Mielestäni ihminen saa uskoa vaikka puupalikkaan, mutta seurakuntien häpeilemätön hyväuskoisten ihmisten kusetus ottaa päähän. Myydään ns ikuisia haitapaikkoja, useimmiten vanhuksille joiden poistuttua tästä ajasta, irtisanotaan sopimukset yksipuolisesti.
Omalle kohdalleni olen päättänyt, että kantakaa vaikka kaatopaikalle ruumiini, mutta seurakuntia ei ainakaan enään rikastuteta. Häpeäisivät edes roistot, jotka uskontoa hyväksi käyttäen kuppaavat vaikka viimeisetkin kolikot. Vielä sen verran, että myisivät lippuja sinne kirkkoihinsa ovelta, eikä tulla kesken shown tyrkyttämään kerjuupussia naaman alle. Jos on kirkollisveronsa maksanut, siihen kuuluu liturgiat ilman erillismaksua. Minä en tosin ole enään maksanut niitä veroja, lopetin jäsenyyteni kirkkoon kun se lopetti ikuisen hautapaikan ja häpäisi esivanhempani luut myymällä tontin toiselle hyväuskoiselle.
Seurakunnat ja "ikuiset" hautapaikat
Anonyymi
2
263
Vastaukset 2
- Anonyymi
Luterilaisen kirkon agenda on kerätä rahat pois hyväuskoisilta ja heittää ne kankkulan kaivoon.
- Anonyymi
Lähde sä vaansinne töihis.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411573- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69946Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi300827- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
- 60597
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7591Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571