Merivoimien uudet sotalaivat jopa vuoden myöhässä aikataulusta, suunnitteluun tarvitaan enemmän aikaa
”Viivettä olisi pitänyt ehkäistä leveämmillä suunnitteluhartioilla”, katsoo puolustushallinto.
MERIVOIMIEN uudet Pohjanmaa-luokan monitoimikorvettien rakentaminen myöhästyy, koska ne tarvitsevat enemmän suunnitteluaikaa. Asiasta kertoi ohjelmajohtaja Lauri Puranen puolustusministeriöstä blogissaan tiistaina.
”Aikataulusta ollaan myöhässä, mutta nyt koetetaan löytää tarvittavat ratkaisut. Ei tässä ole mitään dramatiikkaa, mutta halusimme antaa asiassa tilannepäivityksen”, Puranen sanoo HS:lle.
”Ollaan aika reippaasti myöhässä, kuukausia. Sitä koetetaan nyt ottaa kiinni”, hän jatkaa.
Syitä viiveelle hän ei halua enempää avata eikä osoitella sormella syyllisiä.
Laivue 2020 -hankkeen korvetteja aletaan rakentaa Rauma Marine Construction -telakalla yhteistyössä taistelujärjestelmätoimittaja Saabin kanssa ja suunnittelutyö tehdään niin sanotusti puhtaalta pöydältä, Puranen kirjoittaa blogissaan.
ALKUPERÄISEN aikataulun mukaan rakentamisen piti käynnistyä ensi vuoden kuluessa, mutta nyt telakalle on varmistunut, että suunnittelutyö tarvitsee lisäaikaa. Suunnitteluviive on puolesta vuodesta vuoteen.
Purasen mukaan pyrkimyksenä kuitenkin yhä on, että uusi laivue on valmis vuonna 2028.
Koronapandemia on yksi syy viiveelle, mutta Purasen mukaan puolustushallinnolle asiat näyttäytyvät niin, ettei pandemia yksin selitä suunnitteluvaiheen pitkittymistä.
”Tilaajana olemme useasti ilmaisseet huolemme esille nousseesta viiveestä. Nykyaikaisen ja teknisesti edistyksellisen sotalaivan suunnittelu isoista linjoista yksityiskohtiin on kiistatta vaativa kokonaisuus, mutta tilaajan näkökulmasta suunnittelun viivettä olisi pitänyt ehkäistä leveämmillä suunnitteluhartioilla”, Puranen kirjoittaa blogissaan.
Purasen mukaan tilanne hankaloituu, jos viive alkaa vaikuttaa Merivoimien poistuvien alusten loppuelinkaaren käyttöön ja niistä luopumiseen. Nykyinen viive on hänen mukaansa vielä hallittavissa ja jopa pelivaraa on, mutta viivettä ei saa tulla yhtään lisää.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008377183.html?share=48285d23b350f069991cc8e96998aec8
Merivoimien uudet sotalaivat jopa vuoden myöhässä aikataulusta
73
910
Vastaukset
- Anonyymi
Korona antoi Naton uhkakuva generaattoreille uusia haasteita. Samoin UPI:n jenkki-yhteensopiville vainoharha generaattoreille.
- Anonyymi
Korona pani Suomen laivaston rannalle ruikuntamaan. No vituttaahan se kaikkein Natokiihkoisimpia varmasti. Eivät pääse Kiinan vastaisiin taisteluihin Etelä-Kiinan merelle.
"Liittykää laivastoon sanottiin. Näette maailmaa sanottiin..." PAH!
Mutta WIN WIN:
No hyvä, niin eivät pumppaa septejään tyhjäksi ainakaan itämereen.- Anonyymi
Putleristilla on liikuttavan naiiveja ajatuksia! Ei Kiina hyökkää länteen, joten emme sodi koskaan Kiinan vesillä edes silloin, kun jo olemme jäsenmaa!
- Anonyymi
Venäjän projekti lähti lupaavasti käyntiin kuten aina kommunisteilla tuppaa käymään.
Projekti upposi sitten itsekseen laiturille kuten aina kommunisteilla tuppaa käymään.
Uljanovsk eli projekti 1143.7 oli suunniteltu Neuvostoliiton laivaston ydinkäyttöinen supertukialus. Alus olisi ollut kooltaan 85 000 tonnia eli vähän yhdysvaltalaisen Nimitz-luokan aluksia pienempi. Aluksen alkuperäisen nimen piti olla Kreml, mutta se muutettiin Uljanovskiksi.
Valmistus
Vuonna 1986 hyväksyttiin alustava suunnitelma projektista 1143.7 ja seuraavana vuonna saatiin tekniset piirustukset valmiiksi. Aluksen piti kyetä operoimaan 70 lentokoneella, joita olisivat Suhoi Su-33 ja MiG-29K -hävittäjät, tutkakone Jak-44 sekä Ka-27/Ka-29 -helikopterit. Aluksella piti olla viistolentokansi, jossa olisi kaksi katapulttia koneiden ilmaan lähettämiseksi, sekä keulassa hyppyri. Aluksen omasuojaksi suunniteltiin ilmatorjuntaohjuksia sekä kaksitoistaohjuksinen merimaaliohjusten laukaisualusta. Sen uppouma olisi ollut noin 66 000 tonnia ja täysin kuormattuna yli 75 000 tonnia. Suunniteltu pituus oli noin 1 065 jalkaa (326 metriä). Ydinkäyttöisen aluksen suunniteltu nopeus oli 30 solmua.
Aluksen köli laskettiin vesille 25. marraskuuta 1988 Nikolajevin eteläisellä telakalla Ukrainassa. Aluksen rakentaminen keskeytettiin marraskuussa 1991 aluksen ollessa 20-prosenttisesti valmis, kun ministeriö lopetti aluksen rahoittamisen. Neuvostoliiton hajottua joulukuussa Ukraina ilmoitti alueellaan olevien alusten kuuluvan itselleen. Ukrainan hallitus ilmoitti aluksen romuttamisesta, jotta telakan kapasiteetti vapautuisi muuhun käyttöön. Alus siirrettiin romutettavaksi 3. helmikuuta 1992. - Anonyymi
Edellä näkyy Venäjän Tiltun (kannatus Suomessa 0,01 %) niukka maanpuolustushenki Suomen armeijan ja laivaston suhteen!
Pieninkin viivästyminen tai takaisku Suomen armeijan hankinnoissa nähdään ’loistavana voittona’!
Tällaista osapuoltako pitäisi vielä kuunnella HX-hankkeessa? Ei hitossa!- Anonyymi
No eihän niitä kuunnellakkaan. Toki tullaan hävittämään suomesta, viimeiseen parasiittia myöten.
- Anonyymi
Ei ole nuotti muuttunut äärivasemmalla 1986 jälkeen. Kun Gorba tuli valtaan, täällä vasemmisto hihkui kuinka mukava ja leppoisa kaveri onkaan. Täysi leninistihän tuo oli neukkulan johtajana. KGB pääsi mukaan politbyrooseen ja Suomea alettiin Kremlistä entistä tiukemmin sättiä Nato-alusten laivastovierailuista, lännen kanssa lähentymisestä, länsimaiden kanssa käytävän kaupan kasvusta ja lehdistön neuvostovastaisuudesta. Neukkulan kanssa käytävä oravannahkakauppa vähentyi rajusti, kun öljyn hinta laski, eikä idästä löytynyt yhtään mitään kelvollista ostettavaa Suomeen. Sitäkin äärivasemmisto piti Suomen vikana.
Äärivasemmisto vaati 1980-luvulla armeijan lakkauttamista YYA-Suomessa. Rajavartiosto ja yk-hommat olisivat riittäneet. Kun neukkula romahti, oltiin täällä sitten oikeasti tukka pystyssä. Loppui vasemmiston vaikerrus armeijan turhuudesta. Sadankomiteakin hiljeni. Lehdistössä pohdittiin miten tarvittaessa hanskataan satatuhantiset pakolaisvirrat (esim. Virosta), naapurin nälänhätä (ei ollut muuten kaukana), mahdollinen naapurissa käytävä sisällissota (tuli vallankaappausyritys, muistetaan kun tankit ampuivat Moskovassa, Jeltsin tankin päällä) jne. - Anonyymi
Merivoimien uudet sotalaivat varovaisesti arvioiden jopa vuoden myöhässä aikataulusta. :)
Tai siis jo uusien rakennusmateriaalien hankkiminen ja nykyisten romujen sulattoon kärrääminen pois telakoilta, kestää varmasti tuon vuoden verran. Ehkä enemmänkin.
Levyjen muotoilu ja hitsaus asennukset vievätkin sitten ties kuinka kauan, kun koronatilannekin näköjään taas vaikeutuu.
Vuodet kuitenkin vierivät ja 2028 on suunnittelun ensimmäinen mahdollinen realistinen valmistumis aikataulu.
Se 7m:n syväys moka hittolainen havaittiin vasta liian myöhään. Saaristoon sellaisilla syvänmeren lohnakkeilla ei ole mitään asiaa muuten kuin syväväyliä pitkin ajellen.
Pääsuunnittelijana käytetty USA- taustainen konsultti ymmärsi spekseissä määritellyn 275 cm:n syväyksen niin, että syväys tulisi olla 275 tuumaa, eli n. 7m.
Valittelivat toki vuolassanaisesti tapahtunutta vahinkoa ja lupasivat korvaukseksi tarjota pannukakku aamiaisen vaahterasiirapilla, pääesikunnan hankinnoista vastaaville.- Anonyymi
Saivatko halavalla tuon konsultin suunnittelemaan nämä laivue 2021 syväkyntäjät?
- Anonyymi
Bangladeshilainen laivapurkaamo on tehnyt tarjouksen laivue 2021 melkein valmiiden alusten romuttamisesta. :)
"Halavalla saatte", tarjouksessa sanottiin. ;)- Anonyymi
Mä hävitän kaltaisias ihan omakustannehintaan ... 18 cnt/lks. :-)
- Anonyymi
Tarkkispoika todistaa taas jutuillaan ”me suomalaiset”-pohjalta vahvaa maanpuolustus-henkeään?
- Anonyymi
No joku kokoomuksen yhteistyökumppanihan tuo suunnittelijana toiminut konsultti OLI.
Ne oli sen firman edustajat rukousaamiaisilla treffanneet joskus valloissa ja oli kovasti vaikuttavasti olivat kertoilleet laivanrakennus kokemuksistaan.
No pannukakun nauttimiseen se sitten päättyi, tuo yhteistyö. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No joku kokoomuksen yhteistyökumppanihan tuo suunnittelijana toiminut konsultti OLI.
Ne oli sen firman edustajat rukousaamiaisilla treffanneet joskus valloissa ja oli kovasti vaikuttavasti olivat kertoilleet laivanrakennus kokemuksistaan.
No pannukakun nauttimiseen se sitten päättyi, tuo yhteistyö.Etenkin, kuin sekin on pelkkä stallarin sepitelmä! Valehtelu n stallarille luontainen ilmaisumuoto!
- Anonyymi
Ei edes Bangladesh suostunut purkamaan joten koko kansan häpeä tuodaan Itämerelle
tekemään savuverhoa uusille suomalaisille laivoille...... 10m syväyksen taki siihen on suunniteltu pyörät pohjaan.
https://www.youtube.com/watch?v=NmUpZDb3W0Q- Anonyymi
Joo. Tämä Kuzzehan on Ukrainalaisten taidonnäyte. :)
Ei ne vaan osaa. :)
- Anonyymi
Spekseihin kun olisi syväykseksi pannut 700 cm, niin olisi saanut pohjassa omin jaloin seisovan 215 m korkean öljynporaus tornin?
- Anonyymi
Kirveli oli stallarin heiveröiselle mielikuvitukselle VUOSISADAN KEKSINTÖ ja nyt hän ei malta enää luopua siitä koko loppuvuonna sopipa se asianyhteyteen tei ei;-D
- Anonyymi
Venäjällä ei ole mitään vastaavaa. Ovat siis pelkkiä vastaantulijoita.
Uppouma 3 900 tonnia
Pituus 114 metriä
Leveys 15 metriä
Syväys 5 metriä
Nopeus 26 solmua
Miehistöä 66–120
Meritorjunta
Miinakiskot
Pintatorjuntaohjus 2020
Saab Torped 47
RWS Saab Trackfire
Ilmatorjunta Evolved SeaSparrow Missile
1 x Bofors 57 mm/70 SAK Mk1
Rheinmetall Multi Ammunition Softkill System- Anonyymi
No joo mut nyt ne on siis väärin suunniteltu ja roudataan sulattoon. Se 7m:n syväysmoka huomattiin vasta kun vesirajaa maalattiin. Laivat näytti siltä kun kalsarit olis kiskaistu korviin Nato tyyliiin. :)
Tuo 5m:n syväys on nyt uusissa suunnittelu spekseissä muutettu saaristoystävällisemmäksi 2,75m:n syväykseksi.
Toivottavasti nyt menee oikein jottei tarvitse kolmatta koe-erää enää tehdä. ;) - Anonyymi
Älä Unohda Natoyhteensopivaa 7 m:n syväystä. :)
- Anonyymi
Lisäksi tulee Rajavartiolaitokselle uudet laivat!!!
JIIHAA!!!!
Rajavartiolaitos ja Meyer Turku Oy ovat solmineet aiesopimuksen kahden uuden monitoimisen ulkovartiolaivan rakentamisesta. Rajavartiolaitoksen Vartiolaiva 2025 -hankkeella korvataan kolme käytöstä poistuvaa vartiolaivaa, joiden elinkaaren jatkaminen ei enää ole kannattavaa. Uusien alusten merkitys Suomen merelliselle kokonaisturvallisuudelle tulee olemaan merkittävä.
Hankinnan toteuttamiseksi Rajavartiolaitos järjesti kevään 2021 aikana tarjouskilpailun, jonka voitti Meyer Turku Oy. Tarjouskilpailun voittaja valittiin ennalta määritettyjen vertailukriteerien mukaisesti. Syksyllä käytävien sopimusneuvottelujen päätteeksi tavoitteena on solmia lopullinen laivanrakennussopimus kuluvan vuoden loppuun mennessä. - Anonyymi
Hankitaankin radio-ohjattavia ja itseohjautuvia mini-sukellusveneitä.
Ehkä ranskalta vois ostaa yhden isommankin, emoalukseksi.- Anonyymi
Suomi älköön pitäkö, valmistako tai kokeilko mitään atomiasetta, minkäänlaisia omalla käyttövoimallaan kulkevia taikka ohjattavia ammuksia tai sellaisia laitteita, jotka liittyvät niiden laukaisemiseen (paitsi sellaisia torpeedoja ja torpeedojen laukaisemislaitteita, jotka kuuluvat tämän sopimuksen sallimien sota-alusten tavanomaiseen aseistukseen), kosketuksetta räjähtäviä herkkyysmekanismin avulla sytytettäviä merimiinoja tai torpeedoja, miehitettäviä torpeedoja, sukellusveneitä taikka muita veden alla kulkevia aluksia, moottoritorpeedoveneitä tai erikoistyyppisiä rynnäkköaluksia.
Sama artikla kielsi Suomelta myös ohjukset, mutta vuosikymmenten saatossa sopimusta tulkittiin niin, että Suomi saattoi hankkia ilmatorjuntaohjuksia.
Eli tehdään mitä halutaan nykyään. Neuvostoliitto kaatui ja Suomi sen kun porskuttaa ihannemaana.
Ja monitoimitaistelulaivat pitävät venäläiset satamissaan kyhjöttämässä pelonsekaisissa ajatuksissa.
Ei tässä oltu vielä mainittu Suomen uusia F-35 hävittäjiä...
- Anonyymi
Lisäksi tulee Rajavartiolaitokselle uudet laivat!!!
JIIHAA!!!!
Rajavartiolaitos ja Meyer Turku Oy ovat solmineet aiesopimuksen kahden uuden monitoimisen ulkovartiolaivan rakentamisesta. Rajavartiolaitoksen Vartiolaiva 2025 -hankkeella korvataan kolme käytöstä poistuvaa vartiolaivaa, joiden elinkaaren jatkaminen ei enää ole kannattavaa. Uusien alusten merkitys Liettuan itärajan ja Adenin lahden kokonaisturvallisuudelle tulee olemaan merkittävä.- Anonyymi
Littuan rajoja vois Nato mennä puolustamaan.
Suomalaisia ei Natomaita saa lähettää puolustamaan. Ei me mikään puolustusliitto olla!
- Anonyymi
Tiltu ehdottaa itse ja vittuilee sitten itselleen että oli huono ehdotus.....
Muisti kesti sekunnin?- Anonyymi
Sellaista se "elämä" on para-skitsolla, joka budjaa Skitsobackenin (Jakomäki) slummikvartiirumissa.
- Anonyymi
Merivoimien uudet sotalaivat jopa useamman vuoden myöhässä aikataulusta.
Uudet pienet vihreät rakettireppu dronet sen sijaan ovat aikataulun mukaan valmistuneet ja ovat lentäneet jo Penatagonin taistelukelpoisuus testilennot hyväksytysti Yhdysvalloista saatujen raporttien mukaan.
Pitäisikö Suomenkin nyt hankkia hävittäjien sijaan Demolition 2021 rakettireppulentäjiä, vaikka nyt aluksi joku 16 parvea?
Niillä voisi sitten hyökätä kremliin.
khi khi khi khi - Anonyymi
Alle vuoden myöhässä ja sitäkin voi kiriä. Tiltut eivät osaa ajatella että asiaan voi vaikuttaa semmoinen pikku juttu kuin Covid.
Osoittaa tiltujen aivojen yksinkertaisen rakenteen,
ps. Milloin se Venäjän uusi lentotukialus valmistuu??
V: Ei ainakaan 20 vuoteen vaikka on ollut tuloillaan jo vuosia. Putin on halvaantunut aina kun pitää päättää. Johtuu siitä hypnoottisesta nokkahyppyristä.- Anonyymi
Covid ei kuulemma ollut syy laivojen myöhästymiseen. Suunnittelu on mättänyt alusta alkaen. Ei olisi pitänyt luottaa Natoon ja ottaa sen suosittelemaa suunnittelijaa.
Nyt niissä on sitten osaamattoman suunnittelun iloinen yllätys - 7m:n syväys ja puolivalmiit rungot joudutaan romuttamaan.
Nyt suunniteltaviin uusiin ohjusfregatteihin yritetään saada Suomen oloihin soveltuva n. 3 m:n syväys, jotta niillä voitaisiin toimia myös Suomen matalissa ja kivikkoisissa vesissä, eikä vain syväväylillä tai valtamerillä.
Alusta aloitettava suunittelu kestänee yltiö-optimistisesti arvioiden 3 vuotta, jos ne "leveämmät hartijat" jostain löydetään, mutta saattaahan siinä jotain covid- jarruja vielä putoilla päälle.
Rauman telakka joutuu rekrytoimaan uudet covid vapaat halpatyöntekijät laivokja rakentamaan entisistä itäblokin maista, sekä Intiasta ja Bangladeshistä.
- Anonyymi
Armeijan Laivue 2020 ja rajavartiolaitoksen alukset sieltä on tulossa.
https://www.defmin.fi/etusivu/puolustushallinto/strategiset_suorituskykyhankkeet/taistelualushanke_laivue_2020
https://raja.fi/vartiolaivojen-hankinnat
Admin Kuzzen korjaus valmistuu EHKÄ ensi vuonna. Siihen laitetaan ilmapuolustusarsenaaliksi Pantsir joita F-35 syö välillä aamiaiseksi Lähi-Idässä.
Putte tietää että uuden rakentaminen on riskipeliä Venäjän ammattitaidolla. Käytetty kiinalainen on todennäköinen valinta.- Anonyymi
Se on tuo 7 m:n syväys Supertankkeri luokkaa.
Voiko sellaisella piiloutua Turun saaaristoon, esim Airiston helmeä varrtioimaan, kysyn vaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on tuo 7 m:n syväys Supertankkeri luokkaa.
Voiko sellaisella piiloutua Turun saaaristoon, esim Airiston helmeä varrtioimaan, kysyn vaan?Voi toki jos ankkuroidutte syväväylän välittömään läheisyyteen. Itse saaristoon teillä ei ole tuolla syväyksellä mitään asiaa.
PS. Pitäkää Nato kouhot pitkä pätkä öljypuomia aina mukana kun liikutte vesillä. ;)
- Anonyymi
Merivoimien Laivue 2028 ja rajavartiolaitoksen, sekä TULLIN ohjusfregatit sieltä on nyt kovasti tulossa.
- Anonyymi
Ne lähetetään varamaa sit heti Liettuaan, sen Valko-Venäjän vastaistaiseen rajataisteluun saamaan tulikasteensa?
Laiturit kuntoon...
Puolustusvoimien miljardihanke etenee – nyt armeija kiirehtii suuria muutostöitä 1950-luvulta peräisin olevaan tärkeään sotasatamaan
Puolustusvoiminen miljardiluokan laivahanke edellyttää myös Kirkkonummella muutostöitä Upinniemen varuskunnan sotasatamassa.
Merivoimille on tilattu neljä uutta monitoimikorvettia, joiden rakentaminen on alkamassa Raumalla. Uudet laivat ovat nykyistä kalustoa suurempia, pituudeltaan 105 metriä ja syvyydeltään 5 metriä.
Upinniemen sotasatamassa joudutaan laivahankinnan myötä muutostöihin, joihin haetaan parhaillaan ympäristölupaa.
Puolustusvoimat haluaisi ryhtyä rakennustöihin ensi talvena. Ruoppaaminen tapahtuisi myöhemmin siten, että hanke olisi valmis vuonna 2024.
Puolustusvoiminen mukaan hankkeella on kiire.
Uudet sotalaivat ovat suunnitelmien mukaan käytössä vuoteen 2028 mennessä.
Hanke on puolustusvoimille mittava, sillä uusilla laivoilla korvataan seitsemän nykyistä alusta.
Laivue 2020 -nimellä kulkeva hanke on arvoltaan 1,3 miljardia euroa.
Uudet alukset rakennetaan Rauman telakalla ja moderni aseistus hankitaan ulkomailta.
Upinniemessä on merivoimilla ollut sotasatama jo 1950-luvulta lähtien. Satama on pääosin Neuvostoliiton rakentama Porkkalan vuokra-ajalla vuosina 1945–1956.
https://www.lansivayla.fi/paikalliset/4659909- Anonyymi
r........n kätyri on liikuttavan huolestunut Suomen merivoimien alusten valmistumisesta. kätyrille tiedoksi alukset valmistuu kyllä eikä sen siitä tarvitse huolehtia. Suomi pääsee pian liittolaisten ja kumppanien kanssa harjoittelemaan puolustusta ja yhteistyötä myös merellä
- Anonyymi
Valmistuu valmistuu - ehkä
Teräksen ja muidenkin materiaalien saantivaikeudet kuitenkin siirtävät Laivue 2020:n valmistumisajankohtaa 2030 luvun puolivälin tienoille.
Pettymys on Nato Tiltun toinen luonto.
- Anonyymi
Tuo uusien ohjus fregattiemme Natoyhteensopiva 7 m:n syväys vain epäilyttää.
Ne eivät pääse saariston suojiin ja ovat erittäin alttiita meritorjunta ohjuksille ja torpedoille.- Anonyymi
Saaristoon ei ole yli 3:n metrin syväyksellä mitään asiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saaristoon ei ole yli 3:n metrin syväyksellä mitään asiaa.
Suurin osa rannikkoa on noille laivue 2020 aluksille No-Go aluetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa rannikkoa on noille laivue 2020 aluksille No-Go aluetta.
r.....n mielistelijä keksii taas omasta päästään valeita. alukset ei ole mitään r.....n paskaa näissä aluksissa toimii omasuoja ja muutkin järjestelmät
- Anonyymi
"Tuo uusien ohjus fregattiemme Natoyhteensopiva 7 m:n syväys vain epäilyttää.
Ne eivät pääse saariston suojiin ja ovat erittäin alttiita meritorjunta ohjuksille ja torpedoille."
Aika kömpelö hankinta.- Anonyymi
Ei helvetti sentään, ei niissä voi oikeasti olla 7 m syväystä, sehän olisi hulluutta hankkia suomeen sellaisia.
- Anonyymi
r.....n itkijä valehteli tässäkin asiassa mm syvyys
- Anonyymi
Venäjän Itämeren lippulaiva.
Ei sovi Suomen saaristoon, tiltu oli oikeassa.
Raapii pohjaa, ei pysty kääntymään kuin kolmessa paikassa.
Uppouma 6 200 t (standardi)
7 800 t (kuormattu)
Pituus 156,0 m
Leveys 17,3 m
Syväys 6,5 m
Koneteho 100 000 shp
Nopeus 35 solmua
Miehistöä 350-380- Anonyymi
Joo ei hankita sitäkään.
Laivue 2020 on vielä huonompi myös uppoumansa osalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ei hankita sitäkään.
Laivue 2020 on vielä huonompi myös uppoumansa osalta.Joo ei!
Laivue 2020 fregattien syväys 7,5 metriä ei ole missään nimessä suomi-yhteensopiva.
Se on vain syvänmeren laivaston dimenssio, ei saaristoon soveltuva. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ei!
Laivue 2020 fregattien syväys 7,5 metriä ei ole missään nimessä suomi-yhteensopiva.
Se on vain syvänmeren laivaston dimenssio, ei saaristoon soveltuva.Joo ei haitta vaikka valmistuisivat vasta 3020. :D
- Anonyymi
Materiaalien ja komponentien saatavuus on heikkoa.
- Anonyymi
"Purasen mukaan pyrkimyksenä kuitenkin yhä on, että uusi laivue on valmis vuonna 2028."
Siinä vaiheessa Suomi nuoleskelee jo uutta Venäjän antamaa tikkaria. - Anonyymi
Merivoimien uudet sotalaivat jopa vuoden myöhässä aikataulusta... tai siis muutaman vuoden...ainakin nyt näin aluksi aivan kuin Suomen Natojäsenyyskin. :D
- Anonyymi
Mites muuten Admin Kuzze ja SU-57?
Vuosikymmenen jäljessä.... - Anonyymi
Merivoimien uudet sotalaivat jopa parinkymmenen vuoden viiveellä aikataulusta
- Anonyymi
Vain vuoden.
Mites Admin Kuzze? Pääseekö silakan pyyntiin tällä kaudella? - Anonyymi
Rauman telakan uusi monitoimihalli on nyt harjakorkeudessaan. Rauma Marine Constructions (RMC) rakentaa hallissa Laivue 2020 -hankkeen neljä monitoimikorvettia Puolustusvoimille.
Ja koska kyseessä on sota-alukset niin ne rakennetaan suljetuissa halleissa.
Tosin se ainoa vakoilija on varattu tällä hetkellä ja täysin kusessa muutenkin.
Tiltuthan voivat kokeilla pääsevätkö piikkilanka-aidan yli ehjinä vai jääkö pallot roikkumaan varisten eväiksi. - Anonyymi
Suunnataanpa hetkeksi katse itään ja opitaan uutta. Ja samalla selviää miksi Ukraina rakensi sitten venäläisten laivat ja hävittäjät.
Neuvostoliiton laivaston ylpeys vakoilulaiva Ural oli kelluva katastrofi – oli parempi tuhoamaan rottia kuin vakoilemaan vihollista
päivitetty7.9.2022
Aluksen neitsytpurjehdys jäi sen ainoaksi matkaksi.
Kesäkuussa 1981 Neuvostoliitto alkoi rakentaa valtavaa ydinkäyttöistä vakoilulaivaa Leningradissa Vasilinsaaren eteläpäässä, vallankumoussankari Sergo Ordžonikidzen mukaan nimetyllä telakalla №189.
Nimen Ural saaneelle laivalle oli suunniteltu vain yksi tehtävä. Sen piti purjehtia toiselle puolella maapalloa Tyynellemerelle lähelle Kwajaleinin atollia vakoilemaan amerikkalaisten ohjuskokeita.
Tilaa tästä T&T:n maksuton uutiskirje – Kokoamme kiinnostavimmat artikkelit sähköpostiisi joka päivä.
Selvittää, mihin amerikkalaisten kaikkein salaisimmat aseet pystyvät.
Marshallinsaariin kuuluvalla Kwajaleinilla sijaitsee edelleen Yhdysvaltain avaruus- ja ohjuspuolustuskeskuksen koealue.
Ural kiersi Euroopan ja purjehti Suezin kanavan kautta itään. Matkalla laiva pysähtyi Cam Ranhin lahdella Vietnamissa. Huippusalaista alusta vartioitiin tarkkaan. Eikä turhaan.
Tarina on absurdi
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/neuvostoliiton-laivaston-ylpeys-vakoilulaiva-ural-oli-kelluva-katastrofi-neitsytpurjehdys-jai-ainoaksi-matkaksi/60231d14-e7f5-49b8-ae53-ccbd76b21bff - Anonyymi
#Merivoimien uudet sotalaivat jopa vuoden myöhässä aikataulusta, suunnitteluun tarvitaan enemmän aikaa
”Viivettä olisi pitänyt ehkäistä leveämmillä suunnitteluhartioilla”, katsoo puolustushallinto.#
Ehkä laveammilla hartioilla saadaan aluksiin syväy, jolla voi mennä saaristomerellekin.
Tuo 7m oli todella katastrofaalinen moka. - Anonyymi
Kerrotko Suomen kielellä mitä tarkoitit??
- Anonyymi
Kapeilla Natoharteilla syntyi tuo 7m:n syväys moka. Katastrofaalinen moka todella.
- Anonyymi
7 metrin syväyksiset valtameri fregatit eivät voi purjehtia saaristomerellä.
- Anonyymi
Harmillista sitten että Venäjän purtilot eivät voi liikkua saaristomerellä syväksensä takia . Pysyköön siis poissa ettei tarvitse pelastaa heitä karilta.
Suomen laivue 2020 alusten syväys on vain 5m mikä on kuin aamukasteella ajaisi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjanmaa-luokan_korvetti- Anonyymi
Suomen laivue 2020 alusten syväys on oikeesti 7m.
Yli kolmen metrin syväyksellä ei saarisrtomerelle ole mitään asiaa.
Mutta Suomen uudet fregatit ovatkin vahingossa valtamerille suunniteltu.
- Anonyymi
Komea ja pieni syväys.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjanmaa-luokan_korvetti- Anonyymi
Laivue 2020 uusien fregattien syväys 7,5 metriä ei ole missään nimessä suomi-yhteensopiva.
Se on vain syvänmeren laivaston dimenssio, ei saaristoon soveltuva. - Anonyymi
Se 7m:n syväys moka hittolainen havaittiin vasta liian myöhään. Saaristoon sellaisilla syvänmeren lohnakkeilla ei ole mitään asiaa muuten kuin syväväyliä pitkin ajellen.
Pääsuunnittelijana käytetty USA- taustainen konsultti ymmärsi spekseissä määritellyn 275 cm:n syväyksen niin, että syväys tulisi olla 275 tuumaa, eli n. 7m.
Valittelivat toki vuolassanaisesti tapahtunutta vahinkoa ja lupasivat korvaukseksi tarjota pannukakku aamiaisen vaahterasiirapilla, pääesikunnan hankinnoista vastaaville.
- Anonyymi
Harmillista sitten että Venäjän purtilot eivät voi liikkua saaristomerellä syväksensä takia . Pysyköön siis poissa ettei tarvitse pelastaa heitä karilta.
Suomen laivue 2020 alusten syväys on vain 5m mikä on kuin aamukasteella ajaisi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjanmaa-luokan_korvetti- Anonyymi
#Pääsuunnittelijana käytetty USA- taustainen konsultti ymmärsi spekseissä määritellyn 275 cm:n syväyksen niin, että syväys tulisi olla 275 tuumaa, eli n. 7m.#
7m syväys on nyt tosiasia, mutta toki vahinko jolle ei voida enää mitään.
Olisiko pitänyt olla leveämmät suunnittelu hartiat?
- Anonyymi
Venäjän laivat jäi pohjastaan kiinni Sevastopolin rannikolle.
9m syväyksellä ei pääse Suomea uhkaamaan.
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä933213Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991787Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461647- 901480
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051457Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4091354Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21270Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381127Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun344959Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden272946