Missä ilmastokokouksen väestöohjelma?

Pari viikkoa on touhuttu innolla ilmastoasioista. Mahdettiinko kokouksessa keskustella lainkaan maapallon ylikansoittumisesta? Mahtoiko olla lainkaan lausuntoa loppuasiakirjassa. Ei ainakaan tiedotusvälineissä ole paljoa käsitelty. Tuntuu aika oudolta, koska ilmastoasiassa tällä on kuitenkin melko ratkaiseva vaikutus.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No se asia on jo kulissien takana hoidettu luomalla koronapandemia ja koronarokotteet.

Äänestä

No en ainakaan yhtään uutista aloittajan aiheesta ole nähnyt tai lukenut.
Todellinen syy jätettiin käsittelemättä kokonaan.

Äänestä

Elämme ihmeellistä aikaa, on asioita mitä ei virallisesti ole ja niistä ei saa puhua, kaikki kuitenkin tietävät ongelman olemassaolon.

Ilmastokokouksen yhteydessä on toinenkin merkittävä asia, mistä on vaiettu. Suomen maksuosuus kehitysmaihin pumpattavasta rahasta? Ainoastaan MTV3 7-uutisissa oli Saarikon haastattelu, jossa tämä kertoi iloisesti hymyillen Suomen osuuden olevan 900 miljoonaa. Se on ainut tieto, mitä on noinkin merkittävästä asiasta vuodettu julkisuuteen.

Äänestä
  • Kaikki kehitysmaihin annettu apu ja raha kostautuu väestön kasvun aiheuttamien massiivisten haitallisten ympäristövaikutusten muodossa, niiden kumoamiseen ei riitä edes länsimaiden omat toimet saastumisen vähentämisessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki kehitysmaihin annettu apu ja raha kostautuu väestön kasvun aiheuttamien massiivisten haitallisten ympäristövaikutusten muodossa, niiden kumoamiseen ei riitä edes länsimaiden omat toimet saastumisen vähentämisessä.

    No reilusti yli 60 vuotta on kehitysapua syydetty noihin persläpimaihin ja tulos
    hallitsematon väestöräjähdys. Nyt jo kannataisi kokeilla alkaako sakki vähentyä,
    kun lopetettaisiin tuo tuhoisa rahan syytäminen.

    Äänestä

Ylikansoitus on teidän harhanne. Ei sellaista ole eikä tule.

Äänestä
  • Ei tule, kun painaa päänsä pensaaseen, älykääpiö!

    Äänestä

  • Jo nythän asutaan kymmeniä päällekkäin. Eihän sillä ole mitään väliä, kuinka paljon kansaa on, jos maa kasvaa samassa tahdissa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pari viikkoa on touhuttu innolla ilmastoasioista. Mahdettiinko kokouksessa keskustella lainkaan maapallon ylikansoittumisesta? Mahtoiko olla lainkaan lausuntoa loppuasiakirjassa. Ei ainakaan tiedotusvälineissä ole paljoa käsitelty. Tuntuu aika oudolta, koska ilmastoasiassa tällä on kuitenkin melko ratkaiseva vaikutus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu