Koronaan kuolleita 7.11 oli 2627 / vrk . 8.11 oli jo 3282 / vrk. ja nyt vajaassa
vuorokaudessa 9.11 kuolleita on jo 3778 / vrk vauhtia.
vuorokaudessa 9.11 kuolleita on jo 3778 / vrk vauhtia.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Mutta rakkaassa naapurimaassa Ruotsissa lukemat nollissa. Ei ole piikitetty enempää kuin meillä ja vappu ottavat skumppaa kaikessa rauhassa.
Vai nollissa on Ruotsissa. Tartuntoja jo 1179192 ja kuolleita 15032 tähän mennessä.
Tällä hetkellä. Niillä niin paljon sairastaneita ettei tauti enää pyöri niinkuin meillä. Pääsee piikitettyihin ja ilman piikkiä oleviin tarttuu flunssa
Ruotsi on koronarokottanut paljon. Karut ajat edessä sielläkin. Olisivat jättäneet koronarokottamatta, kun niin moni oli kuitenkin jo oletettavasti kohdannut koronaviruksen.
Luultavasti EU painosti Ruotsin tuhon tielle koronan suhteen.
Oisin myös luullut heidän jättävän piikityksen toissijaiseksi ja ootellut millainen teho piikeillä on ja haitavaikutukset
Täh juurihan Ruotsin koronakuolemat olivat 15 002, tässä luvussa 30 laumasuojan uhria lisää, ja muka hyvä tilanne!
>Vai nollissa on Ruotsissa. Tartuntoja jo 1179192 ja kuolleita 15032 tähän mennessä.
>Juurihan Ruotsin koronakuolemat olivat 15 002, tässä luvussa 30 laumasuojan uhria lisää, ja muka hyvä tilanne!
Ruotsin luvuilla muutama kymmenen koronakuollutta lisää on todellakin kuin ei yhtään 😎👌
Pitäisi kuitenkin muistaa Suomessakin 50.000 ihmistä kuolee vuosittain ja iso joukko virustautien jälkeisiin infektioihin.
Tässä on mopo jo kaukana menossa ei voi sanoa että karannut.
Pitäisi muistaa elämän normaali kulku.
Hautausmaalla käy kierroksen ja laskeskelee kuolin ikiä niin 84v on jo iäkäs
Suomessa 12 päivässä 29.10. - 9.11. JO 58 koronakuolemaa.
Tänään julkaistiin eilisen tiistain kuolinluvut 1212 ( 3).
https://www.koronatilastot.fi/fi/
Ruotsissa eilen 11.11 tartunnan saaneita 1181532 ja virukseen kuolleita 15047.
Tässä on oikeaa tekstiä epäisänmaallisille rokotevastaisille👍👌👏
"Ei sinulla ole lupaa kävellä punaisia päin. Viranomaisilla on oikeus sanoa sinulle, milloin sinun tulee pysähtyä. Sinun täytyy myös käyttää turvavyötä. Sinua voidaan kieltää polttamasta tupakkaa rakennuksen sisällä. Eikä tämä johdu siitä, että sinulta haluttaisiin viedä pois oikeutesi, vaan siksi, että me muut inhoamme tupakansavuasi”, Simmons sanoo.
”En halua haistella savuasi enkä saada tautiasi. En halua vaarantaa elämääni vain siksi, että sinä haluat kävellä punaisia päin.”
https://www.soundi.fi/jutut/gene-simmons-laukoo-harvinaisen-tylya-tekstia-rokottamattomista-kutsuu-heita-vihollisiksi
Jeesus pelastaa ja antaa ikuisen elämän.
Kompostiin tulee uutta täytettä.
Paljonko on rokotettujen osuus
Ei voi kertoa, ennen kuin kreikkalaiset tilastonikkarit tekee toivotut tilastot :D
Niin mihin lie kuolleet todellisuudesa. Vanhuuden rapistumiseen, kolarissa ollut, aivo/sydän tapahtuma, sepsis joka joku muu aiheuttanut ja jne.
Mitä numerot kertovat. Tällä hetkellä ei mitään muuta kuin tietylle väestölle rahaa tukuttain
No nyt on Euroopassa uusia tartuntoja jo 258479 / vrk vauhtia
virukseen kuolee nyt 4126 / vrk.
Lisäystä 3 vrk aikana tartunnoissa 44825 ja kuolemissa 1491 .
Jo onn kiire painaa piiloon taas totuutta Euroopan virustilanteesta.
Jos kun no niin oikein kauhuelokuva tyttösten kanssa jonka nimi voisi olla: kuolema kulkee sandaaleissasi, ta kumppareissa ja sateenvajon alla piiloutuu.
Tänään pitäisi päivittyä Suomen tilanne viikonlopun viiveistä ajan tasalle.
Great! Nyt kannattaa ottaa ilo irti elämästä,kun suinkin on mahdollista eli korkkarit kattoon!!😀😃😄
Tottakai kun se natsipassi tuli ja rajoitukset poistuivat.
Ihmiset elävät kuin pellossa ja veräjä auki. Siitä se johtuu. Kumpikin ryhmä on syyllinen.
Etenkin rokotetut.
En tiedä ketä nuo maskittomat ostoskeskuksissa liki tuppaavat ovat, mutta ne kuvittelevat median rumuttavan ylioptimististen uutisten perusteella epidemian olevan ohi. Jota se todellisuudessa ei ole.
Rokotteen sivuvaikutuksia alkaa näkyä
Pitäisikö niitä kutsua kuitenkin typeryyden sivuvaikutuksiksi :D
Turvallisia rokotteita tehokkaita
Yksi+kerrallaan++on++nuo+median++luomat++harhakuvat++osoittautuneet++paikkansa+pitämättömiksi.++Esimerkiksi++tuo++paljon+hehkutettu++80+%:n++rokotuskattavuus+
+jonka++piti++olla++ihan+ratkaiseva++ja+loppullinen++niitti++epidemialle.
Näillä+rokotteilla+ei+edes+100%+rokotekattavuus+riitä.++Mitä+enemmän+"täyden+rokotesuojan"+saaneita+ihmisiä+koronapasseineen+juoksee+Virossa+viinaa+hakemassa+ja+baarissa++huutamassa.++sitä+enemmän+korona+leviää.+++Rokotetuissa+ja+rokottamattomissa.
Tilastotietoa ei uskalleta jakaa.
Kuvaavaa on, ettei ole saatavilla edes sitä tietoa, moniko on sairaalahoidossa koronaoireiden takia.
Yksilön oikeus omaan kehoonsa ei mene yhteiskunnan kokeman kokonaisedun edelle. Siksi kaikki pitää pakkokoronarokottaa!
Myös vauvat pitäisi koronarokottaa jo kohdussa, koska vauvoillakin on oikeus syntyä terveysturvalliseen maailmaan!
Lääketieteen asiantuntijoiden kritisoiminen pitäisi säätää rikoslaissa rangaistavaksi teoksi. Ankarat rangaistukset lääketieteen asiantuntijoiden kritisoijille!
Suomessa oli jo 8.11 virukseen kuolleita 1212.
Euroopassa päivittyneiden tilastojen mukaan 9.11 oli uusia tartuntoja
262970 / vrk ja virukseen kuolleita 4126 / vrk.
10.11 uusia tartuntoja oli jo 313187/ vrk ja kuolleita 4303 / vrk.
Viimeisimmän päivityksen mukaan Euroopassa oli uusia tartuntoja.
10.11 oli 313363 / vrk ja kuolleita 4345 / vrk. 11.11 uusia tartuntoja 329891 / vrk
kuolleita 3917 / vrk. tilasto päivittyy vielä pari vuorokautta.
Rokotteen teho laskee voimakkaasti