SAULI NIINISTÖ HYVÄ PRESIDENTTI

Anonyymi

Täytyy olla todella hyvillään, että meillä on Suomessa edes yksi kunnon poliitikko vallassa. Presidentti Niinistö on todella mallikelpoisesti hoitanut virkaansa siihen kuuluvine tehtävineen ja tuntuu kannanotoissaan olevan jatkuvasti huomattavasti muiden edellä. Isänmaallinen, oman kansan etujen puolesta toimiva presidenttimme ansaitsee kaikkien kiitoksen ja kunnioituksen.

24

1228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä minulla on mennyt maku. Tuo vouhottaa jostain ilmasto hööpöistä ihan kun olisi joku ilmasto-ongelma. Jos ilmasto lämpenisikin vaikka 10 astetta, niin sehän on vain meidän etu. Alkaa pellot tuottamaan viiniä ja ruokaa.

      • Anonyymi

        Sale ilmastohörhöilee ja omien sanojensa mukaan syö vain kerran viikossa punaista lihaa yli tuhannen neliön kämpässään, jotta ilmasto pelastuisi. Vetää vielä maski naamassa pakokaasut keuhkoihinsa happea säästäkseen, ettei tulisi maailmanloppua.


    • Anonyymi

      Kohta on itsenäisyyspäivän ja uudenvuoden puheen aika.

      Salella on varmasti olo niinku entisellä Romanian johtajalla.

    • Anonyymi

      Jäläkiviisaus on imelin viisauven laji. Jäläkiviisaan silimä kahtoo taakkepäin.

      Näin Konsta Pylkkänen kiteyttää asian Veikko Huovisen teoksessa Havukka-ahon ajattelija.

    • Anonyymi

      Yksi pahimpia ulkomaisten poliitikkojen peräpäitä nuolenkeleva presidentti!

      Tykkää rikollisista ja diktaattoreista.

      Putinin luona ravataan kuin naapurin lesken luona päiväkahvilla! Vaikkakin Putin on osoitettu syylliseksi useisiin ulkomailla tapahtuneisiin toimittajien myrkytystapauksiin ja aktivistien salamurhiin, sekä Malaysia Airlinesin lennon 17 pudottamiseen, jossa kaikki koneessa olleet 283 matkustajaa ja 15 miehistön jäsentä kuolivat!

      Kansainvälisesti oikeuden eteen haluttu massamurhaaja on Salen parhaimpia kamuja!

      Presidentin moraali ei voisi enää enempää laskea, jos lähes 300 ihmistä murhauttaneen rikollisen nuoleskelu on normaalia!

    • Anonyymi

      Niinistö on vuodesta 1987 ollut politiikassa mukana kansanedustajana, ministerinä, kokoomuksen puheenjohtajana, eduskunnan puhemiehenä ja EIP:n johtajana ja nyt presidenttinä 9 vuotta.

      Niinistö moittii, että turvallisuuslait ovat ajastaan jälkeen jääneitä, mutta ei ole poliittisella urallaan kertaakaan aikaisemmin niihin puuttunut. Eikä ole esittänyt muutoksia niihin lakeihin kuin vasta tällä viikolla.

    • Anonyymi

      Ei vaikutusvaltaa idän- eikä lännenjohtajiin! Tyhjänpäiväinen vanhus!

      • Anonyymi

        Oli esim. EU:ssa ainut joka neuvottelutaidoillaan idän suuntaan sai Suomen itärajan yli tulleen elintasosurffareitten aallon loppumaan.

        Presidentti on erittäin fiksu vertaa häntä sitten kehen tahansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli esim. EU:ssa ainut joka neuvottelutaidoillaan idän suuntaan sai Suomen itärajan yli tulleen elintasosurffareitten aallon loppumaan.

        Presidentti on erittäin fiksu vertaa häntä sitten kehen tahansa.

        Jos verrataan Niinistöä hänen vaimoonsa Jenni Haukioon, niin kumpikohan mahtaa olla se fiksumpi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli esim. EU:ssa ainut joka neuvottelutaidoillaan idän suuntaan sai Suomen itärajan yli tulleen elintasosurffareitten aallon loppumaan.

        Presidentti on erittäin fiksu vertaa häntä sitten kehen tahansa.

        "Presidentti on erittäin fiksu vertaa häntä sitten kehen tahansa."

        Selvästi fiksumpi kuin sinä!

        Mutta on silti rikollisien parissa viihtyvä pikkurikollinen itsekin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Presidentti on erittäin fiksu vertaa häntä sitten kehen tahansa."

        Selvästi fiksumpi kuin sinä!

        Mutta on silti rikollisien parissa viihtyvä pikkurikollinen itsekin.

        Fiksupa hyvinkin ja vielä vaatii Natoa aloittamaan kolmannen maailmansodan Euroopan tantereilla.
        Bidenillä "hyvä havainto" Sauli Niinistön sotaponnisteluista Eurooppaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fiksupa hyvinkin ja vielä vaatii Natoa aloittamaan kolmannen maailmansodan Euroopan tantereilla.
        Bidenillä "hyvä havainto" Sauli Niinistön sotaponnisteluista Eurooppaan!

        Britannialla on kansainvälinen pidätysmääräys Putinista kahdesta novitshok hermomyrkytyksestä ja yhdestä radioaktiivisella poloniumilla tehdystä murhasta!
        Hollannilla on voimassa pidätysmääräys Malaysia Airlinesin lennon 17 pudottamissesta, samoin Ukrainalla ja Malesialla!

        Herra presidentti my ass...!


    • Anonyymi

      Hyvää joulua presidenttiparille perheineen.

      Saulille ja Jennille pitäisi antaa ikuisuusvirka Suomen johdossa. He ovat tasapainoisia ihmisiä, joiden olemus huokuu rauhaa ja positiivisuutta, joka tarttuu. He ovat todellakin hyvä roolimalli kansalle.

      Toki silti voi olla milipide-eroja heidän kanssaan, sitä en sano. Mutta eikö presidenttiys olekin enemmänkin roolimalli tänä päivänä kuin jotain muuta.

      • Anonyymi

        Eihän tasavallan presidentti nytkään johda Suomea.
        Eduskunta ja hallitus ovat ne, jotka perustuslain mukaan Suomen asioista päättävät.


    • Anonyymi

      Presidenttiparilta toivoisin enemmän näkyvyyttä tv:ssä.

      Itsenäisyyspäivänä vain hiukan nähdään heitä ja uuden vuoden puhe presidentiltä.

      Olisi kiva, että joulunakin tulisi jotain. Vaikka Mäntyniemen jouluohjelma, jossa nähtäisiin myös henkilökunnan työtä keittiössä ja muualla. Joku samantapainen kuin Biriteissä on Real Royalty-sarja.

      Ja sitten myös pääsiäsiohjelma, vappuohjelma, juhannusohjelma....

    • Anonyymi

      Miksi kukaan ei kutsu heitä ajankohtais- ja muihin ohjelmiin? Syytä olisi. Onhan niitä vielä ihan hyviä ja asiallisia ohjelmia sentään jäljellä, joihin presidenttiparin voisi ihan hyvin pyytää. Yksin ja yhdessä.

      Samat naamat ja julkkiset pyörivät joka ohjelmassa. Muissa maissa presidenttiä perheineen näkee paljon enemmän. Meillä heitä näkee lähinnä hesalaiset ja naantalilaiset.

    • Anonyymi

      Kansankunta tarvitsee muunkinlaista johtajuutta kuin poliittista. Siihen tehtävään presidenttipari on paras.

      • Anonyymi

        Kyllä, mutta mutta...

        Presidentiltä voisi ottaa valtaoikeudet pois. Ulkopolitiikkaa voisi johtaa ulkoministeri, tietenkin pääministerin kanssa yhdessä.

        Koska muutoksen jälkeen presidentin tärkein tehtävä olisi julistaa vuosittain valtiopäivät avatuksi, niin mitään yleistä vaaalia ei enää tarvittaisi presidentin valitsemiseen. Eduskunta voisi valita presidentin, niin kuin esim. Virossakin on asianlaita.


      • Anonyymi

        Tasavallan presidentiksi valitaan vain yksi ihminen kerrallaan, joten mitään presidenttiparia ei ole olemassakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tasavallan presidentiksi valitaan vain yksi ihminen kerrallaan, joten mitään presidenttiparia ei ole olemassakaan.

        Älä ihmeessä. Olemme kaikki puhuneet vuosia päin honkia julkisesti ja yksityisesti.

        Sanna Marinkin on ihan hyvin suoriutunut virastaan. Järjestää ratkiriemukkaita hetkiäkin aika ajoin meille kansalaisille. Mutta kaikista niistäkin huolimatta mieluummin katson nuorta, älykästä ja näyttävää ihmistä pääministerinä kuin jotain perinteikästä riivinrautaa.


    • Anonyymi

      2015 Irakin sota rikollista marssi tornion kautta suomeen Mitä tämä sormi perseessä istuva turhake teki- MAAN PETTURI SUOMEN LAHTEEN UIMAAN JA KONEKIVÄÄRILLÄ JÄLKEEN .MAAN KALLEIN RIKOLLINEN .Tämäkin päivä nä näitä sotkuja sevitetään.-

    • Anonyymi

      Saulin kielellä sanottuna:

      "Täytyy olla todella hyvillään... Sillä onhan ehkä niinkin, että meillä on Suomessa, jos ei nyt suoranaisesti poliitikko, niin kuitenkin jonkinlaisen poliitikon olemuksen omaava mies johdossa. Hän on... Olisi ehkä liioiteltua sanoa, että mallikelpoisesti... Mutta kuitenkin kohtuullisen onnistuneesti hoitanut virkaansa. Ja toisaalta on niinkin, että kun ottaa huomioon Suomen edun, ja miksipä ei myös Suomen kansan edun... Niin presidenttimme on perustellusti ansainnut ehkäpä kiitoksen."

      • Anonyymi

        Mitä nyt pidätettävä heti tavattaessa!


    • Anonyymi

      Niinistö osoitti uudenvuoden puheessaan jälleen fiksuutensa. Jämäkkä, isänmaallinen asenne Suomen puolesta. Kiitoksia Niinistö.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      74
      2200
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1721
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      156
      1579
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1368
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1362
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      290
      1217
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1089
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1043
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1042
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      912
    Aihe