Suuri pakolaisaalto alkoi 2015 ja jatkuu yhä useiden reittien kautta. Nyt hämmentäjäksi on liittynyt Valko-Venäjä ja suurella todennäköisyydellä myös Venäjä taustalla. Turkki yritti saada aikaan sen hallussa olvien n. 3,5 miljoonan muslimipakolaisen rynnäkköä Kreikkaan ja edelleen koko EU-alueelle. Vieläkään Turkissa loikoilevien sosiaalimuslimien kysymys ei ole ratkaistu, eli uhka on todellinen.
Välimeren yli tulee jatkuvasti suuria joukkoja elintasopakolaisia arabi ja natiivi afrikkalaisten eri valtioista. Keski- ja Länsi-Afrikan elintasopakolaiset seilaavat lähtömaistaan Espanjalle kuuluville Kanarian saarille pakolaisstatuksen toivossa.
Mitä ilmeisimmin Etiopian konflikti muuttuu piakkoin täysimittaiseksi sodaksi, jolloin ko maan n 115 miljoonaisesta kansasta huomattava osa lähtee pakolaisiksi jonnekin, eli todennäköisesti juuri Euroopan suuntaan. Viimeisimpänä mätäpaiseena on erittäin vakava uhka Bosnia-Herzegovinan väkivaltaisesta hajoamisesta, joka sekin on vaarassa eskaloitua koko Balkanille. EU:lla on lusikkansa tässäkin sopassa.
Näyttääkö hyvältä tai vakaalta Euroopan kannalta?
Eurooppa ajautuu konfliktista konfliktiin - eikä kukaan kykene tekemään mitään.
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Cynthia Woods
😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�214851Aimee Dvorak
😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋03059Molly Graham
😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️03055Rachelle Reynolds
😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️03055Pamela Orr
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞03054Lakeisha Coleman
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞03050Stephanie Love
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ Nymfomaani -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️03046Becky Steele
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️03045Allison Queen
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ Nymfomaani -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞03044Nancy Taylor
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ Nymfomaani -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋03044