Milloin vaparit myöntävät totuuden: koronakuolemat maallistumisen seurausta!

Anonyymi

Tiede ja rationallisuus ovat olleet aika kovilla yrittäessään suitsia koronatautia. Vaparit ovat tapansa mukaan vääristelleet totuutta yrittämällä luoda kuvaa, että tiede ja rationaalisuus olisivat jotenkin erityisesti heidän tai ylipäätään ateistien keksintöjä ja että heillä on yksinoikeus niiden käyttämiseen.

Vapaa-ajattelijat unohtavat oikein mielellään kaiken muun maallistumiseen liittyvän. Ja se sitten puhuukin heitä vastaan tässä tapauksessa, aivan jyräävästi.

Kapitalismin läpisoluttamat, taistolaisia juuriaan häpeävät ja niitä peittämään pyrkivät vaparit tietenkin kokevat kapitalismin ahneuden ja piittaamattomuuden logiikan olevan nyt se rationalismin ilmenemisen ylin muoto. Niinpä heille oli luonnollista, ettei Kiina taloudellisia etujaan suojellakseen aluksi reagoinut uuteen tautiin kovinkaan vakavasti ja päästi sen leviämään. Sama toisista hyötymisen motiivi myös ajoi Italiaa haalimaan maahan kiinalaista halpatyövoimaa ja asutti heidät kurjiin parakkeihin sairastamaan ja siten kehittämään keskuudessaan uusia, entistä vaarallisempia variantteja.

Kuin Jumalan rangaistuksena paljon vaarallisemmaksi muuttunut virus levisikin riistosta hyötyvän taloudellisen eliitin juhlimiskeskuksiin Alpeille ja levisi sieltä hetkessä yli koko G7-maailman. Siirtotyöläisten hyväksikäyttö on tietenkin vain äärimmäinen muoto hedonistista hyvänolon tavoittelua, joka on koko maallistumisen idea. Tietenkin rukoilullakin tavoitellaan hyvää oloa, mutta ei muiden eikä oman terveyden kustannuksella, kuten savuisisssa baareissa, joissa juodaan alkoholia. Virus teki niistä vielä vaarallisempia kansanterveydellä kuin ne jo muutenkin ovat.

Kristillisten arvojen mukaan elävät yhteisöt eivät juuri koronasta kärsineet. Raamatullisessakin maailmassa sairaat olisi nopeasti eristetty koko yhteiskunnan ulkopuolelle muutenkin hyvin eristäytyneiden luostarien hoidettaviksi ja taudin leviäminen olisi estynyt. Tosiasiaksi jää, että vaparien kannattamat maalliset arvot mahdollistivat taudin laajan leviämisen, joka on aiheuttanut miljoonien turhan kuoleman.

Oikein kunnolla vaparien saalistusmentaliteetti pääsi pintaan keskustelussa hengityskoneista ja vanhuksista. Se vasta olikin kuvottavaa luettavaa.

0

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        294
        4791
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        135
        3076
      3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

        Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
        Maailman menoa
        53
        2995
      4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

        Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
        Maailman menoa
        28
        1551
      5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        227
        1252
      6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        47
        1199
      7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

        Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
        Maailman menoa
        7
        1026
      8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

        Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
        Ikävä
        78
        1001
      9. Paskalaista valokuitulakiin

        Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
        Maailman menoa
        52
        989
      10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

        Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
        Ikävä
        58
        981
      Aihe