Moi! Olen 26v mies jota vaivaa valtaisa kuolemanpelko. Olen palannut reilu viikko sitten etätöistä takaisin normi töihin. Minulla on tuntunut muutaman päivän todella pahaa hengenahistusta joka on tuntunut menevän kuitenkin aina hetkellisesti ohi kun en ole sitä ajatellut, töissä olen ollut sun muuta joten kyseinen tuntemus mahtanee johtua ahdistuksesta ja stressistä. Tänään sitten pääni on tuntunut jotenkin todella painavalta. Varsinaista kipua ei ole juurikaan mutta pää tuntuu raskaalta ja inhottavalta. Voisiko tämäkin johtya siitä että stressitasot ovat nousseet töihin paluun jälkeen
Pään tuntemukset
Anonyymi
6122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä olisi homeopaatilla tekemistä, niista lääkkeistä on paljon apua kuoleman pelossa ja jopa hengitysvaikeuksissa, kokeile jos mahdollista. Se apu on yleensä jopa pysyvää. Monia vastaavanlaisia olen hoidellut itsekin. Toinen tapa olisi ravata meedioilla, selvännäkijoillä ja joogien juttusilla, että saisit jonkinlaisen näkemyksen kuolemasta, eli se on ihan vapauttava juttu ja toisella puolen on yleensä hauskaa ja jatkoakin seuraa viela seuraavassa elämässä.
Itsemurhan tehnyt veljeni muuten sanoi meedion kautta, että kiitos kun autoit minua ennen ja jälkeen kuolemani. Nimittäin jäin pois hautajaisista ja sen sijaan puhuin hänen hengelleen miten hänen pitäisi pyrkiä valoa kohti ja uuteen elämään. Ei saisi jäädä maan päälle roikkumaan. Hän totesi myös meedion kautta että elämä on lahja, sitä ei saisi heittää pois. Yksi tyyppi youtubessa kertoo paljon juttuja toiselta puolen jos ymmärrät englantia niin vilkaisepa, channelin erik videoita
"Kyllä+olisi+homeopaatilla+tekemistä"
Psykosomaattiseen+oireeseen+uskomushoito+saattaa+teoriassa+toimiakin,+koska+kyse+on+puhtaasti+siitä,+mitä+potilas+kuvittelee.+Jos+potilas+saadaan+vakuuttumaan,+että+plasebolääke+(homeopaattinen+"lääke"+on+käytännössä+100%+vettä)+tekee+jotain,+se+voi+harhauttaa+mieltä+sen+verran+että+kuvittelee+sen+auttavan.
Tosin+voi+myös+ostaa+vaikka+kalkkitabletteja+ja+vakuuttaa+itselleen+niiden+olevan+rauhoittavia.
Vainajahenkiin ei saa pitää yhteyttä, itseasiassa se ei ole veljesi joka puhui…
Psyyke tekee kaikenlaista oloa ja kun alkaa tarkkailemaan niin vaan lisääntyy panikoinnit.
Kuoleman pelkoon sen verran että suosittelen erittäin lämpimästi Jeesusta Kristusta, ota tietoisesti vastaan se sovitus mikä sinunkin puolestasi tehtiin ristillä, Hän kuoli että sinä saisit elää ja kerran taivaassa Jumalan tykönä. Saat kaikki syntisi anteeksi ja voit olla vapaa.
Kaikkea hyvää sinulle 🙏
Psykosomaattista oirehdintaa. Aika karaisee.
Runkkaaminen auttaa ahdistukseen.
Tämä pitää ihan totta paikkaansa.