Mihin saisi ilmoittautua, rekisteröityä. Olisiko esim, palstan älyköillä valmiuksia saada netiin kansalaisaloiteen alusta. Hyvällä tuurilla olisi aloiteet samalla viikolla eduskunnassa.
Kansalaisaloite. Koronapassi pakolliseksi työpaikoille.
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ann-Maria Myllgren on suomalainen sarjamurhaaja, joka työskennellessään perushoitajana murhasi ja yritti murhata useita potilaitaan vuosina 2004–2009. Ennen henkirikoksia hänelle oli langetettu ehdollisia vankeustuomioita muun muassa lääkeaineiden ja potilaiden omaisuuden varastamisesta. Wikipedia
Syntyi: marraskuu 1950 (ikä 71 vuotta), Suomi
Onko rokotteesta kieltäytymisessä jotain samaa. Halu tuhota potilaat, jopa valmiudet murhaan.
MTV3, Aamu 7.45 Kovempia keinoja rokottamattomille?
Lääkärit, saikut 100prossan etätöihin.
Miksi? Sinullahan on sellainen? Eihän sinun tarvi pelätä kun olet 2 rokotettu?
En ole sairaalahenkilö kuntaa. En ole verovaroin koulutettu lääkäriksi, sairaanhoitajaksi, yleensä sairaala henkilökunnan jäseneksi. Nämä rotat, rokoittamattomat ovat em, työpaikoillaan henkensä kaupalla, uhalla. Tartuttaessaan potilalle koronan, niin silloin alkaa jahti, saaliina ei ole eläin vaan ihminen.
Tässä toimiva ratkaisu ilman mitään muuta pakkoa ja muita rajoitteita, senkus hönkii vaan, joko työpaikan ovet aukeavat tai sitten ei...
Mihin tarvitaan koronapassia? Tämä vaihtoehto olisi kaikille osapuolille paras ratkaisu ja juuri sen hetkinen todellinen henkilön tilanne samantien saatavilla. https://www.mediuutiset.fi/uutiset/kahdessa-minuutissa-tartunnan-paljastava-suomalainen-koronatesti-sai-jakelijan-suomesta-terveysteknologiayritys-medics24-teki-puhallustestista-sopimuksen-dsan-kanssa/561a6ef7-7dd4-490f-b955-cf34f55d2d4b Vaan kun se ei käy, muuten ei onnistu orjuuttaminen totaliarismiin. Miettikää oikeesti hetki, mikä tuon koronapassin perimmäinen syy on ja mihin se tulee johtamaan. Toivottavasti sopulit edes siihen pystyy, vaikken ihan hirveesti toivoa siihen laitakaan.
Sairaalatyön tekijän ei toki tarvitse ottaa k-rokotetta. Saman turvan saa, kun kys, hlöille valutetaan sulaa tinaa anuks$een. Uusittava kuukausittain.
Olen rokoitettu, kysyisin minkä hintainen olisi mainittu toimenpide. Omistan, omaisuuttani on peräpukamat ja jatkuvasti vatsa kovalla, ummetus. Haluaisin toimen piteen, mutta tekijältä vaadin koronapassin.
Olen saikku, rokotekr,, mutta olisin vapaaeht, saako käyttää maskia ja pyykkipoikaa, niin tai pyykkityttöä, tasa arvon nimissä.