Kuinka paljon Suomessa on tällä hetkellä Jehovan todistajia?
Jehovan todistajien määrä
48
594
Vastaukset
- Anonyymi
Lakkautusta tulossa. Niin monet ovat jo ihmetelleet että kun Raamattu ei kelpaa niin mitä ne sössöttää. Valheet painavat liikaa ja keksityt sadut.
Ja moniko niistä on sukua keskenään?
- Anonyymi
Aika moni. Sen näkee m.m. samanlaisesta naamanvääntelyistä, pystytukasta ja hörökorvista. Myös isopäisyyttä on huomattu olevan.
Mutta ennen kaikkea pienestä älykkyysosamäärästä.
Mitä tulee alkuperäiseen aloituksessa olevaan kysymykseen alaspäin on mennyt väkimäärä jo 25 v.
Tähän aikaan vuodesta odotellaan uusinta lukemaa. Se on todenmäköisesti alle 18.000.
- Anonyymi
Pohjoismaissa koettiin valtava kasvu 1900-luvulla, joka alkoi tasaantua 2000-luvulla. Suomen julistajahuippu on pysytellyt noin 20.000:n julistajan tuntumassa. Korona-ajan lievää vaihtelua saattaa olla luvuissa, mutta tilanne normalisoitunee nopeasti pandemian hellitettyä otettaan maailmassa. Kasvun nopeus riippuu tehdyistä julistustöistä. Aktiivinen työ kentällä sekä ovityö on aina tuonut parhaan tuloksen! Myös suoraan maailmasta otetaan yhteyttä, joka olisikin erittäin suotavaa!
- Anonyymi
Nollasta kun lähtee, niin yksikin mukaan saatu on prosentuaalisesti paljon. Asiallisesti ottaen Jehovan todistajien määrä on laskenut viime vuosikymmeninä, hitaasti, mutta tasaisesti. Tämä kannattajien määrän lasku on todettu kaikkialla länsimaissa. Miten korona vaikuttaa, en tiedä. Viime vuotinen Suomen julistajahuippu oli karvan päälle 18.000 julistajaa. Erittäin paljon mahdollista, että vuoden 2021 luku alkaa 17.000:lla. Näin alhaisia julistajalukuja nähtiin Suomessa viimeksi 1980-1990-luvulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ja tämä on vasta alkusoittoa. Onhan Jehova saanut tarpeekseen, tästä nimeään valehtelemisella häpäisevästä lahkosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nollasta kun lähtee, niin yksikin mukaan saatu on prosentuaalisesti paljon. Asiallisesti ottaen Jehovan todistajien määrä on laskenut viime vuosikymmeninä, hitaasti, mutta tasaisesti. Tämä kannattajien määrän lasku on todettu kaikkialla länsimaissa. Miten korona vaikuttaa, en tiedä. Viime vuotinen Suomen julistajahuippu oli karvan päälle 18.000 julistajaa. Erittäin paljon mahdollista, että vuoden 2021 luku alkaa 17.000:lla. Näin alhaisia julistajalukuja nähtiin Suomessa viimeksi 1980-1990-luvulla.
"Tämä kannattajien määrän lasku on todettu kaikkialla länsimaissa. Miten korona vaikuttaa, en tiedä."
Suomessa tuo lasku on ollut varsin merkittävä jossa tuo noin 2000 vastaa melko montaa seurakuntaa.
Populan vuotuinen kuolleisuusprosentti lienee suunnilleen 1,5% (?) ja senkin huomioiden tasianen lasku härmälässä on ollut melko suuri.
Globaalilla tasolla laskuprosentit näyttäisivät olleet suunnilleen 1.3% viime vuosina. Muistaakseni muutamassa EU-maassa oli jopa yllättävän kohtuullinen kasvuprosentti (jokunen vuosi sitten), eli melko paljon oli alueellista hajontaa.
"Jehovah's Witness Statistics"
- https://www.jwfacts.com/watchtower/statistics.php
Mutta arvoitukseksi jää nähdä onko korona saanut aikaan lisäpoistumaa keksipitkälle aikajanalle, sillä se voisi aiheuttaa tilapäisen toimetomien kuopan ja sitten hiipuneet palaisivat takaisin riveihin. Tietty jo valmiiksi suht' vahvoaja epäilyjä omanneille se on tarjonnut rauhaa pohtia ja selvitellä epäilyksiään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tämä kannattajien määrän lasku on todettu kaikkialla länsimaissa. Miten korona vaikuttaa, en tiedä."
Suomessa tuo lasku on ollut varsin merkittävä jossa tuo noin 2000 vastaa melko montaa seurakuntaa.
Populan vuotuinen kuolleisuusprosentti lienee suunnilleen 1,5% (?) ja senkin huomioiden tasianen lasku härmälässä on ollut melko suuri.
Globaalilla tasolla laskuprosentit näyttäisivät olleet suunnilleen 1.3% viime vuosina. Muistaakseni muutamassa EU-maassa oli jopa yllättävän kohtuullinen kasvuprosentti (jokunen vuosi sitten), eli melko paljon oli alueellista hajontaa.
"Jehovah's Witness Statistics"
- https://www.jwfacts.com/watchtower/statistics.php
Mutta arvoitukseksi jää nähdä onko korona saanut aikaan lisäpoistumaa keksipitkälle aikajanalle, sillä se voisi aiheuttaa tilapäisen toimetomien kuopan ja sitten hiipuneet palaisivat takaisin riveihin. Tietty jo valmiiksi suht' vahvoaja epäilyjä omanneille se on tarjonnut rauhaa pohtia ja selvitellä epäilyksiään.Korjaus.
Kirjoitin edellä väärin, sillä piti kirjoittamani _kasvua_ olleen viime vuosina tuo noin 1.3%, joskin juuri taannoin taisi olla yhdelle vuodelle noin 1%:n kuoppa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tämä kannattajien määrän lasku on todettu kaikkialla länsimaissa. Miten korona vaikuttaa, en tiedä."
Suomessa tuo lasku on ollut varsin merkittävä jossa tuo noin 2000 vastaa melko montaa seurakuntaa.
Populan vuotuinen kuolleisuusprosentti lienee suunnilleen 1,5% (?) ja senkin huomioiden tasianen lasku härmälässä on ollut melko suuri.
Globaalilla tasolla laskuprosentit näyttäisivät olleet suunnilleen 1.3% viime vuosina. Muistaakseni muutamassa EU-maassa oli jopa yllättävän kohtuullinen kasvuprosentti (jokunen vuosi sitten), eli melko paljon oli alueellista hajontaa.
"Jehovah's Witness Statistics"
- https://www.jwfacts.com/watchtower/statistics.php
Mutta arvoitukseksi jää nähdä onko korona saanut aikaan lisäpoistumaa keksipitkälle aikajanalle, sillä se voisi aiheuttaa tilapäisen toimetomien kuopan ja sitten hiipuneet palaisivat takaisin riveihin. Tietty jo valmiiksi suht' vahvoaja epäilyjä omanneille se on tarjonnut rauhaa pohtia ja selvitellä epäilyksiään.Aiemmin tuolla sivustolla oli kiinnostava artikkeli todistajien keskuudessa olevasta kierrosta / tournover, mutta juuri nyt en sitä uudestaan löytänyt.
"Why So Many Raised as Jehovah's Witnesses Leave"
- https://jwfacts.com/watchtower/blog/young-ones-leaving.php - Anonyymi
Räikeää valehtelemista.
Julistajahuippu ei TODELLAKAAN ole pysynyt 20.000 tutumassa.
No,eihän oppilas ole opettajaansa parempi. Jos hallintoelin valehtelee, niin oppilas tekee samaa. - Anonyymi
Minun kohdallani ovityö ei tuottanut koskaan mitään tulosta. Edes yhtä lehteä en saanut koskaan menemään.
- Anonyymi
Pelkkä yhden tilaston lukumääräkään ei kerro koko totuutta. Jos otetaan virallinen väestörekisterin luku, niin siinähän on arvatenkin mukana myös toimettomat, jotka eivät syystä tai toisesta ole ottanut nimeään sieltä pois. Voi olla etteivät ole olleet aikoihin missään tekemisissä kyseisen uskonnon kanssa, mutta näkyvät mukana laskuissa. Seuralta löytyisi varmasti tarkempikin numero, jossa näkyisi vain aktiivi julistajat. Näin tarkkaa lukua tuskin tulemme näkemään.
Miten sitten tämä poikkeuksellinen korona aika tulee näkymään julista määrissä jää nähtäväksi. Toisaalta on ollut helppo hiipua pois. Toisaalta kenttätyön suorittaminen ja aktiivisten listoilla pysyminen ei ole varmaan koskaan ollut näin helppoa. Ei ole tarvinut mennä rämpyttelemään ihmisten ovikelloja. On riittänyt, että on etänä kuuntelemassa taustalla kun reippaammat soittelee puhelimella kenttää. Ja koko porukka raportoi. Kaikki pienetkin ajat kelpaa raporttiin kunhan on edes jotenkin mukana "kenttätyössä". Kyllähän tällä taktiikalla saadaan numeroita tilastoihin.- Anonyymi
Juuri nyt on alkanut näkymään coronaan kuolleissa kahdesti rokotettujen lisäys.
Päätoimisto on rokotettu kokonaan, joten viikatemies alkaa siellä saada satoaan.
Rokottamiset aikaansaavat elimistön immuniteetin häviämisen.
Kun sitten lievät flunssat alkavat aikaansaamaan keuhkokuumetta on hautausmaat pian tukossa.
Maapallon vääestö pienenee ensin 1/4 osaa. Sitten 1/3 osaa. Jäljelle jää puolet, eli noin 4 miljardia.
Lue raamatusta ja viisastu. - Anonyymi
Kenttäilyä on tosiaan helpotettu, "aktiivisen" julistajan sosiaalisesti tärkeää statusta ei ole koskaan saanut näin helpolla. Silti julistajamäärä valuu alaspäin. Ei taida olla tilastoa siitä, kuinka paljon on kastettuja jotka ei ole eronnet/erotettu seurakunnasta, eli ovat ainakin nimellisesti mukana. Julistajamäärä on se mitä seurataan, mutta tässähän on myös kastamattomat julistajat, joissa on hyvin nuoria lapsia.

Niinpä. Helppoa on. Soitto kerran kuussa sihteerille ja lause:" olen käynyt kentällä" riittää.
Ja taas menee kuukausi mukavasti.
Pellelahkoko?
Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Helppoa on. Soitto kerran kuussa sihteerille ja lause:" olen käynyt kentällä" riittää.
Ja taas menee kuukausi mukavasti.
Pellelahkoko?
Jokainen tehköön omat johtopäätöksensäErittäin hyvään suuntaan on mennyt. Minuuttien ja tuntien laskeminen oli yksi riesa. Sairauden oli vaikea saada jotakin tiettyä minuuttimäärää tehtyä, vaikka vähäisestä määrästä olikin kyse. Sen ymmärtää vasta sitten, kun itse on niin sairas, että ei kykene juuri mitään tekemään. Terveenä (ja nuorena) on helppo huudella. Vielä parempi olisi, kun ei tarvitsisi mitään tilittää, vaan jättää kenttäily Jumalan ja ihmisen väliseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Helppoa on. Soitto kerran kuussa sihteerille ja lause:" olen käynyt kentällä" riittää.
Ja taas menee kuukausi mukavasti.
Pellelahkoko?
Jokainen tehköön omat johtopäätöksensäKirkon jäsenmäärä pienenee vuosittain kymmenillä tuhansilla. Jos Järjestössäkin nyt korona-aikana kasvu on maltillisempaa, siitä täällä jaksetaan meuhkata! Kun katsoo esim. viime vuoden lukuja, julistajahuippu on edelleen maailmanlaajuisessa kasvussa. Että se niistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erittäin hyvään suuntaan on mennyt. Minuuttien ja tuntien laskeminen oli yksi riesa. Sairauden oli vaikea saada jotakin tiettyä minuuttimäärää tehtyä, vaikka vähäisestä määrästä olikin kyse. Sen ymmärtää vasta sitten, kun itse on niin sairas, että ei kykene juuri mitään tekemään. Terveenä (ja nuorena) on helppo huudella. Vielä parempi olisi, kun ei tarvitsisi mitään tilittää, vaan jättää kenttäily Jumalan ja ihmisen väliseksi.
Pakon edessä tämä taitaa olla tehty, samoin kuin muutkin muutokset. Jos rimaa ei olisi laskettu, epäsäännöllisiä ja toimettomia tulisi liikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirkon jäsenmäärä pienenee vuosittain kymmenillä tuhansilla. Jos Järjestössäkin nyt korona-aikana kasvu on maltillisempaa, siitä täällä jaksetaan meuhkata! Kun katsoo esim. viime vuoden lukuja, julistajahuippu on edelleen maailmanlaajuisessa kasvussa. Että se niistä.
Jehovalaisten kannattaisi vertailla kasvulukujaan esim. helluntailaisiin tai lestadiolaisiin, eli muihin pieniin liikkeisiin. Tällä tavalla saisi kuvaa Vartiotornin houkuttelevuudesta verrattuna muihin samankaltaisiin liikkeisiin. Valtiokirkko on väärä vertailukohta, koska kokoero on niin suuri ja jäsenistön rakenne erilainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakon edessä tämä taitaa olla tehty, samoin kuin muutkin muutokset. Jos rimaa ei olisi laskettu, epäsäännöllisiä ja toimettomia tulisi liikaa.
Oli syy mikä tahansa, mutta on huomattava helpotus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli syy mikä tahansa, mutta on huomattava helpotus.
Aivan varmasti. Saa nähdä onko todistajilla edessä karu paluu aiempaan, kunhan rajoitukset on purettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri nyt on alkanut näkymään coronaan kuolleissa kahdesti rokotettujen lisäys.
Päätoimisto on rokotettu kokonaan, joten viikatemies alkaa siellä saada satoaan.
Rokottamiset aikaansaavat elimistön immuniteetin häviämisen.
Kun sitten lievät flunssat alkavat aikaansaamaan keuhkokuumetta on hautausmaat pian tukossa.
Maapallon vääestö pienenee ensin 1/4 osaa. Sitten 1/3 osaa. Jäljelle jää puolet, eli noin 4 miljardia.
Lue raamatusta ja viisastu.Rokotteet eivät aiheuta immuniteetin heikkenemistä. Mutta niinhän se on ihan tutkitusti, että jos ihminen uskoo yhteen hömppään hän on alttiimpi uskomaan myös toiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirkon jäsenmäärä pienenee vuosittain kymmenillä tuhansilla. Jos Järjestössäkin nyt korona-aikana kasvu on maltillisempaa, siitä täällä jaksetaan meuhkata! Kun katsoo esim. viime vuoden lukuja, julistajahuippu on edelleen maailmanlaajuisessa kasvussa. Että se niistä.
Suomessa EI ole ollut kasvua vuoden 1996 jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokotteet eivät aiheuta immuniteetin heikkenemistä. Mutta niinhän se on ihan tutkitusti, että jos ihminen uskoo yhteen hömppään hän on alttiimpi uskomaan myös toiseen.
Rokotteita on annettu Suomessakin jo 1700-luvun lopulta alkaen. Isorokkorokotukset aloitettiin 1809. Teho on ollut vakuuttava, rokotusten ansiosta isorokko (smallpox) on hävitetty maailmasta. Samoin polio. Ja monta muuta vakavaa virustartuntatautia.
Korona on tässä suhteessa poikkeus. Milloinkaan ei valmista rokotetta ole ollut käytettävissä virusepidemian hillitsemiseksi ennen 10-15 vuoden rokotekehitystyötä. Koronarokotetta on sensijaan heti pandemian alkuvaiheessa annettu maailmanlaajuisesti miljardeja annoksia!
Tartuntatapaukset eivät ole vähentyneet, vaan moninkertaistuneet rokottamattomaan vuoteen 2020 verrattuna! Mikä tässä oikein mättää? Heikkeneekö ihmisen viruspuolustus vai vahvistuuko viruksen tartuttavuus? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokotteita on annettu Suomessakin jo 1700-luvun lopulta alkaen. Isorokkorokotukset aloitettiin 1809. Teho on ollut vakuuttava, rokotusten ansiosta isorokko (smallpox) on hävitetty maailmasta. Samoin polio. Ja monta muuta vakavaa virustartuntatautia.
Korona on tässä suhteessa poikkeus. Milloinkaan ei valmista rokotetta ole ollut käytettävissä virusepidemian hillitsemiseksi ennen 10-15 vuoden rokotekehitystyötä. Koronarokotetta on sensijaan heti pandemian alkuvaiheessa annettu maailmanlaajuisesti miljardeja annoksia!
Tartuntatapaukset eivät ole vähentyneet, vaan moninkertaistuneet rokottamattomaan vuoteen 2020 verrattuna! Mikä tässä oikein mättää? Heikkeneekö ihmisen viruspuolustus vai vahvistuuko viruksen tartuttavuus?Koronarokote ei ole verrattavissa muihin rokotteisiin. Se on kokeilu, jonka tulos nähdään myöhemmin.
Näin se on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirkon jäsenmäärä pienenee vuosittain kymmenillä tuhansilla. Jos Järjestössäkin nyt korona-aikana kasvu on maltillisempaa, siitä täällä jaksetaan meuhkata! Kun katsoo esim. viime vuoden lukuja, julistajahuippu on edelleen maailmanlaajuisessa kasvussa. Että se niistä.
Kirkon jäsenmäärästä: ei se määrä vaan laatu.
Urpoilijat joutaakin lähteä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirkon jäsenmäärästä: ei se määrä vaan laatu.
Urpoilijat joutaakin lähteä.Jos Jehovan todistajissa väki vähenee, he selittävät sen itselleen juuri noin: heikompaa ainesta on puhdistettu pois. Toisaalta jos väkimäärä kasvaa, se on Jehovan siunausta. Meni niin tai näin, aina selitetään parhain päin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Jehovan todistajissa väki vähenee, he selittävät sen itselleen juuri noin: heikompaa ainesta on puhdistettu pois. Toisaalta jos väkimäärä kasvaa, se on Jehovan siunausta. Meni niin tai näin, aina selitetään parhain päin.
Mutta kun ei mene niin ja näin, vaan julistajahuippu on maailmanlaajuisessa kasvussa, voit tarkistaa tämän vaikka johanneksenpojan sivuilta, kohdasta vuosikirja 2020. Järjestö on maailmanlaajuinen uskonnollinen yhdyskunta ja on erittäin luonnollista, että valtavimman kasvun alueet sijaitsevat välillä Euroopassa, välillä latinalaisessa Amerikassa. Ja sitten taas ehkä juuri Suomessa. Jumalan kansa on varsin yhtenäinen joukko ympäri maailmaa eikä valtiollisillä rajoilla ole itse loistavien tulevaisuudennäkymien kanssa mitään tekemistä.

Länsimaissa jäsenmäärä on yleisesti ottaen ollut jo pitkään alamäessä. Todellista kasvua voisi saada esim. Kiinasta ja Intiasta, joissa väkeä on kuin pipoa, mutta ei tunnu menevän Vartiotorni kaupaksi edes Intiassa, jossa toiminta on sallittu. Kiinan viranomaiset taas näkyvät olevan Jehovallekin liian kova vastus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan varmasti. Saa nähdä onko todistajilla edessä karu paluu aiempaan, kunhan rajoitukset on purettu.
Siinä tapauksessa alkaa kynätuntien kirjoittaminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä tapauksessa alkaa kynätuntien kirjoittaminen.
Mutta tämä vaihtoehto soveltuu vain niille, jotka ovat henkisesti vapaita Vartiotornin talutusnuorasta. Esim. sukulaissuhteiden takia mukana feikkaavat. Syvässä mielenhallinnassa oleva, mutta ovelta ovelle työtä salaa inhoava ei uskalla Jehovan pelossa kynäillä, vaan joutuu vääntäytymään taas tuntemattomien ihmisten ovelle pitkin hampain, harmitellen menetettyä mukavampaa systeemiä, vaikka ei kehtaa tätä myöntääkään oikein edes itselleen.

Eihän se ole pakko käydä ovilla. Sitä voi tehdä kenttää sellaisella tavalla, mikä työmuoto itselleen parhaiten sopii.

Jatkan vielä, että olen aina ihmetellyt minuuttien ja tuntien laskemista. Enkä luota niihin tilastoihin yhtään. Toiset merkitsee kaikenlaiset juoksemisen ja verryttelyt kentäksi, kun toisen mittaavat minuutin tarkkuudella aikaa. Ja kun koko maailma laskee niitä, ja ihmisiä on vaikka minkälaisia. Toiset on viimeisen päälle tunnollisia, ja toiset suurpiirteisiä, niin mitään luottamista ajanmittaustilastoihin ei ole. En edes vilkaise niitä koskaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Länsimaissa jäsenmäärä on yleisesti ottaen ollut jo pitkään alamäessä. Todellista kasvua voisi saada esim. Kiinasta ja Intiasta, joissa väkeä on kuin pipoa, mutta ei tunnu menevän Vartiotorni kaupaksi edes Intiassa, jossa toiminta on sallittu. Kiinan viranomaiset taas näkyvät olevan Jehovallekin liian kova vastus.
Kuitenkin kasvua on jokaisena yksittäisenä vuonna tapahtunut. Julistustyö on tuottanut tulosta aivan valtavin harppauksin Suomessakin koko 1900-luvun ajan. Maltillisempaa kasvua ei pidä nähdä väärässä valossa, vaan uuden voimakkaamman kasvun edellä tapahtuvana kehityksenä! Pian koronatilanne helpottaa myös Suomessa ja Baltiassa ja julistustyö palaa entistäkin innokkaampana katukuvaan sekä turuille ja toreille - kaikkialle, missä kiinnostuneita tavataan!

En ole koskaan halunnut herättää huomiota kadulla missään turuilla ja toreilla saarnaamassa. En halua näkyä missään katukuvassa. Päinvastoin. Kyllä minä olen aina etsinyt huomaamatonta tapaa saarnata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän se ole pakko käydä ovilla. Sitä voi tehdä kenttää sellaisella tavalla, mikä työmuoto itselleen parhaiten sopii.
Käytännössä ovelta ovelle työ oli normi ennen koronaa ja siitä pidättyminen oli sallittua vain erityisestä syystä, esim. liikuntarajoitteisille katseltiin muita tapoja kenttäillä, kuten todistuskirjeiden kirjoittaminen. Jos ei suostunut tekemään ovelta ovelle työtä, eikä mitään "kunnollista" syytä ollut, leimattiin automaattisesti hengellisesti heikoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuitenkin kasvua on jokaisena yksittäisenä vuonna tapahtunut. Julistustyö on tuottanut tulosta aivan valtavin harppauksin Suomessakin koko 1900-luvun ajan. Maltillisempaa kasvua ei pidä nähdä väärässä valossa, vaan uuden voimakkaamman kasvun edellä tapahtuvana kehityksenä! Pian koronatilanne helpottaa myös Suomessa ja Baltiassa ja julistustyö palaa entistäkin innokkaampana katukuvaan sekä turuille ja toreille - kaikkialle, missä kiinnostuneita tavataan!
Kasvuahan se on nollakasvukin, tai miinusmerkkinen kasvu, sanoisi ylitiedottaja tai nutturapää-tiedottaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytännössä ovelta ovelle työ oli normi ennen koronaa ja siitä pidättyminen oli sallittua vain erityisestä syystä, esim. liikuntarajoitteisille katseltiin muita tapoja kenttäillä, kuten todistuskirjeiden kirjoittaminen. Jos ei suostunut tekemään ovelta ovelle työtä, eikä mitään "kunnollista" syytä ollut, leimattiin automaattisesti hengellisesti heikoksi.
Minä en siitä välitä. Teen niin kuin itselleni parhaiten sopii. Ovityö ei ollut minua varten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en siitä välitä. Teen niin kuin itselleni parhaiten sopii. Ovityö ei ollut minua varten.
Onnistuu, jos ei välitä siitä, että "ystävät" suhtautuvat epäluuloisesti sellaiseen joka ei koskaan lähde ovelta ovelle työhön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onnistuu, jos ei välitä siitä, että "ystävät" suhtautuvat epäluuloisesti sellaiseen joka ei koskaan lähde ovelta ovelle työhön.
Saavat ajatella, mitä haluavat. En tee vain toisten mieliksi sellaista, mistä en pidä, ja joka ei minulle sovi. En koskaan siellä tehnyt muuta kuin esitin lehdet. Lehtityötä voi tehdä muuallakin. Enkä halunnut tutkisteluja. En olisi niitä pystynyt hoitamaan kuitenkaan. Ovityö ei vain ollut minua varten. En nauttinut siitä yhtään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuitenkin kasvua on jokaisena yksittäisenä vuonna tapahtunut. Julistustyö on tuottanut tulosta aivan valtavin harppauksin Suomessakin koko 1900-luvun ajan. Maltillisempaa kasvua ei pidä nähdä väärässä valossa, vaan uuden voimakkaamman kasvun edellä tapahtuvana kehityksenä! Pian koronatilanne helpottaa myös Suomessa ja Baltiassa ja julistustyö palaa entistäkin innokkaampana katukuvaan sekä turuille ja toreille - kaikkialle, missä kiinnostuneita tavataan!
Yhden uuden käännynnäisen saamiseen kulutetaan aikaa yli 10.000 tuntia.
Ei kovin tuloksellista eikä raamatun mukaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhden uuden käännynnäisen saamiseen kulutetaan aikaa yli 10.000 tuntia.
Ei kovin tuloksellista eikä raamatun mukaista.Tämä on niin kertakaikkisen osuva raamatunkohta jehovantodistajien suhteen:
Matt. 23:15 Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette.
- Anonyymi
Yli 100 miljoonaa!
- Anonyymi
Kuinka nykyjään lahko estää lahkon lapsia käyttämästä nettiä ?
Ennenhän lahko puhui lasten estämisestä pornolle pääsyyn, kun tarkoitti että lahkokritiikin näkemismahdollisuus pelotti.
Sehän tehoaa jos nappaa vanhoista vartiotorneista valokopioita, maailmanlopun ennustevuosien kohdalta, semmoisista vanhoista opeista joiden olemassaolo nykyjänsä yritetään kiistää tykkänänsä, ja toimittaa kopioita todistajain postiluukkuun.
Yksi kerrallaan.
Toki voi ydinkohdan alle vetää punaviivan huomion kiinnittämiseksi.- Anonyymi
Miten sinä otat "valokopioita" nykypäivinä? Joskus 60-luvulla varmaan vielä käytettiin "kopiokoneita", mutta esim. itse en ole sellaisia edes nähnyt, kuten en myöskään telefax-laitteita. Olisikohan kunigasideasi "valokopioista" syytä unohtaa toimistotekniikan museon arkistoihin?

Minulla on valokopiokone ja hyvin toimii.
Musteita saa vielä, mutta vähän kalliita ovat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sinä otat "valokopioita" nykypäivinä? Joskus 60-luvulla varmaan vielä käytettiin "kopiokoneita", mutta esim. itse en ole sellaisia edes nähnyt, kuten en myöskään telefax-laitteita. Olisikohan kunigasideasi "valokopioista" syytä unohtaa toimistotekniikan museon arkistoihin?
Kirjastoissa yleensä on valokopiokone, jota voi käyttää pientä maksua vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjastoissa yleensä on valokopiokone, jota voi käyttää pientä maksua vastaan.
Ymmärrän tuon valokopion uskottavuuskysymyksenä, valokopiosta tunnistaa alkuperäisen vartiotornin, ja sitä on varmaankin tarkoitettu.
Jos niin on, ei tietysti muuten käytetyllä laitteella väliä ole, kuningatarajatuksella.
Jolla on tiedossa lahkolaisen nettiosoitteet, silloinhan esim. Johanneksenpojan sivuilla olevia scannattuja vartiotornisivuja lähetettävästi nykyaikaisesti tosiaan.
Näin ulkopuolisena ihmettelee että kun tuo vartiotornituottaja sanoo itseään jehovakanavaksi, kuitenkin ajan koettelemat vartiotornit ovat vartiotornikuluttajien pannassa, jopa suututtavat heitä puheeksi otettaessa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882871Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991666Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845