Tuttu mies alkoi viisikymppisenä opiskelemaan lähihoitajaksi

ihan hieno juttu. Mutta kirosi kun sielläkin tulee se pakkoruotsi vastaan, eli jotain täytyy osata myös ruotsin kielellä. No, kaverikaan ei ruotsia osaa lainkaan, mutta ilmeisesti on kyse varsin helpoista asioista, joista läpi pääsee pienellä vaivalla.

Pakkoruotsi on iso haitta suomalaisille.
21114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ruotsiaei tarvitse MIHINKÄÄN. Kyseinen maa on muutenkin ajanut itsensä siihen jamaan, että tuleva kieli siellä on joka tapauksessa arabia.

Äänestä

Lähihoitaja ei muumiruotsia tarvitse töissään, hurrien paikat on erikseen.

Äänestä

Kielten opiskelu on etuoikeus, josta kenellekään ei ole mitään haittaa ja joskus voi olla hyötyä.

Äänestä
  • Mitä hyötyä lähihoitajalle on ruotsinkielestä? Eikö olisi hyvä että tästä vaatimuksesta luovuttaisiin, niin varmasti saataisiin lisää ihmisiä hakemaan tälle alalle jossa on huutava työvoimapula? Typerää pitää vaatimuksena osta jotain pikku maan kieltä, millä ei käytännössä tee mitään Suomessa tai maailmalla.

    Äänestä

  • Niin, mutta minkä kielien? Esim. hesassa ruotsilla ei ole enää mitään virkaa, poliisikin kertoi, että ruotsia ei tarvita mutta venäjää ja arabiaa kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä hyötyä lähihoitajalle on ruotsinkielestä? Eikö olisi hyvä että tästä vaatimuksesta luovuttaisiin, niin varmasti saataisiin lisää ihmisiä hakemaan tälle alalle jossa on huutava työvoimapula? Typerää pitää vaatimuksena osta jotain pikku maan kieltä, millä ei käytännössä tee mitään Suomessa tai maailmalla.

    Pakkoruotsi on tosiaan iso haitta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, mutta minkä kielien? Esim. hesassa ruotsilla ei ole enää mitään virkaa, poliisikin kertoi, että ruotsia ei tarvita mutta venäjää ja arabiaa kyllä.

    Muumiruotsi on kuolemassa pois.

    Äänestä

Eipä sitä lähihoitovaiheessa juuri tarvitakaan https://youtu.be/aOXw9Vfz14I
Vyöruusu on kaunis kuin helsinki sateisena yönä

Äänestä

Pakkoruotsi haittaa monen esim. matemaattisesti lahjakkaan etenemistä uralla tai ylipäätänsä, että pääsee uralle. Miksi kaikki rahakkaat virat on hurrien miehittämiä? Ei suinkaan siksi, että olisivat fiksumpia vaan juuri tuon kieliedun takia. Hurrien on helpompi omaksua pakkosuomi, koska sitä kuulee joka paikassa. Tämä epäkohta on seuraavan hallituksen korjattava ja jätettä vassarit eli Andersson ja RKP sivuun. Siitä se lähtee.

Äänestä
  • Vain persut on julkisesti pakkoruotsin poistamisen kannalla, miksi esim. kok. ja demut ei?

    Äänestä

Heh, taas näitä ruotdi-juttuja.
Oon kyllä tarvinnut ruotsia, työskentelin ruotsalaisessa yhtiössä. Helppo kieli, mutta jos korvien välissä tyhjää sille ei voi mitään.

Äänestä
  • 👂Tyhjää humisee täällä👂, mut inte så nökönuuka.

    Äänestä

  • Että ihan olet muumiruotsia tarvinnut...hjehehehehehehee!

    Äänestä

En nyt oikein ymmärrä kun??? Ei tuolla mitään ruotsia edes oo???

Tutkinnon muodostuminen

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä (osp).

Pakollisia tutkinnon osia on neljä, jotka vaihtelevat osaamisalojen mukaan. Lisäksi suoritetaan valinnainen tutkinnon osa ja yhteiset tutkinnon osat, ellei henkilökohtaisessa osaamisen kehittämisen suunnitelmassa (HOKS) muuta sovita. HOKS:ssa voidaan huomioida tutkinnon osa toisesta ammatillisesta perustutkinnosta, ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta (5-15 osp) tai ammatillisia opintoja tukevia korkeakouluopintoja (5-15 osp).

Yhteiset tutkinnon osat ovat
• viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
• matemaattisluonnontieteellinen osaaminen
• yhteiskunta- ja työelämäosaaminen.

Esimerkiksi ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisalassa tutkinto koostuu näin, mikäli sinulla ei ole peruskoulun jälkeisiä opintoja:

Pakolliset tutkinnon osat 130 osp
• Kasvun ja osallisuuden edistäminen 25 osp
• Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen 30 osp
• Kotihoidossa toimiminen 40 osp
• Ikääntyvien osallisuuden edistäminen 35 osp

Valinnainen tutkinnon osa 15 osp
• Saattohoidossa toimiminen 15 osp

Yhteiset tutkinnon osat 35 osp

Äänestä
  • Naisystäväni on lähihoitaja ja sanoi, että kun opiskeli niin jonkun verran ruotsia oli ollut mukana, en tiedä tarkemmin mitä.

    Äänestä

  • Minähän en asiasta mitään tiedä, mutta kyllä tuo viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen on sellaista että siihen on voitu ujuttaa ruotsin opiskelua mukaan. Virkamiesruotsiahan lähihoitajilla ei tietenkään ole.

    Äänestä

Tänne kärrätään koko ajan työntekijöitä, jotka eivät osaa kumpaakaan kotimaista. Jopa lääkärit ovat kielipuolia.

Äänestä

Kyllä hoitoalalle aikovalle on hyötyä ruotsinkielen osaamisesta. Voi tarvittaessa mennä vaikka Norjaan töihin. Siellä ne paremmat palkatkin on.

Äänestä

Eihän mamu sairaanhoitajat osaa edes suomea, miksi suomalaisen pitäisi osata ruotsia?

Äänestä

Pakkoruotsi on rasismin vakavin ja perverssein muoto

Äänestä

Olenkin ihmetellyt, missä on nimimerkki Tuttumies.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ihan hieno juttu. Mutta kirosi kun sielläkin tulee se pakkoruotsi vastaan, eli jotain täytyy osata myös ruotsin kielellä. No, kaverikaan ei ruotsia osaa lainkaan, mutta ilmeisesti on kyse varsin helpoista asioista, joista läpi pääsee pienellä vaivalla.

Pakkoruotsi on iso haitta suomalaisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu