`vastaustekniikka` yliopiston pääsykokeissa..

Missy

...niin että onko olemassa jotain YLEISTÄ sääntöä vastaustekniikan suhteen yliopiston pääsykokeissa esseevastauksissa?Haen sosiaalipolitiikkaa lukemaan.(JA siis jos joku sattuu tietämään tarkemmin itse sosiaalipolitiikkaankin vaadittavasta vastaustekniikastakin..olisin hyvin kiitollinen jos kertoisi:))Olen käsittänyt että siellä kokeissa ei ehkä pärjää ihan lukion `reaalimaisella` vastaustekniikalla,vaan tyyli täytyy olla jotenkin aivan erilainen..eli osaako joku mahdollisesti kertoa että millainen??

täänks.

12

3376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • - - - - -

      Ymmärsin että haet siis valtiotieteelliseen tiedekuntaan...? Itse olin viime keväänä valmennuskurssilla valtsikkaan (hain viestintään), ja siellä nimenomaan opetettiin suurinpiirtein unohtamaan kaikki mitä on oppinut ylppärivastauksia varten.

      Siis vastauksissa ei missään nimessä tule käyttää omaa pohdintaa, ellei sitä erikseen pyydetä, ja esimerkkien piti olla samoja mitä pääsykoekirjassa oli mainittu! Siis tärkeintä on, ettei "oma ääni" niinsanotusti kuulu vastauksessa.
      Vaikka hassulta kuulostaakin, niin minä ainakin sain vahvasti sen käsityksen, että kirjakokeessa (siis ainakin Helsingin valtsikassahan koe jakautuu kirja- ja aineistokokeeseen) pitää enemmänkin pyrkiä luomaan se vaikutelma, että osaa kirjan sanasta sanaan ulkoa, kuin että on sisäistänyt ja ymmärtänyt asian. Aineistokokeella sen sijaan taas mitataan enemmänkin kirjan asioiden ymmärtämistä ja kykyä soveltaa niitä.

      • Missy

        ..Turkuun,eli siis yhteiskuntatieteelliseen,mutta siellä lienee olla melkein samoista jutuista ja tekniikoista kyse:))

        SUURI KIITOS SULLE,JA MUILLEKIN VASTANNEILLE=)
        Oli suuresti apua!

      • pun-ainen
        Missy kirjoitti:

        ..Turkuun,eli siis yhteiskuntatieteelliseen,mutta siellä lienee olla melkein samoista jutuista ja tekniikoista kyse:))

        SUURI KIITOS SULLE,JA MUILLEKIN VASTANNEILLE=)
        Oli suuresti apua!

        Sossupolitiikassa on perus periaatteensa se, että

        - on vasemmistolainen (demarikin riittää, vassusta tai puna-vihreydestä saa lisäpinnoja)

        - Tunnistaa yhteiskunnan asiat omikseen (=kaikki yhteiseksi ja heti)

        - Lukee iltalukemisekseen J.P Roosia - nukahtamatta ja hyväksyy hänen suhteensa puolta nuorempaan naiseen (oppilas)

        - Lisäpinnoja jos on
        - feministi
        - radikaali
        - jonkin seksuaalisen vähemmistön edustaja
        - omistaa rastat
        - pukeutuu vain kirppis/ UFF-vaatteisiin

        ... ihan siitä vaan...

      • :::

        Oon itse päässyt sos.poliin sisälle (plus kahteen muuhun paikkaan). Totta on, että kannattaa opetella paljon ulkoa, mutta vielä parempi on, jos osaa kokeessa vastata niin, että kertoo asiat omin sanoin. Siis vaikka asiat opetteleekin ulkoa ja sen mukaan vastaa kokeessa, niin parempi on kun muotoilee sen tekstin omannäköiseksi. Ennemmin semmoinen erottuu edukseen kuin se, että on vain yksi vastaus satojen identtisten joukossa. Mutta se pitää muistaa, että vastaa AINOASTAAN kysyttyyn asiaan. Kokeen tarkastajaa ei kiinnosta asian vierestä vedetyt jutut tai pitkälle menevä pohdinta. Yleensä semmoiseen ei edes ole tilaa. Eli pysy asiassa, esitä se napakasti ja siltä pohjalta kuin se on kirjassa esitetty, mutta muotoile niin, että teksti näyttää omanlaiselta.

        Ja hyvällä itseluottamuksella pääsee pitkälle! Tsemppiä kokeisiin!

    • valtiot. yo

      Edellisessä olen aivan samaa mieltä. Muista myös avata kaikki käsitteet, joita on käytetty kysymyksessä. Kiinnitä ennen kaikkea huomiota kysymyksen oikeaan ymmärtämiseen - ja siihen vastaamiseen. Mistään muusta et saa pisteitä, sillä korjaajilla on selkeä paperi, jossa lukee, mitä asioita pitää löytyä ja mitä ei. Turhuuksista ei siis tule pisteitä, hyvästä rakenteesta (johdanto, esim. hist. osuus, selkeys, loppukaneetti)kylläkin.

      Hyvän käsityksen vaatimuksista saat lukemalla viime vuoden arvosteluperusteet. Älä kuitenkaan säikähdä, sillä monet asiat vaihtoehtoisia, eli kaikista mainituista saa pisteitä, mutta kaikkea ei vaadita täysiin pisteisiin.

      ks. linkki

      2004
      http://www.valt.helsinki.fi/tiedekunta/opiskelu/valinnat/kysymykset04/malli_sosiaalipolitiikka.pdf

      2003
      http://www.valt.helsinki.fi/optoim/valinta/mallivastaukset/yhteiskuntapolitiikka.pdf

      luen itse valtio-oppia valtsikassa, mutta olen aikoinani vastannut myös sosiaalipolitiikan pääsykoekysymyksiin.

      • tämä

        vinkki pääsykokeeseen vastaamisessa myös muihin valtsikan aineisiin (sosiaalipsykologia, sosiologia)? Ja miten esim. pyydetyt käsitteet kannattaa selittää?

      • valtiot. yo
        tämä kirjoitti:

        vinkki pääsykokeeseen vastaamisessa myös muihin valtsikan aineisiin (sosiaalipsykologia, sosiologia)? Ja miten esim. pyydetyt käsitteet kannattaa selittää?

        Kumpaakaan ainettaen ole itse lukenut, mutta mun mielestä ne soveltuu kyllä kaikkiin humanistisiin aineisiin (joihin siis mainitsemasi yhteiskuntatieteetkin lasken), joissa vastataan esseevastauksilla. Käsitteet selitetään niinkuin kirjassa, mutta ei tietty mitään puolen sivun selitystä, jos se ei ole vastauksen kannalta erittäin olennainen. Otsikon käsitteet selvennetään niin hyvin kuin osataan tietty, mutta muut käytetyt käsitteet esim yhdellä lauseella.

        Oletko katsonut noi viime vuoden arvosteluperusteet sosiaalipsykasta ja sosiologiasta?

        2003
        http://www.valt.helsinki.fi/optoim/valinta/mallivastaukset/sosiologia.pdf
        http://www.valt.helsinki.fi/optoim/valinta/mallivastaukset/sosiaalipsykologia.pdf

        2004
        http://www.valt.helsinki.fi/tiedekunta/opiskelu/valinnat/kysymykset04/malli_sosiologia.pdf
        http://www.valt.helsinki.fi/tiedekunta/opiskelu/valinnat/kysymykset04/malli_sosiaalipsykologia.pdf

        Noissa on mun mielestä sanottu kyllä kaikki, mitä siitä pitää tietää. Tai siis toisin sanoen kaikki, mikä arvosteluun on voinut vaikuttaa. Lue ajatuksella.

        Ja tsemii!

      • sosiaalipsykolgiaan pyrkimässä
        valtiot. yo kirjoitti:

        Joo, olen tutustunut arvosteluperusteisiin. Jäi vain vielä hiemean epäselväksi tuo sosiaalipsykologian valintakokeen kolmas kohta, jossa pyydetään ympyröimään kaikki oikeat kohdat. Siinä lukee, että vain täysin oikeasta vastauksesta kussakin kohdassa saa 0,5 pistettä. Eli ymmärsin tämän sillä tavalla, että tuo vastaus hyväksyttäisiin ainoastaan silloin, kun ne kaikki oikeat kohdat on ympyröity, esim. jos jossakin kohdassa on vaikka kaikki neljä vaihtoehtoa oikein ja olen ympyröinyt vain kolme oikeaksin niin vastaus olisi väärin... Olenkohan ymmärtänyt oikein?

        Ja kannattaako noita vanhoja pääsykokeita vilkuilla samalla, kun lukee? Itselläni on vasta(!) menossa neljäs lukukerta ja olen ajatellut jos vasta tämän jälkeen perehtyisin enemmän pääsykokeisiin ja muuhun itseopiskelumateriaaliin...Vai kannataa?

      • sosiaalipsykolgiaan pyrkimässä
        valtiot. yo kirjoitti:

        Kumpaakaan ainettaen ole itse lukenut, mutta mun mielestä ne soveltuu kyllä kaikkiin humanistisiin aineisiin (joihin siis mainitsemasi yhteiskuntatieteetkin lasken), joissa vastataan esseevastauksilla. Käsitteet selitetään niinkuin kirjassa, mutta ei tietty mitään puolen sivun selitystä, jos se ei ole vastauksen kannalta erittäin olennainen. Otsikon käsitteet selvennetään niin hyvin kuin osataan tietty, mutta muut käytetyt käsitteet esim yhdellä lauseella.

        Oletko katsonut noi viime vuoden arvosteluperusteet sosiaalipsykasta ja sosiologiasta?

        2003
        http://www.valt.helsinki.fi/optoim/valinta/mallivastaukset/sosiologia.pdf
        http://www.valt.helsinki.fi/optoim/valinta/mallivastaukset/sosiaalipsykologia.pdf

        2004
        http://www.valt.helsinki.fi/tiedekunta/opiskelu/valinnat/kysymykset04/malli_sosiologia.pdf
        http://www.valt.helsinki.fi/tiedekunta/opiskelu/valinnat/kysymykset04/malli_sosiaalipsykologia.pdf

        Noissa on mun mielestä sanottu kyllä kaikki, mitä siitä pitää tietää. Tai siis toisin sanoen kaikki, mikä arvosteluun on voinut vaikuttaa. Lue ajatuksella.

        Ja tsemii!

        Joo, olen tutustunut arvosteluperusteisiin. Jäi vain vielä hiemean epäselväksi tuo sosiaalipsykologian valintakokeen kolmas kohta, jossa pyydetään ympyröimään kaikki oikeat kohdat. Siinä lukee, että vain täysin oikeasta vastauksesta kussakin kohdassa saa 0,5 pistettä. Eli ymmärsin tämän sillä tavalla, että tuo vastaus hyväksyttäisiin ainoastaan silloin, kun ne kaikki oikeat kohdat on ympyröity, esim. jos jossakin kohdassa on vaikka kaikki neljä vaihtoehtoa oikein ja olen ympyröinyt vain kolme oikeaksin niin vastaus olisi väärin... Olenkohan ymmärtänyt oikein?

        Ja kannattaako noita vanhoja pääsykokeita vilkuilla samalla, kun lukee? Itselläni on vasta(!) menossa neljäs lukukerta ja olen ajatellut jos vasta tämän jälkeen perehtyisin enemmän pääsykokeisiin ja muuhun itseopiskelumateriaaliin...

      • valtiot. yo
        sosiaalipsykolgiaan pyrkimässä kirjoitti:

        Mun mielestä niistä vanhoista kysymyksistä on hyötyä siksi, että tajuat minkälaisia kysymyksiä odottaa. Tietty vilkuiluakin parempi olis, jos olisit tehnyt myös ne kaikki (...ennen ku luit arvosteluperusteet:).

        Ymmärsin samalla tavalla sen tehtävän arvostelun. Muutenhan ympyröisit kaikki vaihtoehdot ja saisit aina pisteitä... :)

      • viina

        Soveltuuko kirjan tietoihin nojautuva vastausmalli myös kasvatustieteeseen, jossa valintakokeissa yleensä pyydetään pohtimaan jotain asiaa?

      • Mai
        viina kirjoitti:

        Soveltuuko kirjan tietoihin nojautuva vastausmalli myös kasvatustieteeseen, jossa valintakokeissa yleensä pyydetään pohtimaan jotain asiaa?

        Pääsin muutama vuosi sitten kasvatustieteeseen, enkä tosiaan neuvoisi pänttäämään mitään sanatarkasti päähän vaan lukemaan ajatuksella ja kirjoittamaan omin sanoin (silti tietty just asian ytimeen)! Tietty tietoni voivat olla vanhentuneita, mutta olisihan se hassua jos nimenomaan tällä alalla mitattaisiin ulkoalukua eikä asioiden ymmärtämistä... :) Kaikki täytyy osata ja hahmottaa mutta en esimerkiksi käyttäisi kirjan esimerkkejä itse - musta se kuulostaa pöyristyttävältä. :)

        Pohtia voi ja pitää jos ohjeistuksessa niin käsketään, muussa tapauksessa kirjoitat ilman maailmaasyleileviä pohdintoja! Lue kysymys tarkasti ja vastaa juuri siten kun siitä pyydetään, esim. kuvaile/erittele/vertaile/pohdi/arvioi on kaikki ihan erilaisia tehtävänantoja ja niihin on vastattava eri tavoin!

        Ainakin meillä silloin aikoinaan monivalinnat oli sellaisia, että jos et ollut ymmärtänyt jotain käsitettä niin niissä et päässyt ulkoa pänttäämällä mihinkään. Niissä "mitattiin" siis ymmärtämistä. Faktatietoakin toki, muutama vuosiluku yms. mutta suurimmaksi osaksi ymmärtämistä.

        Tsemppiä!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      410
      5946
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      111
      2747
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      38
      2280
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1869
    5. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      61
      995
    6. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      108
      983
    7. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      59
      974
    8. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      109
      956
    9. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      881
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      40
      865
    Aihe