Kyllä on suomen miehet vässyköitä, päästävät viekkaudella järjestetyn hallituksenvaihdon tapahtumaan, ja nyt ei saada hallitusta hajoamaan.
Isot miehet politiikassa eikä saa tunaroivia tyttöjä pois.
Suomessa tehtiin sama keikaus kuin Yhdysvalloissa. Presidentin ympärillä parveili naiset kuin takiaiset vaalien alla, ja naisten ja lasten asemalla kalastettiin ratkaisevat äänet presidentinvaaleissa. Sitten yhtäkkiä onkin naishallitus. Aika outoa jos ei näe missä mennään.
Yhdysvalloissa samaa linjaa, Biden nousi naisten äänillä vaaliykköseksi, ikämiestä vietiin yksi nolla. Kuinka ollakaan varapresidentiksi nostettiin Kamala Harris.
Äärifeminismi jyrää eikä miehet herää.
Nyt jos Biden keikahtaa niin USAlla on naispressa. Onkohan tässä pedattu seuraavan presidentin kohtalo näin? Biden on jo vanha mies, hänen liikkeistäänkin näkee että hän on vanha mies.
Lisäksi on julkisesti uutisoitu, että onkohan Biden oma itsensä, kun hänen puheensa on välillä sekavaa, ja hän töksäyttelee asioita yllättäen ei niin sivistyneellä tavalla. Näen vaaran merkit. Bidenin seuraajaa takuulla prepataan jo. Politiikka on likaista, meetoo hullut kävivät paavinkinnkimppuun, en ihmettelisi vaikka kohde olisi nyt numeroa suurempi. Maailma on hullu.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.