Kokoomuksen politiikka on vuosikymmeniä ollut vallan ja valehtelun avulla kansalta ja valtiolta varastamiseen poliitikoille itselleen, sekä heitä lahjoville veronkiertäjille ja muille talousrikollisille. Varastamisen suuruusluokassa puhutaan vuositasolla kymmenistä miljardeista, kun maaperän kaikki kulta- ja muut aarteet on varastettu kansalta yksityisille, pääosin ulkolaisille suurpääomille. Sanmoin on suuria voittoja tuottaville yrityksille ja niillä rikastuville suursijoittajille järjestetty lakien avulla vapaa veronkierto. Molemmissa tapauksissa on Kokoomuksen loputon valehtelu ollut avain valtiolta ja köyhältä kansalta rikkaille huijareille varastamisessa.
Kokoomuksen ohjaamat mediat ja maksetut sometrollit ovat pitäneet valtaisaa melua siitä miten Marin on käyttänyt milloin missäkin yksityisasiassa valtion varoja väärin. Todellisuudessa puhutaan päministerin virka-asumisen menoista, joita on ollut kokoomuslaisten pääministereiden aikana samalla tavalla. Niistä mediat eivät ole koskaan olleet kiinnostuneita. On selvää, että kun Marinin solvaaminen joskus loppuu, kehittää Kokoomusmafia medioissaan uusia vastaavia kohuja, jotta kansa ei ehdi miettimään, ketkä niitä kymmeniä miljardeja valtiolta oikeasti varastavat.
Vuosikymmenten kokemus ihmisten rehelisyydestä osuu gallupeihin. Köyhempi ns. duunarikansa on yleisesti rehellistä, kun vastaavasti ne joille on kertynyt enemmän varallisuutta, ovat usein rikastuneet epärehellisyydellä ja varsinkin veronkierrolla. He äänestävät valtaan kaltaisiaan moraalittomia aina valehtelevia rosvoja, eli Kokoomusta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sellaista kohtaloa voi tienata etukäteen. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7b1bf76f-6317-4456-bcb6-f0840f665c16
kokoomus toteutta hitlerin oppia:
" tee valheesta niin suuri kin voit, ja kansa uskoo sen..."
- aadolf hitleri
tätä äärioikeisto satanisti-kokoomus toteuttaa jatkuvasti...
ps.
"Aikamme huvittavimpia näkyjä on ihminen, joka ei ole ajatellut ainoatakaan ajatusta loppuun ja ei näe nenänvarttaan pitemmälle, sanomassa Jumalalle suuria sanoja." (sanoo Alex Matson)
"Kukaan ei ole kuollut jumalankieltäjänä." (sanoo Platon)
tv aivopesee ja tuo saatanaa katsojille.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17173470/satanistinen-mielenohjailu-lansimaissa--ja--suomessa-jopa--suomik24ssa--kaikkialla
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17167022/media--kayttaa-piiloviesteja--miksi-miten-niilla-vaikutetaan-ja-kehen-esimerkkeja-piiloviesteista-
Kokoomus;+"Kultakaivokset+maksavat+aina+miljardeja+ja+riskit+ovat+hallitsemattomia."
Totuus;+Isot+kultakaivokset+ovat+maksaneet+20-150+miljoonaa+ja+riskit+ovat+olleet+minimaalisia+verrattuna+mihin+tahansa+muuhun+sijoitustoimintaan.
Kokoomus;+"Suomi+tienaa+Kreikan+tukipaketeilla+ja+EU:n+velkamaiden+tukemisella."
Totuus;+Suomi+menettää+miljardeja+Kreikan+tukipaketeilla+ja+velkamaiden+tukemisella.
Kokoomus;+"90+%:a+kaikista+veroasiantuntijoista+kannattaa+hallintarekisteriä."
Totuus;+90+%:a+asiantuntijoista+vastusti+hallintarekisteriä+rikkaiden+veronkiertoa+edistävänä.
Kokoomus;+"Yksityiset+hoivayhtiöt+hoitavat+vanhuksia+vähintään+yhtä+hyvin+kuin+julkinen+puoli,+eikä+voitontavoittelu+ohjaa+toimintaa,+eikä+veroja+kierretä."
Totuus;+Kokoomuslaisia+poliitkkoja+siirtyi+hoivayhtiöiden+johtoon+ja+firmat+ovat+tuottaneet+suuria+voittoja+sijoitajille+ja+bonuksia+johtaille+hoidon+räikeillä+laiminlyönneillä.+Nälässä+pitoa,+ulostevaipoissa+makuuttamista,+hoitajien+alimitoitus+ja+niiden+määrästä+jatkuva+viranomaisille+valehtelu.+Lääkärin+palveluiden+ja+lääkkeiden+epääminen+jne.
Kokoomus;+"Valtion+sähköverkko+pitää+yksityistää,+koska+kaikki+tehostuu,+eikä+uusi+yhtiö+ryhdy+rahastamaan+siirtohinnoilla+ja+myös+maksaa+verot+Suomeen."
Totuus;+Caruna+ryhtyi+välittömästi+kasvattamaan+voittojaan+siirtohintojen+rajuilla+korotuksilla+ja+ryhtyi+kiertämään+veronsa+agressiivisella+verosunnittelulla.
Jne.+jne.
Kysmys;+Kuka+tuollaista+mätää+äanestää?
Vastaus:+Mädät+epärehelliset+ihmiset.