Minä selvisin!

Kuten hyvin tiedätte,katosin noin viikko sitten Huuhaametsän uumeniin.Tarkoitukseni oli löytää sinne unohtamani kalsarit mutta tehtävä osoittautui työläämmäksi kuin luulinkaan....
Yhä pahenevan dementiani vuoksi menetin täysin ajan ja paikan tajun enkä kyennyt enää toimimaan täysjärkisesti. Pyörin ympyrää ja kun tulin viidennen kerran saman muurahaispesän luo tajusin että olen totaalisesti eksyksissä.Onneksi minulla oli pussillinen Tiinan sultsinoita joten en potenut nälänhätää..
Löysin sattumalta myös kalsarini erään kiven takaa,muuten olisinkin potenut hypotermiaa pelkässä flanellipaidassani.Metsähiiri oli myös
tykästynyt kalsareihini mutta suostui lähtemään pois kun oli kulkenut puoli päivää mukanani.
Tämä kaikki olisi ollut kestettävissä vanhan sodankäyneen miehen tyyneydellä ellei kohtalo olisi heittänyt tielleni häirikkösutta jo toistamiseen viikon sisään.

Susi odotti minua keskellä kapeaa polkua,nuuhki ilmaa,kohotti päänsä pystyyn ja alkoi ulvoa.Täysikuun kalvakkaassa hohteessa tuo kaikki näytti piinaavan pelottavalta.

Minä pelkäsin todella.Olinhan jo kerran joutunut suden suuhun ja kokemus tuntui vieläkin inhottavalta.
Susi tuli lähemmäs,kiersi minua ja nuuhki.Aivan kuin se tuntisi minut.Ja niinhän se tunsikin.
Hätäännyin entistä enemmän.Tunsin hampaitteni kalisevan kuin vankijunan pyörät Siperiaan mennessä.
Tajusin että pian Uunosta olisi vain kaunis muisto jäljellä.Näin näyn:Tiina leijui vierelläni sanoen "ethän jätä minua koskaan" ja minä voimattomana siinä seisoin.Suljin silmäni ja odotin kaiken päättävää puraisua......

Yllätyksekseni susi alkoikin keskustella kanssani.Se kertoi ikävästä yksinäisyydestään ja siitä kuinka sekin pelkäsi.
Räyhäkuoren alta löytyi pelokas eläinparka.Silitin sen turkkia ja tunsin että sain sen rauhoittumaan.
Aioin jo voitonriemuisena hipsiä poies kun tunsin suden raudanlujat hampaat perseessäni. Tästä ei niin vain lähdetä.
Silloin muistin vanhan vitsin joka pelastikin henkeni.
Ehdotin sudelle pientä vedonlyöntiä.Väitin että pystyn puremaan hampailla omaa nenääni.Susi yritti ensin ja epäonnistui.
Minä otin tekohampaat suustani ja nipsaisin niillä nätisti nenuani.Sutta otti pattiin mutta vedon voitin....
Palkinnoksi sain pitää henkeni ja pääsin jopa suden selässä takaisin vanhainkodille.

Vielä kun saisin Tiinan uskomaan tämän kaiken olisivat asiani taas kunnossa vähän aikaa..
Sain tanhulta tekstarin jossa hän varoitti Tiinan herkästä liipasinsormesta.
Paras hiipiä h-i-l-j-a-a omaan petiin.....

Hyvää Yötä Tiina ja muut siellä Huuhaalla

Uuno
093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Uuno kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu