Jeesuksen silminnäkijät

Paavalia pidetään historiallisena henkilönä ja uskovaiset luulevat hänen tavanneen Jeesuksen silminnäkijöitä. Näin olisi olemassa todisteluketju historiallisista Jeesuksen silminnäkijöistä Paavalin kirjeissä. Jos tutustumme esimerkiksi 1. kirjeeseen korinttilaisille niin huomaamme, että Paavalin faktat ovat täysin sekaisin ja tämä osoittaa Paavalin pelkäksi satusedäksi.

5 ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.

6 Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois.

7 Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille.

Seuraavassa apostolin määritelmä:

Apostoli (m.kreik. απόστολος, apostolos, lat. apostolus, hepr. ‏שולח‎, sholeach[1]) oli Raamatun ja kristillisen perimätiedon mukaan yksi niistä kahdestatoista Jeesuksen opetuslapsesta, jotka hän lähetti ensin Israelin kansan keskuuteen, ja kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen kaikkeen maailmaan julistamaan evankeliumia Taivasten valtakunnasta.

Paavalilla menee iloisesti sekaisin ’Kaksitoista’ ja Apostolit. Hän puhuu niistä kuin ne olisivat erillisiä ryhmiä. Tosiasiassa perimätiedon mukaan nuo Kaksitoista Apostolia olivat Jeesuksen opetuslapsia ja silminnäkijöitä. Koska Paavali sekoilee näin pahasti, ei hän ole tavannut Jeesuksen opetuslapsia vaan satuilee omiaan.

Moni väittää, että Paavalin tapaama Keefas olisi Simon Pietari. Miksi Paavali mainitsee erikseen Keefaksen ja sitten ’Kaksitoista’, johon Simon Pietari kuuluu jo lähtökohtaisesti. Simon Pietari on siis eri henkilö kuin Keefas. Eikä Paavali ole edelleenkään tavannut yhtään opetuslasta (Simon Pietaria).

Miksi tuo opetuslasten joukko oli edelleen ’Kaksitoista’, jos Juudas Iskariot oli tappanut itsensä? Tässäkin Paavalilla on faktat ihan sekaisin.

Miksi Jeesus ilmestyy erikseen Apostoleille, jos oli jo ilmestynyt ’Kahdelletoista’? Tässäkin Paavali sekoilee oikein kunnolla.

Koko tämä lyhyt kolmen jakeen sekamelska osoittaa, että Paavalilla oli faktat ihan ristiriidassa muiden myyttien kanssa. Hän oli pelkkä satusetä, joka sepitti tarinaa Jeesuksesta muutama kymmenen vuotta myöhemmin, niin ettei elossa ollut enää satujen kyseenalaistajia. Jeesus ja opetuslapset ovat edelleen joukko myyttisiä olentoja, joista ei ole yhtään ainoaa Raamatun ulkopuolista historiallista todistetta.

4

187

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Koko tämä lyhyt kolmen jakeen sekamelska osoittaa, että Paavalilla oli faktat ihan ristiriidassa muiden myyttien kanssa. Hän oli pelkkä satusetä, joka sepitti tarinaa Jeesuksesta muutama kymmenen vuotta myöhemmin, niin ettei elossa ollut enää satujen kyseenalaistajia.
      Jeesus ja opetuslapset ovat edelleen joukko myyttisiä olentoja, joista ei ole yhtään ainoaa Raamatun ulkopuolista historiallista todistetta."

      ------->.....niin mikäs Moses_Zuckerkandlia vielä sitten Raamatussa kiinnostaa. Eikös sinun kannattaisi keskittyä ateismin opiskeluun. Löytyisikö yliopisto, jossa lukisit vaikka Jumalattomuustieteen kanditaatiksi (JT) tai väittelisit Ateismitieteen Tohtoriksi (AT).

      Sitten ryhtyisit julistamaan ateistista ilosanomaa ympäri maailmaa.

      AT-väitöskirjassa sinun kannattaa kuitenkin aluksi pohtia ja selvittää miksi Raamattu on yksi maailman ostetuimmista kirjoista väittämästäsi "Paavalin sekoiluista" huolimatta.
      Ja varaudu siihen että joku Raamattua tutkinut vastaväittäjä tekee väitteesi "Paavalin sekoiluista" tyhjiksi.

      Ja vaarallisinta tässä Moses_Zuckerkandlin kannalta on se, että koska Raamattu on
      - niinkuin miljoonat kristityt uskovat -
      Jumalan sanaa, niin Moses_Zuckerkandl joutuu väittelemään itseään Jumalaa vastaan ja siinähän Moses_Zuckerkandl tulee kokemaan rökäletappion.

      Näin sanoo Raamattu, Jumalan Sana:

      Apostolien teot 5:38-39:
      *Ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa;
      mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan."

      NELJÄ TOSIASIAA:

      https://aitomiehet.pirkanmies.fi/material/fineng4c.pdf

      • ”Ja varaudu siihen että joku Raamattua tutkinut vastaväittäjä tekee väitteesi "Paavalin sekoiluista" tyhjiksi.”

        Mutta sinulta tämä ei kuitenkaan onnistu?

        ”Moses_Zuckerkandl joutuu väittelemään itseään Jumalaa vastaan ja siinähän Moses_Zuckerkandl tulee kokemaan rökäletappion.”

        Olen valmis väittelemään milloin tahansa Jumalan kanssa, mutta tuskin hän ilmestyy paikalle. Uskoisin, että Jumala on helppo voittaa väittelyssä. Jumalan kognitiiviset kyvyt eivät ole edes variksen tasolla. Varis ymmärtää mm. nollan käsitteen ja Arkhimedeen nosteen lain. Raamatussa näitä ei ole.


    • Anonyymi

      Hohhoiyaa, työmaillahan etsitään toisinaan näitä huumoripäälliköitä ym viihdemaistereita. Mutta Herra yksin on se Joka polki koko kuurnan. Kunnia Herralle jatkoillakin.

    • Anonyymi

      Kukaan ei pysty ilmestymään minnekään. Paitsi uskovaisten huuhaatarinoissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      14
      2804
    2. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      276
      1226
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1148
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      84
      980
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      863
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      828
    7. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      72
      775
    8. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      765
    9. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      143
      733
    10. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      731
    11. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      142
      701
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      680
    13. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      656
    14. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      38
      646
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      644
    16. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      643
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      624
    18. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      618
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      574
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      558
    Aihe