Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Tein tossa päivänänä muutamana

Anonyymi

Olohuoneen lattialle uuden pöydän ja ihan umpipuusta. Kun en uskonut että se siihen syntyisi ihan itsestänsä, vaikkakin minulla värkit on ollut tuossa hallin nurkassa jo ainakin vuoden. Kerron tämän vaan siksi, kun jotkut uskovat koko maailman kaikkeuden mustine aukkoineen, galaksineen päivineen. syntyneen itsestään. Siis jos ja kun, minun tahtoani, suunnitelmaani, taitoani ja voimaani tarvittiin tuon pienen pöydän ilmestymiseksi tuohon sohvan ja tv:veen väliin keskellä huonetta. Niin kuinka paljon enemmän tahtoa ja voimaa ja kaikkea muuta, mitä ihmisen pienet aivot ei voi ikinä käsittää, ei pientä murtosaa siitä. Tarvittiin ja yhä tarvitaan luomakunnan synnyttämiseksi. Ihminen on rakentanut kaukoputken, jolla näkee kauas. Valovuosien päähän, mutta ei se Jumalan, joka oli Kristuksessa Jeesuksessa, Hänen matkamittarissaan ole vielä mitään. Ei edes metriä. Sillä Hän on kaikkialla. Hän on myös sinun sydämesi ovella kolkuttamassa ja pyytää päästä sisälle. Avaatko arvo vieraalle, Hänellä on arvokkain lahja mukanaan.

53

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kun sitten vielä kerrot että mistä se jumalasi on tullut, niin ok? Nimittäin onhan hänkin jostain "tullut" jos kerran logiikkasi mukaan mikään ei synny tyhjästä...

      • Anonyymi

        Ei Hän ole tullut eikä mennyt, hän on ollut aina ja ikuisesti ja tulee aina olemaan. Minä Olen, sanoo raamattu Hänestä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun sinä juuri tuossa todistit että aina pitää olla joku suunnittelija, niin kuka on tämän sinun täydellisen jumalasi suunnittelija?

    • Anonyymi

      <<Jumalan, joka oli Kristuksessa Jeesuksessa, Hänen matkamittarissaan ole vielä mitään. Ei edes metriä. Sillä Hän on kaikkialla.<<

      Jos Jumala oli Kristuksessa Jeesuksessa, niin tämä käytettiin jo uhrilahjana Jahvelle ja se mikä uhrataan lakkaa kokonaan olemasta, joten mittariin ei tule mitään, eikä tämä edes ole missään. Pitäisi lopettaa se uhraaminen ja veren juonti ja ruumiin syönti ja kuolemanjulistaminen.

      Kerropa, että mikä on ongelmana, jos ette tajua, että mikä on uhrikultti?

      • Anonyymi

        Sinä joka opetat uskovia, kuin sokea, joka väittää, ettei näkevä näe, vaikka me tunnemme Jumalan ja Hänen hyvyytensä kokemusperäisesti. Näemme Hänen siunauksensa elämässämme. Tiedämme tasan tarkkaan, milloin Hän antaa meille lahjojaan. Emme kukaan ymmärrä henkimaailman lakeja, kuten sitä mistä Jumala on tullut. Mutta Raamatun ja kristittyjen Jumala on meille totta. Valitettavasti itse olet saatanan oma. Se näkyy kirjoituksiesi sävystä,.Mutta Jeesus tuli sinuakin varten. Hän ei suutu sinulle, mutta toivoo tuhlaajapoikansa paluuta kotiinsa. Ala etsimään Jumalan sanomaa vilpittömästi, niin saat tuntea onko kristinoppi jumalalta, vai ei.

    • Anonyymi

      monennellako kerralla onnistuit ?

      • Anonyymi

        Tuuli puhaltaa missä tahtoo, sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä mistä se tulee ja minne se menee. Kuitenkin Sen voimasta tuulimyllyt jauhaa sähköä meidän tarpisiimme mikä määrän tietää. Niin on Jumalamme, joka oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Kuka ikinä uskoo Häneen saa syntinsä anteeksi Hänen nimensä kautta. Tämän käsittämättömän armon lisäksi, Hän pitää luomakuntansa toiminnassa ja voimassa ja Hän antaa aurinkonsa paistaa samalla lämmöllä, niin hyville kuin pahoillekin. Hän kehoittaa sanassaan sinua ja minua hankkimaan viisautta ja kaikella hankkimallasi hankkimaan ymmärrystä. Sekä tutkimaan, viljelemään metsää ja peltoja, sekä varjelemaan koko luomakuntaa. Siis kyllä meillä on hyvä Jumala, ei voi muuta sanoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No nyt on tuulellakin jo oma tahto. Eilen oli koronaviruksella. Millähän huomenna? 🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuuli puhaltaa missä tahtoo, sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä mistä se tulee ja minne se menee. Kuitenkin Sen voimasta tuulimyllyt jauhaa sähköä meidän tarpisiimme mikä määrän tietää. Niin on Jumalamme, joka oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Kuka ikinä uskoo Häneen saa syntinsä anteeksi Hänen nimensä kautta. Tämän käsittämättömän armon lisäksi, Hän pitää luomakuntansa toiminnassa ja voimassa ja Hän antaa aurinkonsa paistaa samalla lämmöllä, niin hyville kuin pahoillekin. Hän kehoittaa sanassaan sinua ja minua hankkimaan viisautta ja kaikella hankkimallasi hankkimaan ymmärrystä. Sekä tutkimaan, viljelemään metsää ja peltoja, sekä varjelemaan koko luomakuntaa. Siis kyllä meillä on hyvä Jumala, ei voi muuta sanoa.

        tätäkö tarkoitit , mitä tarkoittaa 🤣 https://www.youtube.com/watch?v=EO0p_U1w89A

    • Anonyymi

      Minulla on puhelin kädessä jolla voin kirjoittaa tätä tekstiä ja lähettää sen langattomasti maailman ääriin. Vajaa sata vuotta sitten maailmassa oli vain yksi transistori. Sitten transistoreja oli kaksi ja ne kytkettiin yhteen jne…mitä saadaankaan aikaiseksi jos tätä transistorien yhteenliittämistä ja kehitystä viedään eteenpäin vaikkapa satamiljoonaa vuotta?

      • Anonyymi

        Appi ukkoni, kolmen sodan veteraani, Talvi ja jatkosota, sekä vielä Lapin sota. Oli hänen kuljettava läpi raskaan emma pikakiväärinsä kanssa, joka oli hänen henkilökohtainen aseensa koko sen viisi vuotta.
        Hän usein sanoi, kun tuli puhe ihmisen viisaudesta tieteen saavutuksista.
        "Tulevaisuudessa Ihminen tulee niin viisaaksi, että se tuhooa sillä viisaudellaan itsensä." Ainakin tehot tuhoamiseen heti on valmiina. Kunhan vaan este niiden tieltä tulee poistetuksi. Joku päivä sitten jossain mediassa kerrottiin, että Kiinalla on 1000 mannerten välistä ohjusta joissa ydinpommi.
        Appiukkoni oli Jeesukseen uskova harras kristitty ja eläkepäivinäänkin hän teki monenlaista avustus työtä ja aina mielellään heti aamusta.

        Appiukkosi oli tai on tyhmä. Toki arvostan häntä mitä teki Isäinmaan eten,kunnian hänelle siitä ja kiitos!
        Ihminen on jo tyhmä teknoälyn takia ja sitä pitäisi välttää kaikkin varsin lasten.
        Kiinalla EI OLE 1000 mannerten välistä ohjusta, vaan 200-300 ja rakentavat kyllä lisää.
        Venäjällä ja Usalla on eniten näitä.Britannia sekä Israel noin 200-300.

    • Anonyymi

      Et ole yksin. Melko iso osa ihmisistä ajattelee, että kun ihminen on suunnitellut ja valmistanut tarve-esineitä, niin kaiken muunkin pitää olla jonkin älyllisen olennon aikaansaannosta. Jonkunhan niitä puitakin on heiluteltava ja tähdet taivaalle aseteltava.

    • Anonyymi

      Toki voi filosofoida että mahdollinen Jumala (tai useat) on ollut olemassa aina eikä tarvitse suunnittelijaa mutta sitten aivan yhtä hyvin on mahdollista sanoa samaa maailmankaikkeudesta.

      • Anonyymi

        En minä ainakaan ole itseäni suunnitellut, saati sitten tehnyt. Kerran osuin kulkeissani eräälle kauniille metsäsaarekkeelle, siihen oli hakattu aukko rakennusta varten. Siihen oli tuotu lauta ja lankkunippukin, sekä jotain muutakin rakentamisessa tarvittavaa tavaraa. Kyllä siinä hämmästelin, kun tavarat olivat olleet siinä ainakin parikymmentä vuotta. Peittyneenä heinikkoon ja pari metsiseen koivun pusikkoon. Jotain oli rakentajalle tapahtunut.
        Vai olisko rakentaja ollut het sen sortin ateisti, että alkoi mietiskelemään vähän isompia asioita, koska tämä maa ja taivas kaikkine ihmeellisyyksineen on syntynyt itsestään, niin kyllä se tämä minun rakennuksenikin siitä lähtee kohoamaan. Onhan siinä nyt helppo evoluutin rakennella, kun on paikka valmiiksi tasoitettu ja värkit paikallekin hommattu.

        No joo, vitsi vitsi, mutta erittäin murheellisena läksin siitä jatkamaan matkaa. Kun tiesin rakentajana, miten paljon työtä ja vaivaa oli jo tehty tontilla. Kuitenkin siihen oli jäänyt kaikki. lankut ja laudat oli pilalle lahonneet, ei tainnut kelvata enää kunnolla polttopuuksi, ja tontti kasvoi tiheää puskikkoa. Me usein sanomme, minä teen tämän ja minä teen tuon, mutta kun sinulle sanotaan, tänä yönä sinun sielusi otetaan sinulta pois. Tai sinulta otetaan terveys pois, silloin vasta tietää sen raamatun sanan todeksi. "Te ette saa mitään ellei sitä anneta teille ylhäältä."

        >”Te ette saa mitään ellei sitä anneta teille ylhäältä."

        Kun Jumala Vanhassa testamentissa käytti pronominia te, Hän tarkoitti aina juutalaisia, ja erityisesti niitä jotka olivat kuulolla.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      "mitä ihmisen pienet aivot ei voi ikinä käsittää"

      Tuosta muljahtaa mieleen, että onhan kosmologia ja muut luonontieteet niin haasteellisia, ettei ole mikään ihme, että kreationismia esiintyy vieläkin.

      • Anonyymi

        Aivan. Alyllä ja mielikuvituksella on rajansa. Muurahainen saattaa havaita koiran mutta tuskin paljoa pohdiskelee koiraa tai maailmankaikkeutta. Koira saattaa havaita ihmisen ja ajatella sitä jollain tasolla mutta tuskin paljoa pohdiskelee maailmankaikkeutta. Ihminen saattaa havaita ja pohdiskella maailmankaikkeutta sekä kuvitella aukkojen jumalia mutta ei oikein arkijärkineen käsitä sitä maailmankaikkeutta. Tarvittaisiin joku paljon viisaampi elämänmuoto tajuamaan maailmankaikkeuden ihmeet.

    • En kuule kolkutusta vaikka miten höristelen, mutta kunhan kuulen, kysyn ensimmäiseksi: kuka siellä?

      Sitä on nimittäin kaikenlaista hiipparia ja huijaria nykyään liikkeellä. Poliisinakin perkeleet esiintyvät!

    • Anonyymi

      "Olohuoneen lattialle uuden pöydän ja ihan umpipuusta. Kun en uskonut että se siihen syntyisi ihan itsestänsä, vaikkakin minulla värkit on ollut tuossa hallin nurkassa jo ainakin vuoden."

      No oletpa sinä kätevä käsistäsi ,sillä lailla.

      Mitäs meinaat pöydälle tehdä jos pitemmän päälle käyttäessäsi sitä huomaatkin ettei se palvelekkaan ihan juuri sinun kaikkia tarpeitasi poltatko sen yhä uudestaan ja uudestaan ikuisuuteen asti syystä että et osannut tehdä siitä täydellistä sinun kaikkiin tarpeisiisi ja pidätkö sen mahdollista epäkäytännöllisyyttä kyseisen pöydän vikana vai tekijän vikana ?

      • Anonyymi

        No joo, mutta Jumala joka oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Kun loi elämän tälle maan piirille eli pallolle. Niin Hän rakensi elämän täydelliselle kierrätys järjestelmälle. Se on siis luomakunnan elämisen edellytys, tämä yksi vaatimaton sana,, kierrätys. Keväällä kasvi luonto herää talven alta ja aloittaa uuden kasvukauden. Niillä eväillä, minkä edellisen kesän ja edellisten kesien kuolleet kasvit ovat siirtäneet uusien kasvien käyttöön. Niin on Jumala päättänyt. Kuollut maatuva ja kompostoituva kasvi, testamenttaa eli jättää jälkipolvilleen kaikki ne tarpeet, hiilidioksiidin ym. Elonsa aineet, ei siis yhtään enempää eikä vähempää, vaan kaikki. Uusi kasvu tuottaa sitten meille joilla on keuhkot, uutta raikasta happea hengissä pysymiseksi ja ahistuksen vähentämiseksi. Niin on Luojamme päättänyt, kun ihmisen on tämä ajallinen elämä jätettävä . Ja hän siirtyy ikuisen elämän puolelle, emme saa mitään mukaamme, kaikki jää jälkipolvien käyttöön. Kehollamme ruokitaan matoja ja omaisuudellamme jälkeen jääviä. Siis kyllä on vertaansa vailla olevaa kierrätystä.

        On otettava huomioon, että ihminen on ikuisuus olento. Jeesus on mennyt valmistamaan meille sijaa sinne. Missä ei ole aikaa eikä kiirettä. On kuitenkin sellaista tyytyväisyyttä iloa ja rauhaa, ei ole kyyneleitä ei itkua eikä pelkoa. Kyllä meillä on hyvä armollinen ja väkevä Auttaja. Hän kuningasten Kuningas ja herrojen Herra,kannatta aina kääntyä Hänen puoleensa ja rohkeasti kertoa asiat Hänelle.

        Ihminen kun on ruvennut peukaloimaan Luojamme ja Taivaan Isämme ihmiselle luomaa kierrätystä, näkyy se vesistöjen saastuminena. Tuhansia ja taas tuhansia vuosia, ihminen on laittanut jätteensä ja ulosteensa tunkioon kompostoitumaan ja siitä sitten peltoon voimaksi ja ravinteeksi uudelle kasvulle. Nykyään ihminen, myöskin Suomen yli 5 miljoonainen kansa, menee vessaan monesti vuorokaudessa ja laskee ulosteensa veteen, jotka sitten juoksutetaan vesistöihin ja lopuksi mereen. Toki sitä paskamoskaa yritetetään tietysti puhdistaakin. Mutta suuri osa, minkä Luojamme on tarkoittanut peltoon, uuden kasvun voimaksi, meneekin vesieläinten riesaksi. Jumala joka oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä, Käski meitä viljelemään ja varjelemaan maatamme ja sen luontoa.

        Nuo taidetaan kyllä aika hyvin puhdistaa suomessa, että enemmän siinä *aska&kusi saastutti kun niitä sai vapaasti pelloille levitellä. Tällaisissa maaseutupitäjissä tuon joskus vielä 80-luvulla huomasi jopa järven tilasta ja keväisin hajusta . On tietenkin eriasia jos lannoittaa omilla pökäleillään muutamaa kurpitsaa omassa pihassaan kuin, että ajatetaan tonnikaupalla lietelantaa pelloille jotka ovat järven vieressä. Itseasiassa muuten maanviljelys on yhä edelleen yksi vesistöjen paha kuormittaja vaikka paljon on parannusta asioissa tullut joten*askan levitystä en suosittele laajamittaisesti.

        Ihmislanta on myös muuten heikkotasoista lannoitetta.

        Kun noita vanhoja aikoja jotkut kaihoilevat niin tulee väkisinkin mieleen, etteivät taida muistaa ulkohuusseissa leijuvaa tuoksujen tulvaa ja kuinka noita sitten tyhjättiin. Tokihan sitä itsekin kirosi kun tähän piti tehdä imeytyskentät sun muut systeemit mutta ilman noita kaikki päätyisi lopulta järveen. Eikä sitä hajua varmasti kukaan kaipaa mikä maatiloilla muinoin leijaili .

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Itse otan tämän luonto- ja ilmastokysymykset Jumalan Sanan kautta eli että ihminen ei pysty enää korjaamaan mitä tekniikka on tuhonnut. Luontoa eikä ilmastoa voida enää pelastaa koska ahneus kuitenkin aina voittaa.

        Paras tapa on olla realisti ja ottaa vastaan usko Jeesukseen mikä on ainut oikea ja reaalinen tapa rakentaa itselleen ja perheelleen uusi elämä Kristuksessa Jeesuksessa.

        Varmasti on noin, ettei tosiaankaan kaikkea ei pystytä korjaamaan mutta ei se usko sitä tarkoita, että voisimme nyt vain jäädä kädet pystyssä odottamaan loppua ilman, että yrittäisimme parhaamme tehdä.

        "Käski meitä viljelemään ja varjelemaan maatamme ja sen luontoa"

        Nimenomaan myös varjelemaan ja niinhän juttu on muissakin asioissa, että epäkohtia
        yritetään korjata sitä mukaan kun keinoja tulee ja huomataan tehdyt virheet. Ihmisen
        vastuulla on jättää maa seuraaville siihen kuntoon jotta heillä elämisen edellytykset olisi.
        Se lopun tuleminen on sitten eri asia, eikä sillä voi perustella tekemättömyyttään.

        "Varmasti on noin, ettei tosiaankaan kaikkea ei pystytä korjaamaan mutta ei se usko sitä tarkoita, että voisimme nyt vain jäädä kädet pystyssä odottamaan loppua ilman, että yrittäisimme parhaamme tehdä."

        Parhaamme voimme tehdä mutta Jumalan Sanan mukaan peli on jo menetetty!

        Maa saastuu jalkojemme alla koska olemme rikkoneet Jumalan tahdon ja lain.

        Jäädään vaan odottamaan kaikessa rauhassa että Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan missä rauha, rakkaus ja kaikkinainen hyvinvointi vallitsee.

        Jos tuota logiikkaa olisi noudattanut niin silloin ei olisi alun perinkään kannattanut tehdä yhtään mitään muuta kuin odottaa lopunaikoja.

        Eikä tuo parhaamme tekeminen ole mikään, että "voimme" ehkä sen tehdä tai sitten ei.
        Parhaamme tekeminen on velvollisuus. Huolimatta siitä kuinka epätoivoiselta tilanne sitten vaikuttaakin.

        No siis kaikkihan mitä syömme, juomme ja mikä sitten tulee toisesta päästä ulos, on vietävä takaisin sinne, mistä se on otettukin syötäväksi, eli peltoon. Jos näin ei toimita, silloin toimitaan vastoin luonnon kiertoa ja sen lakia. Seuraus siitä on ilman muuta maan köyhtyminen. Josta seuraa satojen pieneneminen kasvun väheneminen, jopa maailman laajuinen nälänhätä ja myös hapen väheneminen ilmassa maassa ja vedessä.

        Maatalouden päästöjä suurennellaan. Olen viljellyt vuosikymmeniä ja seurannut peltojen vesitaloutta. Siis salaojitetusssa pellossa laskuojiin menee ainoastaan keväällä lumensulamisvesi, se vesi mikä ei kerkiä haihtua ilmaan kevätauringon lämmittäessä. Lumien lähdön jälkeen kevätkuivuudessa maa ja pellot kuivaa ja haihduttaa nopeasti vedet pinnasta ilmaan ja maa alkaa pian halkeilla. Siis lumien sulamisvesien jälkeen pelloilta ei riitä vettä valumiin. Kaikki sadevesi imeytyy kuivuneeseen maahan ja kesäsateet vaikka ne olisivat runsaitakin, kuivanut maa ja viljelty rehevä kasvisto imevät tarpeisiinsa kaiken veden. Syksysateetkin imeytyvät hyvin läpäisevään maahan, Syksyllä sateet ovat penipisaraisia tihkusateita. Joten ne eivät aiheuta pellolla tulvia jotka valuisivat vesistöihin. Maata on viljelty varmaan Adamin ja Eevan ajoista asti ja vedet ovat olleet mitä ovat olleet. Emme sitä tiedä Matalat järvet ja lammet ovat ainakin muuttuneet nevoiksi ja kasvaneet umpeen sammalta ja muita kosteassa kasvavia heinä kasveja. Herramme tahto on ensin viljellä, jotta meillä olisi ruokaa. Sitten varjella, jotta koko luomakunta saisi ruokaa ja viihtyisi Hänen tarhassaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihminen kun on ruvennut peukaloimaan Luojamme ja Taivaan Isämme ihmiselle luomaa kierrätystä, näkyy se vesistöjen saastuminena. Tuhansia ja taas tuhansia vuosia, ihminen on laittanut jätteensä ja ulosteensa tunkioon kompostoitumaan ja siitä sitten peltoon voimaksi ja ravinteeksi uudelle kasvulle. Nykyään ihminen, myöskin Suomen yli 5 miljoonainen kansa, menee vessaan monesti vuorokaudessa ja laskee ulosteensa veteen, jotka sitten juoksutetaan vesistöihin ja lopuksi mereen. Toki sitä paskamoskaa yritetetään tietysti puhdistaakin. Mutta suuri osa, minkä Luojamme on tarkoittanut peltoon, uuden kasvun voimaksi, meneekin vesieläinten riesaksi. Jumala joka oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä, Käski meitä viljelemään ja varjelemaan maatamme ja sen luontoa.

        Se Jumala on määräyksineen ja kieltoineen aika surkea esimies. Ihmiset hyötyisivät asiallisesta valmennuksesta ja ohjauksesta.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Nuo taidetaan kyllä aika hyvin puhdistaa suomessa, että enemmän siinä *aska&kusi saastutti kun niitä sai vapaasti pelloille levitellä. Tällaisissa maaseutupitäjissä tuon joskus vielä 80-luvulla huomasi jopa järven tilasta ja keväisin hajusta . On tietenkin eriasia jos lannoittaa omilla pökäleillään muutamaa kurpitsaa omassa pihassaan kuin, että ajatetaan tonnikaupalla lietelantaa pelloille jotka ovat järven vieressä. Itseasiassa muuten maanviljelys on yhä edelleen yksi vesistöjen paha kuormittaja vaikka paljon on parannusta asioissa tullut joten*askan levitystä en suosittele laajamittaisesti.

        Ihmislanta on myös muuten heikkotasoista lannoitetta.

        Kun noita vanhoja aikoja jotkut kaihoilevat niin tulee väkisinkin mieleen, etteivät taida muistaa ulkohuusseissa leijuvaa tuoksujen tulvaa ja kuinka noita sitten tyhjättiin. Tokihan sitä itsekin kirosi kun tähän piti tehdä imeytyskentät sun muut systeemit mutta ilman noita kaikki päätyisi lopulta järveen. Eikä sitä hajua varmasti kukaan kaipaa mikä maatiloilla muinoin leijaili .

        Ihmislantaa ei saa edes käyttää myytävien elintarvikkeiden viljelyyn.

        Mitä tulee luonnon tuhoamiseen niin suurin syy ihmisen aiheuttamiin luonnontuhoihin on Jumalan kehoitus lisääntyä ja täyttää maa. Se onkin ainoa Jumalan käskyistä jota älystä osattomat uskovaiset ovat antaumuksella totelleet.

        Tuo on ihan totta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No siis kaikkihan mitä syömme, juomme ja mikä sitten tulee toisesta päästä ulos, on vietävä takaisin sinne, mistä se on otettukin syötäväksi, eli peltoon. Jos näin ei toimita, silloin toimitaan vastoin luonnon kiertoa ja sen lakia. Seuraus siitä on ilman muuta maan köyhtyminen. Josta seuraa satojen pieneneminen kasvun väheneminen, jopa maailman laajuinen nälänhätä ja myös hapen väheneminen ilmassa maassa ja vedessä.

        Maatalouden päästöjä suurennellaan. Olen viljellyt vuosikymmeniä ja seurannut peltojen vesitaloutta. Siis salaojitetusssa pellossa laskuojiin menee ainoastaan keväällä lumensulamisvesi, se vesi mikä ei kerkiä haihtua ilmaan kevätauringon lämmittäessä. Lumien lähdön jälkeen kevätkuivuudessa maa ja pellot kuivaa ja haihduttaa nopeasti vedet pinnasta ilmaan ja maa alkaa pian halkeilla. Siis lumien sulamisvesien jälkeen pelloilta ei riitä vettä valumiin. Kaikki sadevesi imeytyy kuivuneeseen maahan ja kesäsateet vaikka ne olisivat runsaitakin, kuivanut maa ja viljelty rehevä kasvisto imevät tarpeisiinsa kaiken veden. Syksysateetkin imeytyvät hyvin läpäisevään maahan, Syksyllä sateet ovat penipisaraisia tihkusateita. Joten ne eivät aiheuta pellolla tulvia jotka valuisivat vesistöihin. Maata on viljelty varmaan Adamin ja Eevan ajoista asti ja vedet ovat olleet mitä ovat olleet. Emme sitä tiedä Matalat järvet ja lammet ovat ainakin muuttuneet nevoiksi ja kasvaneet umpeen sammalta ja muita kosteassa kasvavia heinä kasveja. Herramme tahto on ensin viljellä, jotta meillä olisi ruokaa. Sitten varjella, jotta koko luomakunta saisi ruokaa ja viihtyisi Hänen tarhassaan.

        Kait ymmärrät rikkovasi melkoista tukkoa lakeja. Toisekseen jos ihmispaskasta puhut niin sillä on hyvin heikko lannoitusteho mutta suuri typpi ja fosforikuorma siitä jää. Ihmispaskan tai paskan ylipäätänsä levittäminen pelloille johtaa lähinnä tilanteisiin jossa maaperässä on runsaasti typpeä eli vihreät osat kasvavat perunasta mutta mukulat ei juurikaan , lopulta se myös muuttaa maaperän ph-oon siihen pisteeseen , että kasveja alkaa vaivata erinäiset taudit kuten vaikkapa perunarutto joka johti valtaviin nälkäkuolemiin pelkästään Irlannissa.

        Jumala on varsin kehno kiertotalouden suunnittelija. Edes ihmispaska ei kelpaa ruuan tuotantoon ihmisille vaan on paremminkin ongelmajätettä. Se siitä hyvin suunnitellusta.

        Kyllä se vaan peltoon kuuluu paljon ennen veteen ja mereen. Kerran näytettiin televisiossa historiallisia kuvia entisaikain Helsingistä. Niistä kuvista jäi mieleeni yksi kuva, joka todella hämmästytti ja vähän veti suupieliä niinku ylössuin. Siinä kuvassa oli, hyysi rakennettu meren päälle, aika korkealle, paksujen toloppien nenään. ainakin viiden metrin päähän rannasta. Hyysiä ja mannerta yhdisti vähän kyllä huteran näkönen silta. Sehän kuvaan päässyt hyysi, ei varmaan ollut sen ajan Helsingin ranta asukkaiden ainoa veden päällinen hyysi. Vaan niitä oli varmaan kymmeniä ellei satoja. Jos muissa Suomenlahden ja Itämeren rantakaupungissa toimittiin kuten Helsingissä siihen aikaan ja varmaan todellakin niin toimittiin, siis voi niitä ranta asukkaiden sen ajan rantoja.
        Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että maaseudun asukkaat ovat aina tienneet. Sonta kuuluu tunkioon kompostoitumaan ja siitä sitten peltoon uuden kasvun ravinnoksi. Eli luonnon kiertokulkuun.

        Kyllä se tuhansia vuosia on kelvannut ja ollut arvokasta lantaa ja maan pannus ainetta. Jos sontaa ei saa enää ajaa peltoon, niin missä sen loppusijoituspaikka nykyään on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmislantaa ei saa edes käyttää myytävien elintarvikkeiden viljelyyn.

        Mitä tulee luonnon tuhoamiseen niin suurin syy ihmisen aiheuttamiin luonnontuhoihin on Jumalan kehoitus lisääntyä ja täyttää maa. Se onkin ainoa Jumalan käskyistä jota älystä osattomat uskovaiset ovat antaumuksella totelleet.

        No sen älyttömyyden seurausta sinäkin hyvä ystävä olet. Kaikilla ihmisillä on samanlainen ja täysin tasa arvoinen oikeus syntyä ja elää täällä Jumalan luomalla maaperällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se Jumala on määräyksineen ja kieltoineen aika surkea esimies. Ihmiset hyötyisivät asiallisesta valmennuksesta ja ohjauksesta.

        Jumala, Hän joka on luonut maat ja taivaat ja kaikki mitä niissä on. Antoi kymmenen elämän ohjetta luomalleen ihmiskunnalle, jotka oli kirjoitettu kivitauluun. Jotka Mooses toi ensiksi Israelin kansalle tiedoksi , sitten aina maailman ääriin kaikille kansoille. Jos ihmiset tottelisivat esimerkiksi käskyä. Älä tapa. Kyllä elämä olisi toisen laista, sodat olis loppu. Tapot murhat samoin. Kuten muukin väkivalta. Lasten eikä kenenkään tarvitsis pelätä väkivallan tekoja. Siis luettelo hyvistä seurauksista, on todella pitkä, jos kaikkia 10 käskyä/elämän ohjetta noudatettas. Kyllä valmentaja ja hänen ohjeensa on parhaat mahdolliset, mutta valmennettavat ovat tottelemattomia ja väkivaltaisia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se vaan peltoon kuuluu paljon ennen veteen ja mereen. Kerran näytettiin televisiossa historiallisia kuvia entisaikain Helsingistä. Niistä kuvista jäi mieleeni yksi kuva, joka todella hämmästytti ja vähän veti suupieliä niinku ylössuin. Siinä kuvassa oli, hyysi rakennettu meren päälle, aika korkealle, paksujen toloppien nenään. ainakin viiden metrin päähän rannasta. Hyysiä ja mannerta yhdisti vähän kyllä huteran näkönen silta. Sehän kuvaan päässyt hyysi, ei varmaan ollut sen ajan Helsingin ranta asukkaiden ainoa veden päällinen hyysi. Vaan niitä oli varmaan kymmeniä ellei satoja. Jos muissa Suomenlahden ja Itämeren rantakaupungissa toimittiin kuten Helsingissä siihen aikaan ja varmaan todellakin niin toimittiin, siis voi niitä ranta asukkaiden sen ajan rantoja.
        Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että maaseudun asukkaat ovat aina tienneet. Sonta kuuluu tunkioon kompostoitumaan ja siitä sitten peltoon uuden kasvun ravinnoksi. Eli luonnon kiertokulkuun.

        Tuo muuten on muuten ihan tyypillinen systeemi tuolla Karjalassa ;)

        Sinne vaan rohkeasti katsomaan jos kaihoilee vanhaa kunnon aikaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on varsin kehno kiertotalouden suunnittelija. Edes ihmispaska ei kelpaa ruuan tuotantoon ihmisille vaan on paremminkin ongelmajätettä. Se siitä hyvin suunnitellusta.

        Tuo on totta tai siis osittain.
        No ihmiskakkeli on oikeastaan niin heikkotasoista ettei sitä kannata edes käyttää.

    • Anonyymi

      Oletko kosmologiaan perehtyessäsi koskaan havainnut taivaankappaletta, joka ei olisi voinut kasaantua ihan fysiikan lakien puitteissa? Tai oletko biologiaan syventyessäsi törmännyt eliöön (sieneen, kasviin tai eläimeen), joka ei voisi olla ihan biologisten prosessien tuote?

      • Anonyymi

        Kun kerran kysyt, niin jonkin verran luonnontieteisiin laajemminkin perehtyneenä en tiedä ainuttakaan luonnossa tapahtuvaa prosessia, joka olisi missään vaiheessa vaatinut yliluonnollisen entiteetin asiaan puuttumista.

        Sen sijaan tiedän, että uskonollisissa kertomuksissa on paljonkin väitteitä, jotka eivät luonnontieteilijän näkökulmasta ole mahdollisia.

        Miniota. Sinä tuskin teit olohuoneen lattialle sitä aloituksessa mainittua pöytää.

        Pahoittelut temppuilevasta a-näppäimestä.

        Kyllä Jumala tekee yhäti työtä, sanoo Hän sanassaan Raamatussa. Osa siitä työstä on luonnollisesti uuden luomista. Uusia tähtiä syntyy, tiedemiehet ovat sen todenneet ja voihan olla, että uusia lajejakin syntyy meidän ihmeteltäväksi. Ainakin niitä vissiin ilmaantuu aina silloin tällöin, Mistä ei ole kerrottu kirjoissa eikä kansissa. Siis Jumalan, joka oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän rikkomuksiansa. Hänen työnä on edelleen pitää luomakuntansa voimassa ja Hänen suurin rakkautensa on pelastaa ja kuunnella ihmisten asioita ja rukouksia, sekä ennen kaikkea muuta, vetää ihmisiä saatanan vallasta Jumalan tykö. Niissä töissään Hän ahkeroi yhä.

        Katselin nenäpäivä soutaa, kyllä oli hyvä ja väkevästi ihmiset lahjoittivat omastaan. täytyy sanoa, että niin kauan kun televisio on ollut. Afrikasta on näytetty nälänhätää kuivuutta sotia ja kurjuutta. Sitä kuravettä on lapset ja naiset kantaneet kilometrien takaa satoja vuosia, Miksei mikää ole muuttunut?

        Kristin uskoa on pidetty sivistyneitten ihmisten ja kansojen uskontona. No onhan se nyt kaikkien nähtävissä, Se todella iso ero, Ateisti ja pakana uskontoa harjoittavien valtioiden kohtelu kansalaisiaan kohtaan. Kyllä me Suomalaiset olemme hyviä auttavaisia ihmisiä. Sanoohan Raamattu. "Lähetä leipäsi vetten yli, saat sen ajan mittaan takaisin."

        "Uusia tähtiä syntyy, tiedemiehet ovat sen todenneet ja voihan olla, että uusia lajejakin syntyy meidän ihmeteltäväksi."

        No onko tiedossa yhtään tapausta että tähden tai eliölajin syntyyn olisi tarvittu yliluonnollista tukea tai taikuutta?

        "Kyllä me Suomalaiset olemme hyviä auttavaisia ihmisiä."

        Harvempi suomalainen uskoo Jumalaan.

        Ei taikuutta, mutta Jumalan, joka on luonut maat ja meret ja taivaat, sekä kaikki mitä niissä on. Hänen luomis voimansa joka on niin kaukana meidän ajatus kyvystämme, kun on taivas maasta. Siitä voimasta on edelleen kysymys. Siis ei mikään synny itsestään, siitähän kaikki ovat hyvin yksimielisiä, ei edes tulitikkuaski. Saati sitten kauimmainen maailman kaikkeus. Hän on tähtien tuolla puolen ja samalla hetkellä, yhtä aikaa, Hän on täällä, armahtajana, syntien anteeksi antajana, pelastajana synnin kahleista, parantajana, sellaisen ihmisen luona, jolla on särkynyt ja nöyrä sydän.

    • Anonyymi

      "Olohuoneen lattialle uuden pöydän ja ihan umpipuusta"

      Umpipuu onkin suosittu materiaali kreationistien keskuudessa. Varsinkin umpipuusta valmistettu hattuteline on erityisen suosittu heillä.

    • Anonyymi

      Aloittaja taisi tehdä olohuoneensa pöydän aivan omasta päästään, eli umpipuusta?

      • Anonyymi

        Jumala, joka oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kehoittaa sanassaan ja kuka ikinä uskoo Kristukseen, saa syntinsä anteeksi Hänen nimensä kautta. Siis Hän kehoittaa sanassaan Raamatussa "Hanki viisautta ja kaikella hankkimallasi hanki ymmärrystä." Kyllähän sen todellakin näkee, mitkä maat ja kansat ovat ottaneet raamatun sanasta vaarin ja hankkineet viisautta ja ymmärrystä elämänsä taipaleelle. kun vertaa pohjoismaisia Ristin lipun kristittyjä kansoja, ateistisiin ja epäjumalia palveleviin kansoihin ja niiden vapauteen. Eroa on ja paljon. On kysymys myös Jumalan siunauksesta.

      • No kädentaitojen harjoittamisessa ei ole mitään pahaa. Se on ihan mukavaa askartelu . Toki lopputuloksessa sitten erottaa hyvin nopeasti ne joilla siihen lahjoja on.

    • Anonyymi

      Eri Keeperkinkin on Hänen nimensä. 👋🙌🙏

    • Anonyymi

      Viisaita sanoja!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2454
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2153
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1808
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1601
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1576
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1545
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1498
    8. 54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1309
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      40
      1237
    Aihe