Tuplasti rokotettuja nyt noin puolet HUS:n koronapotilaista!

Anonyymi

Rokotteet ovat osoittautumassa yhä suuremmaksi huijauksessa. HUS:n potilaista jo 47 % on tuplasti rokotettuja, ja määrä on rajussa kasvussa. Nousua viikossa 78 %.

Kaikki rokotetut ovat joka tapauksessa hengenvaarassa!

75

83

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koronavirus leviää tällä hetkellä nimenomaan rokotettujen vuoksi.

      Viranomaismääräysten vuoksi rokotettuja ei enää testata oireisenakaan, vaan he voivat vapaasti levittää tautia. Taudin levittämisen tehostamiseksi on tehty vielä erikoistyökalukin, koronapassi.

      Syyskuussa testejä tehtiin 30 000, kolminkertainen määrä nykyisiin testimääriin. Testien vähyydestä huolimatta tartuntoja on saman verran kuin kaksi kuukautta sitten, kun testattiin enemmän.

      Voidaan siis todeta maamme johtavien lääkäreiden haluavan testejä supistamalla pimittää noin 2 tartuntaa kolmesta. Miksi? Joka puolella kulkee tartunnan saaneita tartuttajia, joita valtio ei halua löytää eikä laittaa karanteeniin. Miksi?

      • Anonyymi

        "Tuplasti rokotettuja nyt noin puolet HUS:n koronapotilaista!"

        Koronaan Suomessa 11 päivässä (29.10. - 8.11.) kuolleesta 55 henkilöstä ilmeisimmin lähes kaikki tuplarokotettuja, koska tätä ei käytetä mainoksena ja pelotteena ottaa rokote, vaan lisääntyvät koronakuolemat piilotetaan täysin mm. TV-uutisista.

      • Anonyymi

        Onko tarkoitus antaa taudin passeilla levitä kansassa?
        Osa menehtyy, kuten nähtyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tuplasti rokotettuja nyt noin puolet HUS:n koronapotilaista!"

        Koronaan Suomessa 11 päivässä (29.10. - 8.11.) kuolleesta 55 henkilöstä ilmeisimmin lähes kaikki tuplarokotettuja, koska tätä ei käytetä mainoksena ja pelotteena ottaa rokote, vaan lisääntyvät koronakuolemat piilotetaan täysin mm. TV-uutisista.

        Passin vaikutuksia.

      • Anonyymi

        Koska rokotteilla järjestetään nyt se poliitikkojen hokema "dark winter". Tänä talvena tulee ennätysmäärä flunssaan ja sydänvaivoihin kuolleita. Tällä tavalla saadaan ajettua tämä poikkeustila pysyväksi ja poistettua länsimainen individualistinen liberaali yhteiskunta järjestys. Totalitaristisessa kollektiivisessa yhteiskunnassa on elitististen teknokraattien paljon helpompi touhuta mitä tahtoo.

      • Anonyymi

        Lintilä antoi luvan tartuttaa passilla
        https://ylilauta.org/koronavirus/129820364

      • Anonyymi

        Hallitus ja THL näyttävät siirtyneet strategiaan, jossa talouelämän etujen turvaamisen takia kuviteltua laumasuojaa haetaan mallilla: rokotteet covid-tartunta/tartunnat = kuviteltu laumasuoja. Tässä siis ihmiset rokotetaan ja korona päästetään jylläämään tämän jälkeen väestöön vapaasti, toivoen että rokotteet toimivat puskurina, joka estää enemmät tehohoitotarpeet ja koronakuolemat. Strategiaa ei tietenkään voi julkisesti kertoa, koska epäonnistuessaan tämä saattaisi johtaa vastuussa olevien virkamiesten joutumiseen oikeuteen. Siksi se tehdään ilman kansan informoimista asissa. Ruotsissa Tegnell ja Brasiliassa Bolsonaro yrittivät samaa ja Ruotsissa on jo yli 15 000 talouden koronauhria, kun taas Bolsonoro halutaan oikeuteen kansanmurhasta/joukkotuhonnasta taloudellisten etujen turvaamiseksi. Onko nyt mennyt niin että ihmisten sijaan pandemialta suojellaankin taloutta ja bisneksiä? 👎💣💥💙

    • Anonyymi

      Harmittaisi kyllä jonkun verran, jos olisi tullut jo 2-3 kertaa rääkättyä elimistöä ruiskeella, joka ei pidäkään sitä mitä luvattiin.

      • Anonyymi

        Moni nenäkarvajaska on tehnyt niin sosiaalisen painostuksen vuoksi! Heitä on myös aivopesty pelottelemalla taudilla televiissiossa ja muissa medioisssa täysipäiväisesti.

      • Anonyymi

        LÄHTEET ?? ja se LINKKI ?? Ei ole...

      • Anonyymi

        Ku nyt ees Suomi tekis yhden analyysin mitä tuo piikki pitää sisällään!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        LÄHTEET ?? ja se LINKKI ?? Ei ole...

        Vain aivottomat tarvitsevat valmiiksi pureskellun linkin päätöksensä tueksi.
        Fiksuimmat etsii itse tietoa ja arvio niiden perusteella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ku nyt ees Suomi tekis yhden analyysin mitä tuo piikki pitää sisällään!!

        Ano ajoi eduskunnan tarkoituksella nerokkaasti ansaan. Kun on oikea hetki käsillä jolloin tekoja ja tekemättömiä toimenpiteitä aletaan aletaan selvittämää ja vastuussa olevia henkilöitä tuomitsemaan, silloin ei auta silloin vedota, että tiennyt mitä piikit sisältää.
        Työtä on tehty taustalla jo pitkään ja valmistauduttu tulevaan, etteivät pääse luistamaan vastuusta.
        Osa heistä on varmaankin niin tyhmiä, jotta kuvittelee nykyisen tilanteen jatkuvan ikuisuuksia. Tulee aika jolloin hyvävelijärjestelmä ja korruptoitunut oikeuslaitoksemme ei päätä enää asioista ketä tuomitaan ja ketä ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain aivottomat tarvitsevat valmiiksi pureskellun linkin päätöksensä tueksi.
        Fiksuimmat etsii itse tietoa ja arvio niiden perusteella.

        Lähde ja linkki tuohon. Kiitos.

    • Anonyymi

      Laittaisitko vielä linkin, jotta jokainen voi itse tarkistaa faktat.

      • Anonyymi

        Koronavirus lukuina HUS. Siellä on taulukko, joka päivitetty viimeksi tänään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronavirus lukuina HUS. Siellä on taulukko, joka päivitetty viimeksi tänään.

        Taulukosta ei käy ilmi, kuinka moni on sairaalahoidossa koronaoireiden takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taulukosta ei käy ilmi, kuinka moni on sairaalahoidossa koronaoireiden takia.

        Siinä lukee isolla "koronavirusinfektion vuoksi". No jos ei tuota ymmärrä, niin on turha jatkaa sellaisen kanssa keskustelemista.

    • Anonyymi

      Tällä kasvuvauhdilla ens viikolla sairaalahoitoa tarvitsevista suurin osa on kahdesti rokotettuja.

    • Anonyymi

      Kokonaan rokottamattomia on vain 20% väestöstä ja he ovat kuitenkin jatkuvasti se suurin ryhmä joka on koronan vuoksi sairaalassa. Tämän pitäisi kertoa jotakin, mutta eiväthän tollot sitä tajua.

      • Anonyymi

        Ootko ihan tosissaan? Herää nyt ….

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootko ihan tosissaan? Herää nyt ….

        Ymmärrän kyllä että et kykene ymmärtämään hyvin yksinkertaista matematiikkaa ja helppoja suhdelukuja, mutta sillehän minä en mitään mahda. En voi tyhjään päähäsi ymmärrystä luoda.

        https://www.hus.fi/ajankohtaista/koronavirus-covid-19/koronavirus-lukuina

        Kuuden viikon jaksolta löytyy viisi viikkoa, jolloin rokottamattomia oli sairaalassa huomattavasti enemmän kuin rokottamattomia, vaikka ovat vain pieni 20% vähemmistö. Ja vain yksi viikko, jolloin molempia oli lähes yhtä paljon - mikä sekin on erittäin huono tulos pienelle vähemmistölle, jonka pitäisi olla pieni vähemmistö myös sairaalassa.

        Mutta eihän tätä tietenkään kykene tajuamaan tyhjällä päällä, jossa ei ole mitään ajattelemiseen kykenevää, vain pelkkää vouhotusta ja öyhötystä.

        Kirjoitusvirhe tuossa, pitäisi tietenkin olla

        "Kuuden viikon jaksolta löytyy viisi viikkoa, jolloin rokottamattomia oli sairaalassa huomattavasti enemmän kuin rokotettuja, vaikka rokottamattomat ovat vain pieni 20% vähemmistö.

    • Anonyymi

      Huvittavaa tää kaksilla rattailla ajaminen, kun ensin revittiin otsikoita siitä, että meneillään on rokottamattomien pandemia, ja kuinka he kuormittavat sairaaloita, niin nyt sitten HUS:n ukkeli vähättelee määrää, kun tuplasti rokotettuja alkaa olla jo puolet potilaista. Ja että kyse on "yksittäistapauksista". Melkoisen härkiä tarinaa ukolta.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008390270.html

      "Infektioylilääkäri Asko Järvisen tiedossa ei vielä maanantaina ollut viime viikon lukua. Hän huomauttaa, että koska sairaalahoidossa olevien kokonaismäärä on matala, pienikin muutos voi merkitä suurta muutosta prosentuaalisessa osuudessa."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fimea ihan jumissa haittojen kanssa.
        https://mvlehti.net/2021/11/09/yli-100-000-suomalaista-piikitetty-kolmannella-mrna-annoksella-fimea-haittavaikutusten-maara-valtavan-suuri/

        Taas Donetskin tietotoimisto asialla. Vakavia haittoja on vain ollut todella vähän, mutta tätähän ei voi kertoa, koska se ei sovi disinformaatiota levittävien agendaan.

        https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4241499

        Useimmat "vakavina" ilmoitetut haitat ovat olleet kuumetta, päänsärkyä, väsymystä ja kipua käsivarressa. Joista yksikään ei ole vakava haitta, mutta sellaiseksi aina tilastoidaan, jos on sellaisena ilmoitettu. OIkeita vakavia haittoja minimaallisen vähän.

        No katsotaan pari viikkoa eteenpäin, taitaa piikitettyjen sairaalahoitoa tarvitsevien määrä olla ihan eri tasolla kuin nyt ja suuntahan on ylöspäin …….

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No katsotaan pari viikkoa eteenpäin, taitaa piikitettyjen sairaalahoitoa tarvitsevien määrä olla ihan eri tasolla kuin nyt ja suuntahan on ylöspäin …….

        Näinhän se. Kun rokotettuja on 100% kansasta, niin sairastuneistakin on 100% rokotettuja. Nin myös sairaalahoitoa vaativista.

        Onko tässä jokin juttu, jota et ymmärrä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinhän se. Kun rokotettuja on 100% kansasta, niin sairastuneistakin on 100% rokotettuja. Nin myös sairaalahoitoa vaativista.

        Onko tässä jokin juttu, jota et ymmärrä?

        En todellakaan ….

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No katsotaan pari viikkoa eteenpäin, taitaa piikitettyjen sairaalahoitoa tarvitsevien määrä olla ihan eri tasolla kuin nyt ja suuntahan on ylöspäin …….

        Minäkö tyhmä, nyt en ymmärrä...?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas Donetskin tietotoimisto asialla. Vakavia haittoja on vain ollut todella vähän, mutta tätähän ei voi kertoa, koska se ei sovi disinformaatiota levittävien agendaan.

        https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4241499

        Useimmat "vakavina" ilmoitetut haitat ovat olleet kuumetta, päänsärkyä, väsymystä ja kipua käsivarressa. Joista yksikään ei ole vakava haitta, mutta sellaiseksi aina tilastoidaan, jos on sellaisena ilmoitettu. OIkeita vakavia haittoja minimaallisen vähän.

        Fimea ei hyväksy noita normaaleja rokotusten haittavaikutuksia vakaviksi. Fimean sivuilla on lueteltu mitä vakavat haittavaikutukset tarkoittaa. Ja kun ilmoitukset on tutkittu, Fimea päättää oliko haitta vakava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinhän se. Kun rokotettuja on 100% kansasta, niin sairastuneistakin on 100% rokotettuja. Nin myös sairaalahoitoa vaativista.

        Onko tässä jokin juttu, jota et ymmärrä?

        En ole sama anonyymi, mutta on jotakin mitä en ymmärrä.
        Miksi rokotukset eivät vähennä sairaalaan joutuneita, eikä korononakuolleiksi ilmoitettuja määrää?
        Rokotettuja siivotaan tilastoista sillä, että 1. piikin jälkeen on 3 viikkoa rokottamaton ja 2-3 piikin jälkeen viikon. Tuokaan tilastokikkailu ei saa piikkiä näyttämään hyödylliseltä.

    • Anonyymi

      Ei mene pitkään, kun alkaa päitä putoilemaan. Epäpätevyys on ollut "lääkärikunnassa" hallitsevana ominaisuutena. Kun palkan maksaa lääkefirmat, niin on pakko pitää yllä illuusiota lääkkeiden ja rokotteiden tuomasta autuudesta.

      • Anonyymi

        Ja pätevyys on parempaa denialistien, foliohattujen , shamaanien, poppamiesten sekä youtube, mv-roskalehtien, trollien yms piireissä, josta tuutin täydeltä suolletaan hömpänpömppää, joita joku uskoo?

        Nuo mainitsemasi asiat ovat Rokotefirmat ry:n palkkaamien trollien kirjoittamia.

        Jokainen vähänkään evoluutiota tunteva ymmärtää, että viruksia on tullut ja mennyt koko ihmiskunnan historian ajan, ja että ihmiskuntaa suojaa perimän monipuolisuus.

        Muistetaan tässä vouhkaamisessa sekin, että joka päivä Suomessa kuolee keskimäärin 150 ihmistä, joista 98%:n kuolinsyystä ei ole kukaan kiinnostunut.

        Ei kaupalliset huuhaa-"lääkärit" ja heidän hovitoimittajansa saa ihmisen perimää muutettua. Heidän pitää vaan toistaa "hauki on kala, hauki on kala" metodilla rahoittajiensa sanomaa.

        Minua lähinnä huvittaa teidän rokoteuskovaisten kiima, kun olette suunnilleen vastaavalla ristiretkellä kuin huuhaa-uskontoa levittäneet lietsojat tuhatkunta vuotta sitten.

        Säälin teitä hölmöjä, jotka ette osaa ajatella omilla aivoillanne mitään, vaan toistelette kuin pässit yläkerrasta annettua sanomaa.

        Nimenomaan sinunkaltaisia pitää sääliä, jos jotakin. Kun ajattelunne perustuu johonkin mv-tasoiseen roskaan ja jopa Venäjältä tuettuun rokotevastaisen trollien propagandan väitteisiin, niin mitä se osoittaa omien kykyjenne käyttää aivoja. Toistatte itse kuin pässit noiden sekopäiden ja ammattitrollaajien suoltamaa puhdasta potaskaa. Ja mikä sikamaisinta hyvin monet teistä rokotevastaista propagandaa levittävistä ovat kuitenkin ottaneet itse rokotteen, toki siitä ei tietenkään maailmalla huudella. Ei tietenkään. Oletko muuten itse ottanut rokotteen?

        Teidänlaisten sinisilmäisten herkkäuskoisten ja propagandalle ja yleiselle huuhaalle alttiiden vuoksi on mm Hitlerin tapaiset diktaattorit päässeet valtaan demokratioissakin ja vieläpä demokratian keinoin. Siihen sitten demokratia on loppunutkin.

        Onneksi sinunkaltaisia on todella vähän, mutta sekin on liikaa.

        Miksi toistelet kuin apina?

        Ottaahan se koville rokoteuskovaista, kun pitää syytellä itse ajattelevia kaiken maailman hömppään uskoviksi. Sen vuoksi tämä huvittaa, kun kuvittelette olevanne itse jotain asiantuntijoita, kun olette lukeneet ja kuulleet mediasta "hauki on kala, hauki on kala" propagandaa jonkun pikavauhtia kasaan kursitun ihmepiikin erinomaisuudesta.

        Heh, eikö ole ollutkin tehokas? Vertaa vaikka Suomen tartuntalukuja ja sairaalakuormitusta vuoden takaiseen. Näetkö mitään eroja?

        Seuratkaa lukuja ja oppikaa ymmärtämään niitä.

    • Anonyymi

      Miten voivat edes harkita, että passeilla saa tautia levittää?

      Miten voivat vaatia rokottautumaan, kun ei ole edes suojaa vakavaa tautia vastaan?...Joka oli rokotteen pää tarkoitus!

      Onko päättäjät, lääkärit ja media ihan ymmärtämättömiä kun eivät asiaa ole tajuavinaan. Vai pitävätkö kansalaisia tyhminä?

      Rokote EI näytä toimivan!

      Jos, Rokote toimisi. Korona olisi rokotusten myötä heti vähentynyt. Eikä Todellakaan Rokotettuja voi olla sairaalassa!

      Rokotteen " Luvattiin" Suojaavan vakvalta taudilta!!!!!!

      • Anonyymi

        Kuka lupasi? Poliitikko vai lääkäri?

      • Anonyymi

        Rokote toimii oikein hyvin. Se ei suojaa tietenkään 100%:sti tartunnalta eikä se anna elinikäistä immuniteettia. Ei myöskään sairastaminen ja sairaudesta selviäminen. Näinhän se on useimpien muidenkin rokotteiden ja tautien kanssa. Ei koronarokote poikkea tältä osin millään tavalla.

        Ilman rokotetta ja kattavaa rokotusmäärää ei pandemiaa saada kuriin. Jokainen rokottamaton tulee käytännössä sairastumaan koronaan jossain vaiheessa. Siitä ei ole epäselvyyttä.

        Se, että myös täysrokotettuja sairastuu on ’normaalia’, koska rokoteelle ei olekaan luvattu kuin jotain 70-90% suoja ja vakavien tautimuotojen osalta reilusti yli 90%. Mikään ei ole osoittanut, etteikö näin ole ollutkin, vaikka rokotteen kehittämisen jälkeen on tullut uusia variaatioita viruksesta, joiden ominaisuuksia ei tietysti olekaan voitu ottaa huomioon.

        Mikä tässä koronarokotteessa ja pandemiassa oikein on niin vaikeaa, ettei osa ihmisista mitenkään pysty ymmärtämään mitä tapahtuu? Ja uskoo mieluummin kaiken maailman ’maailmanparantajien’ julistuksia ja jopa trollien disinformaatiota.

    • Anonyymi

      Rokotteen sivuvaikutuksia alkaa näkyä viiveellä

      • Anonyymi

        Jumalanpalveluksessa lueteltiin n. 200 kuollutta - se on enemmän kuin sotien aikana koskaan sattui - mutta nythän on sota menossa !

    • Anonyymi

      Ihmisiä kuollut oudosti paljonkin

      • Anonyymi

        Juu, ennen ei kukaan koskaan kuollut ja nyt kuollaan ihan yleisesti. Pakko johtua rokotteesta, koska ennen sitä ei ketään koskaan kupsahtanut. Aivan turha tulla inttämään, että täällä olisi muka ennenkin kuollut noin 50000 ihmistä vuodessa. Ei pidä paikkaansa, valhemedian valheita kaikki - ennen ei kukaan koskaan kuollut ja kaikki kuolemat johtuvat rokotteesta. Aina!

    • Anonyymi

      Kun rokotusvastainen joutuu teholle käy näin. Hesari kertoo 20.10. " HS vieraili Turun kuormittuneella teho-osastolla – lääkärin mukaan teho­hoidossa olleen potilaan rokote­kriittisyys VAIMENEE, kun puhekyky vihdoin palaa!!!

      Tehohoidossa olevista ylivoimaisesti suurin osa on rokottamattomia, mikä turhauttaa henkilökuntaa." Kannattaisi miettiä jo aikaisemmin, ennen kuin "teho" kutsuu! Eikös vaan?
      Ja suurin osa n. 77% sairaalaan joutuneista on rokotevastaisia. Eli rokottamattomia.

      • Anonyymi

        "lääkärin mukaan teho­hoidossa olleen potilaan rokote­kriittisyys VAIMENEE, kun puhekyky vihdoin palaa!!!" :D :D :D :D

        Nii ja sit viimeisillä voimilla vielä pyytävät rokotetta :D niinkö?
        Kuvitteletko sinä aivoton idiootti, että tuollaiset tarinat jotenkin vetoaisivat järkeviin ihmisiin.
        Ne on kuule niitä keinoja millä teitä idiootteja lampaita pelotellaan ja saadaan tekemään mitä halutaan.

      • Anonyymi

        Tuo sama juttu löytyy lähes joka maan lehdistä, suomalaiset iltapaskat eivät ole vaivautuneet edes miettimään kuullostaako tarina uskottavalta, ovat vain kääntäneet sen suomeksi.
        Tosin näkyy piikkiuskovaisiin uppoavan niin kuin kuudes tehosterokote käsivarteen.

    • Anonyymi

      Rokottamattomien riski on siis yhä kymmenkertainen!
      Valitetavan nopeasti teho tuntuu hiipuvan mutta rokotus on silti parasta mitä asialle voi tehdä.

      • Anonyymi

        Miksei niitä rokottamattomia ole sitten 10 kertaa enemmän tehohoidossa :D
        Mistä näitä oikein sikiää. :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksei niitä rokottamattomia ole sitten 10 kertaa enemmän tehohoidossa :D
        Mistä näitä oikein sikiää. :D

        Koska 80% on jo rokotettu.
        Aivan oikein, mistä näitä oikein sikiää? Eikö matematiikka ole pakollinen oppiaine?

    • Anonyymi

      Kun sairastaa vesirokon tai ottaa vesirokkorokotuksen saa käytännössä elinikäisen suojan. Kun sairastaa koronan saa kolmen kuukauden varman suojan suojan. On aika kohtuutonta odottaa että koronarokote antaisi pitemmän suojan kuin sairastettu tauti

      • >Kukaan ei ole pystynyt näyttämään vielä ainuttakaan myrkkyruiskeella pelastunutta!!!

        Ei tietenkään, koska myrkkyruiskeita jaellaan ainoastaan paskanhajuisilla pururadoillanne.

    • Anonyymi

      Kohta niitä on 100% 😂🤣

    • Anonyymi

      Kaikki saa taudin

      Rokotettuja sairastavia 80:
      iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii, joista 3-4 sairaalassa:
      iii-iiii

      Rokottamattomia sairastavia 20:
      iiiiiiiiiiiiiiiiiiii, joista 3-4 sairaalssa:
      iii-iiii

      • Anonyymi

        En tajua, miten rokottamattomat uskaltaa olla rokottamattomia. Rohkeita vai tyhmiä?

        Heitä ei tavoita.

        50 rokotettua tai rokottamatonta sairastuu vakavasti:
        iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii, joista 3 kuolee
        iii

    • Anonyymi

      Asianosaisilla on varsin hyvin tiedossa se, ettei tehottomalla rokotteella päästä laumasuojaan, eikä siten tukahduttamaan epidemiaa. Nykyisellä rokotteella laumasuojasta puhuttaisiin aina futuurissa, eikä se koskaan tule olemaan ajankohtaista. Jos rokotteen ainoa hyöty on estää vakavat oireet, sekä sitä kautta pitää sairaalakuormaa hallinnassa, ei kyseessä ole rokote, vaan "kurkkupastilli".

      • Anonyymi

        Laumasuoja flunssaan?

        MITEN TÖRKEÄÄ VALEHTELUA ALUSTA SAAKKA.

        Tahallista harhaan sanoittamista.

      • Anonyymi

        Mikä on influenssarokotteen tarkoitus ja miksi niitä pistetään?

    • Anonyymi

      mikä on HUSlle sopiva rangaistus?

      Kieltää se rikollisorganisaationa?

      Sodan jälkeen muistolaatoissa mainitaan miten HUS muuttui sisältä myrkyksi.
      Ja miten HUS toimeenpani koko makaaberin
      mission?

      Sen johtajista kerrotaan sodan jälkeen kuten
      natsisaksan tekijöistä.

      Käsite lääkäri pitää ruotia, avata kokonaan
      ettei tälläistä pääse enää syntymään.

      Lääkörit eivät itse kykene siihen,
      he eivät kykene arvoimaan edes omia toimiaan.

      • Anonyymi

        Samat tuomiot kuin etelän maissa, hirttotuomio tai kivitys!

    • Leningrad on ollut taas huikean ahkera tässä ketjussa. Mites tuo teidän 660 000 ylimääräistä kuolluttanne vuodessa koronan takia, eikö yhtään huolestuta? Rakasta johtajaanne nimittäin kyllä huolestuttaa.

    • Anonyymi

      Piikitetyt tulee kalliiksi yhteiskunnalle. Ensin piikkien ja testien hinta ja sitten hoidot päälle. 🤦

    • Anonyymi

      "Koronavirus leviää tällä hetkellä nimenomaan rokotettujen vuoksi."

      Tuo ei pidä paikkaansa, koska suurin osa nykyisistä tartunnoista tapahtuu ravintoloiden kautta. Olka olkaa vasten kaljaa juotaessa ja hoilatessa pisarat lentää.

      Rokottamattomat ja passittomat eivät ole enää 3 viikkoon päässeet ravintoloihin lainkaan sisään.

      Korona alkaa olla koronapassitettujen sairaus, niiden keskuudessa tauti kiertää ja itää, ja kehittää uusia, kestävämpiä muunnoksia

    • Anonyymi

      Onko joillekin ylivoimaisen vaikea tajuta, että mitä suuremmaksi rokotettujen osuus kasvaa, sitä suuremmaksi myös heidän osuutensa sairaalahoidossa olevista kasvaa. Vastaavasti rokotamattomien määrä Suomessa vähenee rokotettujen määrän kasvaessa ja rokottamattomien osuus pienenee vähitellen muutenkin, koska heistä on jo suurempi osa sairastanut koronan kuin rokottamattomista.

      Nämä ovat ihan järjellä todettavia asioita, eivätkä poista sitä, että rokotus on parempi suoja kuin rokottamattomuus.

      Urpot huutelevat rokottamattomille kun eivät älyä vähääkään epidemian kulun lainalaisuuksista.

    • Anonyymi

      Alkaa sydän ja verisuoni ongelmia olla

    • Anonyymi

      Toimii kuten Bill Gates ajatellutkin

    • Anonyymi

      Se tunne kun ymmärtää tulleensa höynäytetyksi😆😆😆😆😆😆Sanna Marinin puheet rokottamattomien taudista. Wuahahaaha a.

    • Anonyymi

      Rokotetuille tietoisku

      Tälläistäkin kerrotaan suunnitellun väestön liikakasvua estämään

      Jacques Attali is a member of the Masonic Bilderberg Club

      Jacques Attali 1981:

      ”Tulevaisuudessa löydämme keinon väestön vähentämiseksi – Aiheutamme esim. pandemian, joka kohdistuu mm. vanhuksiin”

      https://suomentulevaisuus.net/jacques-attali-1981-tulevaisuudessa-loydamme-keinon-vaeston-vahentamiseksi-aiheutamme-esim-pandemian-joka-kohdistuu-mm-vanhuksiin/

      Keväällä 2020 huhtikuun 9. päivä suunnittelija itse antoi lausunnon ja on siis edelleen kuvioissa mukana 39 vuotta myöhemmin, on ollut aikaa suunnitella uutta maailmaa

      https://asia.nikkei.com/Editor-s-Picks/Interview/Technology-to-reign-supreme-after-the-coronavirus-Jacques-Attali

      Rokotetut, teidät on käytännössä tapettu, kuolette 3 vuoden sisään!!! kaikki te

      Planeetalla on tilaa vain 10 %:lle, siksi 90 % rokotekattavuus

      Saatanan miten te menitte omin jaloin teuraalle hahahahahahahaaa

      Joukkohaudat on jo kaivettu rokotetuille
      https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/6ceed945-bc09-44a6-86ee-202ae5a941d1

    • Anonyymi

      Tiistaina pitäisi tulla uudet lukemat. Todennäkösesti tuplasti rokotettujen osuus nousee 60 pinnan tasolle.

    • Anonyymi

      Rokotteen vaikutuksia immuunijärjestelmään alkaa näkyä

    • Anonyymi

      Tuoreen tutkimuksen mukaan rokotetut levittävät virusta kotioloissa lähes yhtä paljon kuin rokottamattomatkin. Mitä havainto tarkoittaa kolmannen rokotteen osalta, Lasse Lehtonen?

    • Anonyymi

      Rokote tappaa.

      • Toistaiseksi, taisi olla Suomessa kokonaiset 2 kappaletta jotka kuolivat rokotteeseen (allerginen reaktio aineksia vastaan) :/

        Ottaen huomioon vähentynyt kuolleisuus Koronaviruksesta, vaikuttaa ihan hyvältä :)

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe