadan vuoden ajan! Miksi sinä haluat nyt lainsäädännön muuttuvan Suomessa rakkaan naapurimme kaltaiseksi? Mitään muutoksia itse Jumalan palvonnassa ei ole kuitenkaan seurakunnissa tapahtunut! Ehkä löytäisit harmonian muuttamalla maamme rajojen ulkopuolelle!

        "Haluatko siis Suomeen samat lait kuin vainoharhaisissa maissa on käytössä?"

        En halua. Sen sijaan haluaisin toimivat lait, joilla uskontojen väärinkäytöksiin voi puuttua. Se ottaa aikansa, mutta on uskoakseni tulossa. Länsimaissa liikutaan tähän suuntaan, mutta Suomi ei tässäkään asiassa ole edelläkävijä. Suomi tulee kyllä perässä, kun vastaava lainsäädäntö on käytössä riittävän laajasti muuallakin.

        "Ehkä löytäisit harmonian muuttamalla maamme rajojen ulkopuolelle!"

        Tai sinä. Mene vaikka rakentamaan haaratoimistoa jonnekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo on noitavainot taas käynnissä! Haluatko siis Suomeen samat lait kuin vainoharhaisissa maissa on käytössä? Rakas naapurimme länttä vastapäätä on tullut sinun kannallesi jo vuosia sitten! Suomessa on ollut hyvä toimia rehellisenä ja arvostettuna uskonnollisena yhdyskuntana yli sadan vuoden ajan! Miksi sinä haluat nyt lainsäädännön muuttuvan Suomessa rakkaan naapurimme kaltaiseksi? Mitään muutoksia itse Jumalan palvonnassa ei ole kuitenkaan seurakunnissa tapahtunut! Ehkä löytäisit harmonian muuttamalla maamme rajojen ulkopuolelle!

        Vainoharhaiset maat?
        Kuten USA:sta?
        Sieltähän näitä vainoharhaisia löytyy, kuten A.Morris Mini Kolomonen, S. Letti, Hard Splätti.
        Jos suomessa JT:n joukossa ei ole pahemmin moista rikollisuutta vielä paljastunut, se ei tarkoita sitä etteikö sitä olisi muualla.
        Teillä on yhtenäiset säännöt kieltää moinen ongelma ja pimittää tapaukset JA SYYLLISTÄÄ uhri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo on noitavainot taas käynnissä! Haluatko siis Suomeen samat lait kuin vainoharhaisissa maissa on käytössä? Rakas naapurimme länttä vastapäätä on tullut sinun kannallesi jo vuosia sitten! Suomessa on ollut hyvä toimia rehellisenä ja arvostettuna uskonnollisena yhdyskuntana yli sadan vuoden ajan! Miksi sinä haluat nyt lainsäädännön muuttuvan Suomessa rakkaan naapurimme kaltaiseksi? Mitään muutoksia itse Jumalan palvonnassa ei ole kuitenkaan seurakunnissa tapahtunut! Ehkä löytäisit harmonian muuttamalla maamme rajojen ulkopuolelle!

        "Jo on noitavainot taas käynnissä! Haluatko siis Suomeen samat lait kuin vainoharhaisissa maissa on käytössä?"

        Mitä vainoharhaisuuteen, noitavainoihin ja älylliseen sekä moraaliseen epärehellisyyteen tulee, niin tässä kontekstissä sitä ei tarvitse hakea Vartiotorniseuran hallintoelintä kauempaa.

        ps. Mutta ilmiselvästi ihan omaksi huviksi harrastettua provo-trollaustahan tuo todistajamielisenä esiintyminen on, eikö vain.

        *

        Aivan totalitäristen hallituksien tavoin hallintoelin toivoo voivansa estää ja tukahduttaa vapaan puheen, jolla sen kaapeissa olevat kaksinaismoraliset luurangot nostetaan esille.

        Hallintoelin on suorastaan paranoian vallassa vs. entiset uskontoverit ja media. Se koettaa toistolla ja voimalla luokitella todistettavan fakta-informaation vääristelyksi ja valheeksi.

        Tällä kertaa se pitää oikein erityispuheen jossa se koettaa pelottelemalla ja todellisuutta vääristellen mieliä manipuloiden eristää todistajat fakta-pohjaisesta kritiikistä. Toki hyvin tyypillistä kulttien toimintamalleissa ja metodeissa.

        "The talk by David Splane is a 34 minute rant against apostates and the media, and arguably shows more clearly than ever the desperation of the organization as its efforts to crush criticism are failing."

        - https://www.youtube.com/watch?v=lHZv63fMVF8

        Sekä:

        Vartiotorniseuran hallintoelin odottaa kärsimättömänä entisten uskontoveriensa kuolemaa, häviämistä kuin savuna ilmaan ... "viimeinkin pääsemme eroon heistä."

        Miksi? Koska he tuovat kiusallisia jäjestöä koskevia päivänvaloa kestämättömiä asioita ja edesottamuksia julkisuuteen.

        "Taking On Tony VII: Apostates & Maggots"

        - https://www.youtube.com/watch?v=zztW_E20-ZI

        *

        "Watchtower Policy on Child Abuse"

        - https://www.jwfacts.com/watchtower/paedophilia.php

        .

      • Anonyymi

        "Olisiko aloittajan nyt syytä ensin tutustua seurakuntalaisiin ennen kuin puhuu pehmoisia!"

        En ole aloittaja mutta kävin aikoinaan syystä, että kun kotikaupunkini Jehovan todistajat päättivät alkaa minua lähestymään luullen minua pehmoiseksi mieleltään ja JT persoonaksi muokattavaksi sopivaksi ?

        Käydä heiltä itseltään vastineeksi kyselemässä tietävätkö mihinkä porukkaan kuuluvat ja mihinkä uskotteluun uskovat.

        Ja se onnitui parhaiten kärryvahteja kaupungilla jututtamalla.
        Ymmärtääkseni he ovat ns. parempaa porukkaa ja he olisivat hyvin tietoisia ja informoituja ajankohtaisista seuransa asioista kotona ja maailmalla.

        Mutta mutta...
        Silmiä pyörittelivät vaivaantuneina ja eivät olleet kuulleetkaan mistään toisilleen ja toisille mahdollisesti harjoittamastaan ikävästä yhtään mitään.
        Yrittivät vaan vaihtaa pehmoisina puheenaihetta maailmanlaajuisen saarnaamistyönsä kehumiseen. Että miksi se ei sinulle pakanalle kelpaa ?

        Kun vaan jatkoin valitsemani aihepiirin "tutkimuksella" ilmoittivat he, että eiköhän tämä ole nyt tässä ja voisin jatkaa matkaani. Joku tavallinen ja ilmeisen vilpitön ilmaisi minun olevan ilkeä ihminen ja veti leukansa rintaan mökötyspuolustukseen siirtyen.

        Joidenkin kasvoilta saatoin lukea aitoa tietämättömyyttä markkinoimansa yhteyden ikävistä puolista. Ehkäpä he olivat niitä oikeita ja aitoja JT persoonia jotka eivät aidosti tienneet faktoja ja ymmärtäneet teokraattisen sodankäynnin päällekkään ?

        Että kun tutustuu tavallisiin Jehovan todistajiin niin vastuu on edelleen itsellä.

        Samanlaisia teokraattisia kokemuksia mullakin.

        Eräs soitteli ja tivasi tietoja vartiotorniparatiisista. No, minähän tiesin koko jutun ja aloitin latelemaan heidän uskonsa mielettömyyksiä.
        Joutui lopulta tunnustamaan, ettei "tätä kannata jatkaa" ja sulki puhelimen.

        Ovellekin tuli oikein lauma kyseistä porukkaa. En alkanut nöyrästi inisemään moiselle hutulle vaan sanoin: "missä kaappi seisoo."
        Täti alkoi änköttään ja vapisemaan. Samoin koko lössi. Mahtoiko joku lirauttaa alleen ja piti lähtee vaihtamaan housuja. Tai sitten tuli kiire bussille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajan olisi viisasta ensin pohtia viattomien seurakuntalaisten niskaan syöstyä hirviömäistä väitettä! Ainakaan meidän seurakunnassa kaikilla on varmuudella turvalliset palvontamahdollisuudet! Jokainen seurakuntalainen tuntee vastuunsa - mikäli ovesta joskus kävelisi sisään henkilö, joka alkaisi häiritä lapsia, hänet kyllä ohjattaisiin samaa tietä takaisin eikä toivotettaisi tervetulleeksi uudelleen! Käsittämätöntä, mitä netin irstailusivujen seuraaminen saa aikaan! Kuvitelmasi ovat kaukana todellisuudesta! Jätä nettisaasta ja ala tutkistella Raamattua! Kolmessa kuukaudessa pääset takaisin todellisuuteen!

        Luuletko ihan todella, että pedofiilari alkaa häiritä uhrejaan yleisellä paikalla muiden katseiden alla?
        Höh.

    • Anonyymi

      Tässä jutussa kerrotaan kuinka itse vartiotorniseura on tuomittu maksamaan miljoonakorvauksen todistaja Contille, koska seurakunta on ollut velvollinen suojelemaan pedofiilia viranomaisia vastaan. Ja vastaavasti on todistaja-lapsi jäänyt heitteille, itseluottamus murskattu, tehty ihmisraunioksi.

      "Oikeus myönsi Contille yli 15 miljoonaa dollaria vahingonkorvauksia. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun oikeus on määrännyt Vartiotorni-seuran maksamaan menettelystään lasten hyväksikäyttötapauksissa. "

      Vastaavasti seuran edustaja valehteli

      "Stephen Lett valehteli.
      Puheensa aikana Vartiotornin hallintoelimen jäsen Lett yrittää periaatteessa vakuuttaa seuraajilleen, ettei näiden tulisi uskoa tosiasioita:"

      https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_w169.html

      Niin, lahkoslangilla ilmaistuna Lett käytti teokraattista sodankäyntiä

      Joh. 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä

      ("murhaaja" viittaa verensiirtokieltoon)

    • Anonyymi

      1 korintt. 10:25 Kaikkea, mitä teurashuoneessa myydään, syökäät
      -Siis myös veripalttua

      Koloss. 2:16 Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä
      -Älköön siis vartiotornikaan, veripaltunkaan osalta

      Mutta miksi verensiirto, nestemäisen elimen elinsiirto on kielletty ?

      • Anonyymi

        Sota tarvitsee marttyyreita.

        Ja koska Jehovan todistajat ovat oman ilmoituksensa mukaan pasifisteja ja näin pidättäytyvät väkivallasta sen missään muodossa...
        Teokraattisen sodankäynnin marttyyrit täytyy siis saada muilla keinoin.

        Jehovan todistajat, tämä maailman väestön teurastamisella hekumoiva lahko, kieltää jyrkästi olevansa pasifisteja. Jehovan todistajat eivät ole omantunnonarkoja, vaan paatuneita Jehova Jumalan palvelijoita.

        https://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1951080?q=pasifisteja&p=par

        Yhtä paatuneita kun Jeesuksen ajan uskonnolliset johtajat ja enemmistö juutalaisista.
        Häpäisevät Jehova nimeä valehteluillaan ja rahan kerjäämisellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtä paatuneita kun Jeesuksen ajan uskonnolliset johtajat ja enemmistö juutalaisista.
        Häpäisevät Jehova nimeä valehteluillaan ja rahan kerjäämisellä.

        Niin, ja murhanhimoisuudellaan.
        Jeesuksen ajan uskonnolliset johtajat ja kansa halusivat tappaa totuudenpuhujia, kuten tietenkin Jeesuksen, mutta myös hänen rehellisiä seuraajiaan.
        Kun lukee esim. AM3:n kommentteja asiasta hän suorastaan hekumoi tappamisella.
        Tyypillinen nykyajan fariseus.

    • Anonyymi

      Jo pedofiliaa saa loppumaan. Niin ei todistajilla ole muuta vaihtoehtoa kuin maksaa uhreille. Ja tavalliset todistajat lahjoittavat varat nimikkeellä kansaiväliseen työhön. Vantaalla lahjoituksi koordinoi Heikki. Raikko ilmeisesti Koivukylän seurakunta. On vuodettu tieto vanhimmilta.

    • Anonyymi

      Tänään on hallitoelimellä pieni tilipäivä. On eteläsuomen aluekonventti ja lahjoitukset ovat taas tapetilla. Kun raha tilille vilahtaa niin viski päähän kihahtaa.

    • Anonyymi

      "Häpäisevät Jehova nimeä valehteluillaan ja rahan kerjäämisellä."

      -Kerjääminen menee niin pitkälle, että lahkolaisten lapsille on annettu oma kirjoituksensa, jossa neuvotaan että saadulla jäätelörahalla ei saa ostaa jäätelöä, vaan se tulee viedä valtakunnansalille ja laittaa lahjalaatikkoon, vartiotonriseuran hallintoelimen jäsenille toimitettavaksi.

      • Anonyymi

        Olisihan siinä anteliaisuutta opettavassa videossa voinut olla vaikka niin, että lapsi antaa osan viikkorahoistaan toiselle lapselle, jolla ei ole yhtään rahaa, ja ostavat molemmat jäätelöt. Sen sijaan piti antaa sellainen malli, että raha kannattaa lahjoittaa järjestölle. Kun videolla lueteltiin, mitä järjestö rahalla tekee, siinä ei mainittu mm. pedofiliakorvauksista, joten sikälikin video oli tietosisällöltään puutteellinen ja harhaanjohtava.

    • Anonyymi

      Rahanahneet mukauhrit työllistää jenkkilän lanssin perässä juoksijoita. Suomalaiset tuhnun haistajat etsii perusteita epäuskolleen kaikenlaisista jopolla keulijoista. Mitäs täällä teette jos ei JT tee onnelliseksi?

      • Anonyymi

        "Mitäs täällä teette jos ei JT tee onnelliseksi?"

        Kulutetaan aikaa. Nautitaan mainosvaltuutettujen haastamisesta. Varoitellaan vaarallisesta kultista.

      • Anonyymi

        . ittuako se sulle kuuluu . unkkari?

    • Anonyymi

      Totuutta ei luopioilla ole eikä tule. Peräilmaa palvotte. Kannattaa pierulta haisevana ottaa harma vastaan ja muuttua korppien muonaksi kun ei totuus kelvannut!

    • Anonyymi

      Herraa huutaa vaan pakanat jotka ei totuutta tunne!

      • Anonyymi

        Häh?

    • Anonyymi

      Kysykääpä tiedottajalta mitä sille kannattaisi tehdä. Vastaus: ei mitään.

    • Anonyymi

      Vartiotorniseuralta odottaisi nyt kovia otteita pedofiileja kohtaan. Pedofiileiksi tiedetyt hoidettaisiin seuran omin voimin taivaan isän luokse, liikoja kärsimättä mutta nopeasti ja tehokkaasti. He vain katoaisivat...

      • Anonyymi

        No, ei nyt sentään, mutta kenitaliksien laittaminen kahden tiiliskiven väliin olis poikaa.

      • Anonyymi

        Suomen seurakunnat on saastaa tässä. T suonto ja one way mission

    • Anonyymi

      Kaikki siionit one wayt. Ym. Mites se Hämeen mokia. Eikö sen johtaja kesällä pidätetty.

    • Anonyymi

      Taitaa jenkeissäkin tuo kanne hallintoelintä vastaan kaatua jo kättelyssä kun ei ole aikoihin enää asiasta kuulunut mitään?

      • Anonyymi

        Mutta Jehovan edessä ei.

    • Anonyymi

      Tiesitkö että vartiotornin kustantaja kerjää jo niiden lasten jäätelörahatkin, jotka sen värväämät vanhemmat vain vievät valtakunnansalille ?

      Anonyymi 12.12.2021 13:23

      Olisihan siinä anteliaisuutta opettavassa videossa voinut olla vaikka niin, että lapsi antaa osan viikkorahoistaan toiselle lapselle, jolla ei ole yhtään rahaa, ja ostavat molemmat jäätelöt. Sen sijaan piti antaa sellainen malli, että raha kannattaa lahjoittaa järjestölle. Kun videolla lueteltiin, mitä järjestö rahalla tekee, siinä ei mainittu mm. pedofiliakorvauksista, joten sikälikin video oli tietosisällöltään puutteellinen ja harhaanjohtava.

    • Anonyymi

      Kun löydät ryhmän, missä miehet eivät sitä harrasta, tule kertomaan.
      Aikoinaan ja joissakin maissa vieläkin tytöt naitettiin niin pian kuin olivat sukukypsiä, etteivät tutustuisi omaan kehoonsa ja säilyttäisivät neitsyytensä isän kunniaksi ja suuremmaksi hyödyksi.
      Lapsimorsiamia ja miehet olivat tarkkoja, että he saavat hyötyä naisen kehon nautinnoista, niin kauan kuin se nyt huvitti.

      • Anonyymi

        Pakkoko sitä on ottaa heistä mallia?
        Meidän ryhmässä ei sellaista harrasteta.

      • Anonyymi

        Ei olla sanottu, että vain Jehovan todistajissa olisi pedofileja, mutta todistetusti Jehovan todistajissa on pedofiilejä.
        Ei olla sanottu, että vain Jehovan todistajat peittelisivät pedofiiliongelmaansa, mutta näin Jehovatodistajat todistetusti toimivat. Hallintoelimensä ohjeistamana.

        Mikä siis tahdoit kommentillasi sanoa? Jehovan todistajat ovat muita parempia, kun heillä ei ole lapsimorsiamia?

    • Anonyymi

      Nämä ovat hyvin vakavia juttuja. Käsittämätöntä, miten seurakunnassa voi tämmöistä olla. Lehden mielipide palstalla oli juttua saalemin seurakunnan Ville Rossista, joka oli kuulemma tehnyt tämänkaltaisia rikoksia. Malmi

      • Anonyymi

        Kyllä kaikille näille olisi hyvästä pedofiileille suunnattu estolääkitys. Jokaiselle jehovalle ja ei jehovalle.

    • Anonyymi

      Jukka Palonen

    • Anonyymi

      Tietääkö kukaan tuosta hallintoelintä koskevasta kanteesta missä vaiheessa se on?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vartiotorniseura on kirjeessään määrännyt seurakunnat suojelemaan pedofiileja viranomaisia vastaan.

      Sen vuoksi on oikeudenkäynnissä vahingonkorvaus määrätty itsensä seuran maksettavaksi - seurakunta oli velvollinen sen kirjettä noudattamaan

      Vartiotorni-seura määrättin maksamaan 13,5 miljoonan dollarin korvaukset seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa jutussa – Lösch ei ilmaantunut todistamaan
      https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_w166.html

      • Anonyymi

        Että sillai.

        Eipäs vartiotorni kerro

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Lahkossa lapsi jätetään yksin, syyllistetään. Kun pedofiili kieltää eikä lapsella ole kahta todistajaa, tekee lahko lapsesta syyllisen. Ne jotka asiasta lahkossa kuulevat ovat vaitiolovelvollisia.
      Lapselle jätetään keinoksi saada hyväksyntää, että kaupittelee vartiotornia normit ylittäen.

      • Anonyymi

        Eikä siis ihme, että Saksassa kyseinen kultti pääsee "mustalle"- listalle.
        Hyvä.

    • Anonyymi

      Ei niille mitään voi. Juuri luin uutisista että Jussi Koski Vantaan pastori on myöntänyt lapsen makaamisen.

    • Anonyymi

      Tuntuu pitkään kestävän, ennen ku tajutaan,
      et nää silkkisolmiot tekee hyvää bisnestä.
      Johan Stadikalla saarnannu mestari sano kolehtien antajille: no more coins, paper money,please.

    • Anonyymi

      Jos olet kuulunut jehoviin ja eroat, voit joutua seksuaalisen häirinnän uhriksi.

    • Anonyymi

      Luin aamulla jodel verkkopalvelusta, että joku uskonmies Martti Laato olisi pedofiili. Jehovien pedofiili ongelma on suuri, ja sille olisi syytä tehdä jotakin ennen vaaleja.

      • Anonyymi

        Värvätyille voisi toimittaa valokopioita vanhoista vartiotorneista, maailmanlopun ennustevuosista, sellaisista vanhoista opeista jotka on kumottu ja joiden olemassaolokin mielellään nykyisin kiistetään. Mainittakoon rokotuskielto, jota ensin ei ollut, sitten kielto tuli voimaan, sitten kielto poistettiin. Ja nyt on värvätyt opetettu kiistämään että koskaan olisi mitään rokotuskieltoa ollutkaan.

        Näin saadaan silmiä raottumaan avautumisen suuntaan, ja ruvetaan pitämään mahdollisena muutakin rikollista toimintaa lahkossa, kuten pedofilia, josta sitten voisi myös antaa tietoa.

        Pedofiliassta ei taida vaan olla vartiotornissa lahkojohdon omaa tilitystä, itse en ole ainakaan huomannut.

        Mielenkiintoista.
        Tuossa alhaalla todetaan: 20 poistettua tekstiä,
        Niin kuuma pala tämä on JT lahkolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoista.
        Tuossa alhaalla todetaan: 20 poistettua tekstiä,
        Niin kuuma pala tämä on JT lahkolle.

        Täällä ei todistajat meuhkaa vaan trollit kirjoittelevat toisilleen.

    • Anonyymi

      Mitä tehdä luopioiden suurenmoiselle peräilmalle? Vaihtaa modet veljesseurassa?
      Samaa sontaa vuodesta toiseen vanhoilta ukoilta jotka ei pääse eteenpäin. Ja akat niin ahisteltu että tulivat takas salille.

      • Anonyymi

        Vs:n foorumi on teknisesti vanhentunut keskusteluympäristö eikä siksi ole enää aktiivinen. Keskustelu on suhteellisen vilkasta esimerkiksi Discordin vertaistukikanavalla.

      • Anonyymi

        Luopiot voisivat päästää peräilmansa sordiinon kautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luopiot voisivat päästää peräilmansa sordiinon kautta.

        Jehovan todistajat ovat Raamatuntutkijoista luopioitunut lahko, joten . . .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luopiot voisivat päästää peräilmansa sordiinon kautta.

        Upi voi lainata sordiinoa.

    • Anonyymi

      Kun ensin saadaan työrekisteriin merkinnät ihmisistä, jotka ovat saaneet seksuaalirikos tuomion, se on jo iso askel. Hihamerkki vaikka. Oulussa DOM second hand miesmyyjä kuulemma saatellut jonkun pikkutytön kotiinsa. Eikös tämä ole näitten suviseuralaisten paikkoja?

      • Anonyymi

        Ei ei. Ei ole. Se on se Oulun homeessa oleva valtakunnankanslerin sali.

    • Anonyymi

      Kukas hitto tää eemil Kulju on.

      • Anonyymi

        Kato hitto Googlesta.

    Ketjusta on poistettu 43 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Linnanjuhlat: Tiina Kaukasen asu aivan kauhea lankaviritelmä

      Ja loukkaus arvokkaita juhlia, maata, veteraaneja, Salea ja muita juhlijoita kohtaan. Siis miten joku kehtaa alittaa riman niin pahasti, koska voisi t
      Maailman menoa
      233
      2049
    2. Oho! Dannyyn liitetty Helmi Loukasmäki poseeraa sensuellissa pitsiasussa! Some kuumana: "Merenneito"

      Onko tämä sitten Suomineito vai merenneito? Helmi Loukasmäki tuli julkisuuteen Dannyn assistenttina. Nuori nainen on totuttu näkemään somessa varsin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      46
      1655
    3. Olet mielenkiintonen ja kiehtova. Erikoinen epänormaali ihminen

      Siksi kiinnostava. Hyvää yötä. Saan kai sanoa ystäväni? Saanhan ?
      Ikävä
      51
      1448
    4. Mikä nyt on

      Ihmisiä katoaa, ruumiita löytyy. Suntista löytynyt ruumis...
      Kokkola
      84
      1317
    5. Nyt mies ryhdistäydytään

      molemmat IRL. Jos molemmilla on tunteita. Ei heitetä niitä roskiin. Hyvää yötä.
      Ikävä
      124
      1209
    6. Haapaveden hiippari

      Jokos sen kylillä pyörivät hiipparin henkilöllisyys on selvinny joka tuijottelee ikkunoista ja tulee yöllä taloihin sisälle?
      Haapavesi
      33
      1146
    7. Nyt on irvokas kuva Sannasta

      Sanna Marinille lämmin vastaan­otto Albaniassa suomen itsenäisyyspäivänä https://is.mediadelivery.fi/img/658/c0b897a1f79adf3fb623b0485bdec65f.jpg.web
      Maailman menoa
      270
      1136
    8. Ano Turtiaisen kättely huipentaa Linnan juhlat!

      Koska kaikki kansanedustajat on aina kutsuttu Linnan juhlin, siellä tulee pian näkymään myös Ano Turtiaisen mahtava urheilijanvartalo! Ei ole epäilys
      Maailman menoa
      118
      965
    9. Mulle kyllä riittäisi

      🥰 kun ekaksi vaan pitäisit kädestä kiinni 🤝 ja katselisit silmiin. 👀
      Ikävä
      63
      925
    10. Pitäisikö metsänomistajien siirtyä tuottamaan polttopuuta?

      Metsänomistajat saavat tätä nykyä kuitupuusta niin vähäisen hinnan että verrattuna polttopuuhun he tiensivat paremmin. Onhan polttopuulla talvella jo
      Maailman menoa
      78
      854
    Aihe