Tietoa sananvapaudesta ja uskonnonvapaudesta

Anonyymi

20.6 2021 järjestettiin mielenosoitus Helsingissä sananvapauden ja uskonnonvapauden puolesta. Ylen uutisten mukaan paikalla oli tuhat mielenosoittajaa, mutta silminnäkijän lausunnon mukaan, paikalla oli yli kaksisataa mielenosoittajaa ja silti selkeästi vähemmän kuin tuhat. Ylen uutisten mukaan, https://yle.fi/uutiset/3-11991280, “Järjestäjinä oli neljä yksityishenkilöä”, mutta todellinen järjestäjä oli organisaatio nimeltään SEA eli Suomen Evankelinen Allianssi. Myös 28.8 2021 järjestettiin marssi Salossa elämän arvoille, teemana oli mm. Sananvapaus ja uskonnonvapaus. Tämän järjestäjänä oli KRIO eli Kristittyjen ihmisoikeusryhmä, mikä on Suomen Evankelisen Allianssin verkosto.

Olen yrittänyt löytää myös muita järjestöjä jotka olisivat kiinnostuneita tekemään jotain Suomen sananvapauden ja uskonnonvapauden puolesta. Se etsintä on ollut vaikeaa. Sananvapaus ja uskonnonvapaus... nämä kaksi Suomen kansalaisten perusoikeutta vaikuttavat huolestuvasti olevan vaarassa kaventua esimerkiksi valtakunnasyyttäjä Raija Toiviaisen ja muiden hänen kaltaistensa henkilöiden takia, jotka vaikuttavat hyväksikäyttävän Suomen lakien heikkouksia poliittisissa agentoissaan. Niin kuin Suomen huonosti kirjoitettua lakia eli kiihottaminen kansanryhmää vastaan lakia, sitä lievempää muotoa. (Rikoslaki 11, 10 §) Tämä valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen toiminta on huolestuttanut myös USA:n korkeasti koulutettuja professoreja ja asiantuntijoita, jotka tekivät hänestä valituksen USCIRF:lle ennen kesää 2021. (U.S. Commission on International Religious Freedom.) Tästä asiasta myös Yle julkaisi uutisen. (https://yle.fi/uutiset/3-11956650.) Tämä USA:n professorien ja asiantuntijoiden valitus liittyi tietenkin kansanedustaja Päivi Räsäsen ja pappi Juhana Pohjolan syytteisiin mitkä tehtiin heille juuri kiihottaminen kansanryhmää vastaan lain varjolla. (Sen lievemmän muodon.)

Minun etsintä löytääkseni niitä jotka olisivat kiinnostuneita tekemään jotain Suomen sananvapauden ja uskonnonvapauden puolesta, johti lopulta siihen että kuulin Sanan- ja uskonnonvapaus ry:stä. Otin yhteyttä erääseen henkilöön tässä järjestössä ja hän viestitti minulle takaisin. Hänen lausunnon mukaan tammikuussa 2022 on tulossa mahdollinen uusi mielenosoitus, mitä ainakin Sanan- ja uskonnonvapaus ry olisi halukas koordinoimaan.
“Syksyn aikana yritämme saada nyt toimintamme käyntiin siten, että pankkitilit on avattu ja käytännön asiat järjestyksessä. Näihin aloitusjärjestelyihin on mennyt nyt voimavaroja emmekä ole vielä ehtineet järjestellä mitään isompaa. Meillä on suunnitelmissa koordinoida mielenosoitus tammikuussa, jolloin Päivi Räsäsellä alkaa oikeudenkäynti...”

Nyt olisi hyvin tärkeää että kaikki kerääntyisivät yhteen ja tekisivät tässä maassa osansa. Minusta viisain taktiikka tähän on se, että mahdollisimman monessa Suomen kaupungissa järjestettäisiin ensin pientä aktiviteettia, niin kuin pienempiä mielenosoituksia, ennen kerääntymistä yhteen suureen mielenosoitukseen. (Tietenkin Helsinkiin.) Olisi tärkeää että tämä mahdollinen, suuri mielenosoitus ylittäisi kansainvälisen uutiskynnyksen. Muuten en usko että Suomen eduskunnan enemmistö ovat tarpeeksi kiinnostuneita pistämään sellaisia henkilöitä niin kuin valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaista kuriin tai muuttamaan liian tulkinnanvaraisia lakeja, niin kuin kiihottaminen kansanryhmää vastaan lakia, sitä lievempää muotoa. Pyydän teitä kaikkia suomalaisia aktivoitumaan omalla tavalla, niillä voimavaroilla mitä teillä on. Esimerkiksi informaation levittäminen sosiaalisessa mediassa on tärkeää, jotta kaikki halukkaat kuulevat tulevista mielenosoituksista ajoissa.

T: Mikko Elo, kirjoittaja/taiteilija

0

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        188
        5091
      2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

        Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
        Kokkola
        14
        1751
      3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

        SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
        Maailman menoa
        63
        1626
      4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        127
        1497
      5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

        Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
        Tv-sarjat
        9
        1463
      6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

        Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
        Maailman menoa
        50
        1147
      7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

        Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
        Lappajärvi
        96
        1084
      8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

        Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
        Maailman menoa
        302
        969
      9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

        Keskustapuolue meni jo...
        Maailman menoa
        195
        941
      10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

        Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
        Suomalaiset julkkikset
        7
        820
      Aihe