Kirurgi kuoli kolmannen piikin jälkeen

Kuuluisa kanadalainen kirurgi kuoli aivan äkillisesti vain 52-vuotiaana kahden viikon päästä kolmannen koronarokotuspiikkinsä jälkeen. Tämä sama kirurgi haukkui aiemmin koronarokotuksesta kieltäytyvät itsekkäiksi. https://mobile.twitter.com/NewGranada1979/status/1459178862105948163
3051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Oikein ! 🤫

Äänestä

Ei kuulemma ”itke rokottamattomien hautajaisissa”, tämä on sitä todellista KARMAA. Miten näitä tulee vaan enemmän ja enemmän, eikö ihminen opi ….

Äänestä
  • Sanojensa mittainen mies. Nyt itkut on itketty.

    Äänestä

Näitä äkkikuolemia on nyt niin paljon, että luulisi ihmisten jo alkavan ihmetellä.

Äänestä
  • Tää on totta. Minut on kahdesti rokotettu, eikä oireita tullut. Mutta asian piti olla tällä selvä.

    Olen myös kaiken aikaa elänyt eristyksessä, joten tartuntavaarakin on ollut minimaalinen.

    Nyt asia ei sitten olekaan tällä selvä. Miksi? Koska koronaa keinotekoisesti vahvistetaan kaiken aikaa. Ainoa hoitokeino, jos sitä haluttaisiin, olisi koko kansan täysi eristys. Hallitus tietää tämän, mutta heille raha on ihmshenkiä tärkeämpää, etenkin henk.koht. saatava hyöty.

    Mitä tulee kolmanteen rokotukseen... taidankin jarrutella sen kohdalla. Ehtii sen ottaa myöhemminkin. Elänhän kuitenkin kaiken aikaa eristyksessä / karanteenissa. Käytän muita tavatessa kangasmaskia.

    Jos tartunta tulee, se tulee aina jo yhdestäkin tartuntakosketuksesta ja on sitten sitä itteään, myös sairausvahvuudeltaan, kunkin potilaan itsensä mukaisesti.

    Jos vaikuttaa siltä, että kolmas ja vaikka viides rokotus on enemmän hyödyksi kuin vahingoksi, sekä miten se on vaikuttanut muihin kolmesti rokotettuihin. silloin voin ehkä ottaa sen.

    Mutta turha olisi hyödytöntä rokotetta ottaa, jossa muut riskit ehkä suuriakin.

    Mutta, jos haluaa olla ottamatta rokotteita, silloin on vastuu itsellä, hoitaa itse itsensä alusta loppuun asti. Tämä on mietittävä etukäteen ja pysyttävä siinä.

    Jos nyt saisin koronan, kuinka toimia?
    - Sairaalaan, vai kotiin?
    - Kuinka hoidan itse itseni kotona?
    - Onko rahaa, ruokaa, lääkkeitä, kuumemittari, maskeja?
    - On olemassa verkkokauppoja, myös eri ruokafirmojen verkkokaupat. Valmisruuat paloitellut, siivutetut leivät pakastimeen, josta sulatus tarpeen mukaan.
    - On olemassa verkko-apteekki, josta voi tilata lääkkeet ym:t kotiin tuotaviksi.

    Ja se itse omahoito:
    - Etsi valmiiksi lähellesi sairaalan, terv.aseman ja lääkärien puhelinneuvontojen puh.numerot. Hätänumero on 112. Pidä puhelimella yhteyttä läheisiisi.
    - Mahd. täydellinen lepo peiton alla, puuhailu voi johtaa hengenvaaralliseen keuhkokuumeeseen.
    - Nesteiden juominen, myös syöminen, minkä vain jaksat (kaupan valmisruuat mikroon).
    - Oireiden mukainen lääkitys, jos se auttaa. Yskänlääkettä, lämmintä kuume-/ vitamiinijuomaa, kurkun desinfiointi-imeskelytabletteja. Näitä on hyvä olla kotona aina valmiiksi, jo etukäteen.
    - Kuumeen säännöllinen mittaus muutaman kerran vuorokaudessa. Jos se muutoin terveellä aikuisella kohoaa paljon yli 39°, lähelle 40°, vaatii se jo ehkä sairaalahoitoa. Pidä yhteyttä tässä asiassa auttavaan sairaanhoitoon. Kunnollinen niistäminen.
    - Peseytyminen, puhtaus ja vaatteiden / yöpaidan vaihto päivittäin.

    Tässä joitain vinkkejä omasta kokemuksestani. Tuo, mikä on vaarallinen kuumeraja, on yksilöllistä, pidä yhteyttä hoitaviin sairaanhoitoyksiköihin.

    Äänestä

Äkkiä kun kuolee, niin ei joudu pitkään kitumaan.

Äänestä
  • Äkkiä sitä kuolee, kun kuolee.
    Se on henki pois! ☹️

    Äänestä

Rokotettujen+jäljellä+oleva+elinaika+3-10+vuottahttps://stateofthenation.co/?p=95415The+Amount+of+Graphene+Oxide+Injected+via+the+COVID-19+Vaccinations+Determines+When+the+Vaxxed+Will+DieHow+Long+Do+the+Vaccinated+Have+to+Live?Dr.+Mylo+Canderian+is+of+the+opinion+that+95%+of+the+world’s+populationare+“Useless+Eaters”+who+need+to+be+euthanized+as+quickly+as+possible.The+answer+to+the+question:+three+to+ten+yearsElokuussa+2019+miettivät+tälläistä,+syyskuussa+alkoi+koronaa+levitähttps://www.vox.com/future-perfect/2019/8/20/20802413/overpopulation-demographic-transition-population-explained

Äänestä
  • Onko bucket lista jo tehty, rokotetut?

    Äänestä

Liikaa on näitä kuolemantapauksia.

Äänestä
  • Riippuu varmaan kuka tilastoja tutkailee, toiset vois olla sitä mieltä että ihan liian vähän porukkaa siirtyy iäisyyteen...

    Äänestä

kuinte te aneeksi löydätte sellaisia uutisia?

Äänestä

indialaisilla on sydän vaivoja liikakansoituksen takia
ne ovat perinöllisiä

Äänestä

Miksi+minä+uskon+teorioihin,+että+rokotteet+on+tehty+väestönkasvun+pysäyttämiseksi+ja+populaation+vähentämiseksi,+on+se,+että+itse+olen+sitä+mieltä+että+planeetalla+on+liikaa+ihmisiä+jotta+voisimme+elää+tulevaisuudessa+näin+makeaa+elämää,+90+%+liikaa+jengiä.Kävi+koronan+kanssa+miten+tahansa,+niin+ei+teidän+lapsilla+häävi+tulevaisuus+ole,+se+on+jo+varmaa.+Me+onnekkaat+saatiin+kokea+koko+maailmanhistorian+makein+vaihe+ihmisen+olemassaolon+ajalta,+täysin+mieletöntä+kun+on+saanut+syntyä+tähän+aikaan,+tämän+enmpää+ihminen+ei+juuri+kehity,+viimeiset+10-20+vuotta+ei+mitään+ihmeellistä+ole+enää+tapahtunut,+sitä+ennen+kehitys+oli+huimaa,+vielä+80+luvulla+elettiin+aivan+erilaisessa+maailmassa+kuin+2000+luvulla.+IT+muutti+aivan+kaiken,+aivan+kaiken.

Äänestä

50 on riskiryhmää muutenkin. Aika moni on mennyt viiskymppisenä ennen korona-aikaa. Kuolinsyytä ei kerrottu. Kuoli äkillisesti. Kolari?

Äänestä
  • Kuoli kotonaan. Luulisi kuitenkin sydäntautien asiantuntijan pitävän erityistä huolta terveydestään. Ja kyllähän näitä sydänperäisiä äkkikuolemia on tapahtunut viime aikoina monille alle 50-vuotiaillekin. Toki aina niitä on satunnaisesti esiintynyt, mutta nyt määrä tuntuu kummallisesti lisääntyneen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuoli kotonaan. Luulisi kuitenkin sydäntautien asiantuntijan pitävän erityistä huolta terveydestään. Ja kyllähän näitä sydänperäisiä äkkikuolemia on tapahtunut viime aikoina monille alle 50-vuotiaillekin. Toki aina niitä on satunnaisesti esiintynyt, mutta nyt määrä tuntuu kummallisesti lisääntyneen.

    Tilastojen mukaan sydänperäisten äkkikuolemien määrä on päinvastoin laskenut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tilastojen mukaan sydänperäisten äkkikuolemien määrä on päinvastoin laskenut.

    Vanhemmilla ihmisillä ehkä, koska piilevät sydänsairaudet löydetään nykyään helpommin kuin ennen. Mutta huolestuttavinta on, että viime kuukausina on kuollut niin paljon nimenomaan nuorempia ihmisiä.

    Äänestä

Minun tietojeni mukaan kirurgit ovat kuolemattomia.

Äänestä
  • Kyllä minulle lääkäri sanoi että me kaikki kuollaan, saattoi olla hyvinkin oikeassa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä minulle lääkäri sanoi että me kaikki kuollaan, saattoi olla hyvinkin oikeassa.

    Juu kuollaan kuollaan mutta ei sitä pidä edesauttaa kuitenkaan. 😁

    Äänestä

Minä taas en saanut enää yhteyttä Jeesuksen toisen rokotteen jälkeen.

Äänestä
  • Katkesivatko yhteydet äkisti?

    Äänestä

Opiksi😂🤣

Äänestä

Mieti niitä urholliisia hoitajia, jotka piikitti
ne kolme tuhon lääkäriin.

Ansiokas annoskoe. Yksi, kaksi, kolme...hups.

Äänestä

Itävallassa tämä ongelma ratkaustaan hienosti. Rokottamattomien täytyy pysyä kotona ja he saavat poistua kotoa vain välttämättömille tarpeilleen, kuten ruokakaupassa käyntiin.
Näin rokottamattomia suojellaa saamasta tartuntaa rokotetuista pakkorokottajista ja he säästyvät myös pakkorokotuspropagandalta sekä mm. ravintolan portsarin rokotepassiuteluilta.
Suomessakin täytyisi ottaa tämä rokottamattomien suojeluohjelma käyttöön ja varjella rokotuksista kieltäytyjien oikeutta olla ottamatta rokotusta.

Äänestä
  • No ironista kyllä rokottamattomien eristäminen muista voi jopa pitkällä tähtäimellä koitua heidän edukseen. Nimittäin kun rokottamattomat pakotetaan pysymään kotona ja siitä huolimatta koronatartunnat vaan lisääntyvät ja paljon tuplarokotettujakin joutuu sairaalaan ja jopa kuolee koronaan, niin siinä vaiheessa ei voi enää syyttää kaikesta rokottamattomia ja on jo pakko alkaa myöntää, etteivät ne rokotteet kovin tehokkaita oikeasti ole ja koronapassikin yhtä tyhjän kanssa.

    Äänestä

Rokottamattomien etuahan Itävallassa juuri ajetaan, jotta rokotekielteisten uskonnollista vakaumusta ei kukaan rokotepassin vaatija pääsisi häiritsemään.

Kukapa rokotevastaisuususkovainen haluaisikaan yrittää tunkeutua rokotettuja täynnä olevaan ravintolaan bilettämään. Jo rokotevääräuskoisten näkeminen pilaisi koko illan.
Itävallassa tätä uskonnonvapautta valtiovalta alkaa kunnioittamaan aluksib Yläitävallan alueella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kuuluisa kanadalainen kirurgi kuoli aivan äkillisesti vain 52-vuotiaana kahden viikon päästä kolmannen koronarokotuspiikkinsä jälkeen. Tämä sama kirurgi haukkui aiemmin koronarokotuksesta kieltäytyvät itsekkäiksi. https://mobile.twitter.com/NewGranada1979/status/1459178862105948163

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu