Piispa Mari Leppänen harjoittaa intialaisia uskontoja

Anonyymi

Piispa Mari Leppänen kertoo kaipaavansa "kokonaisvaltaista hengellisyyttä", minkä vuoksi hän on kääntynyt palvomaan itämaisia jumalia harrastamalla joogaamista. Jooga on hindujen pelastusoppiin ja magiaan liittyviä fyysisiä harjoitteita. Luterilaiseen kirkkoon on tullut uusi kuningatar Isebel, joka vie kirkon synnin syöksykierteeseen epäjumalanpalveluksensa kanssa.

Anna-lehti kirjoittaa:

"Tuleva piispa joutui etsimään uusia keinoja käydä vuoropuhelua Jumalan kanssa
Kriisi vei hiljaisuuden äärelle ja opetti paljon.

– Ymmärsin, että jos kadotan yhteyden sisäiseen hiljaisuuteeni, kadotan itseni. Minun oli opittava kuuntelemaan sitä, mitä syvimmilläni kaipaan.

Marin piti etsiä uusia keinoja, joilla käydä vuoropuhelua Jumalan kanssa. Hän alkoi harrastaa ikonimaalausta ja perehtyi myös hiljaisuuden joogaan, jossa yhdistetään kehonhuoltoa ja rukousta."

https://anna.fi/ihmiset/piispa-mari-leppanen-harrastaa-joogaa-ja-pyhiinvaelluksia-kaipaan-kokonaisvaltaista-hengellisyytta

Johanneksen ilmestys 2:
20 Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua.
21 Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan.
22 Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa;

5 Mooseksen kirja 4:
15 Ottakaa siis itsestänne tarkka vaari - sillä te ette sinä päivänä, jona Herra puhui teille tulen keskeltä Hoorebilla, nähneet hänestä minkäänkaltaista muotoa -
16 ettette menettele kelvottomasti ettekä tee itsellenne jumalankuvaa, ette minkään muotoista patsasta, ette miehen tai naisen kuvaa,
17 ette maan päällä liikkuvan nelijalkaisen eläimen kuvaa, ette taivaan alla lentävän siivekkään linnun kuvaa,
18 ette maassa matelevaisen kuvaa ettekä vesissä maan alla olevan kalan kuvaa;
19 ja ettet, kun nostat silmäsi taivasta kohti ja katselet aurinkoa ja kuuta ja tähtiä, kaikkea taivaan joukkoa, anna vietellä itseäsi kumartamaan ja palvelemaan niitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, on jakanut ne kaikille muille kansoille koko taivaan alla.

184

1946

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sairaalapappi Heli Harjunpää vetää joogantunteja Vantaan luterilaisessa seurakunnassa, jolloin istuskellaan lotus-asennossa, tehdään soturi- ja kiitollisuusasentoja, lumme-harjoituksia, meditaatiota jne. Vantaan seurakunnassa harjoitetaan hindulaisuutta hathajoogan kautta. Tällä ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa, vaan kyseessä on täysin härski epäjumalanpalvelus.

      https://www.vantaanseurakunnat.fi/sielunlatauspiste/hiljaisuuden-jooga

      • Anonyymi

        Hiljennä mielesi.
        Älä kuuntele omaatuntoasi.
        Nauti tyhjyydestä kunnes pääset kadotukseen.
        😁

      • Anonyymi

        Sairaalapappi Heli Harjunpää

        Kylkiluu harhaopissa.
        Tollanen,kun tulis mulle saarnaa,siis nainen pappina.Kiesus,että nauraisin :))

    • Jooga on ihan vaan jumppaa ja venyttelyä. Siinä voi ajatella ihan kristillisiäkin asioita samalla .

      • Anonyymi

        Jooga perustuu fyysisiin harjoitteisiin, mutta siihen liittyy myös hindujen uskonnon harjoittamista. Jooga on aivan selvästi epäjumalanpalvelusta.

        “Älkää palvelko Herraa samalla tavoin kuin nuo kansat palvovat omia jumaliaan,” (5 Moos 12:4)

        “Te ette saa Herraa, Jumalaanne, palvellessanne noudattaa näiden kansojen tapoja, sillä kaikki se, mitä ne ovat tehneet palvoessaan jumaliaan, on Herralle iljetystä, jota hän vihaa. Ne kansat ovat uhranneet jumalilleen polttouhreina jopa poikiaan ja tyttäriään. "Noudattakaa tarkoin kaikkia niitä käskyjä, jotka minä annan teille. Älkää lisätkö niihin mitään älkääkä poistako niistä mitään.” (5 Moos 12:31-32)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hölynpölyä. Joogaa nyt voi harrastaa ihan vaan fyysisyyden puoleltakin siihen ei tarvitse välttämättä liittää mitään uskonnollista.

      • Anonyymi

        Joogassa on kolme puolta yhdessä: fyysinen liike, hengitystekniikka ja meditaatio. Lännessä jälkimmäinen voi sisältää melkein mitä hyvänsä stressinpoistosta alkaen ja päättyen hyvinkin uskonnollisiin merkityksiin. Pointti on kuitenkin aina hiljentää ajatukset ainakin tilapäisesti ja rauhoittaa mieli. Se ei ole koskaan pelkkää "jumppaa ja venyttelyä" vaikka setämiehelle se siltä voi ikkunasta peppuja tiiraillessa näyttääkin.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Luterilaisessa kirkossa harrastettava "hiljaisuuden jooga" on uskonnolista retriittiä, joka perustuu budhalaisuuteen ja hindulaisuuteen.

        Myönnän, että karrikoin tuossa hiukan mutta ei siihen välttämättä liity mitkään epäjumalan palvelukset kuten monet väittävät.

        Moni tosiaan harrastaa tuota ihan vaan stressinpoistona.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaisessa kirkossa harrastettava "hiljaisuuden jooga" on uskonnolista retriittiä, joka perustuu budhalaisuuteen ja hindulaisuuteen.

        Siinä voi ajatella jokainen ihan mitä lystää. Eihän nyt mihinkään muuhunkaan tekemiseen automaattisesti liity joku ajatuskuvio.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Siinä voi ajatella jokainen ihan mitä lystää. Eihän nyt mihinkään muuhunkaan tekemiseen automaattisesti liity joku ajatuskuvio.

        Raamattu kieltää palvelemasta Jumalaa muiden uskontojen rituaaleilla. Lotus-asento liittyy budhalaisuuteen ja hindulaisuuteen, minkä takia sitä ei kristitty saa tehdä.

        Joogan meditaation avulla pyritään pääsemään valaistuksen tilaan, mikä on Raamatun kieltämää magiaa. Seurakunnassa harjoitettava jooga näyttää pyrkivän samanlaiseen suggestioon.

        Kaikessahan voi nähdä mitä vaan . Useimmissa jutuissa keskeisintä on se, että "lika" on katsojan mielessä.

        Toisaalta ongelmasihan on helppo ratkaista. Älä mene joogamaan.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Kaikessahan voi nähdä mitä vaan . Useimmissa jutuissa keskeisintä on se, että "lika" on katsojan mielessä.

        Toisaalta ongelmasihan on helppo ratkaista. Älä mene joogamaan.

        Siinä taas "joka alan asiantuntija" selittää... -konetekniikan amk tutkinnolla

        Niin, en todellakaan mene luterilaiseen kirkkoon joogaamaan, koska se olisi syntiä.

        Piispa Mari Leppänen näyttää olevan pimeyden palveluksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, tyttöparka on vielä nuoruuttaan epävarma ja hakee hyväksyntää poseeraamalla "rentona ja avaramielisenä".. Tyypillinen uuden sukupolven edustaja, keekoilja ja teeskentelijä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siinä taas "joka alan asiantuntija" selittää... -konetekniikan amk tutkinnolla

        Amk oikein mutta ei konetekniikasta. En kyllä missään ole väittänyt olevani asiantuntija mutta siitä olen varma, että kaikki joogan harrastajat eivät taatusti ole edes uskonnollisia saati sitten jotain epäjumalan palvojia.

        Ihmiselle joka kuvittelee demoneja ja uniinsa uskoo ja varjoansa pelkää tuo on tietenkin ihan käsittämätön asia sillä kaikki ihmisen toiminta on mielestänne aina jollakin "uskonnon latauksella " tai vastaavasti liittyy pahuuteen.

        Tee vaikka itsellesi "piruuttasi" lista kaikista niistä asioista mitkä katsot olevan jotenkin "saatanallisia" ja vastaavasti toinen lista jotka katsot hyväksyttäviksi niin ehkä huomaat itsekin ajatusmaailmasi ahtauden ja sen kuinka etupäässä näet ympärilläsi vain "likaa"

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Hölynpölyä. Joogaa nyt voi harrastaa ihan vaan fyysisyyden puoleltakin siihen ei tarvitse välttämättä liittää mitään uskonnollista.

        "Joogaa nyt voi harrastaa ihan vaan fyysisyyden puoleltakin siihen ei tarvitse välttämättä liittää mitään uskonnollista."

        Jooga on aina demonien vallassa ja ohjauksessa tapahtuvaa toimintaa - voimistelu on voimistelua ja jooga on aina joogaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, tyttöparka on vielä nuoruuttaan epävarma ja hakee hyväksyntää poseeraamalla "rentona ja avaramielisenä".. Tyypillinen uuden sukupolven edustaja, keekoilja ja teeskentelijä.

        "Niin, tyttöparka on vielä nuoruuttaan epävarma ja hakee hyväksyntää poseeraamalla "rentona ja avaramielisenä".. "

        Uskon että Leppänen toteuttaa hidasta kostoa menneestä entisille uskontovereilleen, jotka on hyljännyt.

        Leppäsellä on muistaakseni lestadiolaiset juuret, joten eiköhän tuo hylkääminen ole ollut toiste päin.

        Toki varmasti paheksuvat kaikkea hänen tekemäänsä ja jopa tekemättä jättämisiä.
        Tosin Leppäsen ei kannata siitä välittää tuon taivaallista eikä muidenkaan. Kööri joka on tullut tunnetuksi siitä, että piilottelee lastenraiskaajia porukoissaan eikä toimita noita tuomioistuinten eteen ei taatusti ole mikään "valonkantaja" Jeesuksen nimessä vaan pikemminkin siinä palvellaan sitä toista herraa.

        "Leppäsellä on muistaakseni lestadiolaiset juuret, joten eiköhän tuo hylkääminen ole ollut toiste päin."

        Ja nyt hänellä on hyvä tilaisuus kostoon kaikille Jeesukseen elävästi uskoville. Sitä hän nyt tekee näillä kummallisilla ja kristinuskon vastaisilla aloitteillaan.

        Muistaakseni jossakin haastattelussa kyllä muisteli ihan lämmöllä juuriaan.

        Jos nyt kuitenkin olisit oikeassa niin eihän lestadiolaisia ole kuin sellainen korkeintaan parisataa tuhatta ja hurmosporukoita ei tarvitse laskea kun suurin osa lähtenyt aikaa sitten kirkosta mielenosoituksellisesti jos nyt edes on kirkon ovea ylipäätänsä koskaan avattu.

        Joka tapauksessa jäljelle jää sellainen 3,5 miljoonaa kirkkolaista niin miksi ihmeessä Leppänen kostaisi heille kokemansa vääryydet. Vai käytätkö tuossa nyt omaa logiikkaasi ja elämännuoraasi, että kun olet jossakin saanut paskamaista kohtelua niin olet sen päättänyt maksattaa kaikilla joiden kanssa olet tekemisissä ?

        Mari Leppänen ei olisi missään nimessä halunnut jättää lestadiolaisten Rauhanyhdistystä, mutta hänet erotettiin seurakunnasta naispappeuden takia. Mari Leppänen luuli voivansa muuttaa lestadiolaisuutta, mutta he kitkivät rikkaruohon pois keskuudestaan. On oikein erottaa pahat pois seurakunnasta. Tätä Lepppänen on valitellut usein ja katkerana sitä muistellut.

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Hölynpölyä. Joogaa nyt voi harrastaa ihan vaan fyysisyyden puoleltakin siihen ei tarvitse välttämättä liittää mitään uskonnollista.

        Juu, pelkkää jumppaa ja venyttelyä se on.

        Joillain kristityillä tuppaa olemaan vainoharhoja milloin mistäkin asiasta.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Hölynpölyä. Joogaa nyt voi harrastaa ihan vaan fyysisyyden puoleltakin siihen ei tarvitse välttämättä liittää mitään uskonnollista.

        Miksi sitä sitten pitää sanoa joogaksi jo se ei ole itämaisen uskonnollinen harjoitus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu kieltää palvelemasta Jumalaa muiden uskontojen rituaaleilla. Lotus-asento liittyy budhalaisuuteen ja hindulaisuuteen, minkä takia sitä ei kristitty saa tehdä.

        Joogan meditaation avulla pyritään pääsemään valaistuksen tilaan, mikä on Raamatun kieltämää magiaa. Seurakunnassa harjoitettava jooga näyttää pyrkivän samanlaiseen suggestioon.

        No johan nyt! Käsilläseisonta on varmaan hirveää pakanuutta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Joogaa nyt voi harrastaa ihan vaan fyysisyyden puoleltakin siihen ei tarvitse välttämättä liittää mitään uskonnollista."

        Jooga on aina demonien vallassa ja ohjauksessa tapahtuvaa toimintaa - voimistelu on voimistelua ja jooga on aina joogaa.

        Hölö hölö.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No johan nyt! Käsilläseisonta on varmaan hirveää pakanuutta!

        No ihan varmasti! 😂

      • Verum_an_falsum kirjoitti:

        No ihan varmasti! 😂

        Ja kärrynpyöräkin edustaa tietysti jotakin pakanallista auringonpyörää! 🤣

      • Verum_an_falsum kirjoitti:

        Ja kärrynpyöräkin edustaa tietysti jotakin pakanallista auringonpyörää! 🤣

        Vähintään ja kaikenlaiset venyttelyt ovat suorastaan irvokasta pornoilua.

      • Anonyymi

        Miksi sitten käytetään sanaa "jooga"?
        Hindulaisuutta tuo on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu kieltää palvelemasta Jumalaa muiden uskontojen rituaaleilla. Lotus-asento liittyy budhalaisuuteen ja hindulaisuuteen, minkä takia sitä ei kristitty saa tehdä.

        Joogan meditaation avulla pyritään pääsemään valaistuksen tilaan, mikä on Raamatun kieltämää magiaa. Seurakunnassa harjoitettava jooga näyttää pyrkivän samanlaiseen suggestioon.

        Jooga ei ole mikään rituaali. :D:D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Joogaa nyt voi harrastaa ihan vaan fyysisyyden puoleltakin siihen ei tarvitse välttämättä liittää mitään uskonnollista."

        Jooga on aina demonien vallassa ja ohjauksessa tapahtuvaa toimintaa - voimistelu on voimistelua ja jooga on aina joogaa.

        Sinä olet yksinkertaisesti taikauskoinen. Hämmentävän monet kristityt sotkevat nykyään uskon ja taikauskon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Leppäsellä on muistaakseni lestadiolaiset juuret, joten eiköhän tuo hylkääminen ole ollut toiste päin."

        Ja nyt hänellä on hyvä tilaisuus kostoon kaikille Jeesukseen elävästi uskoville. Sitä hän nyt tekee näillä kummallisilla ja kristinuskon vastaisilla aloitteillaan.

        Voi hellanlettas tätä "elävästi uskovien" itsekeskeisyyttä.:D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitä sitten pitää sanoa joogaksi jo se ei ole itämaisen uskonnollinen harjoitus?

        Jooga = kehon ja mielen yhteen (=tasapainoon) saattaminen. Jooga ei ole uskonto, vaan kokonaisvaltainen kehon ja mielen harjoitusmenetelmä. Hindujen uskonnollisissa menoissa ei joogata.:)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaisessa kirkossa harrastettava "hiljaisuuden jooga" on uskonnolista retriittiä, joka perustuu budhalaisuuteen ja hindulaisuuteen.

        Joogaan sisältyy mantrat, mantrat ovat demonien nimiä joita toistetaan hyminällä ja vapautetaan prana hengitys harjoituksilla ja meditaatiolla, mieli tyhjenee ja portit avataan hindu jumalille ja joogaaja lukittuu siten että jooga tulee pakolliseksi ja jokin jumalista ottaa kontrollin joogaajaan, hänen itsensä sitä edes tajuamatta. Jos et joogaa säännöllisesti, niin siitä saat negatiivisia värähtelyjä ja kun alat taas joogaamaan niin ongelmat väistyy ja koet positiivisia tuntemuksia, rauhaa, rakkautta, ykseyttä luonnon kanssa ja kun aikaa kuluu niin tietoisuus laajenee universaaliksi, mutta ne ovat hyvin petollisia ja kahlitsevia, olet hämähäkin verkossa, ansassa josta et pääse omin avuin, etkä edes halua. Vain ja ainoastaan Jeesus Kristus voi vapauttaa sinut Saatanan kahleista, mutta, joogaaja tuntee irrationaalista vihaa Kristusta kohtaan ja on Jumalan Armoa että yleensä voit alkaa haluta eroon niistä pimeistä voimista jotka ovat uskontojen taustalla vaikuttamassa ja viemässä sinua mukanaan Helvettiin.

    • Anonyymi

      Anna-lehti kirjoittaa:

      "Rukoilemista Mari luonnehtii hengittämiseksi ja huokailemiseksi – ja sehän kuulostaa ihan muodikkaalta meditoimiselta."

      https://anna.fi/ihmiset/piispa-mari-leppanen-harrastaa-joogaa-ja-pyhiinvaelluksia-kaipaan-kokonaisvaltaista-hengellisyytta

      Matt 6:7 "Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja.
      8 Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen.

      3 Moos 18:3 Älkää noudattako entisen asuinmaanne Egyptin tapoja älkääkä ruvetko seuraamaan niitä tapoja, joita noudatetaan Kanaaninmaassa, minne minä teidät vien. Älkää eläkö vieraiden kansojen tapojen mukaan.

    • Anonyymi

      Vishnu tulee oletko valmis 🤣

    • Anonyymi

      Asuin työn puolesta Etelä-Koreassa parisen vuotta. Siellä häissä kristinuskon, buddhalaiset ja shamanismin rituaalit elivät sulassa sovussa.

      • Anonyymi

        Tuo on juuri sellaista synkretismiä, mikä on Raamatussa ehdottomasti kielletty.

        “Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko? Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: -- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani. Siksi Herra sanoo: -- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.” (2Kor 6:14-18)

        Hyvin sopi häissä toimineelle papille.
        Olen myös ollut häissä jossa sulhanen juutalainen ja morsian kristitty. Ei mitään ongelmaa.

        No sellainen pappi ei ole oikea kristitty vaan pikemminkin kelvoton leipäpappi.

        Ei hän mikään leipapappi ollut. Oli siellä lähetystyössä levittämässä evankeliumia.

        Oli siis leipäpappi. Joka tapauksessa hän ei ole mikään oikea kristitty, koska oli ryhtynyt epäjumalanpalvelijoiden aisapariksi.

        Ei ollut. Hän oli amerikkalainen lähetyssaarnaaja ja baptistikirkon pappi.

        Silti leipäpappi. Oli niin tai näin, pappi oli uskoton Jumalan käskyille.

        Sun kannattaisi avartaa maailmaa ja oppia muista kulttuureista. Etelä-Koreassa eri uskonnot tuodaan esille erilaisissa elämää muuttavissa tilanteissa kuten lapsen syntymä, häät ja hautajaiset. Tämä johtunee pitkälti siitä, että sukulaisissa saattaa olla kristittyjä, buddhalaisia tai uskonnottomia. Shamanismia on pitkään käytetty pahojen henkien poisriivaamiseksi. Etelä-Koreaan on vuosien saatossa mennyt paljon erityisesti herätysliikkeiden lähetyssaarnaajia ja jotkut heistä ovat jääneet sinne pysyvästi. He ovat kyenneet sopeutumaan ajatukseen, että useassa perheessä/sukulaisissa voi olla usean eri uskontokunnan jäseniä. Sulkemalla pois häistä sun muista muut kuin kristilliset tavat olisi todella outoa ja antaisi koko kristinuskosta syrjivän kuvan. He ovat nähneet nämä häät sun muut tilaisuutena tutustuttaa ei-kristityt kristinuskoon ja julistaa samalla evankeliumin ilosanomaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli siis leipäpappi. Joka tapauksessa hän ei ole mikään oikea kristitty, koska oli ryhtynyt epäjumalanpalvelijoiden aisapariksi.

        Jeesus sanoi: älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Mieti, oletko sinä oikea kristitty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus sanoi: älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Mieti, oletko sinä oikea kristitty.

        Tuomitkaa oikein, siellä myös sanotaan.

    • Anonyymi

      Joogan tavoite itämaisissa uskonnoissa on "Kundalinin herääminen".

      Kundalini
      "Se on eri joogaperinteissä esiintyvä termi, joka tarkoittaa "hienorakenteiseen" eli ei-fyysiseen "energiakehoon" liittyvää elämänvoimaa. Uinuvan kundalinienergian sanotaan olevan kiertyneenä selkärangan alaosassa sijaitsevassa ristiluussa."

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Kundalini

      Kundalini voi itämaisten uskontojen mukaan myös herättyä ihmisessä sattumanvaraisesti tai "vahingossa". Itämaiset uskonnot pitävät tätä tilaa siunattuna tilana ihmisessä.

      https://www.youtube.com/watch?v=51mTObzmz04

      Kundalinin heräämisen oireet
      https://www.youtube.com/watch?v=jQS-iYJ0phA

      Kundalinin herääminen on epäraamatullinen tila joka johtuu todennäköisesti demonien possessiosta.

      Useissa eri kirkoissa Kundalinin heräämisen kaltaisen tilan ilmenemistä saatetaan pitää Pyhän Hengen lahjana, vaikka usein tälläiselle manifestaatiolle ei olisi olemassa raamatullista selitystä.

      https://www.youtube.com/watch?v=kD3g5rg0CqE

      Kaikkien kristittyjen tulisi välttää joogaa ja "kundalinin heräämistä". Kaikelle kirkolliselle toiminnalle pitää olla Raamatulliset perusteet.

      • Anonyymi

        Wikipedia:

        Esimodernissa viitekehyksessä jooga oli yleisnimitys Intian uskontojen piirissä syntyneille pelastusopillisille ja maagisille menetelmille, joiden päämääriin ovat kuuluneet esimerkiksi yliluonnolliset voimat, vapautuminen jälleensyntymisen kiertokulusta, kuolemattomuus tai yhteys jumaluuteen.[5]

        Moderniin joogaan kuuluvat ne joogamuodot, jotka ovat syntyneet 1800-luvun puolivälin jälkeen intialaisen ja länsimaisen kulttuurin keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Nykyisin käytännössä kaikki harjoitettavat joogamuodot kuuluvat modernin joogan kategoriaan.[6]

    • Intiassa on harrastettu joogaa vuosituhansia. Joogan seuraukset on nähtävillä siellä.

      • Anonyymi

        1 Kor 10:20 Tarkoitan sitä, että epäjumalien palvelijat uhraavat pahoille hengille eivätkä Jumalalle, enkä halua teidän joutuvan yhteyteen pahojen henkien kanssa.
        21 Te ette voi juoda sekä Herran maljasta että pahojen henkien maljasta, ette voi olla osallisina sekä Herran pöytään että pahojen henkien pöytään.
        22 Emme kai halua herättää Herran kiivautta? Olemmeko muka häntä vahvempia?

      • Anonyymi

        Tyttösikiöiden abortit, vaimojen tappaminen, kun myötäjäiset on saatu, naisten joukkoraiskaukset, edelleen käytössä oleva kastijärjestelmä, vaikka laki kieltää, järjetön köyhyys, hijrat...

    • Anonyymi

      Ei kuulu mietiskely ja tasapainoinen elämä kristinuskoon. Luterilasuudessa riittää ahdistunut höseltäminen.

      • Anonyymi

        Joogan kautta ei saa rauhaa, vaan joutuu kadotukseen epäjumalanpalveluksen takia.

      • Anonyymi

        Jeesus sanoi "Tulkaa minun tyköni, niin Minä annan teille levon", ei siis ahdistusta ja höseltämistä.

    • Anonyymi

      Eikös tuo ole aika turvallinen asema että Leppänen alkaa askarrella hindujen ja muslimien parissa ja heidän uskontoaan ajaa. Päästään me uskovaiset sitten hoitamaan kristinuskon puolen vapaasti. Askolakin alkoi aikoinaan omaksua islamia - - kristinusko näköjään naispiispoille ei oikein kelpaa.

      • Anonyymi

        Espoon naispiispa taasen on täysin tuon woke-ilmiön parissa, minkä oppeja jakelee ahkeraan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Espoon naispiispa taasen on täysin tuon woke-ilmiön parissa, minkä oppeja jakelee ahkeraan.

        Amerikasta tullut helluntailaisuus kaataa ihmisiä selälleen Intiasta tulleen "shaktipat" -tekniikan avulla ja uskottelee, että nyt täällä on paikalla itse Jumala.

      • Anonyymi

        Piispa Mari Leppänen ehdottaa: muslimipoliiseille huivit ja turbaanit

        Piispa Mari Leppänen ehdottaa, että musliminaiset ja -miehet voisivat käyttää huiveja ja turbaaneja Suomen poliisin ja armeijan viroissa ilmaisemaan omaan uskontoaan. Mielenkiintoista on kuulla Leppäsen kolumnin kautta, että poliisiministeri Maria Ohisalo (vihr.) on käynnistänyt valmistelun, jotta poliisit voisivat käyttää muslimien uskonnollisia symboleja virkapuvussaan. Luterilainen kirkko kannattaa epäjumalanpalveluksen harjoittamista valtion viroissa. Kenen asialla tuo piispa oikein on?

        "Mari Leppänen: Onko huivi ongelma?:

        Sisäministeriössä on jo hyvän aikaa selvitetty, voiko uskonnollisia päähineitä käyttää osana poliisin virkapukua. Esimerkiksi Ruotsissa poliisi on saanut käyttää uskonnollisia symboleita jo vuosia.

        Säädösten mukaan uskonnollista pukeutumista voidaan työpaikoilla rajoittaa, jos siihen on todellinen syy. Käytännöt eivät kuitenkaan saa asettaa jotakin ihmisryhmää epäedulliseen asemaan.

        Eri uskontoja ja katsomuksia sekä niiden edustajia tulee kohdella tasavertaisesti ja oikeudenmukaisesti.

        Suomi on monikulttuurinen ja -uskontoinen maa. Kun uskonnollinen kenttä on monimuotoistunut, uskonto on uudella tavalla myös näkyvä osa julkista tilaa. Uskonnon harjoittaminen on ihmisoikeus, ja siihen kuuluu oikeus uskonnollisten symbolien esillä pitämiseen.

        Uskonnonvapauteen kuuluu vapaus valita uskonto, tunnustaa sitä, vaihtaa sitä sekä mahdollisuus luopua siitä."

        https://www.ts.fi/puheenvuorot/5377766/Mari Leppanen Onko huivi ongelma

        Sinänsä outo ilmiö tuo, että kaikki naispiispat ovat siirtymässä muiden uskontojen pariin ja sitten tuo Espoon naispiispa on sisäistänyt woke-ilmiön lainalaisuudet ja säädökset ihan kokonaan.

        Se on kyllä kumma juttu. Meillä on täällä Suomessa parhaat mahdolliset kristilliset perinteet ja vieläkin on paljon hyvää opetusta saatavilla. Sitä saa netistä, esim. radio Patmos. Ihan kirkoissakin, kuten Luterilainen lähetyshiippakunta ja monessa evlutkirkossakin on vielä perinteisiä uskovia pappeja ,varsinkin pohjoisessa.

        Jos joku haluaa oppia terveen kristinuskon opin ja saada Pyhän Hengen, se on tänä päivänä hyvin helppoa. Ja silti nuo feministit ja liberaalit pakenevat Jeesusta Kristusta muihin uskontoihin. He pelkäävät varmaan menettävänsä jotain arvokasta, jos antavat koko elämänsä Jeesukselle.

        Luerilainen kirkko ei ole koskaan ollut Jumalan pyhien seurakunta. Viime päivinä väärien profeettojen mätä hedelmä on tullut julki vain entistä selvemmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Amerikasta tullut helluntailaisuus kaataa ihmisiä selälleen Intiasta tulleen "shaktipat" -tekniikan avulla ja uskottelee, että nyt täällä on paikalla itse Jumala.

        Tuo helluntailaisuus-kaunainen ei oikein tahdo pysyä aiheessa, vaan sekoilee omien ennakkoasenteittensa kanssa.
        Nyt keskustellaan Mari Leppäsen kirjoituksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo helluntailaisuus-kaunainen ei oikein tahdo pysyä aiheessa, vaan sekoilee omien ennakkoasenteittensa kanssa.
        Nyt keskustellaan Mari Leppäsen kirjoituksesta.

        Amerikasta tänne 100 v. sitten tulleet uususkonnot eivät ole haarautuneet Kristillisistä kirkoista.

        Niiden opit on kasattu muista uskonnoista ja jotakin omaa uutta on lisätty sekaan.
        Kaikilla niillä on omat "pyhät kirjat ja kirjoitukset".

        Kaatojonot on paha eksytys ja vastaavat tekniikat ihmisen omien piilevien voimien esille nostamista ja vieraiden henkien ja henkivaltojen vaikutusta, jolla uskotellaan ,että paikalla olisi oikea Jumala.

        Mietiskely, hiljentyminen, henkitysharjoitukset,kehon huolto, keskittyminen, mielen rauhoittelu, kyllä ne kaikki liittyvät myös Kritinuskoon.

        Piispa kyllä hyvin koulutettuna ja kokeneena osaa erottaa mikä on oikein ja mikä väärää ja hylkää sen.

        Tutkikaa kaikki ja pitäkää se mikä hyvä on.

        Jooga-sanaa ei pidä lausua ääneen, sillä sen takana on Yoga-niminen Hindujen henkiolento ja ja pakanajumala. Nimen lausumisessa sitä "olentoa" kutsutaan paikalle.

        Suustaan ei pidä lausua sanoja, joiden merkitystä ei tiedä eikä ymmärrä.

        Jooga ei ole jumalan nimi, vaan tarkoittaa yhdistymistä Jumalaan. Tämä Jumala on kaikkien yhteinen Jumala.

        Yogi on epäjumalan erisnimi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinänsä outo ilmiö tuo, että kaikki naispiispat ovat siirtymässä muiden uskontojen pariin ja sitten tuo Espoon naispiispa on sisäistänyt woke-ilmiön lainalaisuudet ja säädökset ihan kokonaan.

        Valehtelevat ja salaliittoteorioita levittävät "äärioikeistokristityt" ovat vieläkin oudompi ilmiö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jooga ei ole jumalan nimi, vaan tarkoittaa yhdistymistä Jumalaan. Tämä Jumala on kaikkien yhteinen Jumala.

        Höpö höpö. Jooga tarkoitta kehon ja mielen yhdistymistä, eli tasapainoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yogi on epäjumalan erisnimi.

        Olet typerä valehtelija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on kyllä kumma juttu. Meillä on täällä Suomessa parhaat mahdolliset kristilliset perinteet ja vieläkin on paljon hyvää opetusta saatavilla. Sitä saa netistä, esim. radio Patmos. Ihan kirkoissakin, kuten Luterilainen lähetyshiippakunta ja monessa evlutkirkossakin on vielä perinteisiä uskovia pappeja ,varsinkin pohjoisessa.

        Jos joku haluaa oppia terveen kristinuskon opin ja saada Pyhän Hengen, se on tänä päivänä hyvin helppoa. Ja silti nuo feministit ja liberaalit pakenevat Jeesusta Kristusta muihin uskontoihin. He pelkäävät varmaan menettävänsä jotain arvokasta, jos antavat koko elämänsä Jeesukselle.

        Niin, eihän varas tai murhaaja etsi poliisia, vaan tekee parhaansa pysyäkseen erossa. Vähän samallailla syntinen ihminen pakoilee Jumalaa, joka kyllä näkee hänet ja hänen rikoksensa. Tässä on merkittävä ero maallisen lain ja Jumalan välillä, laki tuomitsee ihmisen syylliseksi ja vaatii rangaistusta. Jumala on antanut ihmiselle omantunnon joka tuomitsee ja se ahdistaa ja syntinen hakeutuu mt.palvelun piiriin jossa psykiatri diagnosoi ongelman lähinnä latinaksi ja kirjottaa reseptin jolla omatunnon suu laastaroidaan kiinni ja jopahan helepotti. Ei ahista eikä purista ja sitten eikun huoraamaan ja bilettään matkalla Helvettiin, kyllä ne pillerit ovat sitten niin hyviä.

        Jumala on Armo ja Rakkaus ja Hän ratkaisi ihmisen syntiongelman syntymällä ihmiseksi neitsyt Mariasta Israelissa, Juudean maakunnassa pienessä Betlehemin kylässä ja 30 vuotiaana Hän aloitti palvelustyönsä joka kesti kolme ja puoli vuotta. Tänä aikana Hän saarnasi evankeliumin tuloa, paransi paljon sairaita, ajoi ulos riivaajia ja herätti kuolleista. Uskonto ei sitä semmosta hyvällä katsonut ja alkoi vihaamaan ja vainoomaan Häntä ja päätti hoitaa Jeesus Nasaretilaisen jollakin konstilla. Jeesuksella oli 12 opetuslasta, yksi niistä oli Juudas joka hoiti finanssi asiat ja oli luultavasti hyvä siinä. Jeesuksen palvelus aika oli päättymässä ja Pääsiäinen lähestyi, viimeisellä ehtoollisella Hän asetti sen traditioksi Hänen muistoksi ja samassa yhteydessä Juudas päätti tehdä bisnestä, kun oli nauttinut ehtoollisen hän lähti toimittaan asioitaan. Jeesus ja opetuslapset lähtivät tuttuun paikkaan Getsemaneen lepäämään,

        Jeesus ei levännyt, koska Hän tiesi mitä pian tapahtuu ja alkoi tuntea helvetillistä tuskaa maailman rikoksista Jumalaa vastaan ja jotka Hänen pitää sovittaa, niin että Hän hikoili verta. Juudas oli sillä välin sopinut Jeesuksen Kristuksen hinnan uskonnollisten johtajien kanssa 30 hopeapenningistä ja kauppaan sisältyi että hän saa toimia matkan johtajana Getsemaneen sekä sen että ketä hän suutelisi olisi Hän, kavereina hänellä oli paljon sotilaita. Tästä alkoi Hänen Via Dolorosa, Tuskien tie, kohti Golgataa. Jeesus pidätettiin ja vietiin kuulusteltavaksi ja jossa Häntä syytettiin kaikista mahdollisista rikoksista, joita ei voitu osoittaa todeksi Herodes toimitti Hänet maaherra Pilatukselle, eikä hänkään löytänyt Jeesusta syylliseksi mihinkään, mutta uskonto painoi päälle ja kuoleman tuomiota Hänelle, Pilatus pesi kätensä koko jutusta, hän ei olisi halunnut tuomita Jeesusta ja koska oli tapana päästää joku tuomittu vapaaksi sinä päivänä, niin hän toi kansan eteen Barabbas nimisen rikollisen sekä Jeesuksen ja kysyi kansan mielipidettä.

        Kansan mielipide oli ristiin naulitse Jeesus ja Barabbas pääsi vapaaksi. Kun Juudas näki mitä tapahtui, katui ja meni perumaan kaupat joka ei käynyt päinsä ja Juudaksesta tuli narusta riippuvainen. Synti on sellainen rikos Jumalaa vastaan että siitä Hän on säätänyt kuoleman tuomion, "Se sielu joka syntiä tekee, on kuoltava" ja jokainen ihminen on tehnyt syntiä. Oikeuden käynnissä rikollinen pääsi vapaaksi ja syytön tuomittiin kuolemaan. Jeesusta ei voitu näyttää syylliseksi mihinkään syntiin niin Jumalan Lain kuin ihmistenkään lain edessä. Pilatus luovutti Jeesuksen roomalaisten sotilaiden käsiin, nämä pilkkasi, hakkasivat ja ruoskivat Häntä piikkiruoskilla, he väänsivät orjantappuroista kruunun ja painoivat sen Hänen päähänsä ja pukivat hänet purppura vaatteeseen ja aikansa pilkattuaan ja hakattuaan he panivat Hänen olalleen raskaan ristin poikkipuun ja matka Golgatalle alkoi.

        Golgatalla roomalaiset sotilaat löivät rautanauloilla Jeesuksen kädet poikki puuhun ja jalat runko puuhun kiinni sekä kirjoituksen Yeshúa, juutalaisten kuningas Jeesuksen pään päälle samaan runko puuhun ja nostivat ristin pystyyn. Saman he tekivät kahdelle muulle tuomitulle, toinen oikealle puolelle ja toisen vasemmalle puolelle. Vasempi alkoi pilkata Jeesusta mutta oikea nuhteli vasenta ja sanoi Jeesukselle "Muista minua kun tulet Paratiisiin" ja Jeesus vakuutti että hän olisi vielä samana päivänä Paratiisissa Hänen kanssaan. Jeesuksen risti siis jakaa ihmiskunnan kahtia uskoviin ja ei uskoviin, armahdettuihin ja tuomittuihin syntisiin. Jeesus antoi Henkensä ja meni alas Tuonelaan ja saarnasi siellä oleville hengille ja sai suuren saaliin. Samalla Hän voitti Saatanan lopullisesti ja otti häneltä Kuoleman ja Tuonelan avaimet. Jeesuksen ruumis oli haudattu, ja kolmantena päivänä Hän nousi kuolleista.

        Teloitukseen liittyi suuri veren vuoto ja vain tämä Jeesuksen Kristuksen puhdas synnitön veri toimittaa syntien sovituksen ja Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus kuolleista takaa jokaiselle armahdetulle syntiselle saman. Tämä on Jumalan resepti sinulle, Armo, Anteeksiantamus, Rakkaus ja Rauha sinulle jonka omatunto syyttää ja tuomitsee rikosistasi Jumalaa, ihmisiä ja itseäsi vastaan. Tunnusta rikoksesi ja hylkää ne Jeesukselle, niin veri pesee sinut puhtaaksi rikoksistasi ja uudestisynnyt Jumalan lapseksi, tunnusta Jeesus julkisesti.

    • Anonyymi

      ArtoTTT

      Ovatko Joogan harrastajat tietoisia esim. siitä että Joogassa käytetty "om" tavu merkitsee intialaista jumaluutta.

      "Ehkä tunnetuin mantroista on om-tavu, joka veda-kirjoitusten mukaan tarkoittaa kaikkeutta tai kaiken alkulähdettä, brahmania. "(vikip.)

      • Anonyymi

        Wikipedia:

        Esimodernissa viitekehyksessä jooga oli yleisnimitys Intian uskontojen piirissä syntyneille pelastusopillisille ja maagisille menetelmille, joiden päämääriin ovat kuuluneet esimerkiksi yliluonnolliset voimat, vapautuminen jälleensyntymisen kiertokulusta, kuolemattomuus tai yhteys jumaluuteen.[5]

        Moderniin joogaan kuuluvat ne joogamuodot, jotka ovat syntyneet 1800-luvun puolivälin jälkeen intialaisen ja länsimaisen kulttuurin keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Nykyisin käytännössä kaikki harjoitettavat joogamuodot kuuluvat modernin joogan kategoriaan.[6]

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wikipedia:

        Esimodernissa viitekehyksessä jooga oli yleisnimitys Intian uskontojen piirissä syntyneille pelastusopillisille ja maagisille menetelmille, joiden päämääriin ovat kuuluneet esimerkiksi yliluonnolliset voimat, vapautuminen jälleensyntymisen kiertokulusta, kuolemattomuus tai yhteys jumaluuteen.[5]

        Moderniin joogaan kuuluvat ne joogamuodot, jotka ovat syntyneet 1800-luvun puolivälin jälkeen intialaisen ja länsimaisen kulttuurin keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Nykyisin käytännössä kaikki harjoitettavat joogamuodot kuuluvat modernin joogan kategoriaan.[6]

        Amerikasta tulleissa lahkoissahan ne hurmokseen päästyään hokevat ja mutisevat juuri noita samoja tavuja ja sanapuolikkaita peräkkäin "omm", joilla he pyytävät niitä henkiä paikaille.

        Sitä he kutsuvat salakielillä rukoiluksi. Eikä kukaan saa mitään tolkkua siitä mitä he henkien kanssa puhuvat. Aika vaarallista touhua sellainen, jos ei tiedä mitä suusta tulee. Sillä se saastuttaa ihmisen mikä suusta tulee ulos, ei se mikä menee sisään.

        1. Kor. 14:19 "Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja
        (Glossolia-kieltä)

        Karismaattiset lahkosaarnaajat, kaatajat ja jalanvenyttäjät käyvät hakemassa lisää sitä "voitelua" kuuluisien saarnaajien haudoilta.

        Jes. 8:19

        Te kuulette sanottavan: "Tiedustelkaa neuvoa vainajahengiltä, kysykää tietäjiltä, jotka supisevat ja mumisevat." Mutta Jumalaltaanhan kansan on neuvonsa pyydettävä! Miksi sen pitäisi kysyä kuolleilta neuvoa elävien asiassa? [3. Moos. 19:31 ]

        Käskeekö Raamattu pukemaan päälle baal-jumalien asut kalanpäähattuineen?

        Käskeekö Raamattu hakemaan lisää kaatovoimaa Australian aboriginaaleilta kuten eräs kaataja teki.

      • Anonyymi

        Sinä puhut itämaisesta mietiskelystä. Joogassa ei käytetä mantroja. Siinä keskitytään liikkeisiin ja hengittämiseen.

      • Anonyymi

        Ei joogassa mitään mantroja käytetä. Siinä keskitytään liikkeisiin ja hengittämiseen. Sinä sekoitat joogan mietiskelyyn, joka on eri asia.

    • Anonyymi

      En ymmärrä tuollaista tyhjänpäiväistä arvostelua kun on kyse vain joogasta mietiskelystä, joogan ollessa verrattavissa voimisteluun.
      Arvostelijat ei tykkää asioiden miettimisestä!
      Kaatuillaan, mölistään siansaksaa mitä kukaan ei ymmärrä ja puhua paasataan tyhmää puuta heinää ja Raamattua ei lueta vaikka siitä jauhavat väärin sitä tulkaten.

      • Anonyymi

        Uskonnollisesta filosofiasta pois riisuttu voimistelu on ihan hyvä asia.

        Samoin on Fittnes lajeja, joista on alkuperäinen henkisyys-ajattelu riisuttu pois ja jälellä on vain fyysinen puoli ja hengistysharjoitukset.

        ei ne silloin ole enää mitään itämaisten uskontojen harjoittamista

        Kristittyjä vastaan hyökkäillään kaikilla mahdollisilla tavalla ja syytöksillä.

        Palstoilla pomppii ja hyppii työkseen eräs jumalaton anabaptisti , joka herjaa kaikkea kristinuskoon ja kristilisiin kirkkoihin liittyvää.

      • Anonyymi

        Joogaa ei voi mitenkään "kristillistää", koska jooga perustuu hindulaisuuteen ja siten on kaikissa muodoissa epäjumalanpalvelusta. Joogassa tehdää lootus- ja soturiasentoja, aurikotervehdyksiä, lumme-harjoituksia, meditoidaan, hoetaan mantroja jne.

        Esimodernissa viitekehyksessä jooga oli yleisnimitys Intian uskontojen piirissä syntyneille pelastusopillisille ja maagisille menetelmille, joiden päämääriin ovat kuuluneet esimerkiksi yliluonnolliset voimat, vapautuminen jälleensyntymisen kiertokulusta, kuolemattomuus tai yhteys jumaluuteen. Moderniin joogaan kuuluvat ne joogamuodot, jotka ovat syntyneet 1800-luvun puolivälin jälkeen intialaisen ja länsimaisen kulttuurin keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Nykyisin käytännössä kaikki harjoitettavat joogamuodot kuuluvat modernin joogan kategoriaan.

        “Älkää palvelko Herraa samalla tavoin kuin nuo kansat palvovat omia jumaliaan,” (5 Moos 12:4)

        “Te ette saa Herraa, Jumalaanne, palvellessanne noudattaa näiden kansojen tapoja, sillä kaikki se, mitä ne ovat tehneet palvoessaan jumaliaan, on Herralle iljetystä, jota hän vihaa. Ne kansat ovat uhranneet jumalilleen polttouhreina jopa poikiaan ja tyttäriään. "Noudattakaa tarkoin kaikkia niitä käskyjä, jotka minä annan teille. Älkää lisätkö niihin mitään älkääkä poistako niistä mitään.” (5 Moos 12:31-32)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joogaa ei voi mitenkään "kristillistää", koska jooga perustuu hindulaisuuteen ja siten on kaikissa muodoissa epäjumalanpalvelusta. Joogassa tehdää lootus- ja soturiasentoja, aurikotervehdyksiä, lumme-harjoituksia, meditoidaan, hoetaan mantroja jne.

        Esimodernissa viitekehyksessä jooga oli yleisnimitys Intian uskontojen piirissä syntyneille pelastusopillisille ja maagisille menetelmille, joiden päämääriin ovat kuuluneet esimerkiksi yliluonnolliset voimat, vapautuminen jälleensyntymisen kiertokulusta, kuolemattomuus tai yhteys jumaluuteen. Moderniin joogaan kuuluvat ne joogamuodot, jotka ovat syntyneet 1800-luvun puolivälin jälkeen intialaisen ja länsimaisen kulttuurin keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Nykyisin käytännössä kaikki harjoitettavat joogamuodot kuuluvat modernin joogan kategoriaan.

        “Älkää palvelko Herraa samalla tavoin kuin nuo kansat palvovat omia jumaliaan,” (5 Moos 12:4)

        “Te ette saa Herraa, Jumalaanne, palvellessanne noudattaa näiden kansojen tapoja, sillä kaikki se, mitä ne ovat tehneet palvoessaan jumaliaan, on Herralle iljetystä, jota hän vihaa. Ne kansat ovat uhranneet jumalilleen polttouhreina jopa poikiaan ja tyttäriään. "Noudattakaa tarkoin kaikkia niitä käskyjä, jotka minä annan teille. Älkää lisätkö niihin mitään älkääkä poistako niistä mitään.” (5 Moos 12:31-32)

        Mitä mahdoit yrittää sanoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä mahdoit yrittää sanoa?

        Etkö ymmärtänyt? Jooga on hindulaisuutta eikä sitä saa harrastaa luterilaisen seurakunnan tilaisuuksissa. Joogaa ei voi kristillistää antamalla sille jotain kristillisiä muotoja. Jooga on itämainen epäjumalanpalveluksen tapa, mitä ei saa siirtää kristinuskoon.

        “Älkää palvelko Herraa samalla tavoin kuin nuo kansat palvovat omia jumaliaan,” (5 Moos 12:4)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö ymmärtänyt? Jooga on hindulaisuutta eikä sitä saa harrastaa luterilaisen seurakunnan tilaisuuksissa. Joogaa ei voi kristillistää antamalla sille jotain kristillisiä muotoja. Jooga on itämainen epäjumalanpalveluksen tapa, mitä ei saa siirtää kristinuskoon.

        “Älkää palvelko Herraa samalla tavoin kuin nuo kansat palvovat omia jumaliaan,” (5 Moos 12:4)

        Ei sille kukaan ole antanut mitään kristillisiä muotoja. Siinä se joogaaminen menee seurakunnan jumppasalissa kuin lenttiksen tai sulkiksen peluu.

        Eiköhän ne jenkkilahkojen touhut kaatamiset ja lattialla kierimiset ja ryömimiset penkkien alla on paljon epäillyttävämpää toimintaa.

        Ei ne ainakaan mitään oikeata Jumalanpalvelusta ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sille kukaan ole antanut mitään kristillisiä muotoja. Siinä se joogaaminen menee seurakunnan jumppasalissa kuin lenttiksen tai sulkiksen peluu.

        Hiljaisuuden jooga pyrkii olemaan kristillinen versio joogasta, mitä harrastetaan luterilaisessa kirkossa, mutta jooga ei kuulu mitenkään kristinuskoon.

        “Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko?Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: -- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani. Siksi Herra sanoo: -- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.” (2Kor 6:15-18)

        Nimeksi sopisi paremmin ”hiljaisuuden venyttely”.

        Älä yritä huijjata. Kyse on joogata ja se on epäjumalanpalvelusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sille kukaan ole antanut mitään kristillisiä muotoja. Siinä se joogaaminen menee seurakunnan jumppasalissa kuin lenttiksen tai sulkiksen peluu.

        Miksi sitten pitää puhua joogasta eikä voimistelusta tai venyttelystä???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä yritä huijjata. Kyse on joogata ja se on epäjumalanpalvelusta.

        Sun kannattaisi harrastaa "pipo löysemmälle venyttelyä".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitten pitää puhua joogasta eikä voimistelusta tai venyttelystä???

        Sulle kanssa sopisi "pipo löysemmälle venyttely".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö ymmärtänyt? Jooga on hindulaisuutta eikä sitä saa harrastaa luterilaisen seurakunnan tilaisuuksissa. Joogaa ei voi kristillistää antamalla sille jotain kristillisiä muotoja. Jooga on itämainen epäjumalanpalveluksen tapa, mitä ei saa siirtää kristinuskoon.

        “Älkää palvelko Herraa samalla tavoin kuin nuo kansat palvovat omia jumaliaan,” (5 Moos 12:4)

        Ihme höpinää. Jooga EI OLE USKONTOA!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä yritä huijjata. Kyse on joogata ja se on epäjumalanpalvelusta.

        Toivottavasti tulet taikauskossasi autuaaksi.:D Kristinuskoon ei kuulu levittää uskomuksia ja valheita muista uskonnoistakaan.

    • Anonyymi

      Matteuksen evankeliumi: 6
      ⏳⏰⏱

    • Anonyymi

      Leppänen on mainehaitta kirkolle kuten suuri osa muistakin piispoista ja papeista.

    • Anonyymi

      Piispahan voisi vaikka joogata saarnastuolissaan seurakuntalaisten iloksi, vaikkapa pari asanaa alttaritaulun alla lisäksi, ennen loppuvirttä. Aamen.

      • Anonyymi

        Jooga paha. Yogi on pahuuden henkiolento. Samanlaista kuin Karate, nykyisillä valokuvausteniikalla nähdään energiakiilojen särkevän tiilejä ihmisen käden edellä.
        Idän uskonnoissa ja opeissa aktivoidaan ihmisen piileviä sielunvoimia, jotka niissä maissa on tunnettu vuosituhansia.

        Esim. ihmisten kaataminen selälleen nopealla otsakosketukselle eli shaktipat-tekniikka on otettu käyttöön Amerikasta tulleissa uskonlahkoissa.

        Hindut eivät sen takia kättele toisiaan ollenkaan, ettei henget, energiat sotkeennu ja (karmat) mene sekaisin.

        Raamatussa sanotaan ihan sama asia, ettei pidä mennä kaikenmaailman lahkolaisten ja hihhulien käsien alle "siunattavaksi". Voi olla että sieltä tuleekin lahkopukarien synnit niskaan.

        1. Tim. 5:22

        "Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle,
        äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana. "

        Jeesus ei harjoittanut Joogaa, mutta kävi kavereidensa kanssa toisinaan sen ajan kuppiloissa.

        Matt. 11:19

        Ihmisen Poika tuli syöden ja juoden, ja he sanovat: katso ihmistä, syömäriä ja viinan juomaria, Publikanein ja syntisten ystävää. Mutta viisaus vanhurskautetaan lapsiltansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hindut eivät sen takia kättele toisiaan ollenkaan, ettei henget, energiat sotkeennu ja (karmat) mene sekaisin.

        Raamatussa sanotaan ihan sama asia, ettei pidä mennä kaikenmaailman lahkolaisten ja hihhulien käsien alle "siunattavaksi". Voi olla että sieltä tuleekin lahkopukarien synnit niskaan.

        1. Tim. 5:22

        "Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle,
        äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana. "

        Yhtä vaarallista on viedä vauva papin käsien alle kastettavaksi, sillä silloin joutuu osalliseksi kirkon perisynnistä ja vanhoista julmuuksista ja lapsi joutuu saatanan kiusattavaksi koko ikänsä ajaksi. Kannattaa antaa vauvan pysyä puhtaana ja viattomana.
        "Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle,
        äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana. "

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hindut eivät sen takia kättele toisiaan ollenkaan, ettei henget, energiat sotkeennu ja (karmat) mene sekaisin.

        Raamatussa sanotaan ihan sama asia, ettei pidä mennä kaikenmaailman lahkolaisten ja hihhulien käsien alle "siunattavaksi". Voi olla että sieltä tuleekin lahkopukarien synnit niskaan.

        1. Tim. 5:22

        "Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle,
        äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana. "

        Intialaiset (eivät siis vain hindut) eivät kättele kastijärjestelmän vuoksi. Se perustuu uskomukseen, että ihmiset ovat syntyneet tiettyyn asemaan, ja se on kohtalo. Tämän ajattelun mukaan ylempi luokka hoitaa tiettyjä tehtäviä ja alempi omiaan. Eikä ylempään luokkaan syntynyt voi koskettaa alempiarvoista saastumatta.

    • Anonyymi

      Kristityt harjoittava Juutalaisten uskontoa.
      Pakanuudesta ympätty lisää elementtejä ei-juutalaisten hämäämiseksi.
      😁

      • Anonyymi

        Periaatteessa kristinusko on ollut alun perin juutalaisuutta, joka uskoo Jeesuksen olevan lain ja profeettojen ennustama Kristus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Periaatteessa kristinusko on ollut alun perin juutalaisuutta, joka uskoo Jeesuksen olevan lain ja profeettojen ennustama Kristus.

        Lahko, juutalaisuuden lahko.
        Se tartutettiin pakana kansoihin.
        Nyt ne palvelevat niiden Jumalaa ja osa myös Jumalan omaisuuskansaa.
        😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lahko, juutalaisuuden lahko.
        Se tartutettiin pakana kansoihin.
        Nyt ne palvelevat niiden Jumalaa ja osa myös Jumalan omaisuuskansaa.
        😁

        Ap.t 24:14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon,
        ---
        25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Paavali:/
        "Älkää menkö naimisiin, sillä sulhanen saapuu pian"

        Ei Paavali kieltänyt menemästä naimisiin. Hänhän sanoi, että joka haluaa mennä naimisiin voi niin tehdä. Sen sijaan Paavali varoitti niistä, jotka ehdottomasti kieltävät menemästä naimisiin tai syömästä puhtaiden eläinten lihoja:

        1 Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia.
        2 He luottavat tekopyhiin valehtelijoihin, joiden omassatunnossa on polttomerkki.
        3 Nämä kieltävät menemästä naimisiin ja syömästä ruokia, jotka Jumala on luonut sitä varten, että ne, jotka tuntevat ja uskovat totuuden, nauttisivat niitä ja kiittäisivät Jumalaa.
        4 Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä siitä tarvitse hylätä mitään, kun se otetaan kiittäen vastaan.

    • Anonyymi

      Liekö totta intiaanien olevan niitten sukulaisia?

    • Leppäskä jatkaa tukevasti Iisebelin hengessä. 😦

      • Anonyymi

        Ilm 2:
        20 Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka
        sanoo itseään profeetaksi ja
        opettaa ja
        eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja
        syömään epäjumalille uhrattua.
        21 Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan.
        22 Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa;

        1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena.
        12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.
        13 Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva,
        14 eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn.
        15 Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää.

        Room. 3:7

        Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

        Paavali sai Korintossa sisälleen Saatanan enkeliin.

        James King verison mukaan "The Messenger of Sathan" nimisen demonin. "mesettäjä"

        ” Paavali sai Korintossa sisälleen Saatanan enkeliin.”
        Valetta!

        Samassa ihmisessä ei voi olla Pyhä Henki ja paha henki. Paavalissa oli Pyhä Henki.

        Molemmilla Sauleilla oli ihan sama kohtalo.

        1. Sam. 16:14

        "Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä."

        Molemmilla? Kuka se toinen Saul on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Molemmilla? Kuka se toinen Saul on?

        Voideltu Kuningas ja toinen ja toine oli murhamies, joka sai olla muutaman vuoden hyvällä asialla, mutta sitten tuli uusi komennus väkevän eksytyksen vetäjäksi ja kirjoittajaksi.
        Jumala käyttää kaikki ihmisen taipumukset ja luonteenpiirteet hyväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voideltu Kuningas ja toinen ja toine oli murhamies, joka sai olla muutaman vuoden hyvällä asialla, mutta sitten tuli uusi komennus väkevän eksytyksen vetäjäksi ja kirjoittajaksi.
        Jumala käyttää kaikki ihmisen taipumukset ja luonteenpiirteet hyväksi.

        Kuka murhamies?

      • Anonyymi

        Mitä sinä sitten nuuskisit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka murhamies?

        Paha murhamies, Rooman armeijan upseeri ja teloituskomppanian päällikkö.
        Tappoi poliittisista syistä vallanpitäjille kiusallisia ihmisiä. Fyysisesti vahva ja harrasti nyrkkeilyä. Tunsi kaikki tappovälineet ja tekniikat, esim. erilaiset miekkatyypit.
        Gladius-miekka lyhyt pistomiekka oli kaikista tehokkain hänen mielestään.

        Mutta ei ollut Saul.

        1. Joh. 3:15

        Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa.

        Amen!

    • Anonyymi

      Jooga, Meditointi, Levtointi, Shaktipat (kaataminen) ei kuulu Kristillisiin kirkkoihin.

      • Anonyymi

        po. Jooga, Meditointi, Levitointi,Shaktipat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        po. Jooga, Meditointi, Levitointi,Shaktipat

        Levitoinnissa ihminen saadaan leijumaan ilmassa ja shaktipat-teniikalla ihminen saadaan kaatumaan selälleen nopealla otsakosketuksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Levitoinnissa ihminen saadaan leijumaan ilmassa ja shaktipat-teniikalla ihminen saadaan kaatumaan selälleen nopealla otsakosketuksella.

        Lentävällä matolla työmatkojen kulkemine olisi hiilineutraali ja ekologinen vaihtoehto.

        Hindut kierittelee itseään maassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Levitoinnissa ihminen saadaan leijumaan ilmassa ja shaktipat-teniikalla ihminen saadaan kaatumaan selälleen nopealla otsakosketuksella.

        Herätysliikkeet oppineet tekniikan!
        😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hindut kierittelee itseään maassa.

        Herätysliikeläiset oppineet sen saman hysterian.
        😁

      • Meditaatio on hiljaista tai ääneen tapahtuvaa, erityisesti Raamatun sanojen ja lukukappaleiden mietiskelyä. Se voi olla myös rukousmeditaatiota, jossa pelkistetyin ja vähin sanoin tai sanoitta viivytään Jumalan edessä. Meditaatio on ikivanha kristillinen hiljentymisen ja rukouksen tapa.”

        Samoin Päivi Huuhtanen-Somero kuvaa sitä:
        ”Periaatteessa asia on vanha, ja liittyy kristillisten varhaisten isien rukousopetukseen. Siinä rukousharjoitus ositettiin asteisiin, joissa oraatio oli suun ääneen lukemisena ensimmäinen aste.”
        ”Sitä seurasi meditaatio, kontemplaatio, jossa mietiskellään Jumalan salattua ja Sanassa ilmituotua läsnäoloa maailmassa ja itse Itsenään.”

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        Meditaatio on hiljaista tai ääneen tapahtuvaa, erityisesti Raamatun sanojen ja lukukappaleiden mietiskelyä. Se voi olla myös rukousmeditaatiota, jossa pelkistetyin ja vähin sanoin tai sanoitta viivytään Jumalan edessä. Meditaatio on ikivanha kristillinen hiljentymisen ja rukouksen tapa.”

        Samoin Päivi Huuhtanen-Somero kuvaa sitä:
        ”Periaatteessa asia on vanha, ja liittyy kristillisten varhaisten isien rukousopetukseen. Siinä rukousharjoitus ositettiin asteisiin, joissa oraatio oli suun ääneen lukemisena ensimmäinen aste.”
        ”Sitä seurasi meditaatio, kontemplaatio, jossa mietiskellään Jumalan salattua ja Sanassa ilmituotua läsnäoloa maailmassa ja itse Itsenään.”

        Mummomuori, sinä olet ympärikiero roskapostittaja. Me emme tarvitse mitään itämaisten uskontojen rukousfilosofioita. Raamatussa on opetettu rukoilemaan omassa huonessaa Isää taivaassa yms. se riittää.

    • Anonyymi

      Mari Leppänen on hylännyt Jumalan Sanan synnistä ja kadotuksesta. Hän on eksyttäjä, susi lampaiden vaatteissa.

      Ei ole kristillistä joogaa, eikä kristityn tarvitse hakea eri uskonnoilta apua ja lepoa. Meidän Herramme itse on jo kertonut mistä lepo löytyy:

      ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” Matt.11:28-30

      • Anonyymi

        Hän on yksi kaikkein tekopyhimmistä lampaiden vaateisiin pukeutuneista susista.

      • Anonyymi

        Eliitti lupaa ihanuutta kuoleman jälkeen työllä orjuutetuille jopa orjille!
        😁

      • Anonyymi

        Jooga ei kuulu kirkkoon, eikä Mari Leppäsenkään pitäisi olla piispan virassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eliitti lupaa ihanuutta kuoleman jälkeen työllä orjuutetuille jopa orjille!
        😁

        Rakennus ja siivousalan, paskaduunit, surkeinta maatalouden lomittajilla.
        😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jooga ei kuulu kirkkoon, eikä Mari Leppäsenkään pitäisi olla piispan virassa.

        Onko Mari Leppänen harjoittanut alttarilla joogaa? Tuskinpa vain.

    • Anonyymi

      2.Timoteuksen kirje: 3
      Katumus, parannuksenteko & kääntyminen tieltänsä
      What else

    • Anonyymi

      Puhe naisista pappeina saatika piispana. Koskaan en ole heitä pitänyt pappeina se valta on juonittelulla ja valheella höystettynä tuotu kansalle, joka ei tunne tai ei halua tuntea Jumalan sanaa. Isebel tuo kovaa vauhtia muita eksytyksiä jotka Jumalan Sana selvästi kieltää joogan ym. muodossa. Ajattelen näin , kun luovutaan Sanasta tulee paatumus ja he eivät edes sitä huomaa.

      • Anonyymi

        Niinpä:

        1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena.
        12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.
        13 Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva,
        14 eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn.
        15 Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää.

    • Anonyymi

      Eikö edes häpeä.

    • Anonyymi

      Ei kait siitä mitään haittaa ole, vaikka Mari hieman sunnuntaisin saarnastuolistaan persettään vilauttaa joogatessaan, kunhan on kuitenkin trikoot päällään ja liperit kaulassaan!

    • Anonyymi

      Intialaiset harjoitteet täydentävät hyvin kristillisyyttä.

    • Anonyymi

      On suorastaan järkyttävää seurata, kuinka hengellinen sokeutuminen iskee ja vaikuttaa mm. joogan muodossa kristikunnan keskellä.

      Itselleni Herra on kuitenkin sanonut, että kirkko tulee kulkemaan luopumuksen tiensä loppuun saakka.

      Eli kääntymystä pois kristinuskoon kuulumattomista asioista on turha odottaa keneltään muulta kuin korkeintaan yksittäisiltä uskovilta. Organisaatioita on turha yrittää pelastaa luopumukselta ja eksymykseltä. Yksilöihmisiä voimme kuitenkin yrittää auttaa, kertomalla heille raamatun totuutta. Ja Raamattuhan kertoo selvästi, että Herra tuomitsi aikanaan myös israelilaiset, jotka olivat "täynnä idän menoa":

      Jes. 2:6 "Sillä sinä olet hyljännyt kansasi, Jaakobin heimon, koska he ovat täynnä Idän menoa, täynnä ennustelijoita niinkuin filistealaiset, ja lyövät kättä muukalaisten kanssa."

      Ja koska Herra on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti, on kaikenlaisista idän menoista tehtävä parannus myös tänä päivänä.

      • Anonyymi

        Tekopyhyys on pahinta hengellistä sokeutta.

    • Anonyymi

      1600-luvulla elänyt Joosef Kupertinolainen oli italialainen fransiskaani, jolla väitetään olleen kyky levitoida. Katolinen kirkko kanonisoi hänet postuumisti vuonna 1767. Munkin sanotaan rikkoneen painovoiman lakia lukuisia kertoja, jopa paavi Urbanus VIII:n todistaessa.

      Uskonnolliset laitokset ja liikkeet ovat tuoneet itämaisia vaikutteita ja muita harhoja kristikuntaan aina historiansa alkuajoista asti. Ja loppua kohden harhat vain lisääntyvät.

      • Anonyymi

        Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
        ---
        24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

    • Anonyymi

      Piispa Mari Leppänen

      Luuta jalkojen väliin ja ilmoille:)
      Sais nähdä,kun kylkiluu lentää..!

      • Anonyymi

        Käydään nyt ensin nuo noitakäräjät.

    • Leppäskä on tämän päivän Iisebel. 😼

      • Anonyymi

        Nainen vaietkoon seurakunnassa.

        1 Tim 2:11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena.
        12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.
        13 Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva,
        14 eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn.
        15 Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää.

    • Anonyymi

      toistamiseen lehtiartikkeleita piispan uhrautumista kärsimyksestä Murentumisesta , saman aikaisesti kun Suomen kansa on pandemian keskellä .
      kuka jaksaa kiinnostua etuoikeutetussa asemassa olevasta piispasta ja hänelle tulleista lestadiolaisjohtajien puheluista samalla kun ihmisillä on vaikeaa kuukaudesta toiseen korona pandemian kanssa ?

      eikö piispan pitäisi osoittaa lohdun sanoja seurakuntalaisille kansalaisille eikä itselleen ?

    • Anonyymi

      ikonien maalausta, hiljaisuuden retriittejä ja ja joogaa !
      Verovaroin palkattuna on mukava harrastaa

      • Anonyymi

        Harrastukset ovat yksityisasia maksoi palkan kuka tahansa.

    • Anonyymi

      uudesti syntymättömän kristityn on vaikea ymmärtää että kysymys ei ole Ensisijaisesti sukupuolineutraalista avioliitoista hiljaisuuden retriiteistä joogasta ja niin edelleen vaan pitäisi olla kysymys jostain ihan muusta

    • Anonyymi

      Ihana Mari, uskon, että hän on oikealla tiellä. Ei hiljaisuuden jooga sisällä itämaisia jumalia. Se auttaa pysähtymään, hiljentymään, rukoukseen. Sana jooga kauhistuttaa monia, ja on myös joogaa, joka sisältää kristinuskolle vieraita aineksia. Mutta sama koskee rukousta. Muslimit rukoilevat ja kaikissa uskonnoissa taitaa olla rukouksia.
      Maria - Herran äiti - kätki kaiken kokemansa, kuulemansa ja näkemänsä sydämeensä ja tutkisteli/pohti/mietiskeli sitä.. Joogasta hän ei varmaan tiennyt mitään, mutta hiljentymisestä kyllä.

      • Anonyymi

        Älä olet tekopyhä. Väärien uskontojen rituaalinen harjoittaminen on syntiä. Piispa Leppänen on kyllä tiennyt tämän asian, mutta hänhän on kirkkoon luikerrellut *********sikiö.

    • Anonyymi

      Sellaiset piispat kuin seurakunta.

    • Anonyymi

      Kenelle on yllätys?

      • Anonyymi

        Tuskin kenellekään.

    • Anonyymi

      Olen kovin huolestunut. Voi voi! En tunne joogaa, joten on vaara, että istun vääräoppisesti. Onko olemassa jokin kirja tms, josta voin tarkistaa kielletyt liikkeet ja asennot?

      • Anonyymi

        Parempi kun varot ylipäätään liikkumista, ettet päädy vahingossa jooga-asentoon.:D

    • Anonyymi

      Sellasta pappeutta.

      • Anonyymi

        sitä riittää luterilaisessa kirkossa.

    • Anonyymi

      Eksyttäjä, joogapappi Heli Harjunpää on valittu vuoden 2022 papiksi, evl kirkossa.

      Mittani alkaa olla täynnä näitä kansankirkkomme eksytys - asioita.
      Oma seurakuntani on Raamatullinen, eikä harrasta sateenkaariväki fanitusta tai joogaa ym. Olin ajatellut vain ja ainoastaan jäädä kirkon jäseneksi tämän vuoksi. Kohta en tiedä jos pystyn kuiteinkaan, kun tiedän että osa kirkollisverorahoistani menee Raamatun Sanan vastaisiin asioihin.

      Viimeistään silloin eroan kirkosta jos/ kun sallitaan virallisesti samaa sukupuolta olevien avioliitot kirkossa.

      Olen vihainen ja surullinen kirkkomme kohtalosta!

      • Anonyymi

        Kyllä sä voit eksyä helvetin tuleen syntioppeinesi Jumalan teurastuskultilla uhrilampaanasi ilman Lutherin kirkkoakin. Löytyy Raamatusta 1.Kor.3:13 teille kaikille saatananpalvojille.

    • Anonyymi

      Luterilainen pappi on hylkäämässä Mooseksen ulkokultaisen, farisealaisen Baal-jumalan ja uskookin Jeesuksen opetusta, että taivasten valtakunta on meissä ja meidän ympärillämme Jumalan valtakunnan ollessa sisällisesti meissä?!

      Sitä on tosi uskovat Mooseksen Baal-jumalineen ja juutalaisine syntioppeineen kohta saamassa Lutherin kirkosta kenkää.

      Tämä on sitä Jeesuksen uutta tulemista.

    • Anonyymi

      Sinä taas. Onko pakko tulla häiriköimään kaikkiin ketjuihin!?
      Uskoni on luja, Jeesus on minun Herrani. Aivan sama mitä kirjoitat.

    • Anonyymi

      Ja vielä yksi pyyntö; mene muualle sabotoimaan ja palvomaan Saatanasi.
      Esim . Pakanaverkko sivusto sopisi sinulle mainiosti!

    • Anonyymi

      Tyypillinen liberaali.

    • Anonyymi

      Lisäksi tämä piispa Leppänen on Intialaisten uskontojen lisäksi alkanut harrastamaan tankotanssia sakastin puolella!
      T. Seurakuntalainen.

    • Anonyymi

      Ei yllätä.

    • Anonyymi

      Ei ihme, että uskovaisia pidetään vähintäänkin höyrähtäneinä.

    • Anonyymi

      Parhainpia piispojamme. Muuta sinäkin kirjasi Turkuun.

    • Anonyymi

      Eikös kirkko muutenkin ole siirtynyt kaiken kattavan uskonnollisuuden pariin!

      • Anonyymi

        Periaatteessa kirkko ei välitä uskonnollisuudesta tuon taivaallista, tärkeintä on pitää kiinni kynsin hampain kirkollisveron maksajista ja kolehtihaavin täyttäjistä. Lisäksi törkeällä propagandalla yritetään kalastaa uusia jäseniä liittymään kirkkoon, maksamaan alati paisuvia kirkkoruhtinaitten palkkoja ja muita heille kuuluvia etuuksia. Tosin esim. pienipalkkaisia diakoneita eikä hautausmaitten lakaisijoita lasketa kirkon hierarkian mukaisesti
        edellämainittuihin.

        Kirkko on uskonnollinen ja henkinen, vaikka sen pitäisi olla raamatullinen ja hengellinen.
        Eikä tyhmä ole se, joka pyytää, vaan se, joka antaa.

        Kerrankin täyttä asiaa, pitää olla helvetin tyhmä, jos maksaa kirkollisverojakin muitten kulujensa lisäksi.

    • Anonyymi

      Sopii hänelle.

    • Anonyymi

      Ei kai sentäs harjoita haureutta?
      T. Paavo Pansiosta.

    • Anonyymi

      Ei yllätä.

    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5248
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3407
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1542
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      186
      1410
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    Aihe