Apua

Apua! Musta tuntuu, et aika kuluu hukkaan. Meillä on vaan tää yks elämä ja mennyttä päivää et takaisin saa. Kuinka pitäisi elää, et päivä ei tuntuisi menetetyltä. Meillä on vaan tää yks elämä!!
9486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

näitä on nähty ihan tarpeeksi

Äänestä

Vaikutat masentuneelta. Mee jutteleen mielenterveystoimiston tätien kanssa.

Äänestä

Harrastin aikoinani menetettyjen/tulevien markkojen /eurojen suhdetta perheellemme tulevana kertymänä pätevien, tulosta tuottavien talousoppien pohjalta ja tarpeeksi saatuani kyllästyin; toki perheeni minuun jo aikaisemmin, pitihän heidän olla pakosta mukana, eivätkä he näyttäneet kuuluvan keräilijöihin.

Jotenkin minusta tuntuu, että kohtelet päiviäsi kuten minä aikoinani markkoja/euroja. Minä halusin niitä lisää ja sinä tarkastelet saamiasi päiviä tietäen, että itsevaltias Ikuinen Aika riistää niitä sinulta toinen toisensä jälkeen, vaikka sinä yrität pitää pussinsuusta tiukasti kiinni.

Voisitko ajatella vaikkapa näin, että Ikuinen Aika suo sinulle Elämän pelikentällä (kuten meille muillekin pelaajille) päivän kerrallaan.
Päivässä on täytettevänä rutiininomaiset velvoitteiteet, joita päiviä Elämän uudeksi tekevä voima siivittää par`aikaakin keväisessä luonnossa haluten huomiotamme, kuin myös ihmiset lähellämme.

Kun pidät päiviesi pussinsuun avoinna se tuntuu joulukalenterilta. Kun avaa luukun; sieltähän löytyy runsaasti muitakin herkullisia makuaistimuksia kuin suklaa. Toki on mausteita, joihin totuttelu saattaa viedä pitkänkin ajan.

Ja kuka on sanonut, että meillä on vain yksi elämä suhteessa Ikuiseen Aikaan?

Äänestä

Tajua joka ikisen sekunnin olevan loppuelämäsi viimeisen.

*tik*
*tik*

Kulutit vajavaista elämääsi viestini lukemiseen.

Tajua että kuolet.
Siis oikeasti.
Älä pakene mihinkään toivoon.
Kohtaa se suoraan.

Pelkoa ei voi voittaa pakenemalla.
Paeten se kasvaa suuremmaksi.
Jos sitä päin kävelee se on hävinnyt.

Mieti näin vähän aikaa:joko tulet hulluksi tai sitten paranet vaivastasi.
Omalta kohdaltani en ole varma kummin on käynyt.

Äänestä
  • Kiitos runosi kirvoittamasta makeasta naurusta.

    Äänestä

Toiselle lasi on puoliksi tyhjä, toiselle puoliksi täynnä.

Äänestä
  • Koet asenneongelmaksi sen, että toinen näkee puoliksi täytetyssä lasissa, lasin täyttämättömän puolen ja toinen lasin täytetyn puolen.

    Lasin tilavuuden suhteen näinhän on.

    Millä tavoin faktatiedon toteamiseen liittyy mielestäsi asenneongelma?

    Äänestä

  • Strotaapatti kirjoitti:

    Koet asenneongelmaksi sen, että toinen näkee puoliksi täytetyssä lasissa, lasin täyttämättömän puolen ja toinen lasin täytetyn puolen.

    Lasin tilavuuden suhteen näinhän on.

    Millä tavoin faktatiedon toteamiseen liittyy mielestäsi asenneongelma?

    Sitä pidän asenneongelmana että henkilö vinkuu asioille joille ei oikeastaan voi mitään.

    Faktatieto kuvasi sitä että hän voisi katsoa asian myös toiselta kantilta.

    Äänestä

Joissain itäisissä ajatuksissa pidetään ihmisen todellista olemusta havaitsevana tietoisuutena. Elämä on havaitsemista, ei niinkään tekemistä tai suorittamista. Havaita voi kaikkea, luonnonilmiöitä, muita ihmisiä, omia mielenliikkeitään ja tunteitaan ym. Ehkä elämä kannattaa käyttää vaan kaiken katselemiseen.

Päivän mietelause (hehe):
Ei katseltava katsomalla loppuun kulu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kjhre kirjoitti:

Apua! Musta tuntuu, et aika kuluu hukkaan. Meillä on vaan tää yks elämä ja mennyttä päivää et takaisin saa. Kuinka pitäisi elää, et päivä ei tuntuisi menetetyltä. Meillä on vaan tää yks elämä!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu