Ilonen talo

Juuh. Nikotellen myönnän, että Klaus Härön leffat, jotka ovat usein ruotsalaista yhteistyötä... niin ... ehkä tästä syystä ovat laadukkaampia. Esim. "Äideistä parhain". Heikki Hietamiehen sotalapseuteen perustuva tosikertomus.

En suosi mitään ruotsalaista, mutta pakko tämä oli totuuden vuoksi myöntää.

Arvaan että tyttö kilahti siinä lopulta. Melko karua kuvausta. Äiti ajo kaatokännisdä autoAkin lapset kyydissä ja sammui rattiin.

Mä elin just tota aikaa ton ikäsenä. Koulun kaiutinkin oli tuttua mallia.

Kuinka niin ei onnistunut? Mielestäni tuo on hyvin eläväistä ja realistisen raakaa kuvausta (ja pahenee vaan).

Seuraavissa jaksoissa tulee yhteiskunta ja sen asenteet, hyväksikäyttävät ja pettävät, kaksinaamaiset ystävät, ym mukaan kuvioihin.

Isoisän rooli on lempeä ja inhimillinen.

Äidin oma äitikin, "Vuokko" piipahtaa paikalla kyläilemässä: "Ja vem e sinä?!"...

Kun äiti lähtee "Mäntsälään hoitoon", kyseessä on (lähellä Mäntsälää sijaitseva), tuolloinen Järvenpään sosiaalisairaala.

Suomalaisen yhteiskunnan pinnan alla on monenlaista kurjuutta, se on ikään kuin salassa, ei näy ulospäin. Onko tuollainen kurjuus jopa lisääntynyt?

Luulisi, että asiat olisivat paremmin tänä päivänä, kuin aiemmin, mutta koska / jos ihminen itse ei muutu, ihmisen olemus ja teot pysyvät aina samanlaisena. Kaikenlaisen rikollisuuden hyysääminen, holtiton sosiaalituki, on vahvistanut rikollisuutta sekä päihdeongelmia, sillä rikollisuutta ja kaltoinkohtelua on jo se, että lapset ja perheen eläimetkin joutuvat katsomaan tuollaista aikuisten elämää. Viattomille kuuluisi oma, onnellinen ja turvallinen elämä. Kellään ei ole oikeutta omilla ongelmillaan pilata toisen ihmisen tai eläimen arvokasta elämää. Kukin kantakoon oman taakkansa itse.

Tarinan sankareita ovat nuo perheen lapset, tytöt, joilla itsellä oli voimaa pitää huolta itsestään, myös äidistään, jonka, toisen ihmisen holtitonta elämää joutuivat kuin riippana kantamaan. Äiti kasasi omat ongelmansa lastensa kannettaviksi. Samoin teki jo tuon perheen isäkin, joka ei jaksanut äidin saamattomuutta, joi ja makasi välillä jollain psykiatrisella osastolla, tehden siellä terapiakseen linnunpönttöjä, mutta jo pian sitten kuolikin.

Jos Suomella itsellä onkin ongelmia, mutta olisi niistä jo pääsemässä, nykyinen viherpunahallitus, kuten vasemmisto jo 1960-luvulta asti on tietoisesti romuttanut tätä hyvinvointia: kateuden politiikkaa ja se jatkuu edelleen. Se mikä on kaunista, muiden, terveesti elävien rakentamaa, on noiden rumien ihmisten pilattava. On olemassa ihmisiä, jotka saatuaan kauniin ja siistin vuokra-asunnon, tahallaan rikkovat sieltä kaiken, tekevät asunnostaan oman, sisäisen itsensä kaltaisen läävän.

Samoin viherpunahallitus oikein puolustusvoimien koneilla lennättää maahamme ihmisiä joilla epäsiistit ja rikolliset elintavat, ja on todettu tosiasia, ettei heistä valtaosa muutu, vaikka saavat mahdollisuuden. Kuitenkin syyttävät muita omasta kykenemättömyydestään ja sormillaan heiluttelevat lapsellisia "voitonmerkkejään".

Tuon nyt mainitun elokuvan perheen äiti, hän jo itse oli elänyt ankeaa lapsuutta. Hänen koko olemuksessaan näkyy toiveikkuus ja yrittämisen halu, mutta samalla epätoivo ja kykenemättömyys esim. itsesuojeluun sekä voittaa vihamielinen ympäristö: usein kaatokännissä ja ympäri verissään. Useimmat humalaiset osaavat olla telomatta itseään, mutta tuolta äidiltä puuttui tähän kyky ja voima.

Epätoivoa ja ulkopuolisten osoittamaa halveksuntaa sekä etenkin paikallisten miesten harjoittamaa äidin seksuaalista hyväksikäyttöä, jopa tämän lasten silmien edessä.

Entä lapset sitten? He "selviytyivät", kumpikin omalla tavallaan. Äidin holtittomuudellaan heitteillejättämän ja kaltoinkohteleman koiran lopetti poliisi.