Ajoin juuri vaimon kanssa Pakilantietä

Ja tuumasin kun lähettyvillä oltiin, että ajetaampa Kapin mainostaman asuntonsa vierestä, olit itse osioitteesi ja muunkin kertonut, tarkistin sen vain. Ihan kiva alue, kyllä siellä viihtyy, vaikka ahdasta näytti olevan ulkona. Auto parkkeerata päätyyn ja siitä jälkakäytävää kuin asunnon takaovesta sisään, kun äkkiä katsoen etupiha on suljettu puu ja orapihlalaja aidoilla. Ihan mukava paikka, keskellä ja kuin vähän sivussa.
Paljon samaa oli jossa käytiin etäällä tästä veljen pojalla, hänellä paritalo, sekin keskellä mutta mukavasti vähän sivussa. Helsingistä löytyy mukaviakin sopukoita paikoin, se veljenpojan paikka juuri sellainen, heilläkään ei laajemmin omaa pihaa, ja tarviikokaan tuota, kun on sopivasti vain.

Siinä useampiakin tiilipintaisia taloja, onhan se pitkän päälle helppohoitoinen, meillä omatalo myös osin tiiltä, mutta joitain seiniä puustakin. Tehty siihen aikaan sellainen sekamelska. Se naapuritalo oli kivan näköinen, ehkä sementtitiili värjätty vaaleansinistä vähän, tai enemmän harmaata.

Mukava puustoinen alue, kieltämättä, kuten olet aluettasi kuvannutkin joskus. Orapihlaja aitoja paljon.
Ajettiin myös Pakilan siirtolapuurhan kautta, siitä vielä peltojakin löytyi ratsastustallien luota. Tuomarikylän kartano. Siitä sitten Vantaanjoen yli, ja lentokentälle jonne päämatka suuntautuikin, kun haimme kentältä vieraitamme.

17

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kas vain, kun satuit ajelemaan tätä Pakilantietä! Et tietenkään minua ja asuinympäristöni koskevasta uteliaisuudesta, vaan muuten vain tätä viihtyisää aluetta nähdäksesi; lentokentällehän olisit päässyt suorempaa tietä nopeammin.

      Joo, on tämä Paloheinä varmaan Stadin viihtyisimpiä asuinalueita. Tässä kotinikin toisella puolella heti laaja keskuspuisto ulkoilureitteineen, kadun toisella puolella heti yhtä viihtyisät Paloheinän Pitkämäen ulkoilureitit ja puolen kilometrin päässä Paloheinän majalta lähtevät keskuspuiston pohjoisosan metsäpolut ja talvisin pääkaupunkiseudun parhaimmat hiihtoladut.

      Jos kotinikin ”bongasit”, miksi et helistänyt ovikelloani, mielelläni olisin keskustellutkin kanssani, olisin pyytänyt Sinut sisälle ja tarjonnut vaikkapa kahvit, en vahvempaa, kun autolla olit liikkeellä. Vai olinkohan juuri tuolloin lenkilläni tuolla keskuspuiston hiekkateillä. Mutta jos vielä toistamiseen sattumalta tätä kautta ajelet, tervetuloa vain tervehtimään lähemminkin!

      Enpä ole tänäänkään tällä palstalla aikaani kuluttanut yhtä iltapäivällä heittämääni viestiä enempää enkä jää tänne tätä pikakäyntiäni pidemmäksi aikaa, mutta kun nyt palstan avasin ja tuon huomasin, toki halusin sitä kommentoida. Nyt vain Hyvää Yötä Sinulle ja muillekin tämän mahdollisesti lukeville!

      • Anonyymi

        Ei Kapi sitä tiedä kun asuu väljässä Paloheinässä. Inkeroinen on varmaan melkonen kasa kun olet niin ahistunut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Kapi sitä tiedä kun asuu väljässä Paloheinässä. Inkeroinen on varmaan melkonen kasa kun olet niin ahistunut.

        Kouvolan betoniarkkitehtuuri on maankuulu käsite.


      • Anonyymi

        "Jos kotinikin ”bongasit”, miksi et helistänyt ovikelloani"

        Josko oli sen verran kuitenkin aika vähissä, ettei joutanut sinun omakehuasi tulla kuulemaan?


    • Anonyymi

      Siellähän onkin nähtävyys jossa paras joulupöytä priimus.

    • Anonyymi

      Soita seuraavalla kerralla, että olet tulossa. Niin kovin tervetulleeksi toivottelee tuossa. Puhelinnumerohan onkin jo palstalla esitetty.

    • Taidan olla selityksen velkaa...
      Tultiin sieltä Vallilan suunnalta, kohteena lentoasema. Kun aikaa jäi (lentokoneen tuloajan todellisen näkee netistä -kännykästä) kun näytti vielä kone olevan vähän myöhässä, ja kun laskeutumis operaatiot tehnyt ym, se ottaa aikansa, Kun lentoaseman edessä ei ole oikein pysäköinti paikkaa esim ½ -tunniksi, niin vähän siinä kierrelttiin mm Pakilantien kautta, ja passuutettiin juuri tulo, kun vieraat oli tulossa asemalta ulos, siihen on mahdollisuus -ottaa kyytiin tai jättää kyydistä -pysähtyä aseman edustalle.

      Muutenkin kivempi ajella välttäen isojateitä, vaikka tuo esimerkkinä tuo, ja siitä edeten Suutarilassa kehä3 alitse, ja siinä sitten jo kulmilla aletaan ollaankin Tikkurilantietä asemaa kohti-.

      Että, kaikessa viattomuudessaan näin oli.
      Minä olen käyttänyt joskus tuota karttaa, näkee koneen tulon, kun tietää koneen.
      https://www.flightradar24.com/60.27,25.06/7
      Siitä sitten kännykällä tarkempaa aikaa tulijoilta, niin saa koukata heti ulko-ovelta.
      Sama myös VR:llä heidän kartassaan junat liikkuu myös realiajassa, näkyy mm junien nopeudetkin. Kun Helsingin päärautatieaseman edus nykyisin hyvin tukkoinen, ei kuten ennen siihen sai parkkeerata. Mutta onnistuu ns "lennossa" matkustajien jättö ja otto.

      • Eilen reagoin viestiisi siten, että ehkä se vaikutti vinoilulta. Sorry, nyt antamasi selitys on hyvin ymmärrettävä. En itsekään matkustellessani aina halua pysyä vain suorimmilla reiteillä, kun niitäkin on tarpeeksi monta kertaa menty ja kaikki niiden varsilla oleva on jo nähty.

        Toivottavasti et tuosta eilisestä viestistäni loukkaantunut kovin pahasti. Keskustan kannattaja ymmärtääkseni olet ja olet jo varsin vähäisiksi käyneitä keskustalaisia asiakirjoittajia. Monet heistä ovat jättäneet tämän palstan luultavasti siksi, kun muka keskustalaisena esiintyy vain minuun keskittyvä palstan pahin törkylinko. Näköjään tänäänkin kai kymmenillä viesteillään, vaikka ylläpito on varmaan poistellut niitä kuten nikkejäänkin. Toivottavasti Sinä et palstaa tyystin jätä, sillä asiapitoisia juttujasi on ollut ihan mukava lueskella.

        Vielä anteeksipyyntö eilisestä ajattelemattomasta viestistäni ja nyt vain Hyvää Yötä ja jatkossakin kaikkea hyvää Sinulle!


      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Eilen reagoin viestiisi siten, että ehkä se vaikutti vinoilulta. Sorry, nyt antamasi selitys on hyvin ymmärrettävä. En itsekään matkustellessani aina halua pysyä vain suorimmilla reiteillä, kun niitäkin on tarpeeksi monta kertaa menty ja kaikki niiden varsilla oleva on jo nähty.

        Toivottavasti et tuosta eilisestä viestistäni loukkaantunut kovin pahasti. Keskustan kannattaja ymmärtääkseni olet ja olet jo varsin vähäisiksi käyneitä keskustalaisia asiakirjoittajia. Monet heistä ovat jättäneet tämän palstan luultavasti siksi, kun muka keskustalaisena esiintyy vain minuun keskittyvä palstan pahin törkylinko. Näköjään tänäänkin kai kymmenillä viesteillään, vaikka ylläpito on varmaan poistellut niitä kuten nikkejäänkin. Toivottavasti Sinä et palstaa tyystin jätä, sillä asiapitoisia juttujasi on ollut ihan mukava lueskella.

        Vielä anteeksipyyntö eilisestä ajattelemattomasta viestistäni ja nyt vain Hyvää Yötä ja jatkossakin kaikkea hyvää Sinulle!

        Siektähän se lestan yms huutaja tupsahti saitille. Minä en törkeile vaan kirjoitan ihan asiasta, tekemisistäsi.


      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Eilen reagoin viestiisi siten, että ehkä se vaikutti vinoilulta. Sorry, nyt antamasi selitys on hyvin ymmärrettävä. En itsekään matkustellessani aina halua pysyä vain suorimmilla reiteillä, kun niitäkin on tarpeeksi monta kertaa menty ja kaikki niiden varsilla oleva on jo nähty.

        Toivottavasti et tuosta eilisestä viestistäni loukkaantunut kovin pahasti. Keskustan kannattaja ymmärtääkseni olet ja olet jo varsin vähäisiksi käyneitä keskustalaisia asiakirjoittajia. Monet heistä ovat jättäneet tämän palstan luultavasti siksi, kun muka keskustalaisena esiintyy vain minuun keskittyvä palstan pahin törkylinko. Näköjään tänäänkin kai kymmenillä viesteillään, vaikka ylläpito on varmaan poistellut niitä kuten nikkejäänkin. Toivottavasti Sinä et palstaa tyystin jätä, sillä asiapitoisia juttujasi on ollut ihan mukava lueskella.

        Vielä anteeksipyyntö eilisestä ajattelemattomasta viestistäni ja nyt vain Hyvää Yötä ja jatkossakin kaikkea hyvää Sinulle!

        Saako sinulle soittaa?


    • Tuossa tuo - junat kartalla, joka tuli edellisessä mainittua. Kun vihreää junaa painaa, niin tulee sen hetkinen nopeus tieto -junan tiedot sitten näyttää aikataulua.
      Aikanaan joskun olen junalla kulkenyt Rovaniemeltä Kemijärvelle, niin pitää nyt mainita sellainenkin yksityiskohta, kun silloin oli vanhempi konnari, se oikein vaunuun tullessaan painotti: "kulussa on ja vikaan mennäänn" Siinä nimittäin asemat Kulus ja Vika. Vaikkei nyt asemina enää ole -joskus ollut. Se oli sen aikainen ns "lättähattu" "sinilintu" mitä nyt nimejä olikaan "kiskobussi".
      https://junatkartalla.vr.fi/?lang=fi-FI

      Siinä melkein Suomen läpi, mitä nyt rautatietä on, toinen rata vie vieläkin pidemmälle Kolariin, länsirajaa.
      https://www.youtube.com/watch?v=ls0X-gZSjOQ

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Kolarin_rautatieasema

      Siinä tärkeimmät tulikin, kun ei ihmeempiä näytä eetterissä olevan mainitsemisen arvoista.

      • Anonyymi

        "Liikennepaikan etäisyys Helsingin päärautatieasemalta Kolariin on 1 067,2 ratakilometriä mitattuna Oulun, Seinäjoen ja Haapamäen kautta. Tornion rautatieasemalle on matkaa 183 kilometriä. Asema on nykyisin rataverkon pohjoisin piste 18 kilometriä pohjoisemmaksi Rautuvaaraan ulottuneen osuuden poistuttua käytöstä."
        Helsinki - Kolari matka-aika 14 h 30 min.
        Että pitkä on maamme,rautateilläkin. Siihen onkin tarjolla maakuuvaunuja, varmaan tarpeeseen.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      256
      45582
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      44
      11349
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      221
      10961
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      38
      9775
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      89
      8606
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      277
      6654
    7. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      2
      2525
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      44
      2350
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      12
      2334
    10. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      45
      2154
    Aihe