Yksityisessä firmassa töissä pari kuukautta, jossa ei välitetty työturvallisuudesta mitään, vaan haukuttiin lyttyyn, jos ei suostunut tekemään jotain ihan älytöntä omaa turvallisuuttaan vaalien.. Mulle annettiin sit ns. Tylsempiä hommia, koska olin pelkuri.
Lopetin sit työt ihan mielelläni. Otin ennemmin pienen karenssin.
Joskus tulee kokeiltua hommia hetken aikaa ja todettua, että ennemmin olen hetken työtön kuin kakassa työyhteisössä jonka myrkyttää pomo itse. En ala takapuolta nuolemaan. Raaka esimerkki, että eilen oli eri tavalla ja seuraavana päivänä muutti mieltään. Ens viikolla ei tietoakaan. Päti joka asiassa.
Teen nykyään paljon vaativampaa ja vaarallisempaa työtä, mutta se etten joskus suostunut tän tuuliviirin kans yhteistyöhön, ei meinaa etten tekis nyt mielelläni nykyisiä hommia. Kun puitteet on kunnossa, niin mikäs ollessa. Kerroin työturvallisuuskoulutuksessa kokemuksestani, niin kouluttaja järkyttyi ja sanoi mun tehneen oikean ratkaisun! Jätin silti ystävällisyyttäni firman nimen mainitsematta, kuten teen nytkin, koska en ole sitä sorttia joka haluaa riidellä. Kerron vain oman kokemukseni joka on rakentavaa palautetta. Se koira älähtää, kehen kalikka kalahtaa.
Työvuosia on kuitenkin kertynyt paljon ikääni nähden. Olen tehnyt niin paljon kuin pystyn ja minulla ON asennetta, mutta en halua katsella huonoa ilmapiiriä. Se ei ole minkään palkan arvoinen asia.
Hyvää tulevaa viikkoa kaikille!
Hassua. Olin aikoinaan yhdessä
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 881174
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511006Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll13691En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse48687Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli287685- 60674
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107660En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42604Viime yönä mietin paikkoja luonnossa, missä olen kulkenut
kävellyt ja ikävöinyt, ja ollut niin yksin. Monet kerrat. Ne palauttavat mieleeni sinut ja sen, kuinka kipeää on se kaip57602Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?35575