Miten menee st?

Kunhan aloin kysymään....

Niin kohta on joulu. Saattaa olla, että olen töissä silloin. Teetkö kinkun ja laatikot? Käytkö joulukirkossa?

LS
23<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

No hei!!

Kiiyos kysymästä, Mennyt tällaiseksi etten saa yöllä unta. Lasagnea yein ja ensimmäisiä joulutorttuja ihan kaupan valmistaikinasta eli siittä Myllynparas ja kokeilin laittaa tuota itsetehtyä omrnasosetta mutta ei hyvä, sose oli väkevää koska laitoin puolet vähemmän sokeria kuin olisi pitänyt. En halunnut niin paljoa sokeria ja pahus kun on nyt väkevää että vetää silmiä kieroon. No kaurapuuroon kun sekaan sotkee niin ihan ok. Tuli niitä omppuja ihan hirveästi. Äidille oon kiikuttanut sosetta hänkin aamupuuroon laittaa. Jos siinä joku vitamiini on tallella no kuituja ainakin kun kuorineen keitin

En tee itse laatikoita vaan osta vuodesta toiseen Saarioisten laatikot tykkään niistä. Äitee teki ja tekee eselleenkin itse, mutta en osaa sanoa kummat patempi Saarioisten vai äidin tekemät 😅

Paistan kinkun, mutta moneen vuoteen en oo sitä itse syönyt vaan teen naudanlihasta lihapullia ja uunissa uunilohta joita syön laatikoiden ja keitettyjen pottujen kanssa. Tänä vuonna oli puhetta että mies savustaisi lohen enkä tekisi uunissa.

En oo koskaan ollut joulukirkossa. Oletko sinä?

Paistatko kinkun? Mitä jouluruokia kuuluu teidän jouluun? Teillä suht pieniä lapsia niin se varmaan vaikuttaa pitkälti mitä jouluna syödään? Tai ainakin itse muistan etttei esim. lohta meillä syöneet tai kinkkuakaan juurikaan että ne oli ne itse tehdyt lihapullat perunoiden kera ja jotain kurkkusiivuja siihen, eivätkä laatikoitakaan syöneet vaan sain syödä ne pienet rasiat yksin. Joskus yläasteella meillä vasta alkoi se jouluruokien repertuaari laajenemaan lapsilla. Eipä sotä viitsinyt vain itselleen laittaa.
Nykyään kun käyvät joulunaikaan niin saa olla vaikka ja mitä jääkaappi ihan tupaten täysi ja kyllä se tyhjenee kun vävyineen ja lapsineen käyvät joulunpyhinä. Paistan 10-12kg kinkun ja teen pellilisen lihapullia. Lanttu porkkana ja maksalootia ostan. punajuuripaistosta teen ja sitten teen 2 erillaista salaattia joista toinen on aina pottusallaatti, koska vetävät sitä isoja määriä, etenkin miehet. 2 lohta savustettaa. Sitten on graavilohta ja erillaisia juustoja esim koskenlaskijan savuporo ja paprika ja aina kipparikalle siivut sekä Oltermanni. kylmäsavuporoa siivuina, tuorekurkkua ja jäävuori tms salaattia leivän päälle ettei muka kävisi liian raskaaksi jouluruoka 😄,joululimppua, kotikaljaa teen. Lisäksi riisipuuroa 3 litraa, luumusoppaa keitän. mansikkarahaa sacherkakkua, torttuja, pipareita, joulupullia, kuivakakkua, jotain 5 purkkia glögiä ja lisäksi oonntehnyt hyytelöbtai juustokakun, nyt useampana vuonna se on ollut islantilainen puolukkakaku, tykkään aiittä koska oon ennemmin happaman kuin kovin makean ystävä.
Jotain 4 päivää syödään vaan noita jouluruokia. Kun lapset oluvat pieniä niin eipä syöneet jouluruokaa juutikaan ja ihan perusruuilla mentiin jouluaika eli lihapulla, kalapuikko pottumuusi linjalla... Sitten oli pieni kinkku josta minä söin jonku siivun ja mies loput.

ST

Äänestä
  • Ja rosollia ei syö kukkaa. Vaikka meillä joulunaikaan kuhisee talossa väkeä niin kukkaa ei syö rosollia enkä minäkää tykkää siittä ja toinen on sillit. Niitä en syö minnää eikä kukkaa muukaan.
    Meleko hirviä kauppalasku ja pitkä kauppakuitti tulee kun käyn kaupassa ja saa selkä vinossa roudata niitä kasseja mutta kestäähän niitä syödä minta päivää!! Nyt muistankin että viime jouluba laitoin yhdelle tutulle viestin että seuraavan kerran kävin kaupassa vasta viikon päästä. Ostan jouluksi myös monenlaisia hedelmiä. Se on perinne. Laitan laakealle vadille omenoita, satsumia, banaaneja päärynöitä ja ihan viime vuosina myös kiivejä. Lisäksi ostan jotain 3 rasiaa viinirypäleitä eri kulhoon eli on niin paljon syömistä että noilla eväillä eletään viikon verran vaikka kauppaan meneekin se joku 170-200 e 😬 toisaalta meillä käy joulunaikaan noin 40 ihmistä syömässä, ommaa sakkia ja muita tunkeilijota🤣 no ei nyt sentään vaan meidän tuttuja se lastenkin tuttuja. Sanon aina että saa tulla että pöytään vaan. Oon niin kummallinen tuossa ruoka-asiassa että mulla on joku vinouma rullut siihen, että pitää purkiä ayöttämään kaikki jotka astuu ovesta siss. Tuo on meidän suvussa ja se istuu kuin tauti. Kotonani aikpinaan kävi kuka milloinki syömässä etten aina tuntenut kuka istuu vastapäätä pöydäs ja se oli ihan normaalia mulle. Äiti otti sitä porukkaa sinne ja teettätti hommia ja söivöt meillä ja yöpyivätkin. Ihan nuoria poikiakin oli ja kauan kävi yksi alkoholisti perheen tyttö meillä asumassa siis vuosia.
    Muistan kun menin saunaankin kerran niin siellä oli yksi teini saunonassa, poika ja n rääkäisi kun aukaisin saunan oven 😅 mua niin nauratti se ihan hirveästi kun hän niin säiköhti. Paiskasin oven kiinnk. Kun hän tuli saunasta niin kysyi vaan multa että meekkö saunaan, hän pani puita pesssää 😅 ihan outo ihminen ja minä vaan että joo meen enkä aatellu sen enempää. Oli kait se kuin majatalo hyvänen aika sentään.
    Ja muistan että meillä äiti otti poikakodistakin yhden pojan siihen asumaan kun isommat sisareni sääli häntä. Näin jälkäteen aateltuna en ehkä siksi osaa olla sellainen että kovin paljon eriarvoista ihmisiä ehkäpä juuri lapsuuteni vuoksi. Totuin moniin ihmisiin. Äitini äiti oli samanlainen hyysääjä. Kummallista sakkia ollaan.
    Kasvoin villiksi.

    Kirjoitin oman elämänkerran 😅

    ST

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja rosollia ei syö kukkaa. Vaikka meillä joulunaikaan kuhisee talossa väkeä niin kukkaa ei syö rosollia enkä minäkää tykkää siittä ja toinen on sillit. Niitä en syö minnää eikä kukkaa muukaan.

    Kyllä teen kinkun, laatikot ostan. Rosolliakin meillä syödään En ole kerennyt käydä nykyään joulukirkossa, joskus kyllä olen käynyt
    Lihapullien teko jouluna on Ruotsissa perinne. Tiesitkö?

    LS

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä teen kinkun, laatikot ostan. Rosolliakin meillä syödään En ole kerennyt käydä nykyään joulukirkossa, joskus kyllä olen käynyt
    Lihapullien teko jouluna on Ruotsissa perinne. Tiesitkö?

    LS

    Syövätkö lapsetkin rosollia? Tiesin, myös prinssinakit kuuluvat ruotsalaiseen jouluun kuin myös Julmust juoma.

    ST

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Syövätkö lapsetkin rosollia? Tiesin, myös prinssinakit kuuluvat ruotsalaiseen jouluun kuin myös Julmust juoma.

    ST

    Vanhin ja nuorin lapsi..söisiköhän nuorin niin, että vain punajuuret...en osta sitä rosollia jossa on kalaa...vaan sellaisen missä on porkkana, punajuuri ja suolakurkku.

    Prinssinakeista en tiennyt. Kerran televisiossa tehtiin ruotsalaista jouluruokaa ja lihapullia ne siellä teki...ja kalkkunaa taisi ..mutta eivät taida olla kinkkukansaa kuten me.

    LS

    Äänestä

Anteeks mut miks te keskustelette täällä? Miksette te voi vaihtaa vaikka numeroita tai maileja?

Äänestä
  • Et varmaan ole seurannut keskusteluja. St itse on varoittanut, ettei saa jakaa sähköposteja ja sitten siinä kävi niin että mokasin ja esitin hetken st:tä....eli on varmaan aika helppoa toisaalta tekeytyä joksikin muuksi.

    St:hen voisin tutustua live-elämässäkin, jos hän on sitä mitä sanoo olevansa...se ei näissä puitteissa vaan ole mahdollista.

    LS

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et varmaan ole seurannut keskusteluja. St itse on varoittanut, ettei saa jakaa sähköposteja ja sitten siinä kävi niin että mokasin ja esitin hetken st:tä....eli on varmaan aika helppoa toisaalta tekeytyä joksikin muuksi.

    St:hen voisin tutustua live-elämässäkin, jos hän on sitä mitä sanoo olevansa...se ei näissä puitteissa vaan ole mahdollista.

    LS

    Laitoin juuri lipeäkalan tekeytymää vaikka eihän sitä kukaa syö. Joululiköörit ja sahti pitää laittaa kuplimaan. Sitten vielä pitsinen tonttutytön asu päälle niin joulu voi tulla

    ST

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laitoin juuri lipeäkalan tekeytymää vaikka eihän sitä kukaa syö. Joululiköörit ja sahti pitää laittaa kuplimaan. Sitten vielä pitsinen tonttutytön asu päälle niin joulu voi tulla

    ST

    Joululahjaksi toivoin Vodkapullon. Toivottavasti pukki tulee tänäkin vuonna.

    Oikea ST

    Pukki voi tulla ilman lahjojakin kunhan on oikea asu ja sauva kädessä.

    Oikea ST

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pukki voi tulla ilman lahjojakin kunhan on oikea asu ja sauva kädessä.

    Oikea ST

    Pukki oveen kolkuttaa ja sisään tulla saa.
    Kilisee kilisee kassissa ja muut yhtä ihanat joululauluset. Joulupukki joulupukki rintakarvat paha ukki.

    Oikea ST

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joululahjaksi toivoin Vodkapullon. Toivottavasti pukki tulee tänäkin vuonna.

    Oikea ST

    Kyllä se pukki TULEE aina.

    ST

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laitoin juuri lipeäkalan tekeytymää vaikka eihän sitä kukaa syö. Joululiköörit ja sahti pitää laittaa kuplimaan. Sitten vielä pitsinen tonttutytön asu päälle niin joulu voi tulla

    ST

    Anteeksi.

    Äänestä

  • Hyi kauhia kamalia juttuja. Aito sen olla pitää. Luomu.

    ST

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Anteeksi.

    No en ollut tällä kerralla ainakaan minä.
    Motiivini ei ollut silloinkaan ilkeily.

    LS

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Anteeksi.

    Saat anteeksi

    ST

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No en ollut tällä kerralla ainakaan minä.
    Motiivini ei ollut silloinkaan ilkeily.

    LS

    Vällyn alla lämmin kun lunta tuiskuttaa. Ethän vällyjen alle ole hinkumassa?

    ST

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No en ollut tällä kerralla ainakaan minä.
    Motiivini ei ollut silloinkaan ilkeily.

    LS

    Palataan LS joskus myöhemmin juttuun. En kirjoita tähän aloitukseen enään.
    Pakko tehdä nyt jotain hommiakin. Työtkin seisoo.

    ST

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palataan LS joskus myöhemmin juttuun. En kirjoita tähän aloitukseen enään.
    Pakko tehdä nyt jotain hommiakin. Työtkin seisoo.

    ST

    Okei. En kyllä kirjoittanut nuita pervojuttuja.
    Mutta ilmeisesti koet, että tein jotain väärin silti.

    Tee vain juttuja, onhan sitä muutakin elämää kuin palsta.

    LS

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Okei. En kyllä kirjoittanut nuita pervojuttuja.
    Mutta ilmeisesti koet, että tein jotain väärin silti.

    Tee vain juttuja, onhan sitä muutakin elämää kuin palsta.

    LS

    Eikun joku sotkee niin en jaksa kirjoitella. Oon leipomassa yllätys yllätys 😄 siis oikeasti leivon kakkuja pakastimeen.

    ST

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikun joku sotkee niin en jaksa kirjoitella. Oon leipomassa yllätys yllätys 😄 siis oikeasti leivon kakkuja pakastimeen.

    ST

    Tein mokkapaloja minäkin. :)
    Muttei pakastimeen se mene, lapsille lähinnä se on.

    LS

    Äänestä

Mitenkäs ST pikkujoulut? Juhlitko niitä? Että firman takahuoneessa tai siivouskomerossa glögiä ja johtaja puristelee naisia. Sellaistako se on? Itse en käy kuin Lions veljien pikkujouluissa seurojentalolla. Siellä ei rytmimusiikki soi tai harrasteta haureutta

LS

Äänestä
  • Mää tiijän tasan yden tältä palstalta kellä on tuollainen sanailu ja kielikuvien sekä sanojen käyttö. Voisitko lopettaa, kiitos!!muusta voidaan kyllä keskustella,mutten jaksa tuollaista mautonta huumoria.

    ST

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kunhan aloin kysymään....

Niin kohta on joulu. Saattaa olla, että olen töissä silloin. Teetkö kinkun ja laatikot? Käytkö joulukirkossa?

LS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu