Liperin kunta ei välitä veronmaksajiensa terveydentilasta

Anonyymi

Pamahtima pommi tämänaamuisessa alueradiossa eli kunta on luvannut ja lisäksi lupaamassa joillekin kallioiden louhijille lupia kymmeniksi vuosiksi. Tarkalleen tiedetään, että niistä lounimoista on asukkaille, laajalle alueelle asti, todellisia terveysvaikutuksia ts. kivipölyhaittaa ja entäs ne kuljetukset, joita tulee kymmenittäin per päivä - niistähän lentää pölyjä kaikkialle, koska eivät näytä käyttävän mitään suojapeitteitä. Hämärää tässä kokonaisuudessa on hallinnonkin puolella siten, että toisen toimijan lupahakemusta hyväksyttäessä oli tiedossa, että toinenkin firma on tunkemassa samoille kallioille. Siis onko tässä pimittäminen ollut tarkoituksellista? Sekin pitää tutkia! Minäkin panen tästä aamusta alkaen boikottiin aivan kaikki liperiläiset firmat kuten joku jollain palstalla jo uhkasi. Niinpä teen minäkin! Eikä se ole pieni summa, jonka kannan tämän alueen firmoihin, mutta iloitsen siitä, että asun lähellä Joensuun rajaa, joten eipä tuota tuskaa, mutta tunnen tekeväni kunnan ansaitsemaa todellisuutta. Haastan muutkin näihin talkoisiin! Toivottavasti jaksavat tehdä kanteluita ja valituksia ne asukkaat, joita tilanne eniten harmittaa.

21

1016

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pride lippu on tärkeämpi.

    • Anonyymi

      Erosen lippu hajottaa kaikki saasteet ja pölyt,ei huolta.

    • Anonyymi

      Onhan se Mikkonen siellä ilmastokokouksessa. Lähettäkää sille nootti, mitä se siihen sanoo kun olevinaan asiantuntija. Siellä voisi pohtia yhdessä johtajien kanssa mikä on ilmastoystävillistä, ja mistä ne päästöt tulee.

    • Anonyymi

      Miksi et itse tee valitusta vaan lykkäät vastuun toisille?

      • Anonyymi

        Ole huoleti - kansalaiset ovat jo käynnistäneet jatkotoimet.

    • Anonyymi

      Onhan se Mikkonen siellä ilmastokokouksessa

      mitä tää ymmärtää? Vihreet on täyttä pas.xxx !!
      Ihmisten elintasojen laskijoita ja tämä roskasakki 9% johtaa Suomea..!

    • Anonyymi

      Onkohan tuo aloittaja ihan oikeasti pistämässä liperiläisfirmat boikottiin? Kyllä pelottaa se vahinko joka tuosta siunaantuu. HAH!

      • Anonyymi

        Onkohan tuo aloittaja ihan oikeasti pistämässä liperiläisfirmat boikottiin? Kyllä pelottaa se vahinko joka tuosta siunaantuu. HAH!

        Aika kaukana Liperiläis virmasta:))
        Niin,jos ite jaksat kuunnella jatkuvaa äänipaskaa ja melua:))
        Ihmiset haluaa elää rauhassa. Tulet huomaamaan sen mopojonne..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mopojonne on yli seitenkymppinen setä. Tässä on asuttu pitkästi yli kymmenen vuotta murskevaraston ja louhoksen naapurina. Parin kilometrin säteellä on n. kolmekymmentä ok-taloa ja kesämökkejäkin jokunen. Sitäkin vastustelivat jotkut aikoinaan ja minäkin olin epäileväinen, mutta kun siitä tuli muutamille naapureille leivänlisää, niin napinat loppui siihen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan tuo aloittaja ihan oikeasti pistämässä liperiläisfirmat boikottiin? Kyllä pelottaa se vahinko joka tuosta siunaantuu. HAH!

        Aika kaukana Liperiläis virmasta:))
        Niin,jos ite jaksat kuunnella jatkuvaa äänipaskaa ja melua:))
        Ihmiset haluaa elää rauhassa. Tulet huomaamaan sen mopojonne..

        Korkeamman ajattelun omaavat ymmärtävät, että yksittäinenkin ihminen voi protestoida. Ja toisaalta ethän arvostellessasi tiedä ko. henkilön ostovoimaa.

      • Anonyymi

        Tarkoitus ei ole pelotella, mutta teenpähän niin, koska jo nyt ovat minulta kysyneet eräissä yhteyksissä, että miksi minua ei ole nähty aikoihin kylillä. Protestini on periaatteellinen enkä missään tapauksessa ajatellut hetkeäkään, että joku konkan tekisi käyttäytymiseni vuoksi. No, olen saanut jo muutaman muunkin jäsenen "kerhooni", joten jäädäänpäs seuraamaan. Lupaan antaa väliaikatietoja.

        Tosiasiassa käyt KELA päivänä LIDLISSÄ kimppakyydillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiasiassa käyt KELA päivänä LIDLISSÄ kimppakyydillä.

        Kyllä minuakin vähän ihmetyttää tämä Liperin kunnan veronmaksajiensa rahojen käyttö. Kuntalaisten tulee kustantaa kaikki matkailijoiden palvelujen tarpeet, mutta itse veronmaksajalle ei löydy kunnolliseen sairaan- ja vanhustenhoitoon tekijöitä. Mitä tavalliselle kuntalaisille on hyötyä näistä turisteista. Alko on suosituin liike kirkonkylällä. Me vakinaiset veronmaksajat maksamme itse palvelumme. Kunnankin moraali mitataan sillä miten se kohtelee heikompiaan. Turistit saa kaiken valmiiksi veronmaksajien rahoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiasiassa käyt KELA päivänä LIDLISSÄ kimppakyydillä.

        Tosiasiassa käyt KELA päivänä LIDLISSÄ kimppakyydillä.

        En ole kirjoittaja mutta heti siltä tollo aukoo naamaa.
        Onko jotain pahaa Kela kyydeissä?
        He tarvitsevat sitä ja se on oikeutettu.
        Heti pitää vinoilla tälle ryhmälle.
        Odota vain,kun istut taksin kyydissä ..ole hiljaa rotta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan tuo aloittaja ihan oikeasti pistämässä liperiläisfirmat boikottiin? Kyllä pelottaa se vahinko joka tuosta siunaantuu. HAH!

        Aika kaukana Liperiläis virmasta:))
        Niin,jos ite jaksat kuunnella jatkuvaa äänipaskaa ja melua:))
        Ihmiset haluaa elää rauhassa. Tulet huomaamaan sen mopojonne..

        Huom! Et tiedä liperiläistä kulutushistoriaani ja tiedätkös mitä - aika moni muukin on aloittanut liperiläisen talouselämän kurjistamisen.

    • Anonyymi

      Pride lippu voisi silti liehua joka montun kohdalla ja talossa.(sdp)

    • Anonyymi

      Totta puhut,kyllä kiinteistövero kelpaa mutta ennen luvan myöntämistä ei tehty edes kyselyä siitä miten asukkaat on kokeneet meluhaitan omalla kohdallaan. Ei arvosteta asukkaita ollenkaan mitähän kunta tuosta 15 vuoden diilistä hyötyy olis hyvä paljastaa sekin. Kyllä meluhaitta oli huomattava kun edellisen kerran louhivat ja kuorma auto ralli monttu ja täynnä olevalla Polvijärven tiellä. Kiinteistövero pois asukkailta jotka on sitä mieltä että häiriö on huomattava. Odottelen kyselyä kunnalta.

      • Anonyymi

        Totta! Ilmaiset kinkut myös jouluksi tai saavillinen silakoita jos ei liha maistu....

    • Anonyymi

      No jos ahistaa kivipöly ja vi*tuttaa kolina ja helinä, niin mikset vaan muuttaisi pois ja lopettaisit ton ruikuttamisen. Ei tämän kylän yrittäjät sinun pennosia kaipaa.

      • Anonyymi

        No jos ahistaa kivipöly ja vi*tuttaa kolina ja helinä, niin mikset vaan muuttaisi pois ja lopettaisit ton ruikuttamisen. Ei tämän kylän yrittäjät sinun pennosia kaipaa.

        MITKÄ YRITTÄJÄT:)) Kylä yrittäjät,onko isojakin:))

        En ole kirjoittaja mutta on se ,että aasi asuu ja tykkää kivipölystä nenuun ja hirnuu.
        Kolina ja Helinä vois muuttaa pois koko Liperistä,ihan sinne Tornioon takaisin.
        Eikös se sieltä ollu tää Liperiin tullut häirintä kivipöly mitä kääpiöt kaivaa?

        Millähän aineella tämä kirjoittaja onkaan ravittu? Vahvasti on nauttinut jotain hallusinaatioaineita, joiden käytön aikana pitäisi pysyä piilossa. Eikä ainakaan antaa näyttöä todellisesta sekavuustilasta. - Siis vastaus alkaa: No jos ahistaa kivipöly...jne.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      435
      6336
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      124
      3652
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      95
      2439
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1899
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      111
      1271
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      92
      1234
    7. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1055
    8. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      62
      1048
    9. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      76
      950
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      41
      924
    Aihe