Ensiksikin sukupuolia on vain kaksi.
Muut ns. muunsukupuoliset ovat geneettisen mutaation uhreia joilla mutaaton seurauksena on terveestä ihmisestä poikkeavia ominaisuuksia.
Geneettisen mutaation sairaudeksi määriteltyjä muotoja ovat mm. Down oireyhtymä tai Turnerin oireyhtymä.
Kromosomi virheet ovat syynä suukupuolisiin perversioihin. Homot ja lesbot ovat geneettisen perimänsä vuoksi kykenemättömiä kiinnostumaan vastakkaisesta sukupuolesta, tai se on rajoittunutta.
Ulkoisissa ominaisuuksissa on usein nähtävissa kromosomivirhe ilman tarkempia tutkimuksiakin. Ruuminrakenne voi olla ristiriidassa sukupuolen kanssa, samoin sukupuolielimet voivat olla hermafrodiittiset, ihminen eläimistä poiketen ei tiettävästi kuitenkaan voi siittää itseään.
Kromosomivirheet aiheuttavat myös älyllisen kehityksen puutteita.
Useissa tapauksissa on nähtävissä useita kehitysvirheitä samassa yksilössä.
Sekä alyllinen että ruumillinen kehitys on terveestä poikkeava.
Vanhempien miesten homoisuus puolestaan selittyy hormonaalisen toiminnan muuttumisella iän myötä, jolloin naishormoonien suhteellinen osuus peittää mieshormonien vaikutuksen. Tähän tosin on olemassa eheyttävä lääkitys, jopa käsikauppalääkeinä.
Osa näistä mutaatioista on ulkoisten tekijöiden aikaansaamia, mutta myös määrittämättömien satunnaisten tekijöiden seurausta.
Pahinta geneettisten mutaatioiden kohdalla on se että ne voivat joissain tapauksissa oll perytyviä.
Toisin sanoen homo mies pystyy hedelmöittämään terveen naisen ja tuloksena voi olla homologinen yksilö. Vastaavasti lesbo nainen terveen miehen siittäessä synnyttää usein sukupuolisesti sairaan lapsen.
Harvinaisissa tapauksissa terveet vanghemmat voivat saada myös sairaan lapsen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Täyttä asiaa!
Kun geettisten ominaisuuksien tutkimusta ei ollut ja homot vaikuttivat ulkoisesti normaaleilta (kaappihomot) päädyttiin kumoamaan homouden saiusluokitus.
Nykyinen geenitutkimus kuitenkin on osoittanut että geeneillä on tässäkin sairaudessa dominoiva vaikutus.
Geenitutkimuksella on löydetty paljon muitakin sekä altistavia että sairauden aiheuttavia geenimutaatioita.
Osa on peittyviä siten että ajan tai olosuhteiden ollessa otolliset, sairaus puhkee.
Kun selvittelin asian taustoja jäljet johtivat sylttytehtaaseen.
Asia läi niin allikälla genderideologit eivät uskalla aloittaa edes tavanomaista parjaus ja henkilöön käyvää hyökkäystään.
Homot ja muun sukupuoliset ovat väistämättä kehitysvammaisia.