Jeesus auttaa

Jeesus auttaa heitä, ketkä rukoilevat Jeesusta. Jeesus tietää parhaiten mikä ihmiselle on parasta.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kovin tuo huonosti pitää yhteyttä, auttaa ja myötäelää
Soppii eppäillä sellaisen luikurin puheita ja lupauksia

Äänestä

"Jos tahdot niin auta". Se on toistuva kaava evankeliumeissa että avun saaneet nöyristyivät täysin omiin kykyihinsä luovuttaneina ja he tunnustivat ettei Jeesuksella ole mitään pakkoa heitä auttaa, ainoastaan jos hän tahtoo auttaa niin hän auttaa. Nykyajan ihminen on tottunut oikeuksiin ja siksi helposti kuvitellaan, että Jeesuksella on jokin pakko vastata, että meillä on oikeus saada hänen apunsa koska haluamme ja miten haluamme. Mutta Jumalan apu tulee kärsivällisille. Odottakaa Herraa, luottakaa. Omalla ajallaan hän vastaa niihin rukouksiin joihin hän tahtoo vastata ja pyritään siihen ettei muuta pyydetäkään kuin mitä hän meille tahtoo.

Äänestä

Tuohan on viksua. Kannattaa pyytää sitä mitä saa pyytämättäkin niin kas, pyyntöhän toteutuu.
Ja taas on todistettu uskon voima. Melkoinen kehäpäätelmä.

Äänestä
  • "Vanhurskas ja oikeamilinen" Jumala antaisi sinulle miljoonaeuroa :D ja kaikkiin himoihisi kaiken mitä tarvitset. :DDD

    Äänestä

Hädässä huuda minua, niin minä autan, mutta sinun on kunnioitettava minua, sanoo Taivaan Isämme. Myös Jeesus kehoittaa meitä tuomaan ahdistavat asiat Hänelle. Kaikki mitä saamme kolmiyhteiseltä Jumalaltamme on meille kokonaisuuden kannalta parasta mitä voi olla. Vaikka vastaus viipyy tai se ei ole mielemme mukainen, on se meille parhaaksi. Siis kiitetään hyvää Jumalaame kaikesta, mitä Hän meille antaa. Näin iäkkäänä, olen oppinut huomaamaan Jumalan hyvyyden omiaan kohtaan. Jokaisesta vastauksesta ratkean riemulliseen ylistykseen, Hän pitää omiensa uskoa yllä jopa yllätys lahjoilla, joita Hän jakelee pyytämättäkin. Jeesuksen omat huomaavat Hänen yltäkylläiset lahjat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jeesus auttaa heitä, ketkä rukoilevat Jeesusta. Jeesus tietää parhaiten mikä ihmiselle on parasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu