Laitetaan tämä tälle palstalle kun mitään virallista tietoahan tästä valtamedia ei ole meille uutisoinut. Intiassa leviää uusi mysteeri sairaus,joka epävirallisten tietojen mukaan on aiheuttanut lukuisia kuolemia ja vielä enemmän ihmisiä on joutunut sairaala hoitoon. Tautia on tavattu myös Euroopassa ja se on virallisesti nimetty koronan intian variantiksi. Toistaiseksi epävirallisten tietojen mukaan intian variantilla ei ole mitään tekemistä koronan kanssa. Mistä uudesta taudista siis on kysymys? Miksi tapaukset Intiassa salataan samaan malliin kun salattiin korona sen alkaessa kiinan wuhanissa. Tiedemiehet varoittivat että uuteen laboratoriossa tehtyyn virukseen on syytä tulevaisuudessa kaikkien varautua. Onko se aika jo nyt!?
Intian variantti
Anonyymi
751
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Korona ei tehty laboratoriossa.
eli delta (tai delta plus )variantti.. tuo AP:n juttu on kyllä uusi juttu.
Jotain juttua olen kuullut että jokin variantti olisi muuttunut niin että se olisi ihan kokonaan oma lajinsa.
No ilmesesti tuota labra hommaa vielä tutkitaan
Se todistettiin jo viime vuonna että ei tehty laboratoriossa :
https://www.google.com/amp/s/www.sciencenews.org/article/coronavirus-covid-19-not-human-made-lab-genetic-analysis-nature/amp
Virallinen valtamediassakin vähän aikaa sitten ollut uutinen oli että tiedemiesten mukaan ei voida pois sulkea sitä että korona olisi tehty laboratoriossa. Samassa uutisessa tiedemiehet varoittivat uudesta laboratoriossa kehitettävästä entistä vaarallisemmasta viruksesta ja kehoittavat kaikkia maita varautumaan siihen. Nyt on kerrottu että intian variantilla ei ole mitään tekemistä koronan kanssa eli kysymyksessä olisi täysin uusi virus.
Ne tiedot mitä koronasta tiedettiin viime vuonna on vanhaa tietoa. Se virus mikä oli viime vuonna, se virus mikä on nyt ja se virus mikä meillä on seuraavaksi ovat eri viruksia. Uusia entistä voimakkaampia ja tappavampia variantteja ja se miten ne muuntautuvat tai mistä ne tulevat, virallista tietoa ei ole kellään. Maailmalle on vain annettu varoitus! Tämän tiedemiesten antaman varoituksen uutisoi myös virallisesti valtamedia. Se ei ole salaliittoteoria.
No siinä tuoreempaa..
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008224456.html
Ja jotain epäilyä
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/epailyt-koronan-alkulahteesta-kohdistuvat-nyt-kiinalaiseen-kaivokseen-jota-vartioivat-tunnuksettomat-miehet/cf9cfc39-cd72-4c13-9e6b-9d39d01b9300
Wuhanissa on se labra kuten tiedät.