Rokottamaton viidennes vie 80% koronan tehohoitopaikoista

Rokottamattomilla on siis yli 20- kertainen riski joutua koronan vuoksi teholle.

Koronapassi käyttöön laajasti heti.

Hoitohenkilökunalle samanlainen rokotusvaatimus koronaa vastaan kuin influenssarokotuksella jo on.

Änkyrät änkyröikööt sitten keskenään. Mieli ehkä muuttuu, kun tarpeeksi moni on joutunut teholle tai hautaan. Foliohattu ja salaliittosekoilut eivöt anna mitään suojaa.

Onneksi polio ja isorokko saatiin rokotuksilla kuriin ennen nettiänkyröinnin syntyä.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Paljonko Phizer antaa liksaa miljardi tuloistaan mainoksesta.
Laitappa linkki tieteelliseen tutkimukseen asiasta. Muuten juttu il/is luokkaa eli perustuu valheellisiin kertomuksiin torilla

Äänestä

Mieltään on vielä mahdollisuus muuttaa. Kovin monia avustajia ei tarvita.

Äänestä

Niiimpä niin, älä usko kaikkea mitä valtamedia rummuttaa …..

Äänestä

Missä+mitenkin+tuo+prosentti.Muistaakseni+Tampereella+yhdeksänkymmentäviisi+prosenttia+(95%).

Äänestä

Samaa paskaa lässytystä päivästä toiseen. Hanki aloittaja harrastus.

Äänestä

Turha enää vouhkata tehohoitopaikoista, kun kaikki niistä eivät ole tälläkään hetkellä käytössä ja hengityskoneita voidaan jopa lahjoittaa ulkomaille.
Kyse ei ole koronapotilaiden määrästä, vaan hoitohenkilöstön puutteesta joka ei liity mitenkään "rokottamattomiin".

Äänestä

facebookista+lainattua+tänäänHanna+Lindell+Välimäki12+t++·+En+voi+yhtään+käsittää+tuota+Suomen+menoa.+En+yhtään+😞+Meillä+on+täällä+Norjassa+vähemmän+piikitettyjä,+vajaa+70%.+Sen+lisäksi+on+jo+pari+viikkoa+ollut+joka+päivä+yli+1000+tapausta+ja+sairaalassa+on+koko+ajan+100-200+ihmistä,+teholla+niistä+noin+30.+Eli+luvut+on+olleet+samaa+luokkaa+Suomen+kanssa+jo+kuukausia.+Mitä+tulee+maskeihin,+niin+niiden+käyttö+loppui+jo+keväällä.+Kaikki+rajoitukset+poistettiin+yli+kuukausi+sitten.+Tänään+olin+joogassa+15+muun+kanssa,+kellään+ei+maskia,+ohjaaja+kävi+vuorotellen+hieromassa+meidän+kaikkien+hartioita+ja+päätä.+Ei+käsidesiä.+Kukaan+ei+puhu+enää+koronosta+juurikaan.+Töissä+ja+arjessa+sitä+ei+huomaa+enää+ollenkaan.+Viime+viikolla+23+piikitettyä+hoitokodin+asukasta+ja+7+piikitettyä+työntekijää+oli+saanut+taudin.+Tämä+luki+sivulauseessa.Tänään+uutisoitiin+kuinka+Oslon+akuutissa+makaa+potilaita+käytävillä,+kun+se+on+niin+täynnä.+Ihmisillä+on+mitä+ihmeellisempiä+hengitystieinfektioita.+K+mainittiin+vain+testaamisen+osalta.+Mun+lääkäri+kertoi,+että+osalla+epäillään+immuunireaktiota+ja+nämä+tapaukset+tulee+hänen+mukaansa+leviämään+käsiin+talven+aikana+(linkki+epäillystä+ADE-reaktiosta+kommenteissa).KUKAAN+ei+ahdistele+niitä,+jotka+ei+ole+ottaneet+suojausta.+Kukaan+ei+väitä,+että+täällä+olis+suojaamattomien+pändemia,+vaan+julkaistaan+suoraan,+että+yli+puolella+sairaanhoidossa+olevilla+on+suojaus+ja+tehohoidossa+kaikilla.

Äänestä
  • Lisäksi kyseinen hoitaja kertoo ulostavansa päivittäin 3kg turskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisäksi kyseinen hoitaja kertoo ulostavansa päivittäin 3kg turskaa.

    Pysy asiassa. Etkö osaa keskustella asiatasolla?

    Äänestä

Polio ja isorokko taisivat olla ihan eri tyyppisiä viruksia.

Koronaan ei ole tehokasta rokotetta, siis sellaista, joka pysäyttäisi epidemian.

Äänestä

Aloittaja joku tamperelainen hitsari

Äänestä

Muista mistä olla kateellinen aina. Kova se on tuokin tauti.

Äänestä

Rokottamaton+viidennes+vie+80%+koronan+tehohoitopaikoistaRokottamattomilla+on+siis+yli+20-+kertainen+riski+joutua+koronan+vuoksi+teholle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Rokottamattomilla on siis yli 20- kertainen riski joutua koronan vuoksi teholle.

Koronapassi käyttöön laajasti heti.

Hoitohenkilökunalle samanlainen rokotusvaatimus koronaa vastaan kuin influenssarokotuksella jo on.

Änkyrät änkyröikööt sitten keskenään. Mieli ehkä muuttuu, kun tarpeeksi moni on joutunut teholle tai hautaan. Foliohattu ja salaliittosekoilut eivöt anna mitään suojaa.

Onneksi polio ja isorokko saatiin rokotuksilla kuriin ennen nettiänkyröinnin syntyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu