Ja oma perisyntinsä jota sanaakaan ei ole raamatussa.
Kaste on myös kristittyjen omaa oppia. Krisllisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen opin ja esimerkillset teot ovat tasan tarkaan todisteet siitä, ettei usko ja kaste pelasta.
Joskus Lakien välisiin muodostuu ristiita, jolloin on oltava tarkkana. Suomen Perustuslaissa jokaiselle kansalaiselle jos syntyissään on annettu Lailla suojattu uskonvapaus:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
2 luku
Perusoikeudet
6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."
Tuon ylläolevan kirkkolaki toimii ilmeisesti Perustuslain vastaisesti:
Kirkkolaki 15 §
"Kirkon jäsenten tulee saattaa lapsensa kastettavaksi ilman tarpeetonta viivytystä. Jos lapsen kastaminen viivästyy, kirkkoherran asiana on muistuttaa siitä lapsen vanhempia tai huoltajia.
Milloin toinen tai kumpikaan vanhemmista ei kuulu kirkkoon tai milloin lapsi ei ole vanhempiensa kasvatettavana, hänet voidaan kastaa ottaen huomioon, mitä lapsen kuulumisesta kirkkoon"
Kaikkivaltias Jeesus siunasi lapsia ja toisin lapsia kohteleville Hän antoi myllynkivien käyttöohjeet opiksi.
Kaikkivaltias Jeesus ei lähettänyt laitomuuden kristittejä maailmalle tappamaan ja tapattamaan syyttömiä ihmisiä, lapsiakaan Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen Nimeen joten kyseessä on laittomuus "älä tapa" Lain sekä pilkkauksesta:
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Kaikkivaltias Jeesus otti mukaansa ei uskossa olleen, kastamattoman ryövärin joten kaste rituaalit ovat kristittyjen omaa oppia.
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
2.Korinttolaiskirje:11:14
Apostolien teot:13:6
Joten usko ja kaste ei pelasta vaan Kaikkivaltiaiden antamien Lain ja oppien noudattamiset ovat asetettu pelastuksen ehdoksi:
Joh. 14:15 "Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni."
kristittyjen laittomuudella on omat kasteensa!
Anonyymi
0
75
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672405- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww741185EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79845
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19790- 43678
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82670Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30636