KUNTAPOLIITIIKAN ja elinvoiman sekä kehittämisen esteet syntyvät uudestaan nelivuosittain. Tyhmät äänestäjät , siinä se on sanottu. Yhden takana junnaaminen on äänestäjien tyhmyyttä ja virkamiesten tarkoitushakuista arkuutta auttaa todellista demokratiaa toteutumaan.
____________________________
”Tyhmyys äänestäjissä”
Piisillä on taustaa myös politiikan kentältä.
SK:n mukaan hän toimi aikoinaan porilaiskansanedustaja Jouni Lehtimäen eduskunta-avustajana. Lehtimäki oli kokoomuksen kansanedustaja vuosina 1999–2003.
Piisi kritisoi Porin kaupungin talouspolitiikka ja puhuu ”wahlmanismista”, jolla hän kenties viittaa entiseen kaupungin kunnallisjärjestön pitkäaikaiseen puheenjohtajaan Esa J. Wahlmaniin.
– Wahlmanismi tarkoittaa Porin kaupungissa älytöntä talouspolitiikkaa, joka on pistänyt tämän kaupungin hyvinkin ahtaalle. Rahat menevät vääriin kohteisiin. Esimerkiksi iso ryhmä Porin kaupungin työntekijöistä tukityöllistetään vuodesta toiseen, jolle ei ole tarvetta. Jossain vaiheessa lapset jäävät osattomaksi, kun prioriteettijärjestys on siellä, kenellä on äänioikeus.
– Saimme sentään jo Wahlmanin pois sieltä, mutta virkamieskunta ei silti ole toiminut niin kuin pitäisi. Suurin tyhmyys on äänestäjissä, Piisi lataa." https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/42afcf8b-aa4e-4cb8-88a9-d5d9b8c074df
____________________________
”Tyhmyys äänestäjissä”
Piisillä on taustaa myös politiikan kentältä.
SK:n mukaan hän toimi aikoinaan porilaiskansanedustaja Jouni Lehtimäen eduskunta-avustajana. Lehtimäki oli kokoomuksen kansanedustaja vuosina 1999–2003.
Piisi kritisoi Porin kaupungin talouspolitiikka ja puhuu ”wahlmanismista”, jolla hän kenties viittaa entiseen kaupungin kunnallisjärjestön pitkäaikaiseen puheenjohtajaan Esa J. Wahlmaniin.
– Wahlmanismi tarkoittaa Porin kaupungissa älytöntä talouspolitiikkaa, joka on pistänyt tämän kaupungin hyvinkin ahtaalle. Rahat menevät vääriin kohteisiin. Esimerkiksi iso ryhmä Porin kaupungin työntekijöistä tukityöllistetään vuodesta toiseen, jolle ei ole tarvetta. Jossain vaiheessa lapset jäävät osattomaksi, kun prioriteettijärjestys on siellä, kenellä on äänioikeus.
– Saimme sentään jo Wahlmanin pois sieltä, mutta virkamieskunta ei silti ole toiminut niin kuin pitäisi. Suurin tyhmyys on äänestäjissä, Piisi lataa." https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/42afcf8b-aa4e-4cb8-88a9-d5d9b8c074df
Vastaukset 37
Vanhimmat
Pyhäjärvelläkin on kanssa tyhmiä äänestäjiä, aasin laumana kulkevat uhraamaan äänensä, miniporkkanoiden toivossa. "Se, se vaan on sillä lailla
Että tässäkin on maassa sitä on paljon mälsää
Ei sitä tartte edes paljon kavereita kysellä
Kuka viitti vähäkin tsiikata ympärilleen?
Kaiken maailman törpöt luulee olevansa vaikka mitään
Mut' ei ne oo kun hemmetinmoisia nössöjä vaan
On sitä ollut ennenkin nuijasotia tässä maassa
Mutt' olispa muijalla töitä"-Simo Salminen
Pysyppä aiheessa välimerkki-erkki.
Mikä erkki. Tiesitkö muuten, että vaalit kertovat sen millaisena ehdokkaita pidetään? Turhat riidankylväjät tiputetaan.
kerroppa jotain muuta, olet tyhmä välimerkki-erkki. äänestäjäsikin ovat tyhmiä.mitä se kertoo sinusta?
Heekki ja Eekki, lopettakaa nyt jurnutus.
Huonosti kävi ja paremmaksi, eeeee muutu milloinkaan.
Röyyhh sano erkki ja pieras
Aika hauska aloitus. Se kertoo mielisairauden pahuudesta.
Kaksi edellistä(klo9,16 ja 9,17 ) oli HK sinisen aikaansaannoksia.Se kertoo mielisairauden pahuudesta.
Pyhäjärven kunnalliselämään on syöpynyt mätäpaisepesäke, pesäkkeen ympärillä pyörii muutama perskärpänen, joiden varvasottimet tarttuneet tahmaan, joista irtipääsy vaikeaa.
Tahmassa raha ja luvatut, "minulle ja sinulle" kiristyslieat.
Sammoo mieltä, ei voi olla olematta.
Rahaa tuli, rahat meni ja uutta ei tiedossa.
Teemme pyhiinvaellusmatkan Honkavuoren juurelle. Kolehtia emme kerää.
Ei ole enää mätäpaisetta, koska tipuit jo vuosia sitten.
HK sininen on Pyhäjärven kovin Lada 2107 mies.
Pyhäjärven Keskustan kunnallisjärjestö, mitäpä sitä ydinongelmaa kiertelemään. Kukaan tuskin pystyy, paisti harhauskoiset, tekemään tyhjäksi allaolevan lehtiljutun mielleyhtymää ette voi tehdä. Nimeäkään ei tarvitse mainita, meidän oma pyhiksen "wahlmanni" on juuttuneena piikkipaikalle pyrstöstään.
Tyhmät äänestäjät herätys!!!
IL- "Piisi kritisoi Porin kaupungin talouspolitiikka ja puhuu ”wahlmanismista”, jolla hän kenties viittaa entiseen kaupungin kunnallisjärjestön pitkäaikaiseen puheenjohtajaan Esa J. Wahlmaniin."
Olette äänestäneet väärin! Röstä rött, men rätt!
KUNTAPOLIITIIKAN ja elinvoiman sekä kehittämisen esteet syntyvät uudestaan nelivuosittain. Tyhmät äänestäjät , siinä se on sanottu. Yhden takana junnaaminen on äänestäjien tyhmyyttä ja virkamiesten tarkoitushakuista arkuutta auttaa todellista demokratiaa toteutumaan.
Äänestäjät jotka uskovat ihmisistä vain hyvää ja jos vielä ei kiinnosta seurata miten asioita hoidetaan on "riskiryhmää." He itse ovat tunnollisia ja uskovat muista samaa. Heitä käytetään hyväksi koska eivät vaadi selvityksiä koska uskovat edustajansa tekevän aina parhaansa. Useinkaan eivät ole kovin kiinnostuneita yksittäisistä kunnan päätöksistä eivätkä pohdi vaikuttaako se johonkin.
Vastakohtana kiinnostuneet jotka tutkivat esityslistat ja välillä heillä on tietoa jolla voi päätösesitykset kyseenalaistaa. Yhteisöjen ja kuntalaisten yhteisen edun ajaminen on monella kyseenalaistajalla ykkösasiana. Monia omilla aivoilla ajattelevia ärsyttää kovasti kun näkee päätöksissä asioita jossa yhteiset varat hupenee toisarvoisiin kohteisiin. Ensin mainitut hyvä uskoiset ihmettelevät toisten kritiikkiä koska eivät ole olleet kiinnostuneitakaan ko. asiasta. Päättäjiin jostakin syystä enimmäkseen ohjautuu enemmän ns. hyvä uskoisia. He luottavat. Luottavat jopa liian sinisilmaisesti. Tai ei ole aikaa tai rohkeutta alkaa vääntämään?
Onneksi eivät kuitenkaan hulluja äänestä.
Äänestiväthän edes yhden tahallisen virkarikoksen tehneen! Hulluja on äänestäjät!
Minkä virkarikoksen? Rinnevaarasta pääseminen on kunniamerkin arvoista. Yksi riidankylväjä vähemmän.
Hyvin olet pohtinut valintojen ja äänestettävien suhdetta. Jokaikinen annettu ääni on merkityksellinen ja menee valtuutetun taskussa, hyvään tarkoitukseen tai, kuten omassa phj , ja laajemminkin kuntapoliitikan isossa kuvassa, kulisseissa viekasteluun, vilunkiin ja vedätykseen.
Onhan raskaan sarjan lähihistoriasta kokemusta ,kun äänestäjät eivät vaan tajua tekevänsä tuhoa saman henkeä ja linjaa tukiessaan.
Ja vielä pahempi, vaikka tietävät jo, niin äänestävät kunniaansa ja syyt muiden niskaan sysänneenä, ovat tahranneet kunnanhallinnon monella vuosikymmennellä , jopa 7x7 krt , niin valtaan vaan ilman muita vaihtoehtoja, ihan kuin ei olisi muuta mahdollisuutta, muita ja aidompia.
Tarkoitushakuista, ja siksi he ovat ehdottomasti tyhmiä äänestäjiä.
Vieläkö saataisiin suurin Riidankylväjä pois Pyhäjärveltä niin hyvä ois ;Meinaan ett edellinen kirjoittaja (klo21.35)Suksikoon vaikka suota kuokkimaan.Narisee samoja teesejä päivittäiset teesit on aina samat esim."pudokas " sitä ja tätä ym.
No muuta takaisin Kärsämäellä sillä se onnistuu.
joo, hänet voi hyödyntää kaivoksen syväsukeltajana, montako pudostuskertaa pysyy pinnalla, sirkkojen koemaistelijana , tuulivoimaloiden siivenpainona, sähkösiirtolinjojen turvattomuustesteissä jne.. voi kyllä jankuttajalle (klo 21.35)--Suosittelemme vahvasti.
Nyt onkin kyse sinusta HK sininen! älä käännä juttua itsestäsi pois!
Veltto Virtanen väitti olevansa hullu.
Näinkö on?
Valtuutetut valitsi rinnevaaran yksimielisesti. Ja pulinat pois?
Ei lopettaneet hävinneet pulinaa vaikka heijän oppi-isä Virolainen tämän sanonnan toi demokratiaan.
Vaaleissa tipahtaneille tämä on kerrottu.
Sinulla on elämässäsi vain tuo yksi ja sama virsi veisattavana ,eli "pudokas " virsi.Olet varmaan hyvinkin tylsää seuraa kun et osaa muuta kuin jankata yhtä ja samaa.
Et kestä totuutta? Mieti miksi sinuun ei luoteta?
Kerroppa sitten se totuus!!Totuus EI ole se että nälvit henkilöitä joskus jopa nimillä vai mitä HK sininen?Mieti miksi et enää kelvannut Kepuehdokkaaksi!!!!!
Taisi9.00 osua naulan kantaan.Vai etkö osaa kirjoittaa totuutta??
joo, sinut potaska2017 voi hyödyntää kaivoksen syväsukeltajana, montako pudostuskertaa pysyy pinnalla, sirkkojen koemaistelijana , tuulivoimaloiden siivenpainona, sähkösiirtolinjojen turvattomuustesteissä jne.. voi kyllä hanttihommia esittää 2017- jankuttajalle (klo 11.38 )-
'VAHVA SUOSITUS , kun sinä poistut emme menetä mitään, emme kerrassaan mitään.
kaikki voittavat.
Mistä se himo kumpuaa olla kunnan tehtävissä vuoskymmenestä toiseen päsmärinä? Siis hoitamassa köyhien ja nöyrien ja työteliäitten kuntalaisten palveluita?? Vaikka äänimäärät ei ole sen kummempia kuin enskertalaisilla?? Ditä olen ihmetelly. Onkait se ihme kumma. Pikkukunnan hiekkalootikolla!?
Ditä minä ihmettelen miksi näin tyhmiä kommentteja joku viitsii kirjoittaa! Jos kansa antaa äänillään luottamuksen, niin on kansalaisvelvollisuus hoitaa yhteisön asioita! Eikä ole tarvinnut hävetä äänestäjien arvostelukykyä! Ditä mieltä minä olen!
Asioita seuravana olen pohtinut valintojen ja äänestettävien suhdetta.
Jokaikinen annettu ääni on merkityksellinen ja menee valtuutetun taskussa, hyvään tarkoitukseen tai?
Kuten phj , ja laajemminkin kuntapoliitikan isossa kuvassa, kulisseissa viekasteluun, vilunkiin ja vedätykseen. Siellä valtakirja on pelivälinen, ei kuntalaisten asianhoitoa varten.
Onhan vehtuista raskaan sarjan näyttöjä, on lähihistoriasta kokemusta ,kun äänestäjät eivät vaan VÄLITÄ tai tajua tekevänsä tuhoa muuttumatonta henkeä ja linjaa tukiessaan.
Ja vielä pahempi, vaikka tietävät jo, niin äänestävät uhmalla. Pintakiillottuneita, omantunnon nujertainena siirtävät syyt muiden niskaan.
Ja näitä, jotka ovat tahranneet kunnanhallinnon monella vuosikymmennellä , jopa 7x7 krt , voi kun on messevää.
Tottakai, valtaan vaan ilman muita vaihtoehtoja, ihan kuin ei olisi listoilla muuta mahdollisuutta, monia muita ja toimiltaan oikeasti aidompia.
Kun äänestää tyhmyyden perikuvan edustajikseen, niin johtopäätös;
tarkoitushakuista, ja siksi he ovat ehdottomasti tyhmiä äänestäjiä.
”viekasteluun, vilunkiin ja vedätykseen”!
Kerrotko esimerkkejä niin ei mene ihan paskan jauhamiseksi!
Mitä eivät älynneet äänestää sinua. No voi voi
Joutuukin vuodet,
Kirkas maan taivaaseen,
Vuodet vaipuvat unholaan.
Miespolvet vaipuvat unholaan
Kirjoittiko Unto klami