Myöhemmin samana vuonna Venäjän johto havaitsi, että luhistuvan Neuvostoliiton kassa oli tyhjä. Tuolloin venäläiset laskivat Karjalalle 15 miljardin dollarin kauppahinnan. Fjodorov kertoi hintalaskelmasta jo vuonna 2007, mutta tuolloin hän arveli, että pohdinnoista tiesivät ainakin Suomen presidentti Mauno Koivisto ja ulkoministeri Paavo Väyrynen. Nyt hän sanoo, ettei keskusteluista kerrottu suomalaisille.
– Olin syksyllä 1991 Suomessa, ja me varmaan keskustelimme tästä asiasta. Mutta nämä keskustelut Venäjän hallinnossa käytiin suljettujen ovien takana, Fjodorov sanoo.
Fjorodovin mukaan Venäjän johdossa päätettiin vuonna 1994, että Karjalan kysymys on suljettu.
Turhaan vonkaatte karjalaa on päätetty salassa 1991 Karjala suljettu Koivisto päätti
Anonyymi
2
113
Vastaukset
- Anonyymi
Se päätettiin Jaltalla hyvissä ajoin 1943.
- Anonyymi
Eipä tuolloin ollut Jaltalla konferenssia vaan aivan muualla.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2704683Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442857Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k292841Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761791Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061654Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601419
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151180