Olemme usein hyväuskoisia. Haluamme uskoa tarinoiden olevan totta. Kun joku saarnaaja on käynyt Afrikassa ja kertoo mukavasti nojatuolissa istuen TV7:n ohjelmassa, miten ihmiset nousivat pyörätuoleistaan parannustapahtumassa, niin olemmeko hyväuskoisia. Eihän kukaan voi valehdella Jumalan suurista töistä? Samalla ruudun alalaidassa on numero, johon voi lahjoittaa rahaa työn tukemiseksi.
Olemmehan me hyväuskoisia? Olemmehan? Kun näitä epäkohtia koetin joskus ilmaista, minut usein vaiennettiin. Miksi? Olin niin esteenä Jumalan työssä, jota haluttiin ilakoida ja "juhlia".
Uskolle on paljon uskottavampaa, kun myönnetään rehdisti, että uskonnon nimissä kulkee myös huijareita. Sillä niitä oikeasti on ja eritoten siellä missä rummutetaan isoilla showareenoilla. Yhä ihmettelen miksi moiseen häntäheikkeilyyn ei puututa.
Katsoin eilen dokumentin, jossa nainen tahkosi rahaa ja kuuluisuutta, kertomalla täysin epäuskottavia tarinoita menneisyydestä, jota ei ollut oikeasti olemassa. Kukaan ei uskaltanut epäillä naista, koska hän väitti olleensa juutalainen lapsi, joka kätkettiin holokaustin aikaan, nainen ei loppuviimein ollut edes juutalainen, mutta tiettyihin asioihin haluttiin uskoa ja kaikkia uhreja haluttiin tukea, niitäkin, jotka eivät sitä olleet. Nainen oli hyvin uskottava, itki aidon oloisesti ja ehkä häntä liikuttikin omat sepitelmänsä, kuka tietää...mutta tarina oli liian epäuskottava jo kaikkineen, hän oli kertomansa mukaan elänyt pienenä pakenevana tyttönä jopa susien hoitamana... tarinasta filmattiin jopa "totuuteen pohjautuva" elokuva, kunnes asia viimein paljastui.
Aloin toisaalta miettiä itseäni. On asioita, jossa minäkin olen halunnut nähdä hyvää, halunnut uskoa välittämiseen...en kuitenkaan haluaisi kaikessa olla täysin kyyninen.
Ps. Misha ja sudet taisi olla dokumentin nimi...joka tapauksessa löytyy luultavasti yleareenasta, tuli YLE Teemalta eilen.
LS
Olemmehan me hyväuskoisia? Olemmehan? Kun näitä epäkohtia koetin joskus ilmaista, minut usein vaiennettiin. Miksi? Olin niin esteenä Jumalan työssä, jota haluttiin ilakoida ja "juhlia".
Uskolle on paljon uskottavampaa, kun myönnetään rehdisti, että uskonnon nimissä kulkee myös huijareita. Sillä niitä oikeasti on ja eritoten siellä missä rummutetaan isoilla showareenoilla. Yhä ihmettelen miksi moiseen häntäheikkeilyyn ei puututa.
Katsoin eilen dokumentin, jossa nainen tahkosi rahaa ja kuuluisuutta, kertomalla täysin epäuskottavia tarinoita menneisyydestä, jota ei ollut oikeasti olemassa. Kukaan ei uskaltanut epäillä naista, koska hän väitti olleensa juutalainen lapsi, joka kätkettiin holokaustin aikaan, nainen ei loppuviimein ollut edes juutalainen, mutta tiettyihin asioihin haluttiin uskoa ja kaikkia uhreja haluttiin tukea, niitäkin, jotka eivät sitä olleet. Nainen oli hyvin uskottava, itki aidon oloisesti ja ehkä häntä liikuttikin omat sepitelmänsä, kuka tietää...mutta tarina oli liian epäuskottava jo kaikkineen, hän oli kertomansa mukaan elänyt pienenä pakenevana tyttönä jopa susien hoitamana... tarinasta filmattiin jopa "totuuteen pohjautuva" elokuva, kunnes asia viimein paljastui.
Aloin toisaalta miettiä itseäni. On asioita, jossa minäkin olen halunnut nähdä hyvää, halunnut uskoa välittämiseen...en kuitenkaan haluaisi kaikessa olla täysin kyyninen.
Ps. Misha ja sudet taisi olla dokumentin nimi...joka tapauksessa löytyy luultavasti yleareenasta, tuli YLE Teemalta eilen.
LS
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.