Sanna Marinin ylimielisyys hämmästyttää Katkeraa nälvintää

Suunta muuttunut. Yhtäkkiä pääministerin viestintä ei enää osoittanut johtajuutta, vaan pikkusieluisuutta ja ylimielisyyttä.

Tämä on näkynyt Nato-raportin kommentoinnissa, aamiaiskohussa ja viimeksi boomeri-kohussa, joka nousi pääministerin Instagram-päivityksestä. Kaikki alkoi Kortesuon mukaan maaliskuussa Nato-raportista, jonka mukaan hallitus saa osakseen naisvihamielistä häirintää. Marin kommentoi raporttia Twitterissä:
”Osaamaton, kokematon, Sokoksen kassa, tyttö, tyttöhallitus, huulipunahallitus, sukkahousuhallitus, uhkailu, vihapuhe, maalitus. Kyllä, naiset johtavat hallitusta. Get over it”, pääministeri tviittasi.

Tämä ei ollut pääministerin tai johtajan puhetta, vaan ”katkeraa nälvintää” ja ylimielinen heitto koko kansalle.

Kesällä Suomi kohisi pääministerin aamiaisedusta, jonka Marin ilmoitti lopulta maksavansa takaisin. Aamiaisedun asianmukaisuudesta keskusteltiin touko–kesäkuun taitteessa kuntavaalien alla. Marin vaikutti turhautuneelta ja totesi muun muassa, että hänellä on muitakin työtehtäviä kuin selvittää tällaisia asioita julkisuudessa päivä- tai viikkotolkulla.
”Tämä on turhautuneen marttyyrin viestintää. Pääministeri ikään kuin moittii mediaa siitä, että se hoitaa tehtäviään. Jostain syystä pääministeri ei hyväksy sitä, että media on vallan vahtikoira, ja sen roolina on tarkkailla vallanpitäjien toimintaa.

-julkaisi Instagram-tarinan, joka on saanut paljon julkisuutta. Siinä lainattiin laulun sanoja: ”Boom-boom-boomeri, jäitä hattuun, ota coolimmin.”
Suomessa ”baby boomereita” ovat olleet sotien jälkeiset suuret ikäluokat, mutta boomerilla voidaan tarkoittaa myös yleisesti ”kalkkiksia”.
”Tämä on ikäsyrjivää, ageistista viestintää, jossa pääministeri mitätöi saamansa kritiikin kommentoimalla kriitikoiden ikää. Jostain syystä pääministeri päätti, että ilkeily on oiva viestinnän metodi.

Kun ei ole taitoa, kokemusta tai johtajuutta, on laari äkkiä tyhjä.

Sitten alkaa ämpyily, koska muuhun eivät eväät enää riitä.

Niskassa jytkyttää myös tieto, että mitään järkevää ei ole saatu tehtyä talouden eteen.

Rupeaa ns. kakka osumaan tuulettimeen.

Suomen historian huonoin hallitus, ja puhuvat lampaanpäät tätäkin kehuvat.

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Marin johtaa ikääntyneintä puoluetta jossa jäsenten keski-ikä 70 vuotta, työssäkäyviä jäseniä on vain 33 prosenttia, sietääkin puheenjohtajan pilkata "kalkkiksia".
      Ylimielisyys ja kansalaisten eriarvoistaminen kuuluu oikeusvaltioperiaatteeseen ja demareiden arvopohjaan. Marin närkästyy mikäli kritisoidaan nykyhallitusta mutta unohtaa kuinka syytti Sipilän ajavan vain lähipiirinsä etua, eikä isänmaan.
      Marin opastaa ilkeillen, boo,boo,boomeri, jäitä hattuun, ota coolisti, miksi ei itse ota coolisti krittiikkiä?

    • Anonyymi

      Ymmärrä hyvä henkilö, että täräjät vallan suotta. Kun kerran teit yhden avauksen Sanna Marinista niin eikö se jo riitä ? Totuuden tiedät itsekin, että Marin on valtiohenkilöainesta ja sinä miesoletettu olet pahnanpohjimmainen :D

      Mutta kyllä me sinuakin rakastamme. Saat meiltä puhtaita lentosuukkoja ilman visvaisia klimppejä.

      Kautta salskean soironi, sinullakin on mahdollisuus nousta pilssivedestä. Sitten vaan hankit elämän ja ryhdyt toteuttamaan kauneimpia unelmiasi, kenties kedoilla hypähdellen ja lintuin kanssa laulehdellen vailla huolen häivää. Maailma on jo valmis, ei sinun kannata yrittää sitä miksikään muuttaa. Voimia sinulle.

      Aslan.tsto

      • Anonyymi

        Martti perkeele, nyt toimisto kii ja nukkumaan.


    • Anonyymi

      Jos olisi ollut esim Kataisen johtamaa hallitus, sehän olisi ollut katastrofi Suomelle koska mikään ei onnistunut vaikkei ollut koronapandemiakaan:

      Kataisen hallitus mokasi raportin mukaan jo alkuvaiheessa, kun hallitusohjelmasta tehtiin aivan liian yksityiskohtainen.Ohjelman pohjalta syntyi peräti 903 kirjausta, joita virkamiehet alkoivat seurata. Vielä Stubbin tynkähallituksenkin ohjelman perusteella syntyi 67 kirjausta.
      Raportissa sivutaan hallituksen tunnetuimpia epäonnistumisia: sote-uudistus kaatui perustuslaillisiin kysymyksiin, kuntauudistus jäi tekemättä, perhepaketti haudattiin.

      Marinin hallitus onnistui koronaepidemiankin aikana esim Sote uudistus saatiin tehtyä ja koronavirukset hoidettua Euroopan parhaiten!

      • Anonyymi

        Marin hoitaa koronaa ?
        Nyt ollut melkein 1000 päivässä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin hoitaa koronaa ?
        Nyt ollut melkein 1000 päivässä.

        Et taida olla kovin älykäs?

        Suomessa vain 160 000 tartuntaa, koska sitä on torjuttu hyvin. Nyt kun vanhukset on suojattu ja 80% rokotettu, voidaan Korona päästää, sillä se joka tapauksessa käy kaikki läpi.

        Nyt se ei vaan tapa niin paljon kuin olisi tehnyt alussa.

        Eli mitä paremmin onnistuit torjumaan sitä, sitä enemmän se nyt tarttuu rokottamattomiin. Jotka toivon mukaan ovat vain nuoria ja kestävät sen.

        Näin


    • Anonyymi

      Ota lääkkeet.

      Viha on – tai ainakin aiemmin on ollut - äärimmäinen tunne. Jos vihaa jotakuta, haluaa hänelle kaikkea mahdollista pahaa. Viha on hyvin henkilökohtaista, jota pitää oikein kerryttämällä kerryttää ja hauduttaa kannen alla.

      Esimerkiksi naisviha -sanan alla tapahtuu kaikenlaista kauheaa ja pöyristyttävää, vihaakin, joten on ongelma, jos sana laventuu yhdentekeväksi. Ja se laventuu, jos pikkuhiljaa kaikenlaiset omasta näkökulmasta poikkeavat asiat revitetään vihan voimin.

      Hanki oma elämä tai etsi vahva puunoksa.

    • Anonyymi

      Vai että "pikkusieluisuutta ja ylimielisyyttä". Taitaa tässäkin pitää paikkansa että yleensä sanat kertovat enemmän sanojasta kuin sanojen kohteesta.

    • Anonyymi

      hermot

    • Anonyymi

      Miksi Marinin pääministerinä pitäisi olla hiljaa kuin hiiri ja ottaa nöyrästi vastaan kaikki törkypuheet ja maalitukset. Sehän olisi näiden möläytysten suoranaista hyväksymistä, ei pääministerin Suomessa tarvitse kaikkea sietää. Eihän Marin vastannut noihin vihapuheisiin vihapuheella vaan totesi tyylikkäästi: get over it ja take it cool!

      • Anonyymi

        Tuossakin jutussa taitaa olla takana lähinnä kirjoittajan omat päämäärät ja asenne Marinia vastaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossakin jutussa taitaa olla takana lähinnä kirjoittajan omat päämäärät ja asenne Marinia vastaan.

        Marin maalitti KAIKKIA suuriin ikäluokkiin kuuluvia (1945-1965 syntyneitä). Kohde oli väärä, jos hän halusi irvailla häntä arvostelleille. Anteeksipyyntö olisi ollut tarpeen, mutta Marin ja SDP haluavat kohusta jatkuvan ja jatkuvan.


    • Anonyymi

      Liisa Jaakonsaari puhui viisaasti varoitellessaan puoluettaan katoavasta luottamuspääomasta.
      Suurella puolueella politiikan pitää olla uskottavaa. Ylilyönneillä saa julkisuutta ja ehkäpä ääniäkin, tai ainakin ehkäisee äänivuotoa, mutta SDP:n tapaisen puolueen uskottavuus kyllä kärsii niistä.
      "Räyhälinjan" ongelma on siinä, että äänestäjät voivat ottaa sen tosissaan. Kärjekäskin oppositiopolitiikka pitää vääntää pragmaattiseksi hallituspolitiikaksi. Uskottavuuden kannalta ei ole ongelmatonta sekään, että SDP:n julkikuva ei sovi yhteen perinteistä sosiaalidemokratiaa huokuvan, puoluekokouksessa hyväksyttävän ohjelma-asiakirjan kanssa. SDP:n kädet ovat nyt muuta kuin sen ääni.

    • Anonyymi

      Ennen oli "itkeviä akkoja", nyt on "märiseviä miehiä".

      Eipä tässä muuta kommentoitavaa ole.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      129
      7676
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      93
      7244
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      30
      7170
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      6
      6340
    5. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      73
      6321
    6. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      111
      5687
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      46
      5458
    8. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      70
      5313
    9. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      47
      5180
    10. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      4985
    Aihe